Y
yksin parempi
Vieras
Pakko purkaa jonnekin kun ei ole oikein ketään kelle puhun kun ystäville olen miestäni aina puolustellut ja kertonut vain hyvät asiat.
Odottelen nyt toista lastani. Ensimmäisen isä jätti minut miltein heti raskauden jälkeen lapsen kanssa kaksin. Noh, mielestäni olen hienosti pärjännyt lapsen kanssa, joka meni vasta kouluun.
Lapsi oli n.3vuotias kun löysin nykyisen mieheni. Mies on ollut 4v. aivan esimerkillinen ja ihana! ja on omalle lapselleni todella hyvä isäpuoli ollut ja tiedän että vuosien aikana on kiintynyt ja rakastaa lastani.
Olimme olleet n.3.5v yhdessä kun miehellä alkoi vauvakuume. Epäröin, kun esikon raskausaika ja vauva-aika oli ollut minulle niin vaikeaa, mutta olihan minulla nyt mies, joka olisi siinä tukena ja auttaisi, enkä varmasti jäisi yksin.. Niinpä jätin pillerit ja raskauduin heti. Oltiin onnellisia.
nyt olen raskausviikolla 20++ ja tilanne meillä on aivan järkyttävä, pahempi kuin aikaisempi kokemukseni. Miehen käytös on muuttunu aivan kamalasti. mies ei ole ollenkaan sama mikä oli aikaisemmin. Pienen ajan sisällä mies on muuttunut hirviöksi. Syyttää minua kaikesta eikä ota vastuuta ollenkaan itselleen. Jos käy jotain -syy on aina minun. Vaikka hän itse tekisi jotain väärin, kääntää asian aina minun syyksi. mm. yksi esimerkki tuhannesta; kävimme jouluostoksilla viikko sitten. Mies liukastui kun kaupan lattialla oli märkää. Siinä sitten alkoi ihmisten edessä minulle huutamaan kuinka se on minun vika, koska halusin tulla kauppaan ja toisessa kaupassa (jonne mies olisi halunnut mennä) ei varmasti olisi käynyt niin. noh.. olkoon niin..
Olemme alkaneet puhumaan pikku hiljaa synnytyksestä ja nyt mies on ottanut sen "aseeksi" keskusteluissa. Mies tietää etten tule itse selviytymään synnytyksestä ja että tarvitsen ehdottomasti hänet mukaan tueksi. Nyt mies on kuukauden ajan jokaisen, pienenkin riidan päätteeksi todennut että nyt voit olla varma etten tule synnytykseen, ota joku muu. Mies tietää varsin hyvin ettei minulla ole ketään muuta. Ikinä, koskaan en ole miestäni pettänyt, mutta hän on alkanut hokemaan, kuinka voisin ottaa toisen miehen , joka pääsisi valmiille kun lapsi syntyy jne. Lisäksi mies hermostuu pikkuasioista, haukkuu surutta minua idiootiksi ystävieni ja siskoni läsnäollessa. Ja muillakin haukkumasanoilla ja sai vähän aikaa sitten kohtauksen siskoni läsnäollessa ja alkoi huutamaan kuinka olen ison peniksen perään jne. Nämä ovat täysin hänen kuvitelmiaan, koskaan en ole ollu ison perään eikä seksi ole mulle koskaan merkinnyt mitään muiden kun oman miehen kanssa jne. Ja pidän miestäni sopivana. Siskoni vihaa miestäni koska on nähnyt tämän käytöksen. Annan kuitenkin aina hänelle anteeksi ja vähättelen jatkuvasti mieheni käytöstä ja yritän siskolleni puhua hyvää, jotta siskoni ei olisi niin suutuksissaan miehelleni. Tässä olen onnistunutkin, mutta sitten mies taas mollaa minut siskoni kuullen ja kierre jatkuu taas. Pahinta tietenkin on kun lapseni on kuulemassa kaiken ja kärsii kinasteluistamme. Lapsi on kuitenkin kiintynyt mie heeni. Viimeksi tänä aamuna kun en laittanut miehen vaatteita pyykkikoneeseen heti kun hän pyysi, mies sanoi ettei sitten tule synnytykseen ja olen paholainen jne..
No, nyt tämä on mennyt siihen pisteeseen, että alituiseen mielistelen ja esitän että kaikki on kivasti ja kuuntelen nöyränä kaikki haukut ja huudot ja myöntelen kun mies haukkuu minua ja pyytelen anteeksi asioita, joihin en oikeasti tunne olevani syypää. Itken sitten pahaa oloani yöllä. Jos en miehen syytöksiin (aiheettomiinkin) vastaa anteeksi pyytämällä ja tulemalla vastaan ja anella anteeksi, riitä vain suurenee ja jatkuu.
Miksi teen näin?
Koska tarvitsen miestäni synnytykseen. hän on kuitenkin ainoa joka pystyy synnytyksessä minua tukemaan ja olemaan läsnä. Synnytyksestä en selviä ilman miestäni. Mutta synnytyksen jälkeen jätän mieheni kuin nalli kalliolle ja avaan oman suuni. En oikeastaan yhtään pelkää vauva-arkea mutta koen että olen henkisesti täysin loppu enkä kestä synnytystä ilman miehen tukea. hän on kuitenkin mulle kaikki mitä on -ei ole ketään toista jonka voisin ottaa synnytykseen. Siskoani en pysty ottamaan.
Mutta miksi en saa oikeasti tuntea raskautta onnellisena odotuksena ja onnellista liittoa. Miksi mulle annetaan 2 miestä jotka molemmat alkaa sikailemaan ja käyttäytymään törkeästi kun tulen raskaaksi, miksen saa olla onnellinen? Mitä oon oikeesti tehny niin pahaa että en saa kokea normaalia perhe-elämää. mikä mun miehiä on vaivannu? alkiuun ollaan niin kivoja, mutta sitten muututaan hirviöksi.
Odottelen nyt toista lastani. Ensimmäisen isä jätti minut miltein heti raskauden jälkeen lapsen kanssa kaksin. Noh, mielestäni olen hienosti pärjännyt lapsen kanssa, joka meni vasta kouluun.
Lapsi oli n.3vuotias kun löysin nykyisen mieheni. Mies on ollut 4v. aivan esimerkillinen ja ihana! ja on omalle lapselleni todella hyvä isäpuoli ollut ja tiedän että vuosien aikana on kiintynyt ja rakastaa lastani.
Olimme olleet n.3.5v yhdessä kun miehellä alkoi vauvakuume. Epäröin, kun esikon raskausaika ja vauva-aika oli ollut minulle niin vaikeaa, mutta olihan minulla nyt mies, joka olisi siinä tukena ja auttaisi, enkä varmasti jäisi yksin.. Niinpä jätin pillerit ja raskauduin heti. Oltiin onnellisia.
nyt olen raskausviikolla 20++ ja tilanne meillä on aivan järkyttävä, pahempi kuin aikaisempi kokemukseni. Miehen käytös on muuttunu aivan kamalasti. mies ei ole ollenkaan sama mikä oli aikaisemmin. Pienen ajan sisällä mies on muuttunut hirviöksi. Syyttää minua kaikesta eikä ota vastuuta ollenkaan itselleen. Jos käy jotain -syy on aina minun. Vaikka hän itse tekisi jotain väärin, kääntää asian aina minun syyksi. mm. yksi esimerkki tuhannesta; kävimme jouluostoksilla viikko sitten. Mies liukastui kun kaupan lattialla oli märkää. Siinä sitten alkoi ihmisten edessä minulle huutamaan kuinka se on minun vika, koska halusin tulla kauppaan ja toisessa kaupassa (jonne mies olisi halunnut mennä) ei varmasti olisi käynyt niin. noh.. olkoon niin..
Olemme alkaneet puhumaan pikku hiljaa synnytyksestä ja nyt mies on ottanut sen "aseeksi" keskusteluissa. Mies tietää etten tule itse selviytymään synnytyksestä ja että tarvitsen ehdottomasti hänet mukaan tueksi. Nyt mies on kuukauden ajan jokaisen, pienenkin riidan päätteeksi todennut että nyt voit olla varma etten tule synnytykseen, ota joku muu. Mies tietää varsin hyvin ettei minulla ole ketään muuta. Ikinä, koskaan en ole miestäni pettänyt, mutta hän on alkanut hokemaan, kuinka voisin ottaa toisen miehen , joka pääsisi valmiille kun lapsi syntyy jne. Lisäksi mies hermostuu pikkuasioista, haukkuu surutta minua idiootiksi ystävieni ja siskoni läsnäollessa. Ja muillakin haukkumasanoilla ja sai vähän aikaa sitten kohtauksen siskoni läsnäollessa ja alkoi huutamaan kuinka olen ison peniksen perään jne. Nämä ovat täysin hänen kuvitelmiaan, koskaan en ole ollu ison perään eikä seksi ole mulle koskaan merkinnyt mitään muiden kun oman miehen kanssa jne. Ja pidän miestäni sopivana. Siskoni vihaa miestäni koska on nähnyt tämän käytöksen. Annan kuitenkin aina hänelle anteeksi ja vähättelen jatkuvasti mieheni käytöstä ja yritän siskolleni puhua hyvää, jotta siskoni ei olisi niin suutuksissaan miehelleni. Tässä olen onnistunutkin, mutta sitten mies taas mollaa minut siskoni kuullen ja kierre jatkuu taas. Pahinta tietenkin on kun lapseni on kuulemassa kaiken ja kärsii kinasteluistamme. Lapsi on kuitenkin kiintynyt mie heeni. Viimeksi tänä aamuna kun en laittanut miehen vaatteita pyykkikoneeseen heti kun hän pyysi, mies sanoi ettei sitten tule synnytykseen ja olen paholainen jne..
No, nyt tämä on mennyt siihen pisteeseen, että alituiseen mielistelen ja esitän että kaikki on kivasti ja kuuntelen nöyränä kaikki haukut ja huudot ja myöntelen kun mies haukkuu minua ja pyytelen anteeksi asioita, joihin en oikeasti tunne olevani syypää. Itken sitten pahaa oloani yöllä. Jos en miehen syytöksiin (aiheettomiinkin) vastaa anteeksi pyytämällä ja tulemalla vastaan ja anella anteeksi, riitä vain suurenee ja jatkuu.
Miksi teen näin?
Koska tarvitsen miestäni synnytykseen. hän on kuitenkin ainoa joka pystyy synnytyksessä minua tukemaan ja olemaan läsnä. Synnytyksestä en selviä ilman miestäni. Mutta synnytyksen jälkeen jätän mieheni kuin nalli kalliolle ja avaan oman suuni. En oikeastaan yhtään pelkää vauva-arkea mutta koen että olen henkisesti täysin loppu enkä kestä synnytystä ilman miehen tukea. hän on kuitenkin mulle kaikki mitä on -ei ole ketään toista jonka voisin ottaa synnytykseen. Siskoani en pysty ottamaan.
Mutta miksi en saa oikeasti tuntea raskautta onnellisena odotuksena ja onnellista liittoa. Miksi mulle annetaan 2 miestä jotka molemmat alkaa sikailemaan ja käyttäytymään törkeästi kun tulen raskaaksi, miksen saa olla onnellinen? Mitä oon oikeesti tehny niin pahaa että en saa kokea normaalia perhe-elämää. mikä mun miehiä on vaivannu? alkiuun ollaan niin kivoja, mutta sitten muututaan hirviöksi.
:hug: No et tosiaan ole tuollaista ansainnut. Mä sanoisin näin, että sun on taatusti parempi ilman tuollaista miestä kuitenkin. Ei tuollainen ole ihmismäistä, saatika rakastavaa käytöstä liitossa. Jätä miehesi tai ainakin nouse vastarintaan! Älä mieti sitä synnytystä liikaa, varmasti hengissä siitä selviät ilman miestäsikin, vaikka kamalalta ajatus varmasti tuntuukin. Siskosi varmaankin tulisi synnytykseen mukaan?
ään ja äkkiä! Ensi kerralla, kun se sanoo ettei tule mukaan synnytykseen, niin pistät luun kurkkuun ja sanot ettei tarvitse tullakaan että tuossa on ovi. Et kai sä tollasta idioottia sinne tarvitse? Moni nainen selviää yksinkin synnytyksestä, joten nyt vaan se järki käteen ja älä pidä sitä minään syynä kestää tuollaista kohtelua. 