Toggle sidebar

Mistä tiesitte että juuri HÄN on se oikea???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ....
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
?

....

Vieras
Apua, oon ihan umpirakastunut yhteen äijään. Tuntuu että oltais aina tunnettu, ja tuntuu että meillä ois niin paljon yhteistä ja että kerta kaikkiaan vain tajuttais toisiamme. Ja sydämeen suurin piirtein sattuu kun häntä ajattelen.

Ongelma minulle on se että olen täys pessimisti, ja muutenkin olen aika epäonnistunut noiden parisuhteitten kanssa. Pari suhdetta takana, ja kummatkin kestivät noin 2,5 vuotta. Syystä tai toisesta ne ei vain toiminut.

Mutta tämä tuntuu niin erilaiselta, ihan kuin tämä vain vois toimia. Minä haluan tämän miehen kanssa niamisiin, haluan muksuja hänen kanssaan :heart:

Mutta silti epäilyttää, tuun jollain tavalla tämänkin mokaamaan, ei hän olekkaan se oikea. Päättyy murskaantuneihin sydämiin ja katkeruuteen, olen aivan varma. Vai olenko?

Millä tavalla te tajusitte että teidän kumppaninne on juuri SE OIKEA? Ja kuinka kauan siinä kesti se tajuta/uskoa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lol:
:D Ehkä sun ei vielä kannattas puhua mitään, olet ollut miehes kanssa noin 5 minuuttia.

Semmoset vois varmaan vastata, jotka on olleet yli kymmenen vuotta yhdessä ja tuntevat vieläkin että se kumppani on oikea.
Click to expand...

Hmph. Kaikki suuret rakkaustarinat ovat alkaneet kertarysäyksellä. Käskikö joku Romeota ja Juliaa odottamaan? :p
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Hmh.. En mä ole jäänyt sen enempiä pohtimaan että onko hän juuri se yksi ja ainoa ja oikea. Mä olen ihastunut, sitten rakastunut ja tässä ollaan 6 vuotta ja 2 lasta myöhemmin.
Sillon aikanaan kun saatiin homma käyntiin kaikkien katseiden jälkeen, niin mies jäi mun luo yöksi (nukkumaan) ja sen jälkeen ollaan nukuttu ehkä pari viikkoa eri osotteissa.
...Tämän miehen kanssa ollaan kuitenkin tunnettu "aina", olisinkohan mä ollut 10-vuotias kun häneen törmäsin ensimmäisen kerran elämässäni.
 
Minä ja mies ollaan oltu yhdessä nyt kymmenen vuotta. Kun tapasimme ensimmäisen kerran, juttu luisti ja tuntui että olisimme tunteneet jo entuudestaan. Ihastuminen oli molemminpuolista, ja aloimmekin seurustella muutaman päivän kuluttua ensitapaamisesta. Jo kahden viikon seurustelun jälkeen vain tiesin, että hän oli se mies, jonka kanssa haluaisin jakaa loppuelämäni. Sisimmässä oli sellainen ihmeellinen varmuus asiasta, ja se varmuus on pysynyt tähän päivään saakka ilman yhtään epäilyksiä. Sovimme hyvin toisillemme, ja parisuhteemme voi edelleen (2 lapsen jälkeenkin) hyvin. Pienen pieniä kriisejä on ollut matkan varrella, mutta niistä on selvitty kun vain olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Mitään ei jätetä kaivelemaan mieltä, vaan kaikki asiat keskustellaan halki. Odottelemme edelleen sitä 7 vuoden kriisiä, josta usein puhutaan, mutta se taitaa jättää meidät kokonaan väliin kun on jo näinkin myöhässä.
 
Sen vaan tiesi. Juuri tollaista kun kuvailet. Ja sitten kun ne aivan samat tunteet oli toisellakin puolella. Edellisissä suhteissa alku oli aina sellaista jahkailua - niin minun kuin miesten puolelta. Ollakko vaiko eikö olla meininkiä sellaista "tapailua". Viritelmiä samalla suuntaan ja toiseen.

Mulla oli siis takana yksi 4,5 vuotinen liitto ja 7 vuotta kestänyt, jossa menin naimisiinkin. Mutta erottiin pian häiden jälkeen. Ei lapsia.

Nykyinen - sen vaan tiesi. Ja kun se oli niin molemmin puolista. Kun tapasimme, siitä lähtien kumpikaan en nähnyt mitään muuta. Ei tarvinnut arvuutella ja jossitella. Kihloissa oltiin 1kk päästä seurustelun alusta. 5kk päästä naimisissa ja vuoden päästä meillä oli jo esikoinen.

Nyt lapsia kolme. Vuosia takana kohta 8. Olen edelleen niin rakastunut. Molemmat olemme. Kiehnäämme toisissamma kuin pahaiset teinit. Aiheuttaa varmaan paheksuntaa. Mutta aiheuttakoot. Meillä on hyvä olla.
 
kun eka treffeillä istahdin kyytiin, niin "tämä on mun lasteni isä" tuli mieleen jostain ihan hatusta (suunnitelmissa oli pysyä lapsettomana ja sinkkuna, kai se ikääntyminen teettää kaikenlaisia muitakin harhatiloja)

ja näköjään riittävän oikea on, että vielä asutaan yhdessä 11 vuoden jälkeen, vaikkei parisuhdetta oikein olekaan
 
Siis mä tiesin heti! En ole koskaan kokenut mitään sellaista, vaikka olin lähes 30v. Kolmannella tapaamisella olin täysin varma, että hän on mun ihminen. Kaikki tuntui niin helpolta ja oikealta. 8. vuosi menossa ja edelleen ollaan hyvinkin rakastuneita toisiimme. Naimisiin on menty, saatu 2 lasta ja tunnen edelleen, että hän on mun ihminen.
 
Sydäntä kaihersi oudosti ja oli pakottava molemminpuolinen tarve olla yhdessä. Ilman häntä tunsin että olisin kuin yksin maailmassa. En joutunut pohtimaan vastaako hän tunteisiin, suhteessa ei ollut mitään epävarmaa. Olimme vakuuttuneita että kuulumme toisillemme. Hänen seurassaan on niin hyvä olla, vielä 10 vuoden ja kolmen yhteisen lapsen jälkeenkin.
 
Aaaw, ihania kokemuksia teillä :heart:
Kai tässä voi jo toivoa parasta. Olemme kummatkin kyllä oppineet kantapään kautta miten parisuhteessa ei voi olettaa toisen olevan täydellinen, ja jaksetaan kyllä sietää huonoja puoliammekin (PALJON pahempaa molemmat koettu). Ei asiat järjenkään mukaan voi mennä pieleen. Tältä ainakin nyt tuntuu.

Kai tämä tästä ajan kanssa vain varmistuu :)

Ja käyttäydytään tosiaan ihan kuin teinit. Tosi noloa, mutta ku ei sille minkään voi :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ....:
Minä haluan tämän miehen kanssa niamisiin, haluan muksuja hänen kanssaan :heart:
Click to expand...
Tuosta mä sen tiesin. Ja tiesin sen aika nopsaan.

Ei me turhia sitten odoteltu. Yhteen muutettiin noin 2 viikon yhdessäolon jälkeen, kihloihin menosta ja samalla avioitumisesta päätettiin myös heti, mutta erinäisistä syistä (käytännön syyt) kihlajaisia saatiin odottaa kunnes oltiin oltu pari kk yhdessä. Häitä tanssittiin 9 kk yhdessäolon päätteeksi. Ja 10 v hääpäivää vietimme toukokuussa :)
 
Ainiin, ja se oli mies joka ensin uskalsi sanoa "älä nyt pelästy ja pakene, mutta minä taidan rakastaa sinua". Siinä sitten melkein itkien vastasin että niin minäkin sinua.

Eli taitaa olla suht syvää kiintymystä molemmilta osapuolilta, ei kai ole mitään minun mielikuvituksen tuotosta :heart:

Jaiks, hankalaa, ja niin ihanaa :D
 
Sen vaan tietää. Sitä ei epäile.
Mä olin muka rakastunut kun tää mies, nykyinen aviomieheni, tuli mun elämään, se oli menoa sillä kertaa. Mä en edes miettinyt miten vaikeaa olisi erota siitä toisesta, en ajatellut sen tunteita, laitoin vaan poikki naps.
Mä ajattelin heti millainen mies olisi sängyssä ja vaikka en edes ollut koskaan halunnut lapsia mä mietin että tuo on mun lasten isä. Samoin miehelle oli kaikki selvää heti. 15 vuotta. :D
 
Sillon kun mies ilmoitti hyppäävänsä koskeen jos en mene sen kanssa naimisiin (seisottiin kosken partaalla) :D Välillä on vähän vaikeampaa ollut, ja sit taas muistuu miten ihana tuo on.
 
Tuli sellainen lämmin olo toisen seurassa, ja sellainen että me ollaan me. Tosi vaikea selittää. Jotenkin oltiin vain tosi saman oloisia heti alusta asti, vaikka ei tunnettukaan toisiamme kunnolla. Joka päivä lisäsi läheisyyttä, ja tuo läheisyys on ollut ja pysynyt (kasvavassa määrin), ja nuo alkuajan tuntemukset ovat myös säilyneet. Edelleen ollaan vuosien jälkeen erittäin läheisiä, ja sielunkumppanuus tuntuu vieläkin vahvemmalta. Alusta asti oli tunne että toisen vieressä on hyvä olla, eikä toisen läsnäolosta saa tarpeekseen. Emme vieläkään kaipaa erossaoloaikoja. Tottakai joskus on kiva olla yksin, ja teemme asioita erikseenkin mutta ei oikeastaan koskaan ole tunnetta että ei haluaisi että puoliso olisi lähellä. Vieläkään. Ja naimisissa ollaan, lapsiakin on, ja lisää tulossa. Rakastamme toisiamme todella syvästi.

Niin, ja mieheni on ainoa ihminen jonka kanssa on (alusta asti) ollut tunne että tämän kanssa ei mitään puutu.
 
Ensimmäisen tapaamisen jälkeen (puolituntinen juttelu pihamaalla ) soitin mun kaverille, että ei saa nauraa mulle mutta tapasin miehen jonka kanssa tuun viettämään loppuelämäni.
Jossain syvällä tuli vaan sellainen tunne kun halattiin, että halusin tai en, sille miehelle kuului jokin suuri rooli mun elämässäni.
Se oli tosi hassua oikeestaan, koska en halunnut tavata mitään elämäni miestä kun vasta olin eronnut pitkästä ja vaikeasta liitosta ja tapailin jo yhtä toista.

Sama kävi mun miehelleni, sillä ei ollut mitään intressejä sitoutumiseen ja siinä kotimatkalla se jo mietti meille sopivaa perheautoa..

Kuusi vuotta yhdessä oltu, edelleen tunnen että vaikka miten elämä meitä heittelisi niin yhdessä me vanhennutaan. Sen vaan kuuluu mennä niin.
 
Tiedettiin varmasti molemmat heti kun tavattiin, sillä vietettiin samantien yö yhdessä . Seuraavana päivänä muutin hänen luokseen . Reilu 22vuotta oltu yhdessä. Naimisissa 20vuotta. 7 lasta ja vielä yksi toiveissa.
 

Similar threads

V
Eronneet! Mistä tiesitte että on oikea hetki erota?
Viestiä
10
Luettu
836
Aihe vapaa
Mettäkylässätuulee
Mettäkylässätuulee
0
Nopeasti naimisiinmenneet (alle 6kk seurustelun alusta) Miten tiesitte että toinen on se oikea?
Viestiä
9
Luettu
765
Aihe vapaa
"vieras"
V
H
Mistä olette tietäneet, että "hän on se oikea?"
Viestiä
32
Luettu
4K
Aihe vapaa
vieras
V
jaiski
Oikea nainen lue tämä!
Viestiä
47
Luettu
1K
Aihe vapaa
kylvie
K
U
mistä tietää onko mies se oikea?
Viestiä
2
Luettu
313
Aihe vapaa
"Risuprinsessa"
R

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa