Mitä ajattelet ihmisestä, joka ei työpaikalla kerro yksityiselämästään

[vaiennut viulu]

Olen juuri aloittanut uudessa, suht pienessä työpaikassa, jossa kaikki vaikuttavat tuntevan toisensa hyvin. Työ itsessään on hyvin raskasta ja itse haluan pitää yksityiselämäni ja työelämän ns. erillään. En siis todellakaan ole valmis jakamaan omia asioitani työkavereiden kanssa. Mitähän ihmiset ajattelevat sellaisesta työkaverista, joka ei kerro omista asioistaan? Mitä itse ajattelet? Olisi tosi mukava kuulla mielipiteitä tälläisesta. Onko joku kenties toinenkin samanlainen ja miten olette pärjänneet työyhteisössänne?

 

[Viiivi]

Outona, sulkeutuneena ja hämäränä pidetään.

 

[Hankalakinkai]

Jos ei mitään kerro itestään niin väkisinkin siinä sitten jää sen työyhteisön ulkopuolelle ja onko siinä sitten hyvä tehdä töitä?

 

["vieras"]

Sellainen henkilö sitten jää pelkäksi työkaveriksi eli välttämättä mitään syvempiä ystävyyssuhteita et tule saamaan. Tällähän ei sinänsä ole merkitystä, jos et ystävyyssuhteita ole hakemassakaan vaan vain tekemässä töitä.

 

[vaiennut viulu]

Kerron hyvin yleisiä asioita itsestäni, kuten perheestäni, harrastuksistani jne., mutta kuitenkin puhun ns. henkilökohtaisista asioistani omasta mielestäni vähän. En esim. halua kertoa ongelmistani ja surullisista asioista joita olen kohdannut. En siis ole valmis jakamaan noita asioita työkavereiden kanssa, kuten jotkut vaikuttavat tekevän. Onko tästä jotain haittaa työelämässä vai onko ihan ok rajata yksityisyyttään näin?

 

[Adii]

Kerron hyvin yleisiä asioita itsestäni, kuten perheestäni, harrastuksistani jne., mutta kuitenkin puhun ns. henkilökohtaisista asioistani omasta mielestäni vähän. En esim. halua kertoa ongelmistani ja surullisista asioista joita olen kohdannut. En siis ole valmis jakamaan noita asioita työkavereiden kanssa, kuten jotkut vaikuttavat tekevän. Onko tästä jotain haittaa työelämässä vai onko ihan ok rajata yksityisyyttään näin?

Jos nyt kuitenkin kerrot jotain yleistä itsestäsi, kuten perheestäsi ja harrastuksistasi niin vaikutat kyllä ihan normaalilta. Minua ainakin ottaa kaaliin ihmiset jotka kaatavat surunsa ja murheensa työkavereiden niskaan. Kaikki henk. koht. asiat kun eivät työpaikalle kuulu.

 

[..]

Mitään ei ole pakko kertoa mitä ei halua ja jos se ei työkavereille käy,niin se on heidän oma ongelma. En mä ainakaan pahalla ajelis sellasesta,joka ei joka elämän käännekohtaa ja tapahtumaa kuulluta siellä työpaikalla.

 

["Hille"]

Etenkin pienessä työyhteisössä tuo muodostuu kyllä jonkinlaiseksi ongelmaksi. Jäät ulkopuoliseksi väkisinkin ja veikkaanpa ettet silloin viihdy siellä hirveän pitkään. En tarkoita että koko perhehistoria ja syvimmät salaisuudet tarvitsisikaan kertoa, mutta jos et anna itsestäsi mitään, et pääse sisälle työyhteisöön.

Sanot työn olevan raskasta. Tällöin olisi vieläkin tärkeämpää se, että pääset mukaan porukkaan. Näet työkavereitasi suurimman osan arkipäivän valveillaoloajastasi. Enemmän kuin vaikkapa puolisoasi. On tärkeää että tutustut, ystävystyt ja pääset juttuihin mukaan. Silloin työ ei enää tunnu niin raskaalta.

 

[vaiennut viulu]

Jos nyt kuitenkin kerrot jotain yleistä itsestäsi, kuten perheestäsi ja harrastuksistasi niin vaikutat kyllä ihan normaalilta. Minua ainakin ottaa kaaliin ihmiset jotka kaatavat surunsa ja murheensa työkavereiden niskaan. Kaikki henk. koht. asiat kun eivät työpaikalle kuulu.

Kerron sellaisia yleisiä asioita, esim. mitä teimme perheen kanssa viikonloppuna. Miehestä ja lapsista kertoilen jotain myöskin yms.Menetyksiäni ym. surullisia asioita en halua työkavereilleni kertoa. Tuntuu vaan, että muut tuolla kertovat "kaiken" työkavereille ja minä olen outo, kun "salaan" asioita.

 

[minä puolestani]

Mä rakastan sellaisia työkavereita jotka ei töissä hölötä omista asioistaan.

Haluaisin tehdä töitä enkä kuunnella liirumlaarumeita.

Ja juu, mä olen se ainoa lääkäri siinä hoitajalauman joukossa. Enkä halua ystäviä työkavereista, joskin tietysti haluan että kaikki kohtelevat toisiaan ystävällisesti (niin kohtelenkin muita).

 

["vieras"]

Jäät ulkopuoliseksi, mutta ehkä se ei ole sinulle ongelma.

 

["vieras"]

meillä pieni työyhteisö,10 henkilöä ja kutakuinkin kaikki kertoo asiooistaan,toiset enemmän toiset vähemmän.Ite kerron silleen ympäripyöreesti.Sillon kun erosin niin se tietysti tuli väkisinkin esiin kun kesken työpäivän pillahtelin itkuun ja olin muutenkin hiljanen ja vetäytyvä,se on ainoa asia mistä olen kertonut ihan kertomalla koska kaikki ihmetteli et mikä mulla on. Nykysestä sinkkuelämästä en oikeestaan kerro,ne kvittelee omassa päässään jo muutenkin kaiken ni antaa kuvitella
täytyy vielä korostaa et meillä on tosi mukava työyhteisö

 

[Rollolainen]

Miksi työkavereiden pitäisi tietää mun yksityiselämästäni?

 

[riippuu]

Tämä on hirveän riippuvainen työpaikan kulttuurista, ei välttämättä edes etupäässä työyhteisön koosta tai työn luonteesta. Itse en koskaan oo kaivannut työkavereista ystäviä, vaikka olen nyt 10 vuotta ollut samassa työpaikassa n. 15 hengen työyhteisössä. Ihan hyvin koen olevani porukassa, vaikken kovin syvällisiä itsestäni kerrokaan.

 

["Tiida"]

...Enkä halua ystäviä työkavereista, joskin tietysti haluan että kaikki kohtelevat toisiaan ystävällisesti (niin kohtelenkin muita).

Riippuu mitä "ystävällä" tarkoitetaan. Ei työpaikalta usein sydänystäviä haeta, mutta kavereita kylläkin. Psyykkinen työkuorma kasvaa suureksi, jos työhön ei löydä sitä legendaarista "henkireikää". On hyvä päästä pieniksi hetkiksi pois työajatuksista ja vaihtaa sanapari jostain muusta. On myös hyvä pystyä inhimillistämään omat työkaverit työssään. Ne eivät ole vain Matti, Maija ja Kerttu... joille voi kaataa paskahommat tai murista jos deadline pettää. Ne ovat ihmisiä, ystäviä, työkavereita, joiden kanssa puhalletaan samaan hiileen ja meillä on yhteinen päämäärä.

Ystävystyminen tehostaa työtekoa siihen pisteeseen saakka, kunnes kaverisuhteen hoito menee työtehtävän yli. Toisinsanoen mitään juorukerhoa ei pidäkään rakentaa, mutta ystäviä on hyvä hankkia.

 

["minä ite"]

Mua suorastaan ällöttää tyypit jotka jakaa kaiken töissä. Ne samat jakaa mielellään muidenkin asioita, ja varsinkin niitä. Se on joskus NIIN rasittavaa ja ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja ne omakehut jostain typeristä jutuista ja veljenvaimonkaiman saavutuksista. YÖÖK. Enemmän asialinjalla viihtyviä, kiitos.
Mä kerron välttämättömimmän, olen silti avulias ja huomioiva työkaveri. Sitä ei arvosteta kuitenkaan niin paljon kuin sitä että kertoisin jotain, mieluiten surkeaa (mitä ei ole) elämästäni jota voisi sitten takanapäin makustella porukassa.

 

[minä puolestani]

[QUOTE="Tiida";27221092]Riippuu mitä "ystävällä" tarkoitetaan. Ei työpaikalta usein sydänystäviä haeta, mutta kavereita kylläkin. Psyykkinen työkuorma kasvaa suureksi, jos työhön ei löydä sitä legendaarista "henkireikää". On hyvä päästä pieniksi hetkiksi pois työajatuksista ja vaihtaa sanapari jostain muusta. On myös hyvä pystyä inhimillistämään omat työkaverit työssään. Ne eivät ole vain Matti, Maija ja Kerttu... joille voi kaataa paskahommat tai murista jos deadline pettää. Ne ovat ihmisiä, ystäviä, työkavereita, joiden kanssa puhalletaan samaan hiileen ja meillä on yhteinen päämäärä.

Ystävystyminen tehostaa työtekoa siihen pisteeseen saakka, kunnes kaverisuhteen hoito menee työtehtävän yli. Toisinsanoen mitään juorukerhoa ei pidäkään rakentaa, mutta ystäviä on hyvä hankkia.[/QUOTE]

No meillä on varmaan eri käsitykset sanasta ystävä.

 

[kahvikirahvi]

Jos hänen kanssaan pystyis keskustelemaan työaikana muista asioista jotka ei liity yksityiselämään, ajattelisin vaan että haluaa pitää työn ja työn ulkopuolisen elämän erillään. Jos olis muuten tosi mukavan oloinen tyyppi niin varmaan olisin utelias tutustumaan paremmin.

 

[Vanha ämmä]

Työssä ollaan tekemässä töitä, ei puhumassa yksityisasioista. Olen ollut samassa työpaikassa yli 20 v. Joukossa on ihmisiä, jotka tietävät yksityiselämästäni jotain ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä siitä mitään. Ongelmistani en puhu edes lähimmille työtovereilleni. Osa työkavereista pitää yhteyttä toisiinsa vapaa-ajallakin, minä en halua. Joskus saatetaan pitää saunailta tms. Pari läheisintä työkaveria on käynyt kotonani, muita en tänne edes halua. Joillakin työkavereilla on inhottava tyyli urkkia ihmisten yksityisasioita, mutta en koe velvollisuudekseni niitä kertoa. Silti koen olevani täysivaltainen jäsen työpaikallani ja tiedän olevani ihan pidetty tyyppi.

 

[astrolabe]

Yksityisasiat ei kuulu töihin.

 

[Minni:)]

Jos on pitkään eli vuosia samassa duunissa ja siellä vietetään suht tiiviisti aikaa työkaverien kanssa niin itelle kyllä on käynyt niin, että sieltä on pari ystäväksi luokiteltavaa jäänyt käteen, vaikka duuni vaihtunut.

Mut joo, en kyllä ymmärrä miks pitäs alkaa heti jotain omia murheita jakamaan jos on vasta uudessa duunissa alottanut. Muutenkin riippuu tilanteesta. Eli jos vietän vaikka yhden työkaverin kanssa paljon aikaa töissä, siis tehdään töitä kahdestaan, niin sillon siinä tulee ajan mittaan yleensä sen verran läheiseksi että voi murheitaankin jakaa. Mut jos on joku isompi sakki koolla niin en kyllä sellasessa tilanteessa alkaisi tilittämään vaikka kaikki periaatteessa suht hyvin tuntisinkin.

 

[tsaida]

Mä oon ite semmonen, että kerron jonkun verran, mutten kauhiasti ja toisaalta taas, mulle kerrotaan paljon henk.kohtisia, kun tietävät, ettei multa leviä eteenpäin. En mä ainakaan aattele yhtikäs mitään, jos joku ei koko elämäntarinaansa kerro, mutta jos ei mitään itsestään kerro(edes semmosta ympäripyöreetä..), niin kaiketi sitä pohditaan kahvipöydässä... Jokainen tyylillään, ja jos työnsä hoitaa, niin mitäpä se yksityiselämä kellekään kuuluukaan?

 

[en ajattele mitään]

Minusta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kuuluu että jokainen saa kertoa tai olla kertomatta itsestään, jokainen saa olla puhelias tai ollapuhumatta. Jokainen saa käydä vain töissä ja sanoa pakolliset näin halutessaan.

väkivaltaa on vaatia että kaikkien pitäisi avautua työkavereille, harrastuskavereille tai koulukavereille omista kotiasioistaan.

itse pidän työssäkäynnistä juuri sosiaalisuuden takia. saa puhua ihmisille ja nähdä paljon erilaisia kivoja ihmisiä.

Jos joku ei kerro itseestään mitään, yritän keskustella asioisat, jotka töissä yhdistävät, tai olen vieressä vain hiljaa. Hyväksyen. tai jos ilme ei ole torjuva, saatan puhua omasta perheestäni tai lapsistani.

 

[vaiennut viulu]

Ihania kommentteja olette laittaneet.Kiitos! On kaiketi ihan normaalia toimia näin kun toimin ja pitää hieman rajaa sen sihteen,mitä työpaikalla kertoo. En itsekään ole lainkaan sillä tavalla utelias, että olisin kiinnostuntut kenenkään yksityisasioista.

 

[samaa mieltä]

Työssä ollaan tekemässä töitä, ei puhumassa yksityisasioista. Olen ollut samassa työpaikassa yli 20 v. Joukossa on ihmisiä, jotka tietävät yksityiselämästäni jotain ja sitten on niitä, jotka eivät tiedä siitä mitään. Ongelmistani en puhu edes lähimmille työtovereilleni. Osa työkavereista pitää yhteyttä toisiinsa vapaa-ajallakin, minä en halua. Joskus saatetaan pitää saunailta tms. Pari läheisintä työkaveria on käynyt kotonani, muita en tänne edes halua. Joillakin työkavereilla on inhottava tyyli urkkia ihmisten yksityisasioita, mutta en koe velvollisuudekseni niitä kertoa. Silti koen olevani täysivaltainen jäsen työpaikallani ja tiedän olevani ihan pidetty tyyppi.

juuri samaa mieltä vaikka vuosia vasta 13 samassa paikassa. Huonekaveri tietää "kaiken" ja entinen pomokin paljon, mutta muuten en juuri paljoa selittele.

Jotain olen toki kertonut, eli kun miehen (melko vakavan) perussairauden vuoksi olen välillä poissa töistä kun olen saattamassa sairaalassa - lääkärin vaatimuksesta - niin kertomalla syyn toisetkaan ei kuvittele että juon rauhassa aamukahvia tms vaikka tulen myöhemmin. Joskus käynnit sattuu töiden kannalta huonoon aikaan.