Minusta on vastuutonta tehdä lapsia, jos niille ei ole minkäänlaista hoitajaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No varsinaista turvaverkkoa ei ole. Siis jos sillä tarkoitetaan yöhoitoja ja viikonloppu hoitoja, mutta jos nyt esim. tulee tilanne, että täytyy saada hetkeksi johonkin lapset niin kyllä ystävät auttavat. Mutta meidän kohtalaisen suurella ystävä piirillä on jokaisella useampia pieniä lapsia ja meillä myös neljä. En kysy turhan takia lapsia sen vuoksi pitkä aikaiseen hoitoon. Meillä kyllä käy ystävien lapsia leikkimässä ja meidän lapset käy ystävä perheillä leikkimässä. Mutta aina on joku lapsista kotonakin. Hetken helpotusta tuo jos katraasta on kaksikin yhtäaikaa leikkimässä jossain parituntia. Ja tällä hetkellä tää riittää meille hyvin.
 
Voi voi, mietipä uudestaan mitä sanoit. Jos sinulla ei oikeasti olisi tukiverkkoa, etkö olisi tehnyt lasta ollenkaan. Etkö oikeasti olisi tehnyt.

Nimittäin meillä ei ole tukiverkkoa, ei ketään. Mutta minulla on ollut silti oikeus hankkia lapsia ja hyvä äiti olen ollut. Lasten hankkiminen ei ole vain sellaisten etuoikeus, joilla on hyvä koti ja hyvät vanhemmat itsellä.
 
Miksei sulla sitten ole ketään?
 
Pistää vihaksi moinen ihmettely :(
Meillekö ei olisi saanut siunaantua lapsia kun töiden takia ollaan toisella puolen suomea kuin muu sukumme,
ja kummallakaan ei sisaruksia ja molempien vanhemmat kuolleet joten meillä ei siis lupa lisääntyä joten annammeko heti pois?
 
Esim mun siskoni piti 'ei lapsia meidän häihin'- häät ja tosiaan oli ongelma, vaikak meillä kunnon turvaverkko onkin.

Koska hän oli kutsunut koko turvaverkon aikuiset sinne häihin :D Siellä oli jopa mun mieheni appivanhemmat. (kunnon häät ja pienet piirit)

Tosin tämä asia ei meinannut iskostua hänen tajuntaansa laisinkaan :D

Joskus nyt kertakaikkiaan VOI olla tilanne että lapsella ei ole hoitajaa ellei toinen vanhemmista jää kotiin. Siis kamalaa. Ja niin harkitsematonta.:xmas:
 
ompas turhaa natinaa.
mulla ei ole sellasta ap:n kuvailemaa tukiverkkoa.
Olen alkoholistienlapsi eikä lasten isälläkään ole välejä kuin toiseen vanhenpaansa, joka on terveyden tilaltaan jo niin hauras ettei kykene kaitsemaan pieniä ihmisiä.
ystäviä minulla on paljon,mutta en koe velvoittaa heitä katsomaan lapsiani,jotta itse pääsisin juhlimaan.Hätätapauksessa käännyn heidän puoleensa jos akuutti tarve ja tiedän että he suostuvat.,mutta häät eivät ole sellaiset.
En ole kuitenkaan kiinni lapsissa 24/7.harrastan liikuntaa useita kertoja vkossa ja lapset ovat samaa aikaan omilla jumppatunneillaan.ja kampaajalta köytyy leikkinurkka.
ja jos minulle jotain sattuisi tiedän että kummeista löytysi huoltajat.
 
[QUOTE="hih";23396673]Nämä, joilla ne tukiverkot (lasten isovanhemmat) on, eivät yleensä edes ole kiitollisia tuosta hoitoavusta. Ovat ne pahimmat valittajat, jotka vielä kaiken lisäksi hyväksikäyttävät mielellään niitä,joilla hoitoapua ei ole. varmaan kuvittelevat, että toiset eivät kaipaa tukea, kun sitä ei ole.

Tukiverkolliset (isovanhemmat paikkakunnalla) todellakaan eivät vahingossakaan tarjoa apua tukiverkottomille.[/QUOTE]

Mulla on kyllä aika ajoin hoidossa ystävän lapsia/olen ystävän kotona hoitamassa heidän lapsiaan, tai on joku tutun muksu meillä. Palstalaisen koira on ollut meillä hoidossa :D, tai luokkakaverini koira. Viime kesänä olin ystävän talonvahtina heidän ollessaan koko kesän ulkomailla, ja hoidin yhteydenpidon taloyhtiöön & vakuutusyhtiöön kun siellä sattui vesivahinko juuri tuolloin (eli se teetti paljon koti- ja ulkomaanpuheluja, sähköposteja, papereiden täyttämistä yms).

Ja mun vanhemmat asuu tuossa parin kilsan päässä. En pidä heidän hoitoapuaan itsestäänselvyytenä, enkä ole lapsia heille lykkäämässä alituiseen (lapset oli siellä yökylässä viimeeksi joskus lokakuussa). Kiitän AINA kauniisti heiltä saamastani avusta. Ja autan heitä, esim. lomamatkalla vahdin heidän kotiaan.

Autan ihan mielelläni myös kavereita, ystäviä, naapureita...ja heiltä olen saanut apua myös.
 
[QUOTE="vieras";23396586]Kaikkien naapurissa ei asu sellaisia ihmisiä joille lapsensa jättäisi. Kaikkien lapset eivät vielä ole hoidossa. Kaikkien ystävät eivät edes pidä lapsista siinä määrin,että heitä "huvikseen" hoitaisivat. Kai sä sentään sen ymmärrät.[/QUOTE]

Vastuutonta olla tossa pisteessä jos on lapsia, ettei ketään ole. Siuitähän tämä mun alotus juuri kumpuaa, miksi jotkut ajautuvat tekemään lapsi jos ketään tosiasan ei ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;23396932:
Esim mun siskoni piti 'ei lapsia meidän häihin'- häät ja tosiaan oli ongelma, vaikak meillä kunnon turvaverkko onkin.

Koska hän oli kutsunut koko turvaverkon aikuiset sinne häihin :D Siellä oli jopa mun mieheni appivanhemmat. (kunnon häät ja pienet piirit)

Tosin tämä asia ei meinannut iskostua hänen tajuntaansa laisinkaan :D

Joskus nyt kertakaikkiaan VOI olla tilanne että lapsella ei ole hoitajaa ellei toinen vanhemmista jää kotiin. Siis kamalaa. Ja niin harkitsematonta.:xmas:
Sanoisinko jo että tuo on törkeää :(
Ymmärrän että halutaan juhlia mutta monellakin hääparilla on sellainen ilmoitus jo kutsussaan että toivomme lasten lähtevän nukkumaan klo XXXX jolloin ilonpito voi alkaa boolin merkeissä.
Minä en ymmärrä henk.kohtaisesti häitä ilman lapsia, naimisiin yleensä mennään (raamatun mukaan) perustetaan perhe joten sotii hiukan ajatus maailmaani ;) ei lapsia häihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä??;23396983:
Tämä aloitus on täysin absurdi. On siis vastuutonta kantaa itse vastuu lapsestaan?

no, jos palstaan on uskominen, hyvä vanhemmuus on sitä, että lapset ovat säännöllisesti myös muualla hoidossa / yötä, koska on itsekästä pitää omat lapset vain itsellään.

vuosia sitten sain sata kiloa paskaa niskaan, kun kerroin että lapset eivät ole olleet ikinä ennen kouluikää yökylässä isovanhemmillaan.
 
[QUOTE="aapee";23397029]Vastuutonta olla tossa pisteessä jos on lapsia, ettei ketään ole. Siuitähän tämä mun alotus juuri kumpuaa, miksi jotkut ajautuvat tekemään lapsi jos ketään tosiasan ei ole.[/QUOTE]

Oletko sä ap ihan vilpittömästi sitä mieltä, että esimerkiksi yksinäinen pariskunta ei saisi saada lasta? Mulla on tukiverkko kunnossa, mutta en millään voi ymmärtää tuota sun mustavalkoista asennetta. Hiukkanen suvaitsevaisuutta ei olisi pahitteeksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä??;23396983:
Tämä aloitus on täysin absurdi. On siis vastuutonta kantaa itse vastuu lapsestaan?

Vastuutonta todellakin on pitää itseään niin kaikkivoipana ettei lapsi tarvitse koskaan ketään muuta. Kyllä sitä voi vastuuttomuutena pitää.
 
Mulla on kyllä aika ajoin hoidossa ystävän lapsia/olen ystävän kotona hoitamassa heidän lapsiaan, tai on joku tutun muksu meillä. Palstalaisen koira on ollut meillä hoidossa :D, tai luokkakaverini koira. Viime kesänä olin ystävän talonvahtina heidän ollessaan koko kesän ulkomailla, ja hoidin yhteydenpidon taloyhtiöön & vakuutusyhtiöön kun siellä sattui vesivahinko juuri tuolloin (eli se teetti paljon koti- ja ulkomaanpuheluja, sähköposteja, papereiden täyttämistä yms).

Ja mun vanhemmat asuu tuossa parin kilsan päässä. En pidä heidän hoitoapuaan itsestäänselvyytenä, enkä ole lapsia heille lykkäämässä alituiseen (lapset oli siellä yökylässä viimeeksi joskus lokakuussa). Kiitän AINA kauniisti heiltä saamastani avusta. Ja autan heitä, esim. lomamatkalla vahdin heidän kotiaan.

Autan ihan mielelläni myös kavereita, ystäviä, naapureita...ja heiltä olen saanut apua myös.

Hei, on tosi ihanaa jos tuo juttu toimii molempiin suuntiin.
Mäkin olen aikoinani auttanut ystäviä remontissa, lasten hoidossa, pihatöissä, ollut myös talonvahtina ja koiran hoitajana, yhdet sai käydä meillä aina suihkussa ja saunassa kun oli oma rikki ja varmaan paljon muutakin, missä olen muita auttanut.
Mutta kun se ei toimi koskaan toiseen suuntaan. :|
Sitä jotenkin vaan olettaa, että se on sanomattakin selvää, että edes joskus autettas toiseenkin suuntaan.
Vaikka aloin kysymään lapsenvahtia heti kun hääkutsu tuli, niin ei vain käynyt.
Kun meillä olis tarve puuhommiin, niin kenellekään ei vaan sovi.
Tai kun on 28 astetta pakkasta kolme viikkoa putkeen (ja meillä ulkosauna, jota ei ihan välttämättä viitsi lämmittää), niin kenellekään ei oikein sovi mennä saunomaan (tai sit sopii ysin aikaan illalla, jolloin ei oikein meille sovi, kun tarttis taas saada se lapsenvahti kun se menee nukkumaan).

Mutta minkäs teet. Tähän on jo totuttu.

Se vaan on niin tätä.
 
[QUOTE="aapee";23397047]Ei ollut arkotus olla niin provokatiivinen, mua oikeesti kummastuttaa ihmiset jotka eivät ajattele omaa nokkaa pidemmälle.
Jo raskausaikana on aikaa hoitaa turvaverkko kuntoon, jos on viitsimistä.[/QUOTE]

Eli myönnät tehneesi omat kakarasi siksi kun on joku sinustakin vanhuuden päivillä pitämässä huolta ja lapset nehän on kätevää tehdä nykyaikana eri miesten kanssa jolloin ne on sopivasti varmaan kaikki omilla iseillään ja muina viikonloppuina omilla mummoillaan ja vaareillaan :D
Ja uusin mies joka kiertopalkintona saatu on nyt sinulla jolle ei tehdä lapsia joka ei halua lapsia näin saatte hienosti sitä omaa aikaa täähän on nykyaikaa on vanhanaikaista asua perheenä.
 
Oletko sä ap ihan vilpittömästi sitä mieltä, että esimerkiksi yksinäinen pariskunta ei saisi saada lasta? Mulla on tukiverkko kunnossa, mutta en millään voi ymmärtää tuota sun mustavalkoista asennetta. Hiukkanen suvaitsevaisuutta ei olisi pahitteeksi.

Aika outoa jos pariskunnalla ei ole ketään ihmisiä elämässään, en mä olis ainakaan lasta tehnyt ilman turvaverkkoa. Ja ei kannattas muidenkaan tehdä. Mitä tahansa voi koska tahansa sttua. Kannattaa ainakin naapureiden kanssa joskus vaihtaa pari sanaa, ja katsoa löytyykö niistä sellasta turvaa mitä joskus voi tarvita. Ellei muuta maailmassa ketään ole.
 
[QUOTE="aapee";23397047]Ei ollut arkotus olla niin provokatiivinen, mua oikeesti kummastuttaa ihmiset jotka eivät ajattele omaa nokkaa pidemmälle.
Jo raskausaikana on aikaa hoitaa turvaverkko kuntoon, jos on viitsimistä.[/QUOTE]

Mustavalkoista ja provokatiivista on ajatella että lapsella ei ole ollenkaan hoitajaa, jos vanhemmat eivät voi tai halua osallistua lapsettomiin häihin. Tukiverkossa saattaa tapahtua muutoksia jotka vaikuttavat jonkin aikaa, lapsi voi sairastua, lapsi saattaa jopa syntyä sairaana tai vammaisena niin että tukiverkosta ei ainakaan heti ole apua vanhempien keskinäisiin iltarintoihin jne.
 
[QUOTE="aapee";23397105]Aika outoa jos pariskunnalla ei ole ketään ihmisiä elämässään, en mä olis ainakaan lasta tehnyt ilman turvaverkkoa. Ja ei kannattas muidenkaan tehdä. Mitä tahansa voi koska tahansa sttua. Kannattaa ainakin naapureiden kanssa joskus vaihtaa pari sanaa, ja katsoa löytyykö niistä sellasta turvaa mitä joskus voi tarvita. Ellei muuta maailmassa ketään ole.[/QUOTE]

Voi hyvää päivää taas.
Varmaan niillä on työkavereita ja naapureita, mutta harva sellaisille lapsiaan häiden ajaksi veisi.
 
[QUOTE="aapee";23397047]Ei ollut arkotus olla niin provokatiivinen, mua oikeesti kummastuttaa ihmiset jotka eivät ajattele omaa nokkaa pidemmälle.
Jo raskausaikana on aikaa hoitaa turvaverkko kuntoon, jos on viitsimistä.[/QUOTE]

Mielestäni sana vastuutonta on lauseessasi nimenomaan provokatiivinen.
Lapselle koostuu luonnostaan ympärille hänestä välittäviä aikuisia, Kummeja, vanhempien ystäviä jne.
mutta se, että sitä aikuisjoukkoa ei ole ympärillä odotusaikana, ei tee vanhemmasta huonoa vanhempaa.

Oikeasti se tilanne, että lapsen vanhemmat kuolevat molemmat yhtäaikaa ja lapsi jää orvoksi on aika pieni, ja jos näin kävisi, on silti olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat lapsen etua. MIKÄÄN, ei edes turvaverkko, ei poista lapsen surua vanhempien kuolemasta.

Ja jos taas haet turvaverkolla ilmaista lapsenvahtia että saat aikaa itsellesi, niin se on kyllä jotain ihan muuta kuin lapsen turvaverkko... se on aikuisen turvaverkko.

Enemmän vastuutonta lienee tehdä lapsi, jos lähtökohtaisestikaan ei usko edes itse pystyvänsä huolehtimaan lapsesta itse.
 
[QUOTE="aapee";23397105]Aika outoa jos pariskunnalla ei ole ketään ihmisiä elämässään, en mä olis ainakaan lasta tehnyt ilman turvaverkkoa.[/QUOTE]

Tarkoittaako suomennos tuosta sitä että on jokaikiselle ryyppyreissulle ja illanvietolle (halutaan pariskuntana olla kahden) lastenvahti vai oikeasti sitä jos talo palaa saat lapset heille jos muuta paikkaa ei ole? Tai saat lapset heile jos nyt sattuu jotain muuta vakavaa vai onko se todellakin vain sitä että turvaverkko on siksi että pääset johonkin turhanpäiväsiin kaverin häihin joihin ei lapsia saa ottaa mukaan tai kaveri suuttuu jos et tule?
 
[QUOTE="aapee";23397105]Aika outoa jos pariskunnalla ei ole ketään ihmisiä elämässään, en mä olis ainakaan lasta tehnyt ilman turvaverkkoa. Ja ei kannattas muidenkaan tehdä. Mitä tahansa voi koska tahansa sttua. Kannattaa ainakin naapureiden kanssa joskus vaihtaa pari sanaa, ja katsoa löytyykö niistä sellasta turvaa mitä joskus voi tarvita. Ellei muuta maailmassa ketään ole.[/QUOTE]

Määritelepäs nyt tuo "turvaverkko". Meillä on näemmä siitä aika erilainen käsitys :D
 
Yhteistyössä