Mistä pidätte itsessänne? Mistä ette pidä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mummeliisa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tätä oikeastaan itsekin pohdin aihetta aloittaessani
.
Taustalla oli aamuinen keskustelu ensin omalääkärin kanssa ja sen jälkeen terkan käytävällä kahden sattumalta kohdatun tutun hoitajan.
Kaikki kolme olivat kovin ystävällisiä eikä siis pahaa sanaa heistä.
Jäi vain olo, että sain runsaasti sellaista positiivista palautetta, joka ei oman käsitykseni mukaan ollut oikeasti paikallaan.
En epäile palautteen vlipittömyyttä, mutta jäin miettimään että missä määrin ja MIKSI heidän kuvansa minusta eroaa niinkin paljon omasta minäkuvastani.

*selittää tämän huonosti*

Mä ymmärrän mitä tarkoitat.. Mä saan välillä palautetta joka on ihan täysin ristiriidassa mun omakuvan kanssa. Sellaista että oikein vaivaa, eikä välttämättä haluaisi että kukaan näkee mut sellaisena.. Palaute saattaa olla siis ihan yltiöpositiivista, sellaista että "Sä olet niin ihmeellinen" tai "Aina niin ihana" jne. Mua vaivaannuttaa ihan hirveesti tollanen ja tuntuu että vaikka yritän kuinka sanoa että "ihan tosissaan hei, ei se ihan niin ole" niin ei jotenkin mene perille.. Toisaalta sitten taas saattaa olla että olen tiettyjen ihmisten kanssa koko ajan niin iloinen, koska he saavat sen piirteen minusta esiin, että vaikutan siltä minkä kuvan he sitten minusta välttämättä saavat..

Tämäkään ei ollut taas kaikista selvin selitys..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25225150:
ehkä olet liian kriittinen? Ja ehkä pidät itselläsi ne asiat, joista et niin pidä ja annat muiden nähdä ne hyvät asiat. se on sitä hyvää käytöstä.

Varmasti noinkin.
Minä olen kieltämättä aika itsekriittinen.
Ja tiedän, että minulla ON tietty "faniklubi" (itseironinen sana, in case joku ei sitä muuten oivalla) joka "ihailee" minua asioista, jotka eivät minusta itsestäni eivätkä käsittääkseni millään "objektiivisella" mittarillakaan ole ihailemisen arvoisia.

Mutta tänään kyseessä kumminkin olivat sellaiset ihmiset, jotka kulkeneet niinkin pitkään rinnalla, että tietävät yllin ja kyllin (ja vähän liikaakin?) vioistani ja raadollisesta puolestani.

Jäin siis pohtimaan, että mistä heidän näkemyksensä lähtee... ei ainakaan siitä mitä minä teen eikä siitä mitä sanon.
Eli jäljelle jää jotain olemuksessa tms.?

Ja seuraavana sitten se ajatus, että mitä jos olisikin toisin päin. Mitä jos tuo "epäreilu ja ansaitsematon" palaute olisikin pääsääntöisesti negatiivista? Miten SE ajan myötä vaikuttaisi minäkuvaan?
Positiivinen palaute on helpompi ottaa "vetenä hanhen selässä"?

Huomautan, että nämä ovat vasta alustavia pohdintoja aiheesta. Ei siis mitään päätelmän tyyppistäkään vaan jotakuinkin jokaisen lauseen perään saa ajatuksissaan laittaa kysymysmerkin poikineen...

:)
 
Varmasti noinkin.
Minä olen kieltämättä aika itsekriittinen.
Ja tiedän, että minulla ON tietty "faniklubi" (itseironinen sana, in case joku ei sitä muuten oivalla) joka "ihailee" minua asioista, jotka eivät minusta itsestäni eivätkä käsittääkseni millään "objektiivisella" mittarillakaan ole ihailemisen arvoisia.

Mutta tänään kyseessä kumminkin olivat sellaiset ihmiset, jotka kulkeneet niinkin pitkään rinnalla, että tietävät yllin ja kyllin (ja vähän liikaakin?) vioistani ja raadollisesta puolestani.

Jäin siis pohtimaan, että mistä heidän näkemyksensä lähtee... ei ainakaan siitä mitä minä teen eikä siitä mitä sanon.
Eli jäljelle jää jotain olemuksessa tms.?

Ja seuraavana sitten se ajatus, että mitä jos olisikin toisin päin. Mitä jos tuo "epäreilu ja ansaitsematon" palaute olisikin pääsääntöisesti negatiivista? Miten SE ajan myötä vaikuttaisi minäkuvaan?
Positiivinen palaute on helpompi ottaa "vetenä hanhen selässä"?

Huomautan, että nämä ovat vasta alustavia pohdintoja aiheesta. Ei siis mitään päätelmän tyyppistäkään vaan jotakuinkin jokaisen lauseen perään saa ajatuksissaan laittaa kysymysmerkin poikineen...

:)

Näinhän ne ajatukset selkitytyy, puhumalla. Mulla on susta kyllä myös hyvin positiivinen kuva.
 
Mä ymmärrän mitä tarkoitat.. Mä saan välillä palautetta joka on ihan täysin ristiriidassa mun omakuvan kanssa. Sellaista että oikein vaivaa, eikä välttämättä haluaisi että kukaan näkee mut sellaisena.. Palaute saattaa olla siis ihan yltiöpositiivista, sellaista että "Sä olet niin ihmeellinen" tai "Aina niin ihana" jne. Mua vaivaannuttaa ihan hirveesti tollanen ja tuntuu että vaikka yritän kuinka sanoa että "ihan tosissaan hei, ei se ihan niin ole" niin ei jotenkin mene perille.. Toisaalta sitten taas saattaa olla että olen tiettyjen ihmisten kanssa koko ajan niin iloinen, koska he saavat sen piirteen minusta esiin, että vaikutan siltä minkä kuvan he sitten minusta välttämättä saavat..

Tämäkään ei ollut taas kaikista selvin selitys..

Juuri tuota "Hei, ei se ihan noinkaan ole" - tunnetta tarkoitan.
Tietenkin positiivinen palaute on mukavaa, mutta silloin kun sen mieltää saaduksi ihan vääristä asioista, tulee vaivautunut olo.

Esimerkiksi tyyliin: "Olen aina ihaillut sitä, miten jaksoit Lylen kanssa."

Siinä kohdin jää jotakuinkin sanattomaksi, koska ääneenkään ei voi oikein sanoa, että_
"Ööh, anteeksi, mutta mit wit sinä horiset? Miten minun sitten olisi pitänyt "jaksaa" elämäni yhtä onnellisimmista ajanjaksoista?"
:O
 
Juuri tuota "Hei, ei se ihan noinkaan ole" - tunnetta tarkoitan.
Tietenkin positiivinen palaute on mukavaa, mutta silloin kun sen mieltää saaduksi ihan vääristä asioista, tulee vaivautunut olo.

Esimerkiksi tyyliin: "Olen aina ihaillut sitä, miten jaksoit Lylen kanssa."

Siinä kohdin jää jotakuinkin sanattomaksi, koska ääneenkään ei voi oikein sanoa, että_
"Ööh, anteeksi, mutta mit wit sinä horiset? Miten minun sitten olisi pitänyt "jaksaa" elämäni yhtä onnellisimmista ajanjaksoista?"
:O

Ehkä ihmiset ihailee tota positiivista asennetta. Vähemmän positiiviset ihmiset ei aina näe sitä onnea, näkevät vaan ne raskaat asiat.
 
  • Tykkää
Reactions: Kerpele
Juuri tuota "Hei, ei se ihan noinkaan ole" - tunnetta tarkoitan.
Tietenkin positiivinen palaute on mukavaa, mutta silloin kun sen mieltää saaduksi ihan vääristä asioista, tulee vaivautunut olo.

Esimerkiksi tyyliin: "Olen aina ihaillut sitä, miten jaksoit Lylen kanssa."

Siinä kohdin jää jotakuinkin sanattomaksi, koska ääneenkään ei voi oikein sanoa, että_
"Ööh, anteeksi, mutta mit wit sinä horiset? Miten minun sitten olisi pitänyt "jaksaa" elämäni yhtä onnellisimmista ajanjaksoista?"
:O

Mulla tulee esimerkiksi siitä kun joku hehkuttaa miten jaksan askarrella vaikkapa lasten kanssa ja keksiä kaikkia uusia leikkejä ym. että mitä ihmeellistä siinä on, tai kehuttavaa, kun itse tykkään tehdä niitä asioita. Aika itsekästähän se sinäänsä on :D

No, näitä löytyy muitakin esimerkkejä.. Myös ulkonäöstä olen saanut sellaista palautetta että tekis mieli käydä pesemässä meikit pois ja sotkea tukka että "Kato NYT!".
 
Miellättekö itse itsenne mukaviksi ja miellyttäviksi ihmisiksi?
-Kyllä, mutta minuun pätee aika pitkälti "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" eli mukaville ja miellyttäville ihmisille olen automaattisesti mukava ja miellyttävä. Negatiivisille, arvoteleville ja hankalille ihmisille olen joko asiallisen kohtelias, tai jos tulee suoranaisia m*lkkuja vastaan, saatan sanoa rauhallisesti ja riitaa haastamatta mitä ajattelen, tosin pehmennetysti yleensä. Mutta perusluonteeltani olen ystävällinen ja positiivinen, avulias sekä empaattinen.

Oletteko päteviä? Onko teillä "ihailijoita"?
-Yritän tehdä mahdollisimman hyvin sen mihin ryhdynkin. Joissain asioissa jotka koen osaavani, olen pätevä sekä itseni että muiden mielestä. Harrastuksessani saan ihailuakin.

Koetteko että saatte edellä mainittuja ominaisuuksia vahvistavaa palautetta ympäristöltä?
-Kyllä, ihan riittävästi.

Vai onko joko oma itsekuvanne tai pääosa ympäristöltä saamanne palautetta negatiivista?
-Ei ole, pääosin positiivista.

Koetteko, että teidät nähdään sellaisena kuin olette vai onko olemuksessanne jotain, minkä koette johtavan muita ihmisiä "harhaan" teidän suhteenne?
-Olen aina aidosti oma itseni, ja uskon että se näkyy myöskin ulospäin, ihmisille jotka ovat kanssani tekemisissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rähinä-Reetta;25225328:
No en mäkään kyllä ikäni dissattuna ymmärrä teidän ongelmaa.

Tämä on saman kolikon toinen puoli ja luulisin että huomattavasti rankempi versio?
Eli jos minä (ja kerpele?) tunnen itseni vaivaantuneeksi, niin pitkän päälle vastaava "ansaitsematon kohtelu" sen negatiivisessa muodossa voi syödä itsetuntoa ja jopa katkeroittaa?
 
Miellättekö itse itsenne mukaviksi ja miellyttäviksi ihmisiksi?
Oletteko päteviä? Onko teillä "ihailijoita"?
Koetteko että saatte edellä mainittuja ominaisuuksia vahvistavaa palautetta ympäristöltä?
Vai onko joko oma itsekuvanne tai pääosa ympäristöltä saamanne palautetta negatiivista?
Koetteko, että teidät nähdään sellaisena kuin olette vai onko olemuksessanne jotain, minkä koette johtavan muita ihmisiä "harhaan" teidän suhteenne?

Ja nyt puhun nimenomaan henkisistä ominaisuuksista, ei ulkonäöstä...

Mä olen kutakuinkin piru ihmiseksi. Pätevä ja säntillinen olen varmasti työssänikin ja muutenkin asioiden täytyy mennä juuri niin, kuin minä haluan. Usein löydän itseni projektia/tehtävää/puhetta valmistelemassa/hoitamassa vaikeaa työtehtävää osastolla, työtoverit usein sanovat, että mene sinä, kun osaat ja uskallat. (Hematologisen syöpäpoilaan hoitoa, sydänpotilaita) En osaa sanoa ihailijoista, mutta aina kun minulla on ollut opiskelija ohjattavanani, ovat he suhtautuneet ihailevan kunnioittavasti käytännön työskentelyyni ja tapoihini, usein sanoneet mahtavaksi tyypiksi.
Olen vitumainen luonne, mutta oikeudenmukainen, hyökkäävä, mutta pystyn pitkin hampain myös myöntämään virheeni. Olen kovaääninen, kärkäs, joskus hyvin hyökkäävä ja pelottava, ympäristön palautteen mukaan. Se, mikä minussa nähdään harhaan on sisäinen suuri suruni ja murheeni ja lempeä osa persoonallisuudestani, joka kyllä jää usein varjopuolelle. Usein huomaan esittäväni tuntevani sisäisesti jotakin muuta, kuin oikeasti.
 
Ja mä voin kyllä tähän sanoa että ansaitsematonta huonoa palautetta sain kyllä tuta koko lapsuuden. Tää pyörä kääntyi näin päin vasta siinä parikymppisenä.

Lapsena olin "tyhmä", "laiska", "aivoton", "ällöttävä kakara".. Mun piirtämistapakin oli kuulemma ällöttävä, en muista kertaakaan kuulleeni että joku sanonut että mä olen "nätti", olin kyllä "röhnöttävä lehmä".. Ja paaaljon muuta, ihan läheisten aikuisten toimesta siis. Oma lukunsa onkin sitten koulussa saadut kommentit.
Sitten nuorena aikuisena sain samoilta laheisiltä palautetta mm. siitä että näytän "ilotytöltä".. tai ihan suoraan sain kuulla myös jotain "huora" kommenttia, mikä oli sinäänsä hauskaa että menetin kuitenkin neitsyyteni vasta myöhemmin, ensimmäisen suudelmanikin sain vasta joskus 17-vuotiaana.

Uskoin pitkään ansaitsevani kaiken paskan mitä maailma vaan päälle syytää, ja ihmettelin miksi mun on edes pitänyt tänne syntyä kun olen niin tyhmä, paha ja ruma...
 
Miellättekö itse itsenne mukaviksi ja miellyttäviksi ihmisiksi?
Oletteko päteviä? Onko teillä "ihailijoita"?
Koetteko että saatte edellä mainittuja ominaisuuksia vahvistavaa palautetta ympäristöltä?
Vai onko joko oma itsekuvanne tai pääosa ympäristöltä saamanne palautetta negatiivista?
Koetteko, että teidät nähdään sellaisena kuin olette vai onko olemuksessanne jotain, minkä koette johtavan muita ihmisiä "harhaan" teidän suhteenne?

Ja nyt puhun nimenomaan henkisistä ominaisuuksista, ei ulkonäöstä...

Kauhea liuta kysymyksiä :D.

Mä miellän itseni juuri sellaiseksi kuin olenkin :). Vaikeasti lähestyttävä, hiljainen, epäsosiaalinen ja vaikea :D.

Mutta olen myös erittäin luotettava ja ihmiset, jotka mun kanssa alkavat jostain syystä juttelemaan, antavatkin sitten itsestään "kaiken" ja jostain syystä juoruavat mulle puolen elämäänsä heti kättelyssä. Olen jostain syystä sellainen, jollei sitten loppujenlopuksi kumminkin avaudutaan :D.

Muuten mä olen liiankin lörppä tutustuessani. Kerron itsestäni ihan liikaa henkilökohtaisia asioitani, en vain osaa olla hiljaa kaverisuhteessa ja myöhemmin kaduttaa, että miski tuonkin sanoin. Todella moni tuntemistani ihmisistä on juuri näitä jotka eivät pihahdakaan omista asioistaan, esim kaverille ei voi kertoa missä mies työskentelee, mutta sitten kyllä udellaan kaverilta joka vitun asia yksityiskohtaisesti ja ollaan ylimaallisen kiinnostuneista muutenkin toisten ihmisten asioista.

Mä annan negatiivisen kuvan ympärilleni ja olen kuulemma tympeän ja ylimielisen oloinen ja "aina kiukkuinen" vaikka todellisuudessa olen maailman paskimmalla itsetunnolla varustettu todella epävarma ihminen. Minulle on hirveän tärkeää mitä muut ihmiset minusta ajattelevat...:(
 
Ja mä voin kyllä tähän sanoa että ansaitsematonta huonoa palautetta sain kyllä tuta koko lapsuuden. Tää pyörä kääntyi näin päin vasta siinä parikymppisenä.

Lapsena olin "tyhmä", "laiska", "aivoton", "ällöttävä kakara".. Mun piirtämistapakin oli kuulemma ällöttävä, en muista kertaakaan kuulleeni että joku sanonut että mä olen "nätti", olin kyllä "röhnöttävä lehmä".. Ja paaaljon muuta, ihan läheisten aikuisten toimesta siis. Oma lukunsa onkin sitten koulussa saadut kommentit.
Sitten nuorena aikuisena sain samoilta laheisiltä palautetta mm. siitä että näytän "ilotytöltä".. tai ihan suoraan sain kuulla myös jotain "huora" kommenttia, mikä oli sinäänsä hauskaa että menetin kuitenkin neitsyyteni vasta myöhemmin, ensimmäisen suudelmanikin sain vasta joskus 17-vuotiaana.

Uskoin pitkään ansaitsevani kaiken paskan mitä maailma vaan päälle syytää, ja ihmettelin miksi mun on edes pitänyt tänne syntyä kun olen niin tyhmä, paha ja ruma...

Joskus ympäristö on niin kiero, ettei se peilaa oikein. Eli jos palaute on aina ihan kökköä, kannattaa miettiä, että olisiko se ympäristö mahdollisesti semmoinen peili, mitä jossain naurutalossa näkee.
 
Miellättekö itse itsenne mukaviksi ja miellyttäviksi ihmisiksi?
Kyllä miellän, mutta olen huomannut ettei kaikki sellaisena minua pidä. Olen kaikenlisäksi ystävällinen.

Oletteko päteviä? Onko teillä "ihailijoita"?
Ei taida olla. Ainakaan enää.

Koetteko että saatte edellä mainittuja ominaisuuksia vahvistavaa palautetta ympäristöltä?
En saa.

Vai onko joko oma itsekuvanne tai pääosa ympäristöltä saamanne palautetta negatiivista?
Ei.

Koetteko, että teidät nähdään sellaisena kuin olette vai onko olemuksessanne jotain, minkä koette johtavan muita ihmisiä "harhaan" teidän suhteenne?

Yleensä minusta saadaan väärä kuva. Riippuu ihmisistä, jos ihminen on helposti lähestyttävä avoin, olen itse samanlainen. Sellainen olen oikeasti.
 
Tuli tosta ihailusta mieleen, että olen jälkikäteen saanut kuulla, että joku on pitänyt minua todella hauskana tai jännittävänä. Semmoisia tullaan todella harvoin sanomaan päin naamaa. Ihmiset ei aina ulospäin näe sitä epävarmuuden määrää, mikä varsinkin nuorempana oli mulla sisällä.
 
Pystyisinköhän nyt analysoimaan itseni :D Ehkä...

Kun mua ei tunne ja törmää jossain, olen ihana ja kiltti, herätän ihmisten suojeluvaiston (en ymmärrä miksi, mut näin aina käy).

Jotkut saavat musta myös ylimielisen kuvan, johtuen ujoudestani. Aluksi oon mieluummin hiljaa kuin sanon sanaakaan, haluan tietää mihin soppaan lusikkani lykkään.

Mukava olen kun muhun tutustuu, teen kaikkeni auttaakseni muita, olen hyvä olkapää, osaan myös yleensä neuvoa vaikeessa tilanteessa.

Vältän riitelyä läheisten kanssa, no miehen kans otetaan usein yhteen, mutta muiden. Mulla on vuosikausia ollut eräs ystävä kenen kanssa ei olla KOSKAAN tapeltu, ei ikinä. Jos sitä tilannetta lähetään, toinen tekee kompromissin.

Kun mut tuntee olen myös todella puhelias, jutulle ei toisinaan meinaa tulla loppua :P Ja normaalioloissa olen iloinen.

Mielipiteeni ovat aika jyrkät, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö niitä voisi muuttaa hyvän perustelun kuullessani.

Suojakilpi mulla on vahva ja muuri korkea. Harva pääsee niistä läpi, säikähdän yleensä jos joku tulee liian lähelle ja liian nopeasti.

Tulistun nopeasti ja lepyn yhtä nopsaa.

En suostu miellyttämään muita valheellisesti, sitä tein joskus, muuten oisin joutunut ulos porukasta, nykyään en siihen alennu. Miellytän kuitenkin ihmisiä tahalteni, positiivises mieles, järkkäämällä illallisia ym. siinä ei ole taustalla hyväksynnän haluamista, koska olen jo itseni onnistunut hyväksymään, enkä muita enää tarvitse tekemään sitä.

En mä kuitenkaan suoraan osaa sanoa, että mikä mus ois huonoa ja mikä hyvää... Mä pidän kaikista piirteistäni, myös negatiivisista.
 
[QUOTE="Huhu";25225468]Ap. Avaisitko vähän mitä tarkoitat tuolla "ihailulla". Siis aloitusviestin kysymyksenä, millaista ihailijaa tai ihailua.[/QUOTE]

Tarkoitan juuri tuontyyppistä "sinä AINA... sinä JAKSAT... sinä OSAAT... jne" -puhetta tai asennetta, joka on vilpitöntä puhujan puolelta.

Minäkin ihailen monia ihmisiä taidoistaan ja ominaisuuksistaan ja uskon jopa että on hyväksi ihmiselle ihailla juttuja, joita arvostaa.
Mieluummin niin kuin, että kadehtii negatiivisella tavalla.

Moinen ei siis itsessään ole "ongelma" vaan ongelmaksi ihailun kohteelle se muuttuu silloin kun syy ihailuun ei ole hänen itsensä arvostama.
Ja vielä isompi ongelma se luullakseni on silloin, jos saa kritiikkiä asioista joita itse arvostaa?
 
Ja mä voin kyllä tähän sanoa että ansaitsematonta huonoa palautetta sain kyllä tuta koko lapsuuden. Tää pyörä kääntyi näin päin vasta siinä parikymppisenä.

Lapsena olin "tyhmä", "laiska", "aivoton", "ällöttävä kakara".. Mun piirtämistapakin oli kuulemma ällöttävä, en muista kertaakaan kuulleeni että joku sanonut että mä olen "nätti", olin kyllä "röhnöttävä lehmä".. Ja paaaljon muuta, ihan läheisten aikuisten toimesta siis. Oma lukunsa onkin sitten koulussa saadut kommentit.
Sitten nuorena aikuisena sain samoilta laheisiltä palautetta mm. siitä että näytän "ilotytöltä".. tai ihan suoraan sain kuulla myös jotain "huora" kommenttia, mikä oli sinäänsä hauskaa että menetin kuitenkin neitsyyteni vasta myöhemmin, ensimmäisen suudelmanikin sain vasta joskus 17-vuotiaana.

Uskoin pitkään ansaitsevani kaiken paskan mitä maailma vaan päälle syytää, ja ihmettelin miksi mun on edes pitänyt tänne syntyä kun olen niin tyhmä, paha ja ruma...

Tuollaisen historian jälkeen varmaan helposti voi olla hämmentävää saada positiivista palautetta.
Itse olen kai enemmänkin ollut näkymätön ja helposti sivuutettavissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25225442:
Joskus ympäristö on niin kiero, ettei se peilaa oikein. Eli jos palaute on aina ihan kökköä, kannattaa miettiä, että olisiko se ympäristö mahdollisesti semmoinen peili, mitä jossain naurutalossa näkee.

Mulla se positiivisen palautteen vastaanotto onkin ehkä niin vaikeaa juuri siksi koska uskoin pitkään olevani tosi huono. Kasvoin siihen ajatukseen ettei minusta koskaan voi tulla normaalia, tai että olisin jossain hyvä..? Ehei..

Vasta myöhemmällä iällä tajutut faktat ovat saaneet minua hieman heräämään. Mm. minua sanottiin yleensä tyhmäksi kun esitin jonkun teorian jota nämä läheiset aikuiset eivät ymmärtäneet (mikä on sinäänsä tyydyttävää huomata että näissä tapauksissa he ovatkin olleet oikeasti niin yksinkertaisia etteivät ole tajunneet tai tienneet asiaa :) ).
Puin pitkään päälleni rumia, heidän hankkimia vaatteita siksi koska ajattelin että ihan sama se on, kun olen kuitenkin niin ruma. Kunnes tajusin siinä yläasteen lopulla että ei se ihan niinkään mene.. Samanlainen oikeus minulla on kaunistaa itseäni vaatteilla tai muuten, kuin kellä muulla tahansa.
jne. jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rähinä-Reetta;25225529:
Tuollaisen historian jälkeen varmaan helposti voi olla hämmentävää saada positiivista palautetta.
Itse olen kai enemmänkin ollut näkymätön ja helposti sivuutettavissa.

Muistan kun aloin saamaan positiivista palautetta. Ihan yhtäkkiä, juurikin siinä lukion alun kynnyksellä. Se oli todella hämmentävää ja aluksi ajattelinkin koko ajan että kohta joku sanoo "lällällää, luulitsä oikeesti että mä tarkotin sitä!".

Ja hieman myöhemmin, yltiöpositiivinen palaute muuttui peräti juovuttavaksi ja janosin sitä ihan kamalasti.

Tänä päivänä homma on kuitenkin tasoittunut niin etten ihan mitä vaan negatiivista palautetta niele ja sitten taas sellainen ihannoiva palaute tuntuu jotenkin tosi hämmentävältä ja haluan kovasti korjata jos jollakulla on musta "parempi" kuva kuin mitä koen olevani...

Mä olen jostain syystä aina luonut ihmisille kovin vahvoja mielipiteitä :/ Suuntaan tai toiseen. Vaikka siis on myös ihmisiä jotka eivät luo minkäänlaista mielipidettä.
 
Pidän itsessäni siitä palautteesta mitä olen muilta saanut. Että olen iloinen, mutkaton tyyppi jonka kanssa hommat sujuu töissä ja yksityiselämässä. Olen kuulemma huumorintajuinen paikoissakin joissa muut ei enää ole ja klaaraan homman himaan. Kuulemma joustava ja mun kanssa voi kaikesta neuvotella. Kuulemma palvelualtis ja auttavainen.
Toi viimesin kostautuu mulle. En aina jaksais olla se viimenen joustava tyyppi..mut oon silti. Koitan saada kaiken pyörimään parhain mahdollisin tavoin ja joskus se kostautuu suoraan mulle. Kannatan aina sopua enkä tajua että muut ei kannata. Mua on helppo käyttää hyväksi, tai ainakin aikasemmin oli. Nyt kun kohta lähestyn 40 ikävuotta, alan jo alkaa olla oma itseni. Sepä ei ole kaikille sopinutkaan... mut mä en nyt enää välitä. Tästä puolesta pidän itsessäni nyt. Että uskallan viimeinkin sanoa mitä MINÄ olen mieltä.
Pidän myös siitä että avioeroni myötä olen uskaltanut päästää valloilleen villin seksuaalisuuteni. Sekään ei muille sovi, mutta siitä en piittaa. Paheksukoot. Itse asiassa oikeen nautin kun jotkut mua paheksuu :)
Olen hyvä äiti, tiedän sen. Olen pärjännyt hienosti yh:na. Lapseni halaa mua joka ikinen kerta kun tarhasta haen. Eikä kysele isänsä tai kenenkään muun perään. Voiko aidompaa arvostusta saadakkaan?
Mulla on paljon läheisiä ystäviä joiden kanssa halataan joka kerta kun tavataan. Aina joka päivä joku soittaa ja haluu tietää mitä meille kuuluu. Ja mä soittelen heille myös. Tästä pidän itsessäni, että musta pidetään :) En voi olla täysin epäonnistunut.
Tykkään itsessäni myös piirteestä että olen aidosti kiinnostunut ihmisistä. En koskaan kysy mitä kuuluu vain siirtyäkseni selittämään mitä mulle itelle kuuluu kuten ärsyttävän moni tekee. Mua oikeesti kiinnostaa mitä kuuluu, jos sitä kysyn.
Mä osaan myös halata, ja mennä muutenkin lähelle kun tilanne sitä vaatii ja on sopiva. Taitolaji näköjään Suomessa...
Ärsyttävää mussa on se kun olen niin herkkä. Menen sata lasissa mukaan oli kyse sodasta tai rakkaudesta. Olen liian tunneihminen. Ärsyynnyn kun jotain ärsyttää, itken mukana. Ja se vituttaa joskus tosissaan. Onneksi voi usein nauraakkin toisten kanssa.

Tässäpä päällimmäiset
 

Yhteistyössä