Mistä tietää milloin on aika erota?

["Milja"]

Arki ja sen pyöritys ja sujuvuus yhdistää, lapset ja yhteinen omaisuus. Mökki joka on lapsillekin tärkeä jne.
Mutta parisuhde itsessään on aivan kuollut, ei yhteistä puhuttavaa, on turha puhua kun olemme täysin eri aaltopituudella. Olen aivan kypsä miehen selityksiin ja juttuihin, mielestäni ne ovat lapsellisia ja näemme asiat aivan eri tavoin. Yhteistä huumoria ei ole, emme naura yhdessä. Seksiä ei ole, ei ole mitään haluja minulla enää. Mies ei vaan sytytä, ei millään tasolla.
Mutta kuten sanoin, arki sujuu, lasten kuljetukset siis kouluun ja päiväkotiin, ruuanlaitto ja pyykkäys. Aikataulullisesti arki menee mukavasti ja yhteistä omaisuutta on aika paljon... sellaisesta luopuminen pelottaa, lastenkin vuoksi siis jotka esimerkiksi viihtyvät hyvin mökillä, nuorempi haluaisi jopa muuttaa sinne eli eron tullessa sekin olisi myytävä.

Kolme vuotta elin vaan ajatellen, että eroan kun lapset ovat isoja ja jaksoin suhdetta sen varjolla, mutta nyt olen huomannut että minua kiinnostaa muut miehet, kaipaan ja janoa huomiota ja rakkautta tai edes tunnetta siitä, että vieressä on mies ja tunnen itseni naiseksi. Olen aina vihannut pettämistä, mutta nyt tämä koko tilanne tuntuu jo katkeroittavan... pitääkö mun tosiaan loppuelämäni elää ilman niitä tunteita, ilman seksiä, ilman halua... olla vaan eloton kuori. Tosin lapset toki antavat iloa ja sisältöä elämään, mutta muuten kaikki on niin tyhjää.

 

[Vasemman käen rukkanen]

Mikä teidät alkuperin sai yhteen ja rakastumaan toisiinne?

 

["Milja"]

Jatkan vielä eli olemme olleet aviossa 10 vuotta, nyt viimeiset kolme vuotta olen siis tuntenut näin, että kaikki väliltämme on kuollut, kaikki muu paitsi ns. kämppiksinä olo eli juuri se arjen pyöritys sujuu kyllä.

 

["lapsellinen"]

parisuhdeterapian jälkeen on oikea aika erota, jos terapia ei auta.

 

[chef]

Miksi se mökki on pakko myydä?

Eikö sitä voisi pitää yhteisomistuksessa, vaikkei avioliittoa enää olisikaan? Sovitte vaan pelisäännöt, että joka toinen vuosi mökki on sulla parilliset kuukaudet ja joka toinen parittomat tjtn.

Omaisuuden, tai lastenkaan vuoksi ei kannata olla yhdessä. Ei se toimi.

Jos et OIKEASTI enää halua yrittää, niin ero on ainoa oikea vaihtoehto. Mutta mieti tarkasti mitä teet.

 

["Milja"]

Mikä teidät alkuperin sai yhteen ja rakastumaan toisiinne?

Vaikea kysymys, rakastuimme vaan päätä pahkaa, se oli suurtaa huumaa ja pian tuli lapsetkin jotka sitten yhdistivät. Molemmilla oli samanlaiset perhearvot, vietimme aikaa tiiviisti yhdessä ja kotona lasten kanssa. Mutta sitä en tiedä mihin kaikki lopahti, en meinannut edes uskoa sitä ja meni pitkään ennen kuin myönsin itselleni etten enää tunne juuri mitään miestä kohtaan, ajattelin että kyseessä on vain jokin vaihe. Mutta olen ollut nyt hänen kanssaan onneton ja haluton 3,5 vuotta.

 

["Minä"]

Silloin on aika erota, jos voit katsoa itseäsi peiliin ja sanoa rehellisesti, että olet tehnyt kaiken minkä voit pelastaaksesi avioliiton.

 

["Milja"]

[QUOTE="lapsellinen";26551352]parisuhdeterapian jälkeen on oikea aika erota, jos terapia ei auta.[/QUOTE]

Mä ehdotin tänään miehelle, että mennään terapiaan. Haluan kyllä tehdä vielä kaikkeni. Mutta pelottavinta on se, että pelkään kohta jo pettäväni, tässä läheisyyden jne. kaipuussani... toki voi ajatella, että sitten vaan pitää välttää sellaisia tilanteita jne. mutta kun en enää viihdy kotona, ahdistaa olla siellä.

 

["nainen"]

Silloin kun mikään ei tunnu enää miltään.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Milja";26551359]Vaikea kysymys, rakastuimme vaan päätä pahkaa, se oli suurtaa huumaa ja pian tuli lapsetkin jotka sitten yhdistivät. Molemmilla oli samanlaiset perhearvot, vietimme aikaa tiiviisti yhdessä ja kotona lasten kanssa. Mutta sitä en tiedä mihin kaikki lopahti, en meinannut edes uskoa sitä ja meni pitkään ennen kuin myönsin itselleni etten enää tunne juuri mitään miestä kohtaan, ajattelin että kyseessä on vain jokin vaihe. Mutta olen ollut nyt hänen kanssaan onneton ja haluton 3,5 vuotta.[/QUOTE]
Luultavasti kaikki lopahti siihen, kun suuri huuma loppui. Se kun tuppaa loppumaan arjen keskellä kaikilla. Uskotko, että jossain on olemassa mies, jonka kanssa suuri huuma kestäisi vuosikymmeniä? Vai kävisikö uudessakin suuressa huumassa niin, että se ajan myötä lopahtaisi ja sen jälkeen tarvitsisit jälleen uuden miehen? Oletko valmis luopumaan kaikesta siitä hyvästä, mikä sulla nyt on, jotta saisit kokea uudestaan ja uudestaan suurta huumaa? Vai olisiko sittenkin parempi mennä parisuhdeterapiaan ja tyytyä siihen, että suuri huuma oli ja meni, mutta riittävän hyvää seksiä ja mukavaa yhdessäoloa nykyisen puolison kanssa kuitenkin olisi olemassa?

 

["Milja"]

Miksi se mökki on pakko myydä?

Eikö sitä voisi pitää yhteisomistuksessa, vaikkei avioliittoa enää olisikaan? Sovitte vaan pelisäännöt, että joka toinen vuosi mökki on sulla parilliset kuukaudet ja joka toinen parittomat tjtn.

Omaisuuden, tai lastenkaan vuoksi ei kannata olla yhdessä. Ei se toimi.

Jos et OIKEASTI enää halua yrittää, niin ero on ainoa oikea vaihtoehto. Mutta mieti tarkasti mitä teet.

En usko, että on varaa pitää mökkiä jos molemmilla on sitten omat asunnot ja menot niistä.
Kyllä mä oikeasti haluaisin vielä yrittää. Nyt on vaan ahidstus päällänsä, kun tosiaan se, että kiinnostaa jo muut miehet niin sai mut viimein myöntämään itselleni sen missä mennään. Vaikka olen yli 3 vuotta jo tuntenut, ettei kaikki ole hyvin enkä ole kokenut enää rakkautta ja olemme olleet ilman seksiä niin silti itselle tämä kiinnostus muihin on se iso juttu, en koskaan ajatellut... tai luulin olevani immuuni sellaiselle, voivani elää vain lapsille arkea pyörittäen.

 

["hmm"]

Mä näkisin tuon niin, että te tarvitte oman kahdenkeskisen loman, ilman arkirutiineja, ilman lapsia. Otatte yhteistä aikaa jolloin saatte puhuttua mieltä vaivaavista asioista. Ehkä löydätte ratkaisun, jolla saatte tilanteen korjattua, tiedä vaikka sillä lomalla se kipinäkin syttyis uudestaan ja löytäisitte sen romantiikan, läheisyyden ja seksinkin =) Tuo ei mun mielestä oo vielä syy erota, sillä vaikuttaa vaan että teillä ei ole ollut aikoihin yhteistä tekemistä, kahdenkesken oloa

 

["Milja"]

Luultavasti kaikki lopahti siihen, kun suuri huuma loppui. Se kun tuppaa loppumaan arjen keskellä kaikilla. Uskotko, että jossain on olemassa mies, jonka kanssa suuri huuma kestäisi vuosikymmeniä? Vai kävisikö uudessakin suuressa huumassa niin, että se ajan myötä lopahtaisi ja sen jälkeen tarvitsisit jälleen uuden miehen? Oletko valmis luopumaan kaikesta siitä hyvästä, mikä sulla nyt on, jotta saisit kokea uudestaan ja uudestaan suurta huumaa? Vai olisiko sittenkin parempi mennä parisuhdeterapiaan ja tyytyä siihen, että suuri huuma oli ja meni, mutta riittävän hyvää seksiä ja mukavaa yhdessäoloa nykyisen puolison kanssa kuitenkin olisi olemassa?

En tiedä, tuntuu että olen katkeroitunut ja mennyt usko koko rakkauteen. Koen ettei ole kuin huumaa ja sitten: ei mitään. Luulin, että tässä on elämäni rakkaus ja tosiaan niitä tunteita ei ole enää vuosiin ollut, ei muuta kuin kyllästymistä, ärsyyntymistä, haluttomuutta toiseen. Ehkä minä en kykene rakastamaan tai sitten sitä koko rakkautta ei vaan ole olemassa, pelkkää huijausta koko homma. Oikeasti ajatukseni ovat liiankin katkerat kai nyt.
Ja olemme tehneet kyllä jo töitä, järjestäneet yhteistä aikaa, käyneet syömässä, teatterissa, matkoillakin mutta niihin ei ole enää pienintäkään halua, tuntuu ihan haaskaukselta olla jossain kahden kun joka hetki toivoisi olevansa jossain muualla, seurassa josta oiekasti nauttii.

 

[näin]

[QUOTE="Minä";26551368]Silloin on aika erota, jos voit katsoa itseäsi peiliin ja sanoa rehellisesti, että olet tehnyt kaiken minkä voit pelastaaksesi avioliiton.[/QUOTE]

Peesaan tätä ihan täysin.
Kun KAIKKI keinot on käytetty. Terapiat, yhteisen ajan viettäminen... Sitten ei tarvitse surra myöhemmin, että ehkä jotain olisi sittenkin ollut tehtävissä.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Milja";26551476]En tiedä, tuntuu että olen katkeroitunut ja mennyt usko koko rakkauteen. Koen ettei ole kuin huumaa ja sitten: ei mitään. Luulin, että tässä on elämäni rakkaus ja tosiaan niitä tunteita ei ole enää vuosiin ollut, ei muuta kuin kyllästymistä, ärsyyntymistä, haluttomuutta toiseen. Ehkä minä en kykene rakastamaan tai sitten sitä koko rakkautta ei vaan ole olemassa, pelkkää huijausta koko homma. Oikeasti ajatukseni ovat liiankin katkerat kai nyt.
Ja olemme tehneet kyllä jo töitä, järjestäneet yhteistä aikaa, käyneet syömässä, teatterissa, matkoillakin mutta niihin ei ole enää pienintäkään halua, tuntuu ihan haaskaukselta olla jossain kahden kun joka hetki toivoisi olevansa jossain muualla, seurassa josta oiekasti nauttii.[/QUOTE]
Ehkä sä pidät sitä alkuhuumaa rakkautena ja kun huuma on ohi, et osaakaan enää tuntea mitään? Et olisi ensimmäinen etkä viimeinen, jolla on juuri noin. Mun mielestä sun kannattaisi varata aika perheneuvolaan tai johonkin ja käydä aluksi vaikka vain yksin siellä puhumassa. Nuorena niitä huuman kohteita kyllä löytyy otettavaksi ja jätettäväksi, mutta kun 50 pläjähtää mittariin, niin eipä enää niin helposti löydykään. Olisiko siinä vaiheessa kuitenkin mukavampaa, jos olisi se tuttu ja ärsyttävä siippa vierellä? Vai tuntisitko itsesi tyytyväiseksi ja onnelliseksi ilman huumaa ja ilman minkäänlaista parisuhdetta?

 

["Milja"]

[QUOTE="hmm";26551447]Mä näkisin tuon niin, että te tarvitte oman kahdenkeskisen loman, ilman arkirutiineja, ilman lapsia. Otatte yhteistä aikaa jolloin saatte puhuttua mieltä vaivaavista asioista. Ehkä löydätte ratkaisun, jolla saatte tilanteen korjattua, tiedä vaikka sillä lomalla se kipinäkin syttyis uudestaan ja löytäisitte sen romantiikan, läheisyyden ja seksinkin =) Tuo ei mun mielestä oo vielä syy erota, sillä vaikuttaa vaan että teillä ei ole ollut aikoihin yhteistä tekemistä, kahdenkesken oloa[/QUOTE]

Ikävä kyllä, me ollaan tehty tuota jo, otettu aikaa suhteellemme mutta ei se ole auttanut, eikä enää ole kiinnostusta siihenkään. Meillä on edessä viikonloppuloma parin viikon päästä ja mua ahdistaa koko ajatuskin, miten jaksan olla tuon miehen kanssa, siinä seurassa, viikonlopun. Huoh. Eikä todellakaan ole yhteiset hotelliyöt tms. sytyttäneet seksihaluja, kun ei halua toista niin ei halua.

 

[öhh]

jotenki musta vaikuttaa, että sä oot päätöksen erosta jo tehnyt, haet nyt vaan siunausta sille. Kuitenkin tuossa on aika hyviä vinkkejä tullut ja jokaisen teilaat suoralta käjeltä. Jos tuntuu ettet kerran miestä rakasta etkä voi samassa tilassa suunnilleen olla kun et kerran seurasta nauti niin silloin sun kannattaa se ero ottaa ja katella semmonen mies joka tuo sulle sen nautinnon. Ei tuo vaikuta enää siltä että sä todella jatkaa ja yrittää haluaisit

 

[terapiaa]

[QUOTE="Milja";26551476]En tiedä, tuntuu että olen katkeroitunut ja mennyt usko koko rakkauteen. Koen ettei ole kuin huumaa ja sitten: ei mitään. Luulin, että tässä on elämäni rakkaus ja tosiaan niitä tunteita ei ole enää vuosiin ollut, ei muuta kuin kyllästymistä, ärsyyntymistä, haluttomuutta toiseen. Ehkä minä en kykene rakastamaan tai sitten sitä koko rakkautta ei vaan ole olemassa, pelkkää huijausta koko homma. Oikeasti ajatukseni ovat liiankin katkerat kai nyt.
Ja olemme tehneet kyllä jo töitä, järjestäneet yhteistä aikaa, käyneet syömässä, teatterissa, matkoillakin mutta niihin ei ole enää pienintäkään halua, tuntuu ihan haaskaukselta olla jossain kahden kun joka hetki toivoisi olevansa jossain muualla, seurassa josta oiekasti nauttii.[/QUOTE]

Mulla oli samoja fiiliksiä ja osittain on edelleen. Parisuhdeterapia auttoi kyllä melko paljon. Kyse ei ole siitä, etteikö mitään puhuttavaa olisi, vaan siitä ettei osata puhua oikeista asioista. Ainakin meillä oli niin. Kun terapeutti sai meidät puhumaan asioista joita oltiin tajuamattamme vältelty (eli todellisista tunteista ja toiveista jne.), niin puhuttavaa löytyi kummasti. Vaikeaa vaan on arjen keskellä saada pidettyä se puhekanava auki. Meinaa vahingossa välillä lipsua entiseen, huonoon malliin.

 

[FreezeCat]

En mä vielä lähtis eroa ajattelemaankaan enkä hanskoja tiskiin lyömään, vaan päin vastoin - nyt jos koskaan takoisin, kun silmäni ovat auenneet!

Nyt kun tiedostat tilanteesi ja sen, mitä haluat - läheisyyttä, rakkautta, yhdessäoloa - niin rakenna teille sijaa sille kahdenkeskisyydelle ja uudelleen tutustumiselle. Parisuhteessa oleminen kun ei ole sitä hekuman huumaa, valitettavasti, vaan se sujuva arki kyllä tulee ja imaisee osansa. Jos ei osaa pitää varansa, se arki pian kaappaa koko suhteen, jolloin siitä tulee juurikin kuvailemaasi kaverisuhde - yhteiselo toimii kyllä mutta rajan ylitys läheisyyden keskelle tuntuu julmettoman suurelta ja vaikealta. Toinen tuntuu vieraaltakin.

Ottakaa aikaa, kahden keskistä aikaa. Tehkää uusi tutustumismatka toisiinne. Heittäkää isi- ja äiti- roolit nurkkaan, olkaa Maija ja Matti toisillenne. Sopikaa treffit, laittautukaa hienoiksi, istukaa iltaa ja flirttailkaa toisillenne . Ja kun pidättelevyyskorkin olette saaneet edes raolleen, niin pitäkää sitä yhteyttä yllä - puhukaa, kosketelkaa, nimetkää tunteenne ja tuntemuksenne. Parisuhdeterapiaa muutama kerta rinnalle...

Et sinä ainoa nainen ole, joka on hukannut itsensä ja kumppaninsa lapsiperhearjen keskelle. Ja kun kerran haluat yrittää, niin laita kaikki likoon! Liehakoi miestäsi, löydä nainen itsestäsi...et voi mitään menettääkään, saavuttaa kyllä.

Vieraasta miehestä löydät kyllä sen hetken hekuman ja hurman, mutta onko hän sitten valmis jakamaan arkesikin, niin....riskinsä siinäkin. Kepillä kokeilisin ensin sitä tuttua ja turvallista ja omaa . Rohkeutta ja yrityksen iloa !

 

[Milta]

jotenki musta vaikuttaa, että sä oot päätöksen erosta jo tehnyt, haet nyt vaan siunausta sille. Kuitenkin tuossa on aika hyviä vinkkejä tullut ja jokaisen teilaat suoralta käjeltä. Jos tuntuu ettet kerran miestä rakasta etkä voi samassa tilassa suunnilleen olla kun et kerran seurasta nauti niin silloin sun kannattaa se ero ottaa ja katella semmonen mies joka tuo sulle sen nautinnon. Ei tuo vaikuta enää siltä että sä todella jatkaa ja yrittää haluaisit

Mitä vinkkejä mä nyt teilaan? Menikö multa jotain ohi? Kerroin että ollaan paljon jo otettu aikaa yhdessä, mutta se ei ole auttanut. Olen lukenut kirjoja, yrittänyt herätellä haluja monin konstein, ollaan puhuttu ja sitten ehkä viimeisen vuoden oltu puhumatta. Mutta terapiaa miehelle tänään tosiaan jo ehdotin.
En ole päätöstä erosta tehnyt, olen koko ajan ollut sitä mieltä ettei minusta ole siihen, pelottaa arki ilman toista. En halua lapsille eroperhettä ja sekoittaa heidän arkeaan. Ja kyllä myönnän, että olen katkeroitunut, vituttaa elää näin, olla vain ja katsoa kun elämä valuu ohi. Mutta kai se niin on. Ihan sama. Kuolis pois niin pääsis tästäkin paskasta. Ja kyllä, olen varmasti masentunut lievästi ainakin, työterveyden arvion mukaan.

 

[astrolabe]

Entä jos ainoa este onnenne tiellä onkin riittämättömästi hoidettu masennus, aapee?

 

[Keittiönoita]

Mitä vinkkejä mä nyt teilaan? Menikö multa jotain ohi? Kerroin että ollaan paljon jo otettu aikaa yhdessä, mutta se ei ole auttanut. Olen lukenut kirjoja, yrittänyt herätellä haluja monin konstein, ollaan puhuttu ja sitten ehkä viimeisen vuoden oltu puhumatta. Mutta terapiaa miehelle tänään tosiaan jo ehdotin.
En ole päätöstä erosta tehnyt, olen koko ajan ollut sitä mieltä ettei minusta ole siihen, pelottaa arki ilman toista. En halua lapsille eroperhettä ja sekoittaa heidän arkeaan. Ja kyllä myönnän, että olen katkeroitunut, vituttaa elää näin, olla vain ja katsoa kun elämä valuu ohi. Mutta kai se niin on. Ihan sama. Kuolis pois niin pääsis tästäkin paskasta. Ja kyllä, olen varmasti masentunut lievästi ainakin, työterveyden arvion mukaan.

Oletko noin 30-vuotias? Kaikille ei tule mitään ikäkriisejä, mutta joillekin tulee. Mulla oli kolmenkympin kriisi ja arki tuntui silloin jokseenkin mitäänsanomattomalta. Monesti ajattelin, että tätäkö mun elämäni tulee olamaan loppuun asti. Tuntui, kuin istuisin junassa, jonka raiteissa viimeiset vaihteet menivät jo ja loppu olisi niitä yksiä suoria raiteita hamaan loppuun asti. Mulle tuli sitten myös neljänkympin villitys ja silloin olinkin ihan toisenlaisessa työpaikassa, opiskelin työn ohessa ammattikorkeakoulussa uudelle alalle ja tunsin, että vain taivas on rajana kaikille niille mahdollisuuksille, mitä mulla elämässäni on.

 

[mies mies mies]

Itse olen parisuhteessani kokenut että tunteet eivät kokonaan kuole vaikka näin saattaisi joskus tuntuakin. Läheisyyden puute kuristaa tunteet rusinaksi jemmaan...

Keskustelua, läheisyyttä, aikaa, olemista... ja tunteet heräävät jälleen henkiin.

Mutta jos näin ei käy, niin sitten on ehkä aika siirtyä eteenpäin. Itselläni on kaikkien vaikeidenkin vaiheiden jälkeen löytynyt uudelleen ne tunteet, vuosienkin taantuman jälkeen ja välillä olemme taas kuin vastarakastuneita.

Jos niitä tunteita on niin ne pitää vain kaivella esille.

 

[Mollie]

Jos olet todetusti masentunut, niin ensimmäinen askel on hoitaa masennus. Oletko saanut masennuslääkkeitä? Niillä on monesti huono maine, mutta ne kyllä oikeasti auttavat monia ihmisiä.

Ja totta kai sinun tekee mieli vieraita miehiä, jos sinulla ei kerran ole olllut seksiä kolmeen vuoteen. Selibaatilla kun on sellainen vaikutus... Jospa yrittäisit rakastella oman miehesi kanssa, vaikka ei hirveästi haluttaisikaan, saattaisit saada ns. pään auki.

 

["Vieras"]

[QUOTE="hmm";26551447]Mä näkisin tuon niin, että te tarvitte oman kahdenkeskisen loman, ilman arkirutiineja, ilman lapsia. Otatte yhteistä aikaa jolloin saatte puhuttua mieltä vaivaavista asioista. Ehkä löydätte ratkaisun, jolla saatte tilanteen korjattua, tiedä vaikka sillä lomalla se kipinäkin syttyis uudestaan ja löytäisitte sen romantiikan, läheisyyden ja seksinkin =) Tuo ei mun mielestä oo vielä syy erota, sillä vaikuttaa vaan että teillä ei ole ollut aikoihin yhteistä tekemistä, kahdenkesken oloa[/QUOTE]

Samat aatokset.