Et mistään.
Itsellä ensimmäinen oli kiinnostunut pelkästään liike-elämästä. Työpäivät kestivät aamuseitsemästä iltayhdeksään ja keskustelunaiheet rajoittui binesasioihin.
Toisella taas ei ollut kiinnostusta yhtään mihinkään, paitsi tv:n katsomiseen. Nyt kolmas elää toimeentulotuella. Ihan hienoa, mukavia tyyppejä kaikki, mutta jos ajattelee pyrkivänsä parisuhteeseen, jolle perustuu koko muukin elämä, ei hyvältä näytä.
Olipa hauska lukea vanhoja juttuja. Nyt en ole kirjaston koneella.
Istuin tänään kahvilla työkavereiden kanssa. Jutut sivusivat mm. parisuhdetta.
Kerroin eläneeni 10 vuotta yksineläjänä. Ikäiseni parisuhteessa oleva nainen huokaisi
sydämensä pohjasta "kyllä olet viisas nainen." Muut naiset nyökyttelivät päätään
yhtyen kommenttiin.
Kerroin yksineläjän alkutaipaleesta. Miten minulle jatkuvasti hoettiin "joko olet hommannut
uuden miehen." Nykyään tuota lausetta kuulen äärimmäisen harvoin.
Minulle Ellit-parisuhde sopii hyvin. Tietokoneet vaihtuvat alta ja kirjoittelen milloin missäkin.
Mutta plazan väki on uskollista porukkaa. He hoitavat kiitettävästi epäkiitollista työtään.
Ellien taustavärit ovat taas vaihtuneet ja pidän uudistuksesta. Mutta minun "taustaväri"
pysyy aina yhtä tylsän harmaana. Sitä samaa tylsää jorinaa hamasta iankaikkisuuteen.
Kävin eilen kotireissun varrella olevassa alepassa. Nuorisojoukko remahti riemusta, kun
joku kavereista tuli kaupan ovesta ulos kebab-pizza kädessään. Oli ollut tarjouksessa.
"Ai nyt sinulla oli varaa ostaa tuo kebabpizza." Jos olisi tv-sarjan käsikirjoittaja nappaisin
heti tuon kohtauksen sarjaan. Elävä elämä on ihanaa. En ole katsonut telkkaria kahteen
vuoteen. Tietääkseni jotkut ellit lukevat juttujani ulkomailla. Annan heille pienen palasen
arkielämää Helsingistä.
Kiitos nimimerkille no ja monelle muullekin nettituttavuudesta. Täällä on mukavaa porukkaa.
Nyt suljen netin, lopetan alakerrassa yhden työvaiheen ja kävelen 5 km kotiin.
Toivottavasti en sorru alepan houkutuksiin eikä kukaan juovuksissa oleva mies pyydä tulitikkua kaupan lähistöllä.