P
"pelokas"
Vieras
Olen siirtänyt kuukautisia ehkäisyrenkaalla lokakuun puolesta välistä viime viikkoon asti. ennen pystyin siirtämään vain 2 x 3 vko putkeen ennen kuin alkoi välivuodot, nyt sitä ei edes tullut. Joulukuussa alkoi tulla pahoinvointia ja olo oli jotenkin erilainen kuin yleensö, olin myös paljon herkempi kuin ennen (itkin pienestäkin ilosta ja vastoinkäymisestä) ja olen ollut erittäin väsynyt enkä oikein edes jaksa päivisin liikkua. Viime maanantaina otin renkaan pois ja tiistaina vuosi emättimestänk kirkasta nestettä todella paljon ( 10 cm läntti lakanoissa) tämän jälkeen alkoi kuukautiset, mutta kirkasta nestettä tulee silti sillon tällöin. vuotoni oli paljon niukenpaa kuin yleensä mutta on jatkunut kauemmin kuin normaalisti. mistä tämä voisi johtua?