mistä johtuu että haluan kuolla

[Eestlanna Savanna]

sain opamoxit paniikkikohtauksiin, jotka lääkäri diagnosoi "elämäntilanteesta johtuvaa", sitten jouduin perus kokeisiin ettei ole fyysisiä sairauksia. lääkärille soittoaika ja kysyi ovatko opamoxit auttaneet, sanoin että on ainakin nukkumaan ja määräsi lisää 100kpl lääkkeitä. terv.keskuspsykolle aika tammikuussa vasta, mutta uskallanko hänelle kertoa tästä todellisesta ahdistuksesta ja ajatuksista ilman että vievät lapseni?

taustalla;
vaikea ero
huoltajuuskiistat
henkinen ja aikoinaan fyysinen väkivalta
seksuaalinen hyväksikäyttö exän taholta
raskauden keskeytys painostettuna (itse en tiedä edes teinkä oikean ratkaisun)
vaikea nuoruus
vaikea lapsi
yksinäisyys
kyllähän noita syitä riittää...mutta ennen en sentään näin pitkälle ajatellut...alkaa ihan itkettää kun ajattelen sitä jos kuolisin...uskaltaisinko tehdä sen ja olisiko niin oikeasti parempi, entä lapseni....

Kyllä suututtaa lukea, että ihmiset eivät saa apua vaan lääkepurkin mukaansa, kun on näin paljon yhdelle ihmiselle annettu ongelmia kantaakseen.
Tuollaiset lääkärit saisi viedä sinne navetan taakse. Pitäisi olla moraalista selkärankaa hoitaa kunnolla pienten lasten äidit.

on se totta :kieh: :kieh: kun mull oli hirveä olo ,ajatelin että elämää loppu kukaan ei autanut mua,sain vaan lisää paska,sit mä vaan otin itseäni niskasta kinni,nyt ainakin ok,en tie miten on möhemmin,kun paljon vielä pakko kestää PAHA :ashamed: :snotty:

 

[peippo]

lapsi kasvaa ja antaa iloa sulle!
Olotilakin menee ohi, voisin sunkaa vaihtaa mielipidettäkin ja jutella jos
ottaisit yhteyttä!On aikaa enemmälti! :hug:

 

[Eestlanna Savanna]

lapsi kasvaa ja antaa iloa sulle!
Olotilakin menee ohi, voisin sunkaa vaihtaa mielipidettäkin ja jutella jos
ottaisit yhteyttä!On aikaa enemmälti! :hug:

kyllä muutu,pakko vaan elätä ja kestä se hirveä hetki,minulle autoi vain opamox,kllä oli pahoja vieroitus oireita,mutta pääsin yli
:snotty:

 

[vieras]

ehkä toi annabell ei ole sulle kuitenkaan se ymmärtävin kaveri!

 

[Jonna]

Olet masentunut ja tarvisit siihen varmaan lääkityksen.

Itsemurha-ajatukset tai kuolemantoiveet kertovat aika kiireellisestä hoidontarpeesta. Psykiatrisen puolen päivystykseen voi kääntyä vuoden jokaisena päivänä. Sieltä taatusti löytyy akuuttikäyntiaika vuorokauden sisään jokaiselle, joka kertoo pohtivansa itsemurha-ajatuksia.

 

[aurinkoenergiaa]

itkettää vaan ja haluan pois...kaikki ahdistaa ja tuntuu ettei kukaan minua rakasta ja kaikki vain tahtovat pahaa minulle...tuntuu että, oman lapsenikin 1 vuotta, olisi parempi ilman minua.

en suunnittele mitään, mutta henkinen kipu on niin kovaa ja ahdistavaa että mietin "mitä jos kuolisin"...tajuasivatko ihmiset sitten kuinka paha olla minun oli...ja olisiko lapsen helpompi katsella hautakiveä kuin itkevää äitiä, jolla on tälläisiä ajatuksia...lapsen isästä ei ole apua, olemme eronneet...hän pitää sukuineen vaan pilkkanaan.....

Tuntuu kuin olisit kirjoittanut suoraan mun elämästä tuon!
siitä on kyllä nyt 6vuotta jo, mutta silti...

Tiedän että nyt ahistaa ja paljon, eikä oikein mikään lohduta, mutta tiedätkö, haluaisin auttaa sua!
Laita mulle vaikka YV:tä, niin Ihan oikeesti, voisin kertoa miten selvisin, ja kuunnella sun pahaa oloa.
Joskus on helpompi puhua vieraammalle, kuin ihan läheisille.
Varsinkin jos saa sellaista vastaanottoa, että lopeta jo, ja kasva aikuiseksi....sellaista mie sain silloin.

:heart: :lla AE

:hug:

 

[suru]

Hakeudu Mielenterveystoimistoon. Joko tarvitaan lähete terveyskeskuksesta tai sitten pääsee suoraan. Soita ja kysy. Monilla paikkakunnilla on "kriisi työryhmä" tms. joka järjestää mm. keskusteluapua, lääkitystä nopeasti.
Päästäksesi sinne sinun on kerrottava täysin rehellisesti tilanteesta. Mielummin liioitellen kuin että sanot kai ehkä pärjääväsi helmikuulle tms. mihin sitä aikaa tarjotaan.

 

[ex-masentunut]

Mene ihan tavallisen lääkärin puheille ensin, ja pyydä masennuslääkkeet. Kerrot että olet tosi masentunut, itkuinen ja ahdistunut. Kerro myös rehellisesti jos sulla on ollut noita kuolema-ajatuksia, niin lääkäri tajuaa että tilanne on vakava, eikä ala hyssyttelemään. Tilanne on niin, että tarvitset apua nyt, ja nopeimman helpotuksen saat lääkkeistä - sen lisäksi haet keskusteluapua, esim. neuvolapsykologista. Siellä voit saada apua pidemmällä tähtäimellä. Masennuslääkitys ei ole millään lailla hävettävämpi/tuomittavampi asia kuin mikään muukaan lääkitys - kyseessä on aivojen välittäjäaineista johtuva häiriö, joka on korjattavissa. Eihän kukaan ihmettele/tuomitse sinua jos otat vaikka antibioottikuurin!
Itselläni oli masennus ekan lapseni syntymän jälkeen. Ero takana, olin yh (isää ei missään kuvioissa), eikä ollut mitään tukiverkkoa. Pyysin neuvolasta ensin apua, en saanut, mutta sitten kävin huonona hetkenä lääkärillä itkemässä, ja sain lääkkeet. Lapseni oli tuolloin reilun vuoden ikäinen. Kahdessa viikossa olo koheni niin, että sain haettua lisää apua. Hain apua myös sosiaalivirastosta (lastenhuolto tms), josta sain kodinhoitajan käymään meillä kerran viikossa, jolloin pääsin lenkille tuulettamaan ajatuksiani. Siellä ei kertaakaan viitattu siihen että lapsi otettaisiin pois, vaan pikemminkin oltiin iloisia että olin itse tullut hakemaan apua - kuulemma juuri ne surullisimmin päättyvät tilanteet ovat juuri niitä, jotka eivät uskalla apua hakea. Toki mulle kerrottiin, että lapsen voi viedä pariksi päiväksi jonnekin hoitoon (en nyt muista paikkaa), jos olo on surkea. Ja kerrottiin tukiryhmistä, mutta mua ei koskaan painostettu mihinkään.
Masennus jäi taakse, mutta aina silloin tällöin mua harmittaa se, etten jo aikaisemmin VAATINUT apua - silloin lapsellanikin olisi voinut olla hieman onnellisempi lapsuus, ilman pillittävää ja ahdistunutta äitiä.