Mistä tietää/näkee onko 3 veen parempi olla äitin ja vauvan kanssa kotona vai "virikehoidossa" päiväkodissa?

[gh]

joo mutta ei se oma ikäinen seura tee autuaaksi. terve ja jaksava äiti - minun mielestäni - ymmärtää sen kavereiden tarpeen ja siksi käy lapsen kanssa paikoissa joissa heitä tapaa.

Toki, jos niitä paikkoja on. Ikävän usein leikkipuistot ovat tyhjiä ja perhekerhoissa on vaan vauvoja äitineen :/ . Henk.koht. pidän tärkeänä myös sitä, että leikkiseura olisi säännöllistä ja pysyisi suunnilleen samana, eli joku satunnainen vartin kontakti Prisman pallomeressä ei aja samaa asiaa kuin tutumpi leikkikaveri.

niin, mutta jo tälläkin palstalla on se meininki, että tuntuu, että se lapsi pitää hyvin pienestä alkaen hukuttaa niihin virikkeisiin - ja luoja, jos sillä ei ole omaa suurta kaveripiiriä kolme vuotiaana, niin ... pilalla on koko lapsi.
enempi pitäis minusta kannustaa äitejä, että kotona olo riittää ja ei tarvita kokoajan jatkuvaa hoplop-särkkis-askartelu-video-laulujumppa-peli-hyppyytys - meininkiä. ei pitäs olla niin, että se yksi vuotiaskin viedään sinne hoitoon ,koska "on niin vilkas ja tarvii seuraa "-perusteella. sitten niitä kavereita vois löytyäkin sieltä leikkarilta.
ja kyllä meillä päin, keskisuuressa kaupungissa, onneksi monet pitävät esikoisen kotosalla kun saavat vauvan. suurinosa ei ole edes ehtinyt laittaa esikoista hoitoonkaan.
mun mielestä vasta 5-6 vuotiaana voi perustella kavereiden tarpeella pk-hoitoa missä tahansa määrässä.

 

[Maria]

Sen näkee lapsesta. Siitä, miten tyytyväinen hän on elämäänsä äidin ja vauvan seurassa. Joku kaipaa äksöniä jo pienenä, toinen on tyytyväinen äidin seuraan vielä viisivuotiaanakin.

Ja erittäin olennaista on sekin, onko niitä perhekerhoja, muskareita, yms joissa käydä, vai onko elämä vaan yhtä kotosalla oloa ilman leikkitovereita. Jos se on jälkimmäistä, ja lapsi tuntuu kaipaavan jotain muutakin, niin osa-aikainen päiväkotipaikka voi olla loistava ratkaisu. Sieltä saa niitä ikätovereita, joiksi ei aktiivisinkaan askarteleva ja laulava äiti pysty muuttumaan, ja jotka ovat lapselle paljon tärkeämpiä kuin joku näpertely ja askartelu.

Meillä kolme lasta, vanhin 3,5v, ja on kyllä sen verran energinen ja sosiaalinen tapaus, että todellakin hyppii seinille, jos ei ole tarpeeksi seuraa ja touhuttavaa. Ei jaksa kiinnostua pitkään kotiaskareista tms. Keskimmäinen, 2v, puolestaan on todella rauhallinen ja puuhailee mielellään apuna vauvanhoidossa ja kotitöissä.

Lapset ovat todellakin niin erilaisia, jopa samassa perheessä. Meillä esikoinen oli jo viime kevään kerhossa 2 kertaa viikossa, mutta olisi ollut lähdössä sinne joka päivä... Nyt aloittaaa sitten päiväkodissa osa-aikaisena, 4 tuntia ma-pe, joten päivässä riittää kyllä aikaa olla äidinkin (ja isän) kanssa kotona. Säännöllisiä kodin ulkopuolisia menoja meillä ei iltaisin ole, vaan olemme koko perhe yhdessä.

 

[vieras]

Riippuu lapsesta ja tilanteesta. Meidän 3vee saa jatkaa kaksi päivää viikossa päiväkotitaivaltaan vaikka vauva syntyykin, koska päiväkotikaverit on sille tärkeitä ja viihtyy hyvin päiväkodissa. En halua sekoittaa isomman elämää täysin yhdeksän kuukauden ajaksi, koska sitten kuitenkin palaa päiväkotiin.

Ja lisäisin vielä, että minusta myös tulevalla vauvalla on oikeus saada jakamaton huomioni ihan täysin ja yksin ja häiriöttä.

Oletko yksinhuoltaja vai miten sulla on tilanne, ettei vauva saa muuten jakamatonta huomiota kuin pienen isosisaruksen ollessa hoidossa?

 

[Kowalski]

Ja lisäisin vielä, että minusta myös tulevalla vauvalla on oikeus saada jakamaton huomioni ihan täysin ja yksin ja häiriöttä.

Tuota mä en oikein ymmärrä...perheen esikoisen ja seuraavien lasten asemahan on aina erilainen: vain sillä ekalla on oikeus ja mahdollisuus saada vanhempiensa jakamaton huomio ihan yksin ja häiriöttä.

Ja siten sen kuuluu mielestäni mennäkin.

 

[Pesky Pixie]

Mulle on ihan täysin se ja sama, että viekö joku vanhemman lapsensa virikehoitoon vai ei, jos aikuinen sen katsoo välttämättömäksi, niin varmaan se sitten on välttämätöntä. Mutta tuota ajattelua en ymmärrä, että lapsen on saatava vanhempansa jakamaton huomio. Mun lapset oli hyvin pieniä kun jäin heidän kanssaan yksin, ja silti olen onnistunut jakamaan huomioni heidän keskensä ihan hyvin. Joka päivälle riittää molemmille lapsille niitä tilanteita kun yksin saa olla sylissäni ja huomion keskipisteenä.