Mitä ihmettä tapahtui??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pilasinko kaiken?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiitos vastauksista, edelleen olen vähän ulalla. En ole maininnut sanallakaan mitään ex-miesystävästäni tälle "nykyiselle", hän ei siis minun traumoistani mitään tiedä. Olemme kyllä viettäneet aikaa yhdessä ihan elävässä elämässä paljonkin, heinäkuussa vietimme pari viikkoa yhdessä. Tuon 10 päivän jälkeen kun oli hyvästien aika, mies oli silmin nähden maassa, tippa linssissä koska meillä todella oli aivan ihanaa yhdessä, minuakin suretti lähteminen. Kotiin päästyäni kertoi ettei jaksa tehdä muuta kuin maata kotonaan ja jutella kanssani puhelimen/netin välityksellä kun on niin ikävä. Ryhtyi tällöin välittömästi suunnittelemaan reissua minun luokseni, kun tuossa aloitusviestissä kerroin kuinka hän halusi tulla luokseni ja samalla tavata perheenikin. En vain tajua mihin kaikki tunteet katosivat.. Vai katosivatko sittenkään, sössinkö itse kaiken typerällä mököttämiselläni.. Mutta jos toista rakastaa, eikä silloin voi olla tippaakaan joustava, anteeksiantava tai kykenevä selvittämään asiat puhumalla? Huoh, pää hajoaa..
 
Kuinka kauan suhteenne kesti? Kuinka paljon näitte livenä toisianne?

Minullekin on sattunut vastaan näitä "katoamistemppuja" tehneitä miehiä, jotka ovat aluksi itse olleet aloitteellisia. Jokaisen kanssa ensitapaaminen on ollut livenä, ei netin kautta. Ovat kuitenkin heti alkaneet viestittelemään ja soittelemaan.

Omalla kohdalla miehen katoamiseen päättynyt suhde on kestänyt noin pari kuukautta. Ja kummallista kyllä, jonkun ajan kuluttua kuluttua mies on taas ottanut yhteyttä. Joku otti yhteyttä jopa parin vuoden (!) kuluttua. Silloin olen itse torjunut nämä yhteydenotot, kun on jäänyt kurja maku tuolla tavoin käyttäytyneestä ihmisestä.

Olen tulkinnut nämä siten, että tuolla tavoin käyttäytyneet miehet ovat ajatelleet pitävänsä minua varalla. Siinä alussa heillä on ehkä voinut olla jotain säätöä jonkun muunkin kanssa.
 
Ja vielä...

Tiedätkö kuinka kauan mies ehti olla sinkkuna ennen teidän tapaamistanne?

Olen ainakin joskus päätynyt laastariksi. Eräs mies, jota olin pari kuukautta tapaillut, kertoi yhtenä viikonloppuna, että tänään olisi pitänyt olla hänen häänsä. Exänsä oli jättänyt hänet. Ilmankos hänellä oli ollut suuri into saada minut luokseen sinä viikonloppuna (asuimme eri paikkakunnilla). Muutenkin siinä alkuvaiheessa oli tuntunut, että kovastipa hän minua kaipaa, mutta taisi olla vailla laastaria...

Sen viikonlopun jälkeen sitten kysyin, että milloin tavataan seuraavan kerran. Hän ei osannut sanoa ja oli välinpitämätön minua kohtaan, kun kuulemma on kaikenlaista kiirettä. Varmaan tarvitsikin miettimisaikaa. Totesin silloin, että taitaa olla parasta, että jätetään tämä tähän. Ja yllätys, yllätys. Tämäkin mies otti useisiin otteisin vielä yhteyttä ja ehdotteli tapaamista.
 
Ei se ole varallaoloa. Miehelle nousee jokin asia naisessa, josta hän ei pääse sillä kertaa yli. Sitten kun saa vähän aikaa hengähtää ja katsoa sitä asiaa kauempaa, niin ei se välttämättä niin kamala juttu ollutkaan ja sitten voidaan jo ottaa vaikka yhteyttä.
 
Kiitos vastauksista, edelleen olen vähän ulalla. En ole maininnut sanallakaan mitään ex-miesystävästäni tälle "nykyiselle", hän ei siis minun traumoistani mitään tiedä.
Sitä suuremmalla syyllä - käyttäytymisesi oli rakastumiseen sopimaton, täysin käsittämätön tapahtuma.*

Olemme kyllä viettäneet aikaa yhdessä ihan elävässä elämässä paljonkin, heinäkuussa vietimme pari viikkoa yhdessä. Tuon 10 päivän jälkeen kun oli hyvästien aika, mies oli silmin nähden maassa, tippa linssissä koska meillä todella oli aivan ihanaa yhdessä, minuakin suretti lähteminen. Kotiin päästyäni kertoi ettei jaksa tehdä muuta kuin maata kotonaan ja jutella kanssani puhelimen/netin välityksellä kun on niin ikävä. Ryhtyi tällöin välittömästi suunnittelemaan reissua minun luokseni, kun tuossa aloitusviestissä kerroin kuinka hän halusi tulla luokseni ja samalla tavata perheenikin.
Niin rakastunut käyttäytyy. Merkit ovat kyllä varsin selvät.

En vain tajua mihin kaikki tunteet katosivat.. Vai katosivatko sittenkään, sössinkö itse kaiken typerällä mököttämiselläni..
Kyllä. Eivät tunteet ole kadonneet. Nyt hän haluaa niiden katoavan ja teki ainoan ajateltavissa olevan järkevän päätöksen:

* Yleisesti "sydänsurujen" lieventämiseksi suositellaan aktiviteetin suuntaamista muille alueille, korvikeaskartelua. Mielettömästi rakastuneen henkilön olisi vältettävä tilanteita, jotka muistuttavat häntä rakastumisen kohteen olemassaolosta. Rakastuneen tulisi tietoisesti välttää tilanteita, joissa saa tunteilleen vastakaikua. Hänen tulisi lopettaa kontaktimahdollisuudet rakastumisen kohteen kanssa, kun huomaa tämän reagoivan odotuksista poikkeavasti.
(Käyttäytymispsykologian professori Dorothy Tennov)

Mutta jos toista rakastaa, eikä silloin voi olla tippaakaan joustava, anteeksiantava tai kykenevä selvittämään asiat puhumalla? Huoh, pää hajoaa..
Rakastuminen on tahdosta riippumaton ja häiriöitä sietämätön alitajuinen prosessi. Rakastuminen ei ole tippaakaan joustava, koska se on vaisto.

Kuten nimimerkki "kauris" totesi: "Mies säikähti..", ja suojelee itseään, ts. on haudannut kaikki haaveensa, olivatpa ne sitten olleet kuinka ruusuisia tahansa.

SINUN asiasi on joustaa jos jonkun on joustettava. Jos ei ylpeytesi anna periksi niin saat itsekin haudata jok'ikisen toiveesi!
__________________________________________________ ______________________
Toistan: Jos kyseessä on jotain muuta kuin molemminpuolinen rakastuminen, ei kannata tehdä mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Ei se ole varallaoloa. Miehelle nousee jokin asia naisessa, josta hän ei pääse sillä kertaa yli. Sitten kun saa vähän aikaa hengähtää ja katsoa sitä asiaa kauempaa, niin ei se välttämättä niin kamala juttu ollutkaan ja sitten voidaan jo ottaa vaikka yhteyttä.

Hyvä tietää mielipiteesi. Siinäkin tapauksessa olen jättänyt oikeista syistä nuo miehet taakseni, vaikka ovat ottaneet myöhemmin yhteyttä. Oma kiinnostus mieheen nimittäin lopahtaa tuollaisen käyttäytymisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Me siis tapasimme toisemme ihan elävässä elämässä, ja vietimme myös kesällä paljon aikaa yhdessä, eli noin parisen kuukautta olemme olleet tekemisissä. Tiedän että vaihtoehtoja on kymmeniä, joko mies otti todella itseensä käytöksestäni, tai hän todella vain leikkikin kanssani, tai sitten olen jonkinlainen laastari (en juurikaan tiedä miehen entisistä suhteista, ne eivät tulleet jotenkin koskaan puheeksi).

Nim. looginen, uskot vahvasti asiaasi, voisiko se todella olla noin? Ovato miehet todella niin itsepäisiä? Jotenkin melkein toivoisin että asia olisi mieluummin vaikka noin, että itse sössin kaiken, kuin että olen niin nolla ihmisenä että minuun kohdistuvat tunteet voivat kuolla noin helposti kuin seinään.. Silti vaikea uskoa, että tässä ei nyt olisi kyse silkasta kiinnostuksen lopahtamisesta... Vain päivä mökötystä, ja sekö maksoi koko suhteen? Tiedän että se saattoi antaa minusta todella huonon kuvan, mutta todellako niin huonon ettei suhde enää voi jatkua? Mitä jos pyydän anteeksi tätä tapahtunutta nyt, ja mies naurahtaa ettei enää edes muistanut moista? Sellainen tuntu on...

Olin tänään niin epätoivoinen, että laitoin miehelle viestin.. Sanoin että sanoisi vain suoraan, jos on yksinkertaisesti tunteet muuttuneet mitä minuun tulee, kestän kyllä, sanoisi vain suoraan mieluummin kuin lakkaisi puhumasta minulle ja jättäisi minut ihmettelemään mitä ihmettä oikein tapahtui.. Viestissä yritin olla mahdollisimman lempeä, osoittaa kuinka suunnaton ikävä ja kaipuu minulla on... Sain sellaisen vastauksen että "Sori, mulla on niin rankkoja päiviä töissä, aamu kuudesta iltamyöhään saakka :/ siksi en ole ehtinyt kirjoitella." Miten pitäisi vastata? Kuitata pelkällä "ok, ei se mitään, ymmärrän" -viestillä, vai kysyä suoraan että miten kiireesi vaikuttaa siihen, että poistit ne minusta kertovat Facebook -tilapäivityksesikin? Koska tuo tosiaan kuulostaa vain tekosyyltä, eikai kellään ole niin kiire ettei tärkeälle ihmiselle ehtisi mitään elonmerkkejä itsestään antaa..:/ En haluaisi ahdistella miestä, mutta pelkään että jos laitan vaan että "ok" ilman mitään uteluita, niin en saa enää siltikään yhteydenottoja ja jään jälleen kuin nalli kalliolle ihmettelmään. Mitä ihmettä teen? :/
 
Nim. looginen, uskot vahvasti asiaasi, voisiko se todella olla noin?
Siltä näyttää. Hankala keksiä muuta kovin uskottavaa selitystä, silmiinpistävän jyrkälle muutokselle, paitsi se narsismi (kiintymyshäiriö), mutta silloin rakastuminen olisi poissuljettava.

- "Ovatko miehet todella niin itsepäisiä?"
Ei. Kaikki rakastuneet, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, ihan kaikki käyttäytyvät saman kaavan mukaan ja tuntevat samoin samoissa tilanteissa yhtä voimakkaasti. Vain tilanteet vaihtelevat eri tavalla.

Jotenkin melkein toivoisin että asia olisi mieluummin vaikka noin, että itse sössin kaiken, kuin että olen niin nolla ihmisenä että minuun kohdistuvat tunteet voivat kuolla noin helposti kuin seinään..
Tällaisessa tilanteessa tunteet päivastoin voimistuvat:
* Hylätyksi tulemisen pelko aiheuttaa tuskaa, mutta kasvattaa myös intohimoa. (Tennov)

- "Silti vaikea uskoa, että tässä ei nyt olisi kyse silkasta kiinnostuksen lopahtamisesta... Vain päivä mökötystä, ja sekö maksoi koko suhteen?"
Niin voi käydä. Kukaan ei halua kokea sietämätöntä psyykkistä kipua, mitä ilmeisesti nyt tunnet. Se yltyy valtavasti aina kun epävarmuus suhteen jatkumisesta tulee esille.

- "Tiedän että se saattoi antaa minusta todella huonon kuvan, mutta todellako niin huonon ettei suhde enää voi jatkua?"
Uskon että mies pelkää ennenkaikkea että se on toistuvaa, jotenkin luonteenomaista ajoittaista kylmyyskohtausten jatkumoa. Tietäisi liian ankaraa kohtaloa. Mieluummin kerralla kunnolla kanveesiin kuin säännöllistä kitumista.

"Mitä jos pyydän anteeksi tätä tapahtunutta nyt, ja mies naurahtaa ettei enää edes muistanut moista? Sellainen tuntu on..."
Ei sovi tähän kuvaan. Mielestäni mies sepittelee jo senverran valkoisia valheita etten uskoisi. Toista pätevää syytä näin ylisuureen käytösmuutokseen en tästä löydä.
 
Viimeksi muokattu:
Olen ihan hukassa... Elämääni eksyi ihana mies. Tai siltä hän ainakin aluksi todella vaikutti. Rehti, mukava, reilu, huumorintajuinen ja lempeä mies. Hän piiritti minua, kunnes lopulta lämpenin. Olimme rakastuneita, niin ainakin luulin, ja niin mies itse minulle oma-aloitteisesti sanoi. Mies oli se joka enemmän oli ns. perässä juoksemassa, soitteli, viestitteli, kertoi ikävästään. Ystävilleenkin minut esitteli, kutsui jo tyttöystäväkseen. Pyysi että kertoisin ohimennen perheelleni hänestä, sillä hän asuu toisella paikkakunnalla ja halusi tulla tapaamaan minua ja samalla perhettäni joka asuu lähelläni, jotta osaavat sitten varautua hänen tapaamiseensa, hän sanoi haluavansa vakavan suhteen kanssani. Joka päivä hän jaksoi kysellä olisinko jo ostanut webkameran, koska kuulemma ikävöi niin paljon että halusi kovasti nähdä minut. Hän oli ottanut selvää lentojen hinnat ja matkojen pituudet luokseni (huvikseni tarkistin ja ei ollut tuulesta temmannut tietojaan vaan pitivät paikkansa, oli siis oikeasti ottanut selvää, asuu siis toisessa päässä Suomea). Kirjoitteli julkisesti Facebookissa seinälleni ja omalle seinälleen tilapäivityksiä siitä, kuinka on "ikävä tyttöäni". Halusi jutella yöt ja päivät msn:ssä, aamuyöhönkin saakka vaikka tällä olisi ollut aikainen herätys. Sehän kävi minulle, sillä rakastuneena ja hullaantuneena halusinkin olla yhteydessä häneen niin paljon kuin mahdollista. Kaikki kävi niin luontevasti, tunsin oloni niin rakastetuksi. Hän ei silti ollut yltiöromanttinen ja liioitellun lepertelevä kuitenkaan, olen ollut suhteessa aiemmin narsistimieheen joka jätti minuun syvät haavat, ja miehen käytös ei ollut mitenkään verrattavissa tämän narsisti-exän käytökseen tai luonteeseen ylipäätään, narsistimies oli alussa liioitellun, epätodellisen "ihana", kunnes luurangot alkoivat valumaan kaapista. Tässä suhteessa kuitenkin tunsin niin aitoa välittämistä ja oikeaa kiinnostusta minua kohtaan, ja ennen kaikkea avoimuutta ja rehellisyyttä etten voi tajuta mitä tapahtui.

Mies nimittäin lopetti viestittelyn kuin seinään. Kun kysyin miksi hän on yhtäkkiä hiljentynyt, hän sanoi että on pahoillaan, on ollut kiireinen. Pari päivää ennen tätä meillä kyllä oli pientä riitaa ollut, olin suuttunut hänelle typerästä asiasta, osoittanut mustasukkaisuuttani aivan turhasta, ja jälkeenpäin hävetti rajusti. Olin kuitenkin yhden päivän ehtinyt mököttää, vastailin tylysti miehen viesteihin, raukka lähetteli pitkin päivää viestejä että olenko jo leppynyt, mutta minä vastasin kylmästi. Seuraavana päivänä tajusin tyhmyyteni ja pyysin anteeksi mieheltä. Vanhat pelot entisestä suhteestani narsistiin nostivat vain päätään. Mutta tämän jälkeen mies on hiljentynyt, en tiedä johtuuko varsinaisesti tuosta, mutta tulipahan mieleen mainita tässä nyt sekin. Mies on nyt viikon verran ollut puhumatta minulle. Lähetin muutama päivä sitten viestin, että mikä on vialla, en ole saanut mitään vastausta. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Minun kurkkuani kuristaa ja ikävä ahdistaa sydäntä jo nyt vaikka vain viikkoon emme ole jutelleet, kuinka hän pystyy tuollaiseen hiljaisuuteen jos muka välittää minusta? Vaikka hän olisi suuttunut mökötyksestäni, miten hän voi olla ottamatta minuun minkäänlaista yhteyttä edes puhuakseen asioista, jos muka välittää? Mihin ne tunteet katosi? Vielä viikko sitten mies oli niin rakastunutta. Tuntuu todella pahalta, enkä tiedä miten toimia. En haluaisi ahdistella miestä kun ei edelliseenkään viestiini vastannut, mutta tämä puhumattomuus ja epätietoisuus tekee minut hulluksi. Hän oli poistanut myöskin seinältään Facebookista kirjoitukset joissa kutsui minua "tytökseen", eli selkeää viitettä siihen että ilmeisesti haluaa laittaa stopin jutullemme. Tuosta noin vaan, sanomatta mitään? Miten kurjalta voikaan tuntua kun toinen ei voi sitten vaikka suoraan sanoa, että minä en haluakaan olla kanssasi. Tulen hulluksi.. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?

Aika läheltä liippaa oma suhteeni.
Ihana mies otti yhteyttä minuun, ilmoitukseni oli 24:sen treffeillä, kirjoiteltiin ja soiteltiin viikko-kaksi. mies erosi muista miehistä; oli vaatimaton eikä vaikuttanut ikuiselta etsijältä, naistenmieheltä. ensi treffit meni mukavasti. toisilla tai kolmansilla oltiin jo sängyssä. nähtiin lähes joka ilta ja öitä vietettiin yhdessä. näin meni kolmisen kuukautta kunnes jostain kumman syystä mies alkoi muuttua, tapaamiset väheni, mies oli outo ja levoton, toki sillä oli työpaineitakin.
Jo ihan suhteen alussa se sanoi että olen nyt sitten hänen ja kukaan muu ei minua saa koskea, se kuulosti vähän ahdistavalta, mutta otin sen huumorin kannalta ja ajattelin miehen olevan rakastunut minuun mutta taisikin olla vaan omistushaluinen? kyllä me välitimme toisistamme eikä riitoja ollut ennenkuin tuon kolmen kuukauden jälkeen. aloin epäillä toista naista, tenttasin ehkä liikaakin, ehkä olin vainoharhainen mutta merkit viittasivat vahvasti toiseen naiseen.
Sitten välit vain katkesivat yhteen riitaan, mies lähti, ei soitellut perään, minä pommitin aikani tekstareilla ja soitoilla, ei se niihin aina vastannut. tänä päivänäkään en tiedä totuutta, oliko sillä toinen. on tehnyt mieli pyytää anteeksi jos olin turhaan epäilevä mutta onneksi en ole pyytänyt sillä jos sillä tosiaan oli toinen..
Hiljattain se tekstasi, ihan mukavanoloisen viestin, viestit jatkui pitkin iltaa kunnes taas aloin pommittaa tyhmillä kysymyksillä ja vastausta ei enää tullut.
Nyt olen miettinyt pilasinko itse hyvän suhteen, jos olin vain kuvitellut kaikki, ja mies ei jaksanut enää tyhmää minua.
Nytkin tekisi niin pirusti mieli ottaa yhteyttä mutta ajattelen että jos se on vielä kiinnostunut niin se ottaa yhteyttä, en ala tyrkyttämään itseäni, tekemään itestäni helppoa. miestenhän kuuluu saalistaa..
Välillä ikävä on niin kova että meinaan myös tulla hulluksi, sitten taas toisena hetkenä ajattelen löytäväni "paremman" (miehessä oli myös huonoja puolia, tosin ei liikaa)
 
Viimeksi muokattu:
On se aika kohtalokasta riidellä, syyttää petturuudesta, tehdä ohareita, olla viestittelemättä, esittää vaatimuksia...seurusteluaikana, mutta toisaalta , jos niin on tapana, niin ei voi mitään.
 
Ehkä mies säikähti? Rakastuminen voi olla pelottavaa ja jos saa kylmää toiselta, niin pelot saattavat olla vallan. Tällöin pakki päälle on aika luonnollinen reaktio.
 
Mitä jos pyydän anteeksi tätä tapahtunutta nyt, ja mies naurahtaa ettei enää edes muistanut moista? Sellainen tuntu on...
Ei tätä nyt sovi väheksyäkään kun sellainen tuntu on…
Jos mies kaiken tämän jälkeen käyttäytyy niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, niin se viittaa sitten siihen toiseen vaihtoehtoon: reaktiiviseen kiintymyshäiriöön ja sitä kautta narsismiin.
Se on myös sitämyöten ilman havaittavaa syytä varmasti toistuvaa kylmäilyä. Narsisti ei kykene kiintymään eikä näinollen voi rakastua ja jonkinsortin kuherruskuukauden on oltava väärin tulkittua silmänlumetta.
 
Viimeksi muokattu:
Voi olla, että mies säikähti, sitä en kiellä. En vain osaa samaistua tuollaiseen käytökseen ja ymmärtää, mielestäni mökötykseni ei ollut niin suuri asia, mutta eikai siinä auta kieltäminen että toiselle se saattoi sitä olla, minä en sitä mitenkään voi tietää. Tuntuisi tyhmältä vielä mennä anteeksi pyytelemään käytöstäni, nyt kun olen jo useita viestejä laittanut joihin en saanut joko vastausta tai sitten sen tylyn, viimekertaisen "on ollut kiire" -viestin, tuntisin itseni stalkkaajaksi ja perässä roikkujaksi, mielestäni olen jo tarpeeksi yrittänyt.

Miksi hänellä on oikeus olla ylpeä ja olla antamatta pienintäkään viitettä syystä miksi käyttäytyy minua kohtaan niin? Minä sentään sanoin suoraan mikä vaivasi silloin kun mökötin. Mökötin menettämisen pelosta, miksei hän voi ymmärtää sitä ja olla ymmärtäväinen, sanoa suoraan että siitä huolimatta en saa käyttäytyä niin häntä kohtaan, jos se nyt oikeasti on syy tähän miten hän minua kohtaan nyt käyttäytyy? Haluaisin niin kovasti pyytää anteeksi käytöstäni kaikesta huolimatta, mutta kun en uskalla enää.. pelkään että olen jo nyt ajanut hänet ahdistelullani nurkkaan, ja siihen pisteeseen ettei hän siedä minua nyt enää ollenkaan. Vaistoan ettei hän aidosti enää välitä minusta, niin tylyä on käytös. Ja jos mies oli valmis katkaisemaan koko suhteen mökötyspäiväni takia, miten yksi anteeksipyyntö enää riittäisi pelastamaan kaiken? Mutta totta on, nim. looginen, että kyseessä on kaikesta huolimatta suuri muutos käytöksessä (miehen), analyysisi kuulostavat kyllä mielenkiintoisilta, ja uskottaviltakin. En itsekään näe mitään muuta järkevää selitystä sille, miks toinen käyttäytyy alussa kuin umpirakastunut, ja käden käänteessä ryhtyy tylyksi ja vältteleväksi.

Vastasin muuten miehen viestiin (jossa sanoi ettei kiireiden vuoksi ole ollut yhteyksissä), että ok, ymmärrän, ja olen pahoillani että häiritsen jatkuvasti. En saanut mitään vastausta. Arvasin.
 
Mitäpä jos nyt kohdistaisit energiasi jonnekin muualle. Kyllä mies ottaa sieltä yhteyttä, jos kaipaamaan on jäänyt. Jos ei yhteydenottoa tule, niin viesti on harvinaisen selvä.

Ihmiset ovat niin erilaisia. Itse ahdistuisin jos heti suhteen alkuvaiheessa minua epäiltäisiin turhaan ja mökötettäisiin päälle. Eräs kulunut sanontakin kuvaa tilannetta aika hyvin: avoimella kämmenellä hiekka pysyy, nyrkkiin puristetusta se valuu pois. Rakkaus ei pysy pakottamalla ja omistamisella vaan sen pitää antaa vapaasti puhjeta kukkaan. Turha mustasukkaisuuskin voi sitä paitsi olla tosi loukkaavaa, jos ihminen on täydestä sydämestään suhteessa mukana.

Toisaalta toi "anteeksi että jatkuvasti häiritsen" viestin voi ymmärtää myös riidanhaluisena marttyyrimaisuutena ja mies ei siksi vastaa. Mikset soita hänelle? Tekstiviesteistä voi helposti saada väärän kuvan, koska ei "kuule"/osaa lukea viestin sävyä välttämättä oikein.

Itse varmaan yrittäisin tuossa tilanteessa vielä soittaa kerran perään täysin ystävällisesti kaivelematta tilannetta sen enempää kysyäkseni missä nyt siis mennään. Jos vastausta ei tulisi, niin antaisin olla. Uusia ihmisiä on maailma pullollaan.
 
Minä juoksisin lujaa karkuun aina, kun joku mainitsisi olevansa "narsistin uhri". Ja niin tekee monet muutkin. Oppikaa kantamaan vastuu elämästänne ja lakatkaa olemasta narsistin uhreja, niin mahdollisia kumppaneita saattaa jopa jäädä elämäänne!

Ihan samaa mieltä. Noi narsistimarisijat on surkeita otuksia jotka ei ota vastuuta elämästään vaan haluaa syytellä jotain mukanarsistia kaikista surkeuksistaan. Oikeesti ne ei oo narsistia nähneetkään paitsi ehkä peilistä? Mut ei ne osaa ottaa vastuuta elämästään. iItte ne ihmettelee miks joku äijä jättää ku nallin kalliolle .. hohhoi.
 
Viimeksi muokattu:
Tuntuu että mies olisi jatkossakin ollut tosi hankala tyyppi, kunhan olisit oikein tutustünut häneen.

Noin arvoituksellinen mies ei tarvi sinua, saat kyllä parempaakin. Jos ei viitsi edes kertoa mistä on suuttunut, anna olla! Etsi uusi ja parempi! Seuraava mies voi olla se oikea!

Vanhempana ihminen vasta tajuaa onko mies oikea, jos itsekin olisin ollut nuorena viisaampi, en kyllä tätä omaanikaan olisi katsellut kuukautta kauempaa.
 
Kannustan alkuperäistä kuten moni muukin: ota suunta eteenpäin, vaikka nyt on mieli maassa! Sinuna ajattelisin, että pallo on nyt miehellä, enkä enää hänen suuntaansa viestittelisi. Hän ehkä ottaa yhteyttä myöhemmin.

Siihen kiinnitin huomiota, että syyllistät itseäsi tästä suhteen päättymisestä. Oletko muutenkin ehkä liiankin kiltti luonteeltasi? Älä suotta syytä itseäsi tilanteesta, sillä erimielisyyksien selvittäminen kuuluu myös suhteeseen. Sinä olet yrittänyt sovitella, mutta mies on kätkeytynyt "kiireisiinsä" tai vastaamattomuuteen.

Kuten Tille¤ totesikin, olisi myöhemminkin voinut olla luvassa vastaavanlaisia hankaluuksia. Sinulle voisi aina jäädä se sovittelijan rooli ja mies voisi taas ailahdella halunsa mukaan. Löytyisiköhän puheyhteyttä silloinkaan?
 
Kuten Tille¤ totesikin, olisi myöhemminkin voinut olla luvassa vastaavanlaisia hankaluuksia. Sinulle voisi aina jäädä se sovittelijan rooli ja mies voisi taas ailahdella halunsa mukaan. Löytyisiköhän puheyhteyttä silloinkaan?
Niin, voihan ajatella vaikka että mies myötäkiukkuuntui ja vastamököttää raskassarjalaisena päivän sijasta viikon. Aina on mahdollisuus möksähtää milloin mistäkin. Mistä syystä on oikeutettua mököttää? Miten usein tai kuinka kauan? Kuka hieroo sovintoa?
Antaa aihetta miettiä suhteen jatkoa ja katkoa… mököte…
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE Vastasin muuten miehen viestiin (jossa sanoi ettei kiireiden vuoksi ole ollut yhteyksissä), että ok, ymmärrän, ja olen pahoillani että häiritsen jatkuvasti. En saanut mitään vastausta. Arvasin.[/QUOTE]


Joko nyt jo uskot mitä sinulle koitin aikaisemmin sanoa? Miestä EI kiinnosta, eihän hän muuten tuolla tavalla käyttäytyisi. Hän vain odottaa, että tajuat hänen "puhumattomuudestaan ja ympäripyöreistä " tekstareista ettei häntä kiinnosta. Hän ei joko kykene sanomaan sitä sinulle suoraan, syystä tai toisesta, tai sitten hän ei välitä sinusta sitäkään vähää että vaivautuisi sinulle suoraan asian sanomaan.

Meillä naisilla on paha tapa jankuttaa ja jankuttaa vaikka asia on päivän selvä. Se, ettet saa mieheltä vastausta on sinun vastauksesi.

Koska ethän halua miestä joka suuttuu naurettavista asioista, miestä jolla on niin hiivatinmoinen kiire ettei sillä ole aikaa vastata sinun viesteihisi, miestä joka sivuuttaa kokonaan tekstarisi sisällön kuittaamalla "olin kiireinen".

Teeppä testi. Älä ota mieheen enää mitään yhteyttä. Älä selittele käytöstäsi, älä kysele häneltä mitään, älä vaadi häntä vastuuseen mistään. Odota kolme päivää. Tule sitten kertomaan meille oletko kuullut miehestä. Arvaan että et ole. Niin kauan kun jatkat mieheen yhteydenpitämistä, hän vastailee sinulle satunnaisesti. Kun lopetat itse, hänestä ei kuulu enää pihaustakaan.

Älä luule että olisin täällä jotenkin vahingoniloinen. Olen ollut sinun kuvaamassa tilanteessa monta kertaa itsekin. Ennen kuin tajusin yhden maailman yksinkertaisemmista asioista ( miehet ovat yksinkertaisia :)) : mies joka on sinusta kiinnostunut ei anna sinun odottaa, ei pidä sinua pimennossa. Mies joka on sinusta oikeasti kiinnostunut pitää huolen siitä että tiedät koko ajan että missä mennään. Tulet tällaisenkin miehen vielä tapaamaan, älä huoli. Sitä nopeammin hänet tapaat kuin mitä nopeammin päästä tästä epäkypsästä tyypistä irti!
 
Pari päivää ennen tätä meillä kyllä oli pientä riitaa ollut, olin suuttunut hänelle typerästä asiasta, osoittanut mustasukkaisuuttani aivan turhasta, ja jälkeenpäin hävetti rajusti. Olin kuitenkin yhden päivän ehtinyt mököttää, vastailin tylysti miehen viesteihin, raukka lähetteli pitkin päivää viestejä että olenko jo leppynyt, mutta minä vastasin kylmästi. Seuraavana päivänä tajusin tyhmyyteni ja pyysin anteeksi mieheltä. Vanhat pelot entisestä suhteestani narsistiin nostivat vain päätään.?

Kannattaa aina kantaa vanhojen suhteiden pelot uusiin suhteisiin. Kai se mies piti sua tervepäisenä, eikä entisiin suhteisiin takertuneena. Käytöksesi oli tosi typerää. Aiheeton mustasukkaisuus ei ole kenestäkään kivaa. Se on loukkaus mikä vie mielenkiinnon mistä tahansa suhteesta.

Toisaalta oli hyvä että paljastit todellisen luonteesi noin alkuvaiheessa, ettei mies ole jo ehtinyt käyttää omaisuuksiaan sinun tapaamiseen, esitellyt sinua pitkin kyliä ja sukulaisia. Ehkäpä seuraavalla kerralla ymmärrät ottaa miehen avoimin mielin ja luottaa häneen. Osoitit nimittäin epäluottamusta jo tarkistellessasi miehen lentoja. Sellainen ei sori vaan johda myöhemminkään yhtään parempaan. Vaikka nyt ehkä uskottelet meille ja ehkä hänellekin ja ehkäpä myös itsellesi, että olisit oppinut luottamaan häneen, niin ei sen miehen tarvitse noin tuoreesta suhteesta kynsin hampain pitää kiinni. Hän ei ole opetusväline vaan ihminen.

Virheitä on tehnyt moni. Minä annoin anteeksi yhdelle joka käyttäytyi typerästi ja mustasukkaisesti. Pyyteli anteeksi, pysyi poissa elämästäni jonkin aikaa kunnes otin yhteyttä. Asiat selvitettiin, hän sai uuden tilaisuuden. Eipä mennyt kahta viikkoa kun mustasukkaisuus ja epäluulo taas iski päälle. Selityksenä vanhat suhteet ja ei ole tottunut ja plaa plaa. Se suhde ei enää tuntunut minustakaan mukavalle, mutta olin vielä kolmannen kerran pitkämielinen. Sitten hän sai oikein raivarin kun olin parin kaverin kanssa lätkämatsissa minkä kerroin hänelle jo edellisenä päivänä, ja sen jälkeen meni vähän pitkäksi. En ollut muistanut pikku kultaa pitkin iltaa tekstiviestein saati soitellut. No ei kai, kun kavereiden kanssa ollaan. Hän toki oli muistanut minua. Viimeinen viesti oli jotakuinkin "en ole kiinnostunut kenen luona olet nyt eikä tarvitse myöhemminkään selitellä". Se oli siinä. En ottanut häneen yhteyttä, mutta hän soitti vielä kerran ja ihmetteli miksen ole vastannut hänen viesteihin. Sanoin suoraan ettei hänen viimisen viestin jälkeen ole aihetta, ja pyysin ettei enää olisi minuun yhteydessä. Hän jäi ruikuttamaan jotain selityksistä ja väärinkäsityksistä. Ei semmosista suhteista mitään tule. Usko pois. Kyllä toi miehes sen on ymmärtänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Olen ollut samantyyppisissä tilanteissa nuorempana ja neuvon myös,että kannattaa olla ottamatta yhteyttä tähän mieheen ja katsoa,ottaako hän yhteyttä sinuun.Tämä ei ole helppoa,koska ihastuessa tunteet helposti sanelevat teot,jotka voivat olla tuossa tilanteessa ihan järjen vastaisia.

Kuten joku neuvoikin,kannattaa hankkia nyt muuta ajateltavaa ja lähteä vaikka reissuun,tuttavan luokse tai järjestää jotain aktiviteettia ja yrittää unohtaa hetkeksi tuo tilanne,vaikka vaikeaa se onkin.

Tsemppiä sinulle!
 
En yleensä ole perässä roikkuvaa tyyppiä. Ymmärrän yskän, jos vihjaillaan ettei seurani kiinnosta. Nyt käytökseni on kuitenkin ollut erilaista, koska en ymmärrä tätä äkkinäistä käytöksen muutosta, viikko sitten toinen on niin rakastunutta, ja nyt sitten olen kuin ilmaa. Se ei mene jakeluuni, mutta turhaa kai sitä enää on tässä miettiä. Olo vain on kuin puulla päähän lyöty ja janoan vastauksia. Mutta osaan minä rajani vetää, en aijo ottaa mieheen enää minkäänlaista yhteyttä, tehköön sen itse jos on tehdäkseen, enkä suoraan sanottuna tiedä jatkaisinko suhdetta itsekään ellei miehellä ole aivan hemmetin hyvät selitykset.

Voisin selittää miksi tulin mustasukkaiseksi. Olimme normaaliin tapaamme viestitelleet ja soitelleet miehen kanssa eräänä lauantaipäivänä. Mies sitten sanoi minulle, että menee nyt näkemään kavereitaan, ja viestittelee sitten vielä illemmalla minulle. Noh, mitään viestiä ei koskaan tullut, odotin aamuyöhön saakka, enkä viitsinyt itse antaa itsestäni epätoivoista kuvaa rupeamalla pommittamaan itse perään. Aamulla sitten mies laittaa viestin muina miehinä että mitäs kuuluu, mainitsematta sanallakaan siitä miksei edellisiltana laittanut viestiä. Tästä minä suutuin, mies kun ei tykkää että minä juoksen baareissa, ja myöhemmin tajusin hänen Facebook -kirjoitteluistaan miespuolisten kavereiden kanssa että baarissa olivat olleet, siksi ei tietenkään ollut viitsinyt ottaa yhteyttä ettei olisi joutunut valehtelemaan. Minua ei miehen baariin meno olisi haitannut laisinkaan jos olisi kertonut sen minulle suoraan. Suoraan sanottuna karvani nousevat pystyyn valehtelusta, sitä en siedä, ja minulle tuli tuosta hieman petetty olo. Kenties ylireagoin kuitenkin, sen myönnän, ehkä olisi pitänyt olla välittämättä, olen kuitenkin oppinut elämäsäni että minua ei enää kohdella kuin tiskirättiä.

Ja sitten siitä "narsisti" exästäni..Taisin mainita yhden ainoan kerran aloitusviestissäni, tai yhden kerran ylipäätään koko tämän keskustelun aikana että ex-miesystäväni taisi olla jonkin sortin narsisti, siksi minua ihmetyttää miksi minua syyllistetään marttyyriksi, narsistin leiman jokaiselle otsaan iskeväksi säälittäväksi ämmäksi. Koko keskustelussa tuntuu nyt kaikki muut paitsi minä itse keskittyvän aivan liikaa siihen että entinen miesystäväni oli mielestäni narstin tavoin käyttäytyvä kusipää. Pointtihan oli se, että minulla on luottamuspula. Luottamuspula ja exäni narsistiksi epäileminen syntyi siitä, että tämä petti selkäni takana minua puolen kaupungin kanssa, haukkui, syyllisti, kehotti menemään psykologille kun jäi kiinni vieraista naisista, uhkaili jättämisellä jatkuvalla syötöllä, vokotteli ystäviäni, jopa siskojani, katoili välillä viikoiksi, joskus jopa kuukaudeksi ja uskotteli minulle että se on aivan normaalia parisuhteessa ja olen päästäni sekaisin jos suutun siitä, ja lopulta suhde kaatui siihen että mies jäi lopullisesti kiinni toisista naisista, kun minua itseäni puolet vanhempi, noin reilu nelikymppinen rouva otti minuun yhteyttä ja kertoi että kai tiesin että olemme suhteessa samaan mieheen, ja että tällä tosiaan on pyörityksessä se puoli kaupunkia meidän lisäksemmekin. Aikani nuolin haavojani ja en osannut syyllistää muita kuin itseäni, mutta nykyisin jo ymmärrän, että minä en ole syypää entisen miesystäväni häiriintyneeseen käytökseen. Olen alkanut olla armollinen itselleni, ja myöntää ääneen että luottamuspulani johtuu siitä, että minua kohdeltiin kaltoin. Siispä anteeksi vain teille jotka herneet veditte nenäänne, että mainitsin tuon ainoan kerran että minulla on ongelmia luottamisen suhteen johtuen menneisyydessäni vaikuttaneesta, todennäköisesti narsistisesta ihmisestä. Minusta se kuitenkin tuntui mainitsemisen arvoiselta asialta, että te vastailijat osaisitte sanoa minulle suoraan ylireagoinko menneisyydestäni johtuen, vai oliko mököttämiseni ihan normaalia, eikä mitenkään liittynytkään siihen että miehen käytös muuttui.

Ehkä on hyvä, ettei mies halua olla tekemisissä kanssani. En taida sittenkään olla välttämättä valmis uuteen suhteeseen, ehkä tarvitsen aikaa parantaakseni haavat etten vain pilaa suhteitani, vaikka se rakkaus mitä tältä uudelta mieheltä sain tuntui niin oikealta, niin parantavalta ja eloon herättävältä, kunnes se kuoli seinään, tai mitä sille ikinä tapahtuikaan.
 
Me siis tapasimme toisemme ihan elävässä elämässä, ja vietimme myös kesällä paljon aikaa yhdessä, eli noin parisen kuukautta olemme olleet tekemisissä. Tiedän että vaihtoehtoja on kymmeniä, joko mies otti todella itseensä käytöksestäni, tai hän todella vain leikkikin kanssani, tai sitten olen jonkinlainen laastari (en juurikaan tiedä miehen entisistä suhteista, ne eivät tulleet jotenkin koskaan puheeksi).

Nim. looginen, uskot vahvasti asiaasi, voisiko se todella olla noin? Ovato miehet todella niin itsepäisiä? Jotenkin melkein toivoisin että asia olisi mieluummin vaikka noin, että itse sössin kaiken, kuin että olen niin nolla ihmisenä että minuun kohdistuvat tunteet voivat kuolla noin helposti kuin seinään.. Silti vaikea uskoa, että tässä ei nyt olisi kyse silkasta kiinnostuksen lopahtamisesta... Vain päivä mökötystä, ja sekö maksoi koko suhteen? Tiedän että se saattoi antaa minusta todella huonon kuvan, mutta todellako niin huonon ettei suhde enää voi jatkua? Mitä jos pyydän anteeksi tätä tapahtunutta nyt, ja mies naurahtaa ettei enää edes muistanut moista? Sellainen tuntu on...

Olin tänään niin epätoivoinen, että laitoin miehelle viestin.. Sanoin että sanoisi vain suoraan, jos on yksinkertaisesti tunteet muuttuneet mitä minuun tulee, kestän kyllä, sanoisi vain suoraan mieluummin kuin lakkaisi puhumasta minulle ja jättäisi minut ihmettelemään mitä ihmettä oikein tapahtui.. Viestissä yritin olla mahdollisimman lempeä, osoittaa kuinka suunnaton ikävä ja kaipuu minulla on... Sain sellaisen vastauksen että "Sori, mulla on niin rankkoja päiviä töissä, aamu kuudesta iltamyöhään saakka :/ siksi en ole ehtinyt kirjoitella." Miten pitäisi vastata? Kuitata pelkällä "ok, ei se mitään, ymmärrän" -viestillä, vai kysyä suoraan että miten kiireesi vaikuttaa siihen, että poistit ne minusta kertovat Facebook -tilapäivityksesikin? Koska tuo tosiaan kuulostaa vain tekosyyltä, eikai kellään ole niin kiire ettei tärkeälle ihmiselle ehtisi mitään elonmerkkejä itsestään antaa..:/ En haluaisi ahdistella miestä, mutta pelkään että jos laitan vaan että "ok" ilman mitään uteluita, niin en saa enää siltikään yhteydenottoja ja jään jälleen kuin nalli kalliolle ihmettelmään. Mitä ihmettä teen? :/

Selvä juttu.
Ensinnäkin sinä olet "tuntenut" tuon tyypin 2 kuukautta ja puhut jo rakastamisesta. Tuollaisessa ajassa se on korkeintaan ihastumista. Taitaa olla niin että mies todellakin säikähtänyt, kun olet jo alussa noin omistushaluinen ja mustasukkainen, mökötys on tuohon vielä piste iin päälle.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Käytöksesi varmaan;10959308:
Selvä juttu.
Ensinnäkin sinä olet "tuntenut" tuon tyypin 2 kuukautta ja puhut jo rakastamisesta. Tuollaisessa ajassa se on korkeintaan ihastumista. Taitaa olla niin että mies todellakin säikähtänyt, kun olet jo alussa noin omistushaluinen ja mustasukkainen, mökötys on tuohon vielä piste iin päälle.


"Peehoo" kiteytti viestissään aika hyvin, mitä sinun kannattaa nyt tehdä.
 
Voi olla että vauhti on ollut liian nopea. Haluan kuitenkin painottaa, että miehellä se vauhti tuntui päällä olevan, ei minulla. Hän oli se, joka puhui voimakkaista tunteista ensin, hän oli se, joka sanoi ensin että on rakastumassa minuun. Hän oli se, joka puhui perheeni tapaamisesta, mikä sai ehkä jopa minutkin hieman pelästymään ja jarruttelemaan. Hän oli se joka soitteli, viestitteli, kertoi ikävästää, kuinka ei jaksa tehdä mitään muuta kuin kotona maata kun niin ikävöi. Suoraan sanottuna minua ensin ahdisti suhteen nopea eteneminen. Nyt maksaisin mitä vain että saisin sen saman, innokkaasti tunteitaan julistavan miehen takaisin samanlaisena perääni. Minun kenties ainut "omistamisen tarpeen näyttäminen" ilmeni juurikin mökötyspäivänäni. Olen ollut suorastaan liian varovainen tämän suhteen kanssa, kunnes sitten en mahtanut itselleni mitään ja mökötin sen yhden päivän. Voihan mökötys. Joten en kyllä allekirjoita sitä, että minä olisin ollut liian omistushaluinen..
 

Yhteistyössä