Mitä ihmettä tehdä ja tätäkö on parisuhde?

[ymmärrys]

Nimerkille äetsäinen:
Kiitos fiksusta vastauksesta. Uskon samoin kun sinä että opimme toisiltamme, jokaisessa ihmissuhteessa. Tässäkin suhteessa on näin, puolin ja toisin. Odotukseni olivat alussa korkealla, pikkuhiljaa olen oppinut että osa niistä ei tämän henkilön kanssa välttämättä toteudu (esim. avioliitto) koska miehellä on huonoja kokemuksia menneistä suhteista ja voimakkaat mielipiteet.

Joku viisas sanoi minulle että voi kohdata ihmisen jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin, mutta jos molempien odotukset eivät kohtaa, pitää miettiä pitäisikö lähteä etsimään uudelleen. Vai korjata omia odotuksia.

Tästä kohdallani lienee kysymys: mielessäni on kuva kultturellista pukutyypistä joka lähtee kanssani niin oopperaan kuin lappiin vaeltamaan. Sen sijaan olen löytänyt perusmiehen joka elää moottoripyöräilylle, kulkee farkuissa ja verkkareissa, kuuntelee Jimi Hendrixiä ja seuraa Formuloita.

Kun kohtaamme, se on ihanaa. sitä vain sattuu niin harvoin.

Minusta tuo viimeinen lause kertoo selkeesti että olette sen verran erilaisia että joudut koko ajan olemaan nk. varpaillaan miehen toiveisiin nähden . ja Kuitenkin vaistoat että tämä ei ehkä ole ihan parasmahdollinen parisuhde sinulle.

Minä antaisin tuollaisen mökö miehen mennä on oltava tässä iässä jo vähän sellainen että katsoo itsekin mitä ja millaisen ihmisen haluaa vierelleen.

Nyt tapaatte juuri niin harvoin että eroavaisuudet ei niin iske silmille vaikka harmittavatkin ?

Hyvää seksiä voi saada myös fiksulta opperasta ja muustakin menemisestä kiinnostuneelta mieheltä. Sen vuoksi en jäisi tuohon suhteeseen.

 

[Alkuperäiseltä]

Minusta tuo viimeinen lause kertoo selkeesti että olette sen verran erilaisia että joudut koko ajan olemaan nk. varpaillaan miehen toiveisiin nähden . ja Kuitenkin vaistoat että tämä ei ehkä ole ihan parasmahdollinen parisuhde sinulle.

Suhde on todellakin epätasapainossa siinä mielessä, että tuntuu kuin mies sanelisi tahtimme. Koen että usein kun ehdotan tapaamista, se ei sovi. Jään siis odottamaan koska hänelle sopisi. Kyse ei siis olisi siitä että hänellä olisi niin kiireinen elämä, onpahan vain kotona, makaa sohvalla ja katsoo tv:tä. Ja ei, en halua pelata mitään peliä jossa itse kieltäydyn tapaamisesta koska olen "kiireinen" vaikken sitä olekaan.

Viimeksi näimme viikko sitten, menin lauantaina yöksi luokseen. Ainoa "kaunis" tai läheisyyttävä ilmentävä asia mitä hän on viikon aikana sanonut minulle oli eilen kun hän kertoi että hänen tekee mieli.

Kun kysyin häneltä muutama viikko sitten että näkeekö hän meidät yhdessä vielä vuoden päästä tai myöhemmin, hän vastasi että kyllä näkee. Ja että kyllä tykkää, muttei osaa sitä ilmaista.

En istu iltoja yksin kotona, harrastuksia ja ystäviä on, siitä huolimatta tuntuu repivältä nukkua yö yön jälkeen yksin. Enkä kykene ymmärtämään miksi hän mieluummin makaa yksin sohvallaan kuin on minun kanssani (minullakin on sohva ja tv:tä saa katsoa vapaasti).

Olen kuin janoinen, joka saa vain pienen tipan vettä aika ajoin, muttei kertaakaan saa juoda lasia tyhjäksi.

 

[Vaikea viisaus]

Olisiko nyt niin, että suhde on vain seksiä miehenkin mielestä. Eikä keski-ikäinen jaksa enää joka yö tai päivä. Sopiva rytmi alkaa olla korkeintaan tuo pari kertaa viikossa, kun tekee mieli.

Muistelen tässä parisuhdeoppeja. Eräs vuosia sitten pinnalla ollut näkemys oli, että mies tarvitsee seksiä voidakseen tuntea rakastavia tunteita. Ja nainen puolestaan tarvitsee rakkautta ja tunteita nauttiakseen seksistä. Jos miehen halu seksiin on vähentynyt, pystyykö hän enää rakastumaankaan? Ainakin se lienee hidas prosessi. Rakastumisprosessi siis hidastuu molemmin puolin, koska sitä kumpaisenkin tarvitsemaa kohtaamista on vähän.

Ehkäpä rakastumiseen siis tosiaan tarvitaan vuosia, kuten yksi kirjoittaja edellä kuvasi. Jaksaako odottaa? Naisen pitäisi sietää tunnevajetta pitkään, eikä sittenkään voi olla mitään takuuta onnistumisesta. Naisia yleensä opastetaan pitkämielisyyteen miehen tunteiden osalta. Pitäisi sopeutua ja mukautua, olla mieliksi. Niin moni tekee ja yrittää epätoivoisesti vastata miehen odotuksiin, vaikka ne olisivat jotain täysin oman elämän ja tavoitteiden ulkopuolelta. Miellyttämisen tarve palvelee alitajuista tai tiedostettua hylätyksi tulemisen pelkoa ja yksin jäämistä.

Mutta kyllä sillä tavoin hankaloittaa elämäänsä perusteellisesti. Psyykkisessä valmennuksessa korostetaan, että se lisääntyy, mihin keskittyy ja mitä ajattelee. Kannattaako siis jäädä pelkäämään ja miettimään yksi jäämistä ja miehen tunnekylmyyttä? Eiköhän tuo suhde ole jo väljähtänyt. Jos miehellä ei ole halua tai varaa tarjota "koko lasillista", niin naisen on ihan turha odottaa enempää.

Ap:n kannattaisi vähentää yhteydenpitoa tietoisesti. Mies ottaa yhteyttä, jos ottaa, niinhän myös opastetaan. Yhteyksien väheneminen voi luonnollisesti lopettaa suhteen, jolloin ei tule sitä hylätyksi tulemisen tunnetta kummallekaan. Molemmat ovat sillä muodoin aktiivisia oman elämänsä suhteen, muokkaavat sitä itselle sopivaksi, vaikka suhde kuoleekin, kuihtuu pois. Ehkä siitä kuitenkin jää jonkinlainen mukava muisto.

 

[ellit elämää]

Köllöttelen tässä sohvalla ja kuuntelen Radio Helsinkiä. Musiikkitarjonta on koukuttavaa.
Sama juttu tämän ellit-pakinoinnin kanssa. Tästä tavasta on vaikea päästä eroon.

Juon vettä silloin kun janottaa. Onneksi sitä riittää kraanasta eikä tarvitse hakea pullovettä kaupasta.

Luin asukaslehdestä jutun senioritaloista. Sinne pääsee täytettyään 55 vuotta. Taloissa on paljon asukastoimintaa. Ajattelin, että ehkä vanhempana muutan sellaiseen taloon. Saa aina seuraa halutessaan.
Samaa suosittelen elleille. Ei kannata kärvistellä toimimattomissa miessuhteissa.
Odotella jotain deittiä ja vetää aina vesiperän.

Yksin eläminen on ihanaa. Kävin eilen katsomassa Le Havre elokuvan.
Miten kaunis rakkaustarina kengänkiillottajalla ja ulkomaalaisella naisella.

Elokuvan jälkeen innostuin siivoamaan ja matot ovat vieläkin parvekkeella.
Sohvalla köllöttelen minä eikä mikään moottoripyöräilijä. Olen aina naureskellut nelikymppisille uutta nuoruttaan eläville motoristeille.

Olen elämässäni ollut yhden kerran pienenä tyttönä Javan takapenkillä isäni kyydissä ja pelkäsin suunnattomasti. Oli koko ajan tunne, että tipahdan kyydistä. Se kerta riitti.
Mopoa ajoa kerran opettelin ja olin kaatua u-käännöksessä. Sen koommin en ole mopolla ajanut.

Nyt radiosta tuli taas tuo raivostuttava kaalimato piste com mainos. Käsittämätöntä miten naiset ovat aivoiltaan kaalimatoja.

 

[Wuilli]

Seurusteluamme on jatkunut nyt hieman reilut puoli vuotta.

Jos olet jo puolessa vuodessa noin kypsä, mitä elämäsi onkaan 5 vuoden kuluttua.
ja toisaalta mitä miehen elämä on 5 vuoden kuluttua: se makaa edelleen sohvalla ei tee juuri mitään paitsi välillä sekstailee. Loput ajat se kuuntelee sun valitusta kun hän on sellanen mikä on. Ja sitä olet kypsä koko ukkoon.
Molempien kannalta parempi kun jatkat matkaa.
Jos elämässäsi on tärkeää saada joku mies kainaloon, niin sitten et valita siitä minkä saat.
Jos elämässäsi on tärkeää muut(kin) asiat voit mahdollisesti löytää tasa-arvoisen kumppanin ja jos et "löydä" ei se elämääsi kaada.

 

[Sadetta ulkona]

Sohvalla köllöttelen minä eikä mikään moottoripyöräilijä.

Nyt radiosta tuli taas tuo raivostuttava kaalimato piste com mainos. Käsittämätöntä miten naiset ovat aivoiltaan kaalimatoja.

Niin, sehän ei tee kenestäkään "aivoiltaan kaalimatoja" että kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja kun tunteet ovat mukana voi olla vaikea tehdä objektiivisesti itsensä kannalta oikeita päätöksiä.

Ymmärrän hyvin AP:n kärvistelyn, aikuisena suhteeseen sitoutuu aivan eri lailla kuin nuorempana eikä aina haluaisi epäonnistua ja aloittaa uuden etsimistä.

Joku haluaa olla yksin, joku toinen kaipaa enemmän sitä parisuhdetta. Ei ole toinen parempi (eikä fiksumpi) toista.

 

[rommia pullo]

Niin, sehän ei tee kenestäkään "aivoiltaan kaalimatoja" että kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä.

Olet niin väärässä...... Omaan elämäänsä katkeroitunut se yrittää - ""muka"" - viestittää ettei olisi katkera vaan positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva. Huono näyttelijä se on. Joka kerta tekstiä tuotettuaan huutaa maailmalle: Olen katkera marttyyri!

Juu läheisyyden kaipuu on normaalia mutta ei sellasen takia pelleksi pidä heittäytyä. Tuntemuksiaan pitää kuunnella eikä yrittää "järkeillä": "on se hyvä mies muuten kun ei ryyppää".

 

[Vaikea viisaus]

Olet niin väärässä...... Omaan elämäänsä katkeroitunut se yrittää - ""muka"" - viestittää ettei olisi katkera vaan positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva. Huono näyttelijä se on. Joka kerta tekstiä tuotettuaan huutaa maailmalle: Olen katkera marttyyri!

Juu läheisyyden kaipuu on normaalia mutta ei sellasen takia pelleksi pidä heittäytyä. Tuntemuksiaan pitää kuunnella eikä yrittää "järkeillä": "on se hyvä mies muuten kun ei ryyppää".

Jos ymmärsin oikein , että edellisen kirjoittajan ajattelu on lähellä omaani. Naisia on opastettu sietämään ja myötäilemään, hakemaan miehestä niitä hyviä ominaisuuksia ja odottamaan, venyttämään pinnaansa ja itseään. Kaiken se kestää, kaiken kärsii.

Nainen tekee niin. Odottaa maailma tappiin, että mies huomaisi ja rakastuisi sitten kun on ensin elänyt oman elämänsä ja omat tarpeensa. Miehelle kuuluu vapaus - sitähän "se" hakee moottoripyöräilystä, born to be wild -ajatus mukana. Jos naisen matkaansa joskus ottaisi, niin naisen on sokeana, etetensä näkemättä luotettava, kun mies vie ja ohjaa. Joillekin, kuten tälle kirjoittajalle, miehen kiinnostus moottoripyöräilyyn on siksi täysin turn off juuri tuosta taustalla leijuvasta ajattelutavasta.

Kun nainen sitten miettii omia tarpeitaan ja toiveitaan, jotka eivät miehessä saa vastakaikua, nainen vielä senkin jälkeen menee sellaiseen positiivisen ajattelun harhaan, että hakee jonkin myönteisyyden vaikka kaikki kivet kääntämällä. Toki jokaisesta miehestä jokin hyvä piirre löytyy. Ap on löytänyt jopa useita. Erinomaista miehessä on kun ei juo, omat hampaatkin on, vielä keski-ikäisenäkin hällä seisoo ja sanoo, että tekee mieli . Niin, ja onhan se vielä elossa, vaikka makaakin enimmäkseen! Ei siis tarvitse ihan pultsarin kanssa olla!

Juuri näin "järkeillen" nainen voi perustella itselle, että mies on kuitenkin aika kelvollinen, että kehtaa sanoa seurustelevansa ja ettei ole yksin. Mutta kuinka paljon silloin antaa pois omista toiveistaan? Ehkäpä ne naiset, jotka ovat hankkineet koiran, ovat kuitenkin tyytyväisempiä. Oma "valittu" jaksaa olla iloinen ja heiluttaa häntäänsä aina emännän kotiin saavuttua ja muulloinkin. Tulee viereen ja on turvana. Makaa sohvalla, jos antaa luvan. Ei tarvitse olla yksin kotona. On joku jolle jutella, kuuntelee, vaikkei yleensä vastaa. Siis ihan paras ystävä sellaisena.

 

[Gherscwing]

Naisia on opastettu sietämään ja myötäilemään, hakemaan miehestä niitä hyviä ominaisuuksia ja odottamaan, venyttämään pinnaansa ja itseään. Kaiken se kestää, kaiken kärsii.

Millä planeetalla elät ??? Tuo on täyttä potaskaa eikä ole 50 vuoteen kuulunut ainakaan suomalaiseen kulttuuriin ja perhearvoihin. Niin kauan kuin hoet tuota mantraa itsellesi, niin kauan kuvittelet sen olevan totta. Jos sinulla olisi lapsia olisit varmaan opettanut heillekin tuollaisen mallin. Pojille ja tytöille. Tosielämässä tuo ei kuitenkaan ole totta.

 

[niinpä...]

Millä planeetalla elät ??? Tuo on täyttä potaskaa eikä ole 50 vuoteen kuulunut ainakaan suomalaiseen kulttuuriin ja perhearvoihin. Niin kauan kuin hoet tuota mantraa itsellesi, niin kauan kuvittelet sen olevan totta. Jos sinulla olisi lapsia olisit varmaan opettanut heillekin tuollaisen mallin. Pojille ja tytöille. Tosielämässä tuo ei kuitenkaan ole totta.

Ikävä kyllä tätäkin on olemassa. Oma tosielämän kokemus on muutaman vuoden takaa, kun olin huonossa suhteessa avoliitossa ja pohdin eroa. Eräs ikäiseni noin kolmikymppinen ihminen sanoi, että "välttämättä et parempaakaan saa jos eroat". Vanhemmilleni kerroin erosta vasta kun se oli totta ja silloin äitini totesi, että "pidä nyt vielä sille miehelle ovea raolllaan".

Kyseinen mies oli jäänyt kiinni pettämisestä, mutta äitini mielestä minun kai olisi ollut parempi elää hänen kanssaan onnettomanakin kuin elää yksin! Kieltämättä tuon lauseen jälkeen arvostukseni äitiäni kohtaan hieman mureni.

Monia tuttavapiirin pariskuntia seuratessa on tullut ihmeteltyä, että miksi jotkut naiset aina vain joustavat miestensä suhteen? Saattavat paljonkin valitella parisuhdettaan, mutta yhteiselo jatkuu aina vaan.

 

[Vaikea viisaus]

Millä planeetalla elät ??? Tuo on täyttä potaskaa eikä ole 50 vuoteen kuulunut ainakaan suomalaiseen kulttuuriin ja perhearvoihin. Niin kauan kuin hoet tuota mantraa itsellesi, niin kauan kuvittelet sen olevan totta. Jos sinulla olisi lapsia olisit varmaan opettanut heillekin tuollaisen mallin. Pojille ja tytöille. Tosielämässä tuo ei kuitenkaan ole totta.

Kirjoitukseni oli kärjistys, mutta totta toinen puoli. Kun aloittaja oli selvästi tyytymätön, jopa onneton nykyisessä suhteessaan, niin kyllä hän ehkä yritti tällä nettikirjoituksellaankin hakea tukea ja toisaalta mahdollisuutta suhteen jatkamiselle. Ei siinä varsinaisesti eroamista pohdittu, vaan mietittiin tällaistako on parisuhde.

Valitettavasti monilla naisilla on edelleen takaraivossa tuollainen vanhahtava mantra. Sellaista hyvään naiseuteen ja vaimon rooliin perinteisesti kuuluvaa ajattelua on edelleen. Aloittajahan ei käsittääkseni ole myöskään ihan nuori.

 

[itselleen uskollinen]

mä olen sinkku juuri siitä syystä, etten ole alkanut suhteeseen, missä toisen elämän syvimmät asiat ovat jääkiekon sm-liigapelien ja auton vanteiden arvostelun tasolla. Haluan miehen, joka ei hetkahda, jos pyydän taidenäyttelyyn, eikä hetkahda, jos ei pidä siitä tai se on huono. Haluan miehen, joka innostuu käymään eri paikoissa, on kiinnostunut asioista, tekee yhteiselon hyväksi asioita, innostaa minuakin uusiin juttuihin. Muuten näivetyn ja kuihdun henkisesti. Jos ruokaa pitää tehdä joka päivä, siitä voi tehdä vaikka suuren seikkailun maailman ruokakulttuureihin ja makuihin, ei nyt joka päivä, mutta edes joskus. Tahdon miehen jolla on omaa elämää, jota se voi itsekin jakaa ja jonka kanssa voi jakaa asioita. Miehen jolla on elämänkokemusta, näkemystä, mutta ennenkaikkea elämännälkää.
Ehkä olen nirso tai kranttu, mutta sen sanon, että onneton olisin suhteessa, jossa en löytäisi samaa aallonpituutta.
Juuri tuosta syystä, ettei minun tarvitsisi sitten onnettomana kirjoitella aloittajan tyyppisiä murheita. Nyt voin ainakin toteuttaa itseäni vapaasti. Haluaisin uskoa, että kun on itselleen ennekaikkea uskollinen, eikä petä itseään uskomalla jonkun miehen muuksi kuin mitä on, niin se oikea löytyy sitten kun sen aika on kypsä.

 

[vieras]

Minulla taas olisi ihannemies. Kunnollinen ja rehti. Asutaan hänen lapsuudenkodissaan maalla, joka on ihannepaikka. Muutettiin yli vuosi sitten sinne, koska miehellä on lomautus työstään pitkäksi aikaan. Minulla on edelleen asunto kaupungilla, jonne voi välillä paeta katsomaan lapsiani ja yksinkertaisesti itselleni omaa aikaa. Lapseni muuten ovat jo aikuisia.

Mies on vanhempi ja ikänsä työtä tehnyt. Hän on kova tekemään töitä kotitilallaan, jossa on paljon tekemistä. Hän on minua kohtaan kiltti, hellä ja kova suukottelemaan. Ihannemies kaikin puolin, mutta hänellä on yksi huono puoli. Hän ratkeaa juomaan viikoksi välillä, koska kuulemma haluaa rentoutua ja on tottunut juomaan ikänsä, entinen merimies kun on. Hän ei ole vaaraksi kännissä kenellekään, vaan ärsyttävä hölisijä ja välillä sammuu ja taas herää hölisemään. Vaikka huudan hänelle täyttä kurkkua kiukuissani hänen juomisestaan, menee vain kuuroille korville ja katsoo silmät pyöreenä, mitä huudan ja menee nukkumaan eli ei tee mitään. Sitten kun lakkaa juomasta, on ihan iisisti muutaman päivän krapulan takia ja sitten taas on niinkuin ei mitään olisi. Touhuaa omia hommia ja suukottelee minua. Kannattaako jatkaa suhdetta hänen kanssaan, joka ratkeaa välillä juomaan sitten kun on juomaputki päällä? Muuta vikaa hänessä ei ole muuten.

 

[edelliselle]

kyllä sun kannattaa. Koska et parempaa osaa haluta ja et kaipaa etkä edes häiriinny tuosta tilanteesta ja olet jo niin tottunut siihen, että irtikään et osaa päästää. Jonkun toisen ei kannattaisi. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Sulle sopii ilmeisesti, joten jos olet onnellinen, niin senkun porskutat kännäävän miehen kanssa.
Pakkohan se ei ole ja kaikkien ei tarvitse ajatella laillasi. Jos sulle sopii että teidän parisuhteessa rentoudutaan viinapullolla ja huutamalla, niin senkun. minä en katselisi, mutta omapahan on elämäsi ja päätöksesi.

 

[vieras]

Minä en aina huuda hänelle ja hän ei koskaan mulle huuda ja eikä hän ole aina kännissä vaan joskus on kännissä viikon silloin tällöin, jota ihmettelen ja kyllästyttää. Muuten kesällä tuotiin minun kangaspuuni hänen vintilleen, jossa käyn kutomassa. Olen monet kerrat uhannut jättää häntä, jos hän ei lopeta tuollaista silloin tällöin juomaputkia, että hänen pitäisi purkaa kangaspuuni ja palauttaa se minulle, mutta hän ei suostu purkaa ja selittelee, että hän ei aina juo. Mitä teen, kun tuollainen ei näköjään lopu. Täytyykö mun pyytää jonkun hakemaan kangaspuuni sieltä?

 

[ei tietenkään.]

ei täydy, koska et itse osaa huolehtia edes kangaspuistasi, niin olkoon vaikka kenen ullakolla pölyttymässä.

 

[vieras]

ei täydy, koska et itse osaa huolehtia edes kangaspuistasi, niin olkoon vaikka kenen ullakolla pölyttymässä.

Mutta se on minun perintönä saatu kangaspuut. Taidan itse hakea sieltä. Saan vuokrattua pakua.

 

[toinen kierros]

Puoli vuotta takana ja nyt jo ihan kypsä?

Jos haluat kumppanin jonka kanssa tehdään asioita, puhutaan, mennään ja eletään - miksi seurustelet sohvaperunan kanssa? Seksiä saa irtonumeroinakin jos siitä kiikastaa. Ethän vaan kiinny mieheen seksin takia?

Hyvä parisuhde edellyttää yhteisiä intressejä ja samanlaista tapaa elää arkea ja jos sitä ei ole tuossa vaiheessa, missäs sitten?

Olet ollut sinkkuna vuoden ja nyt puoli vuotta huonossa suhteessa.
Se ei ole kuule aika eikä mikään. Kannat vastakkain vaan ja maailmalle, kyllä se oikea löytyy kun teet sille tilaa. Itse olin 5 vuotta sinkkuna eron jälkeen, en suostunut huonoon suhteeseen. Hyvää kannatti odottaa!