Mistä lievitystä yksinäisyyteen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vieras"

Vieras
Olen omituisessa tilanteessa. Parisuhteeni on koetuksella, koska olen sairastunut psyykkisesti, ja asia on vielä niin tuore, että se pomppii pintaan arjessa koko ajan. Olen vasta hoidon alussa, ja koska on kesä, joudun odottamaan intensiivisempää hoitoa elokuuhun.

Olen tällä hetkellä varsin yksinäinen, sillä vuosien saatossa ystävät ovat jääneet. Osa on aikuistumisen myötä muuttunut niin erilaisiksi luonteeltaan ja kiinnostuksen kohteiltaan, etten enää jaksa heidän seuraansa edes hakeutua, osa taas on vain jäänyt jonnekin, ehkä tuohonkin on suurimpana syynä se, ettei minulla ole ollut mielenkiintoa pitää yllä kaverisuhteita ihmisiin, jotka eivät kiinnostu kanssani samanlaisista asioista.

En voi koko ajan tietenkään käyttää seuralaisenani puolisoani tai perhettäni, koska he tuntuvat kaikki olevan kanssani aika väsyneitä. Tiedän olevani rasittavaa seuraa, ja tiedän, että ihmissuhteet sisältävät vastavuoroisuutta, jota minun kanssani aika ajoin puuttuu.

Tiedän puutteeni ja olen todellakin aikeissa parantua tästä. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään herkullisimpia lähtökohtia uusien ystävien etsimiselle. En edes tiedä, olisinko valmis edes panostamaan mihinkään normaaliin ja terveeseen kaverisuhteeseen, mutta silti kaipaan jotakin uutta ihmiskontaktia. Luultavasti jokin vertaistuki olisi tähän tilanteeseen sopivinta, sillä ajatukseni ovat aika ajoin niin raskaita, että asioista kokemusta omaamattomat voivat ehkä kokea aiheet aika raskaiksi.

Mutta mistä tuollaista vertaistukea voi hankkia? Onko kenelläkään kokemusta?Minun matkani tämän sairauden, jota ei siis ole vielä edes diagnosoitu, kanssa on niin alussa, että en voine vielä hakeutua mihinkään vertaisryhmään, eikä niitä kai nyt kesällä olekaan. Netissä on kai jotain vertaistukisivustoja, mutta en ole jaksanut tutustua ja etsiä. En kai välttämättä edes tarvitsisi tai jaksaisikaan mitään liveystävää, joten sen vuoksi joku internet -palsta kävisi hyvin.

En tiedä sitäkään, miksi ajauduin tätä kysymään juuri tältä palstalta. Ehkä siksi, että äitiys, tai paremminkin kai vanhemmuus, yhdistää todella erilaisia ihmisiä, ja siksi tältä palstalta voisi saada kattavammin vastauksia kuin joltakin tiettyyn harrastukseen tai kiinnostuksen kohteeseen omistautuneelta palstalta.

Jos teillä on ideoita, olen avustanne kiitollinen!
 
Kiitos, minulla on kyllä pehmolelu ja halaan sitä säännöllisesti. Siltä saa läheisyyden lisäksi myös uskollista kuuntelemista koska tahansa, kun vain olemme kuuloetäisyydellä toisistanne. Uutta ystävää en siitä siis voi saada, meillä on jo pitkä suhde. Se on vain kovin hiljainen ja myötäilevä, ja joskus kaipaisin kai ravistelua. Siihen se ei pysty.

Kiitos kuitenkin panoksestasi!
 
no jos omaiset auttaisivat sinut alkuun etsimään sitä vertaistukea, netistä tai muuten? Oletko oikeasti liian uuvuksissa tmv. etsimään sieltä itse, vai onko se aloittamisen kauhua (ainakin masennuspotilaille tuttu vaiva)?

Millä tavalla olet rasittava muuten kuin vastavuoroisuusvajeen takia?
 
No, ehkä se on vain rohkeuden puutetta aloittaa etsiminen, tai ehkä sitäkin, etten ihan oikeasti tiedä, mihin kohdistaisin etsintäni.

En ole ihan tyylipuhtaasti masentunut, vaan ongelmani ovat monisyisempiä, mutta diagnoosia ei tosiaankaan vielä ole. Luottamuspula lähipiirin kanssa on kuitenkin yksi oire tai seuraus oireilusta, ja muutenkin kaipaisin hieman itsenäisyyttä ja erillisyyden tunnetta kumppanini kanssa.

Terapiaankin olemme menossa nyt aluksi yhdessä, koska ongelmat ovat niin vahvasti kytköksissä parisuhteeseen. Siksi kaipaisin jotain tukea niille minun murheilleni.

Minulla on kyllä välittävät läheiset, eli en voi heitä moittia.

Rasittavuuteni on sitä, että syyllistän helposti sekä itseäni että muita, pinnani on olemattoman lyhyt ja muutenkin olen alati hermostunut tai surumielinen - tai sitten mahtipontisen maalaileva, ja mietin todella syvällisiä. Niiden asioiden jatkuva esille ottaminen ei kuitenkaan ole läheisten mielestä selvästikään aina toivottavaa.

He viettävät kanssani aikaa paljon, joten ymmärrän kyllä juttujeni rasittavan heitä aika ajoin. Haluan siis jaaritella, ja jaarittelut johtavat usein syytöksiin.
 
[QUOTE="Anni";26593349]Rupee dokaa, baareista löytyy aina ystäviä[/QUOTE]

Ei kiitos, olen kokeillut, ja se tie on menty siihen asti, kuin tarve vaati. Ei baareista mitään oikeaa seuraa löydy. No, ehkä jostakin istuskeluravintolasta voisi saada jossakin määrin järjellistä juttuseuraa hetkeksi, mutta tuskin mitään, mikä minua auttaisi.

Alkoholin suhteen olen miltei nollatoleranssilla, ja hyvä niin. Miltei sen vuoksi, että työpaikan bileissä join vähän shampanjaa, kun sitä tarjottiin, mutta muutoin en ole edes kiinnostunut alkoholin juomisesta. Tällä linjalla ajattelin pysyäkin, kenties lopun ikääni.
 
Yllätyksekseni huomasin, että tuo ääliöiden kanssa pelaaminen onkin ihan virkistävää. Ei siis ollenkaan huono juttu.

Miten herkillä olen? Toisaalta voin olosuhteisiin nähden hyvin, jaksan huolehtia kodistakin omalta osaltani ja pystyn liikkumaan, lukemaan ja harrastamaankin vähän. Toisaalta saatan koska tahansa mennä tilaan, jossa en ole järjen ja omien tunteideni tavoitettavissa. Kai ne ovat jotakin paniikkikohtauksen tapaista, mutta liittyy niihin muutakin. Minulla on arvaukseni asiasta, mutta en halua mennä itsediagnosointiin, vaan jätän sen ammattilaisille. Aika pitkäaikaisista asioista kuitenkin on kysymys. Arki on siis itselleni haastavaa, koska en voi hallita tunteitani ja ajatuksiani.

Ongelmani ovat sensuuruisia, että niistä ei pääse yli asioita maalailemalla, tarvitsen eittämättä psykoterapiaa, ehkä lääkehoitoakin. En siis usko, että varsinainen ongelmien mässäily olisi hyödyllistä, koska ne tuovat sen mittaluokan ahdistusta, että saatan tehdä typeriä asioita sen lievittämiseksi. Parasta on siis yrittää pitää ajatuksia sopivan irti noista ahdistavista asioista.

Ehkä siis haen tässä lopulta vain kevyttä juttuseuraa, ja olen yllättäen sitä saanutkin. Tosin hitaassa tahdissa, koska olen välillä (rakkaiden lähi-ihmisteni ansiosta!) puuhannut muutakin.

Tavallaan tämäniltainen tänne kirjoittaminen on kyllä ollut avuksi, eli kai se on sitten ollut hyvä asia, että näin tuli toimittua. Kiitos sinulle, voi sentään, vastauksistasi. Arvostan sitä oikeasti.

Nukkuminen lienee nyt kuitenkin se ajanvietteistä parhain. Sitä kehiin siis!
 
Miksi sitä voi nukkua vain niin lyhyen aikaa?

Nyt olen tosin jo hoitanut monta mieltä painanutta asiaa pois maanantai-aamun kunniaksi, ja olen siinä mielessä tyytyväinen.

Mistä ihmiset yleensä yhdessä edes puhuvat? Minusta tuntuu, ettei minulla ole koskaan ollutkaan minkäänlaisia sosiaalisia taitoja.

Kuka olet, Tepadj, mistä tulet?
 
[QUOTE="Vieras";26596287]Miksi sitä voi nukkua vain niin lyhyen aikaa?

Nyt olen tosin jo hoitanut monta mieltä painanutta asiaa pois maanantai-aamun kunniaksi, ja olen siinä mielessä tyytyväinen.

Mistä ihmiset yleensä yhdessä edes puhuvat? Minusta tuntuu, ettei minulla ole koskaan ollutkaan minkäänlaisia sosiaalisia taitoja.

Kuka olet, Tepadj, mistä tulet?[/QUOTE]

Ai aloittajako se siellä? Ensimmäinen hankittava sosiaalinen taito on valita nimimerkki pikkuisen vähemmän anonyymiksi kuin "vieras", kun siitä ei meinaa ymmärtää kuka on äänessä. Älä ota moitteena, mulla vain on usein sähkösanomatyyli kun kiiruspäissä kirjoitan.

Miten noin on päässyt käymään, että sosiaalisista taidoista on niin kova pula? Tunnen silti muutaman sellaisen ihmisen, ja heillä on usein vaikeuksia itsekään hahmottaa syitä tai seurauksia. Joten tämäkään ei ollut kuulustelu vaan keskustelunavaus, johon sopii vapaasti tarttua tai olla tarttumatta.

Kai siinä on valtavasti vaihtelua, mistä asioista ihmiset puhuvat. Siksipä on hyvä löytää ne, joiden repertuaariin kuuluu sellaisetkin puheenaiheet, jotka itseäsi miellyttävät. Millaisista asioista haluaisit jutustaa?

Täytyy kohta mennä taas, yötä myöten viimeistään tulen kurkkimaan taas. Jäi kiinnostamaan tilanteesi niin ja se jotenkin liikutti.
 
Kiitos taas vastauksesta, voi sentään!

Noh, tein nyt sitten työtä käskettyä ja valitsin hieman omaperäisemmän nimimerkin kuin "Vieras".

Tyylisi kirjoittaa on ihan hyvä, pidän selkeästä viestinnästä. Netissä on sitäpaitsi anonyymiyden turvin helpompaa olla syyllistymättä, koska ei tarvitse kohdata puhujaa kasvokkain. Silloin häpeä yleensä syö minusta kaiken itseluottamuksen ja voiman, ja syyllistän itseäni helposti. Siitä en ole varma, kumpi on ensisijainen reaktio.

Sosiaaliset taidot ovat puutteelliset osin siksi, että olen ollut varsinkin viime vuosina aika vetäytyvä, osin siksi, että keskittymiskyky on heikko, enkä siksi jaksa olla keskusteluissa kohteliaan kiinnostunut toisen mielipiteistä. Tämä tosin koskee vain sellaisia aihepiirejä, jotka eivät minua kiinnosta. Ajaudun ihan liian harvoin sellaisiin keskusteluihin, joissa oikeasti jaksan pysyä hereillä kiinnostavan aiheen takia ja esittää riittävästi kysymyksiä.

Kysymysten esittäminen on ollut asia, joka on pitänyt erikseen opetella. Jossain vaiheessa nimittäin huomasin, että keskusteluni ihmisten kanssa tahtovat tyrehtyä aika helposti. Huomasin sitten ajan myötä, että minä en uskalla kysyä kysymyksiä, vaikka minua kiinnostaisikin, koska koen sen olevan uteliaisuutta, ja uteliaisuus ei ole kohteliasta. En siis halua tunkea nenääni ihmisten asioihin, ja siksi odotan mieluummin, että he kertovat asioista oma-aloitteisesti. Kysymyksiä kuitenkin taidetaan usein osoittaa, ja ihan käytännön kokeilut ovat todistaneet arveluni oikeaksi. Nyt olen kuitenkin jotenkin muuten niin vieraantunut sosiaalisista suhteista muiden kuin valmiiksi tuttujen ihmisten kanssa (joita on varsin vähän, lähinnä vain puolisoni ja lapsuudenperheeni), että en ole laajamittaisesti tuota havaintoani päässyt hyödyntämään.

Toisaalta olen kai ehkä perusluonteeltanikin jokseenkin malttamaton, ja koska vain harvoin kohtaan ihmisiä, joiden kanssa on oikeasti jotain keskustelemisen arvoista, innostun helposti liikaa, ja se tuhoaa keskusteluhalukkuuden kanssani. Tämä kätkee taakseen myös sen ongelman, että en koe useinkaan kovin mielekkäänä kevyttä small talkia, siihen on siis vaikea keskittyä siksi. Haluaisin puhua asioista, joilla on jotakin merkitystä, sää ei sellainen useinkaan ole. Tai onhan sillä merkityksensä, mutta ei siihen voi vaikuttaa, eikä siitä siksi ole mielekästä loputtomasti jauhaa.

Tuo on kyllä totta, että pitäisi keskittyä löytämään ne ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Minun perusongelmani voikin olla se, että en ole syvällisen kiinnostunut mistään tietystä, vaan vähän puolisyvällisesti monenlaisista asioista. En minä osaa puhua kovin analyyttisesti kuvataiteesta tai musiikista, en katso elokuvia. Luen kyllä kirjoja, mutta niitäkin haluan tulkita omien vaikuttimieni kautta, enkä siis voi nähdä erityisemmin harrastavani kirjallisuutta.

Tuossa pöydänkulmalla lojuu kyllä Daniel Golemanin Sosiaalinen äly -kirja, jota olen lueskellut vähän sieltä täältä. Ehkä tartuin siihen juuri siksi, että kaipaisin vähän parempaa ymmärrystä sosiaalisesta kanssakäymisestä ja sen näkymättömistä koodeista. Haluaisin siis olla taitavampi ihmisten kanssa, että olisin parempaa seuraa, enkä siksi niin usein yksinäinen.

Mitään uutta harrastusta en nyt jaksaisi aloittaa, se olisi varmaan aika luonteva tapa tutustua ihmisiin, joiden kanssa on jotakin yhteistä. Opiskelu olisi toinen tapa, ja sitä voisi kai joskus tulevaisuudessa kokeillakin. Olen nimittäin mitä todennäköisimmin tämän prosessin aikana ja vaikutuksesta vaihtamassa opiskelupaikkaakin, sillä nykyinen on ollut minulle sopimaton sekä sosiaalisen verkoston että itse sisällön osalta. Muut opiskelijat ovat aika erilaisia tai reilusti vanhempia, emmekä edes asu samalla paikkakunnalla. Se ei siis ole minkäänlainen ratkaisu yksinäisyyteen.

Nyt palaan taas harjoittelemaan keskittymistä palapelin kokoamisen pariin. Se on ollut yllättävän rentouttavaa.
 

Yhteistyössä