No en nyt ääneen mitään puhuisi, mutta totta kai tuollainen herättää ajatuksia, että onpa ajattelemattomasti ja vastuuttomasti toimittu. Toki joillakin käy tuuri, mutta fakta on että ketään ei tunne niin hyvin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen, että voisi tehdä päätöksen loppuelämän yhteisestä vastuusta hänen kanssaan.Tai totta kai voi, mutta silloin sitä päätöstä ei kyllä järkeen ainakaan perusta, ja lapsenteon minun mielestä tulisi aina olla vähintään puolet järjellä ajateltu, maailmassa jossa ehkäisykin on olemassa. Toki vahinkojakin sattuu, mutta tieten tahtoen lapsen tekeminen noin nopeaa on tyhmää ja vastuutonta -ei siitä vaan pääse mihinkään. Mutta enpä nyt kyllä ääneenkään alkaisi tuomitsemaan, tehty mikä tehty, ja toivottavasti pariskunnalla menee sitten hyvin. Mutta onhan se kaikin puolin järkevämpää ensin tutustua, ja antaa vuosien tuoda ensiksi sen yhteisen tasaisen arjen elämään, ennen kuin alkaa lapsia tekemään. En siis ikinä neuvoisi edes pahinta vihamiestäni tekemään lapsia muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen, hyville ystäville en sitä neuvoisi ennen kuin yhteistä taivalta on takana useampi vuosi. Se on vain järkevää ja aikuismaista, vaikka toki elämää ei samalla kaavalla kaikkien täydy elää.
Pitää kuitenkin muistaa, että ei se lapsi omaksi iloksi ja onneksi ole; vaan vanhemmat ovat lapsen iloksi ja onnen takeeksi. Mun mielestä sen varmentamiseksi (tai todennäköisyyden lisäämiseksi, jos nyt näillä erotilastoilla realistisia ollaan)i että yhdessä pystytään hoitamaan lapsi ja tarjoamaan hänelle tasapainonen koti, ei muutaman vuoden seurustelu ennen lasten tekoa ole liian suuri hinta. Vai onko se tosiaan monille liian kova pala, odottaa että suhde on tasaantunut ja voi olla varma parisuhteen pysyvyydestä ja toisen soveltuvuudesta vanhemmaksi? Ja siis edelleen, vahinkoja sattuu, ja toki esim lähempänä neljääkymppiä haluaa ehkä kiirehtiä lasten teossa, mutta niin kuin yleensä ottaen. Uskon, että osalla tällakin palstalla on sellaisia parisuhteita ollut elämässään, joita voi taaksepäin katsoa niin, että onneksi ei tehty lapsia. Minulla ainakin on. Toinen voi näyttää hyvin eriltä ihmiseltä 4 vuoden, kuin 4 kuukauden, jälkeen.