S
sikke
Vieras
Nyt on sitten tilanne tämä, että en enää yksinkertaisesti pysty kestämään mun miestä tai tätä meiän "elämää".
Taustaa: Mies on viikonloppujuoppo, ollut jo pitkään, eikä aio ilmeisesti muuttaa tapojaan. Tavattiin 6 vuotta sitten ja oli silloin jo viinaan menevä, eronnut kahden lapsen isä. No, olin itekin sillon villi ja nuori, joka toinen viikonloppu leikittiin perhettä ja joka toinen sit käytiin baareissa,ei siinä mitään. Jostain ihmeen syystä (eh) päätettiin sitten tehdä yhteinen lapsi, joka on nyt 2-vuotias. Aivan ihana lapsi, enkä todellakaan kadu YHTÄÄN, mutta isän olisin toivonut muuttuvan samalla kuin muutuin itse. Tyhmähän minä olin, eihän se oo muuttunut miksikään.
No, nyt vasta pääsin asiaan. Jos me erotaan, miten mies pärjää ton 2-vuotiaan kanssa, jos sovitaan että on isällään esim. joka toinen viikonloppu? (Aikaisemmasta liitosta olevat lapset on nyt jo lähes aikuisia, eli olivat reilu 10-vuotiaita kun tavattiin, joten ne pystyi kyllä hoitamaan). Uskon (haluan uskoa!) että ei joisi silloin, kuin pikkunen on hänellä, mutta.. Miten isä, joka ei vietä yksin paria tuntia pidempään lapsen kanssa, osaa yhtäkkiä olla sen kanssa koko viikonlopun? Minun neuvoja ei halua
kuunnella tai ottaa vastaan, haluaa tehdä omalla tyylillään. Mua niin pelottaa.. mitä mistään tulee. Esim. yhen ainoan kerran, kun olin työmatkalla (pari kuukautta sitten), oli nukuttanut pojan sohvalle viereensä telkkarin ääreen, oli syöttäny puurot olkkarissa, eivät olleet ulkoilleet jne.. Ja on nyt erotilanteessa ainakin niin vittumainen, että aikoo edelleen tehdä kaikki niinku ite haluaa. Miten se voi olla niin jästipää
Ei tajua mitään mistään rutiineista, rajoista tms.. Poika toki tykkää isästään, enkä halua alkaa mitään yksinhuoltajuutta vaatimaan.
Oon niin hukassa enkä osaa tähänkään kirjottaa kunnolla mitä haluaisin sanoa. Toivottavasti osaatte sanoa jotain / kertoa miten hankalien isien kanssa on erotilanteista selvitty!??
Taustaa: Mies on viikonloppujuoppo, ollut jo pitkään, eikä aio ilmeisesti muuttaa tapojaan. Tavattiin 6 vuotta sitten ja oli silloin jo viinaan menevä, eronnut kahden lapsen isä. No, olin itekin sillon villi ja nuori, joka toinen viikonloppu leikittiin perhettä ja joka toinen sit käytiin baareissa,ei siinä mitään. Jostain ihmeen syystä (eh) päätettiin sitten tehdä yhteinen lapsi, joka on nyt 2-vuotias. Aivan ihana lapsi, enkä todellakaan kadu YHTÄÄN, mutta isän olisin toivonut muuttuvan samalla kuin muutuin itse. Tyhmähän minä olin, eihän se oo muuttunut miksikään.
No, nyt vasta pääsin asiaan. Jos me erotaan, miten mies pärjää ton 2-vuotiaan kanssa, jos sovitaan että on isällään esim. joka toinen viikonloppu? (Aikaisemmasta liitosta olevat lapset on nyt jo lähes aikuisia, eli olivat reilu 10-vuotiaita kun tavattiin, joten ne pystyi kyllä hoitamaan). Uskon (haluan uskoa!) että ei joisi silloin, kuin pikkunen on hänellä, mutta.. Miten isä, joka ei vietä yksin paria tuntia pidempään lapsen kanssa, osaa yhtäkkiä olla sen kanssa koko viikonlopun? Minun neuvoja ei halua
kuunnella tai ottaa vastaan, haluaa tehdä omalla tyylillään. Mua niin pelottaa.. mitä mistään tulee. Esim. yhen ainoan kerran, kun olin työmatkalla (pari kuukautta sitten), oli nukuttanut pojan sohvalle viereensä telkkarin ääreen, oli syöttäny puurot olkkarissa, eivät olleet ulkoilleet jne.. Ja on nyt erotilanteessa ainakin niin vittumainen, että aikoo edelleen tehdä kaikki niinku ite haluaa. Miten se voi olla niin jästipää
Oon niin hukassa enkä osaa tähänkään kirjottaa kunnolla mitä haluaisin sanoa. Toivottavasti osaatte sanoa jotain / kertoa miten hankalien isien kanssa on erotilanteista selvitty!??