Mitä mieltä olette, teinkö virheen?

[Nuori äiti ja "ex-vaimo"]

Minulla ei ole enää ketään, kenen kanssa puhuisin tästä, joten teen nyt jotain, mitä en ennen ole tehnyt. Avaudun virtuaalisesti. Olen kuullut että se voisi auttaa...

Tapasin miehen, vuonna 2008 kun olin täyttänyt 18 vuotta. Rakastuin palavasti tähän itseäni reilu 2 vuotta vanhempaan nuorukaiseen. Kihloihin mies pyysi minua jo syyskuussa 20 pv (olimme siis aloittaneet seurustelun heinäkuussa)

Kihloihin mentyämme mies lopetti intin ja perusteli tämän silloin sillä, että haluaa olla kanssani enemmän ja että joutuisi olemaan kiinni monet viikonloput. En ihmetellyt tätä sen enempää, vaikka vähän vastustinkin ja yritin saada jatkamaan palvelusta... Ei, vaan hän piti päänsä ja palasi työhönsä. En ihmetellyt sen enempää...

Muutimme aika pian yhteen ja lokakuussa 25 pv. kannoimme jo tavaroita yhteiseen ja molemmille ensimmäiseen kotiin.

Elämä oli hienoa! Opiskelin ja tein samalla keikkatyötä ärrällä. Myös miehellä oli vakityö. Kaikki oli niin täydellistä ja niinpä kun vähän ennen Joulua tein positiivisen raskaustestin (pillerit pettivät, ei oltu suunniteltu) en säikähtänyt, vaan kerroin asiasta rohkeasti tälle miehelle. Hän hieman säikähti, mutta hetken mietittyään sanoi että lapsi on tervetullut ja meistä tulee onnellisia vanhempia...

Niinpä tein päätökseni ja keskeytin koulun ja päätin keskittyä työntekoon seuraavan 6 kk ajan. Ajattelin että se on taloudellisesti parempi ratkaisu, sillä saisin paremmat rahat, jos olisin ollut töissä.

Sitten, helmikuussa maailmani romahti ensimäisen kerran.... En ollut ihmetellyt, että miksi mies saa niin paljon postia joita piilottaa tai miksi minun piti yhden jos toisenkin kerran maksaa kaksiomme vuokra yksin... (630e)

Lopulta hän jäi kiinni pelaamisesta... Velkaa oli ehtinyt kertyä muutamia tonneja jo pikavippi yhtiöille ja karhukirjeitä sateli perään...
Pakenin pariksi päiväksi ystäväni luo ja pohdin asiaa, että mitä ihmettä teen...?

Rakkaus voitti: Kuuntelin sanoja ei enää koskaan, lopetan pelaamisen ja tämä oli vain erehdys.. Ne selitykset riittivät... Olin taas onnellinen...

Huhtikuussa 2009 saimme jo isomman asunnon 3h+k omalla saunalla...
Muutimme ja elämä kukoisti kun perustimme yhteistä kotia "perheenä" ja sisustin pienokaisen huonetta. Mies sai velat maksettua ja lopetti pelaamisen...

Lapsemme syntyi 1.9.09 ja kaikki oli ihanaa.. Sitten se tapahtui, olimme papin luona sopimassa ristiäisistä ja mies kosi minua papin edessä!! :O

Kaksi viikkoa ennen ristiäisiä!!! Suostuin ja sovimme, että koska kutsut on jo lähetetty, tämä olkoon yllätys! Suvulle... Ystäville kerroimme ja omille vanhemmillemme... Ystävämme pitivät kummallekkin omat polttarit ja tunsin taas olevani onnellinen ja hyvässä tilanteessa: Halusihan mieheni sitoutua minuun lapsen lisäksi loppu elämäkseen! <3

Häät olivat ristiäisten ohella ja olimme sitten avioliitossa <3 Onni kukoisti ja kaikki oli ihanaa... kunnes koitti kevät talvi 2010... Mies lähti suorittamaan sivari koulutusta lapinjärvelle kolmeksi viikoksi... Sitten hän taas jäi kiinni...

Pikavippi kuoria putoili postilaatikosta ja järkytyin! Eihän hän enää pelaa, mitä tämä on?

Liitossamme oli hetki jolloin taas mies aneli anteeksi antoa ja minähän annoin..mutta vannoin että kolmas kerta on sitten viimeinen...

Hän kävi pari kertaa nimettömät peluurit ryhmässä ja vakuutti että nyt on ohi ja pysyy. Hän myös avautui siitä, että peliongelma on ollut hänellä jo 15 vuotiaasta asti ja että hänellä on ollut pahojakin velkoja joista hänen isänsä on auttanut pääsemään eteenpäin... Annoin anteeksi ja elämä jatkui...

Sivari palvelus kesti 9 kk ja keväällä 2011 hän palasi töhin. Taloudellinen tilanteemme oli aika huono, minä kodinhoidontuella ja hän päivärahalla, mutta laskimme että selviämme ja hän kun palaisi töihin asiat olisi vielä paremmin.. Sitten se taas tapahtui: mies velkaantui useilla tuhansilla euroilla ja meni pankkiin. Hän haki lainan jolla maksoi kaiken pois: nythän se oli mahdollista.. Sivarikin oli suoritettu ja vakityössä... Mietin pitkään, että minähän sanoin ettei kolmatta kertaa enää saa tulla... En luovuttanut.. Annoin kolmannen kerran anteeksi.... Maksoimme lainaa pois pankille ja palasin kouluun syksyllä 2011

Kaikki oli taas hienosti-> etenin opiskeluissani ja arvioitu valmistumisaikani olisi jouluna 2013. Olimmehan tähänkin asti eläneet niukasti joten pärjäisimme...

Sitten maailma romahti... Keväällä 2012, ollessani HOH: jakson työharjottelussa mieheni jäi kiinni pelaamisesta suurilla summilla... Puhuttiin jo yli 10 000eurosta...

Heitin hänet ulos... Olin raivona ja en miettinyt edes enempää kun täytin jo avioero paperin ja ilmoitin vuokran antajalle, että hän ei enää ole tässä asunnossa kirjoilla... Päätin että selviäisin: Meillä oli, tietämättäni 2 vuokraakin maksamatta, joten lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni sosiaalitoimistoon,mukanani avioeron ykkösvaiheen paperi. Kerroin tarinani sosiaalityöntekijälle, joka oli aivan mieletön ja tsemppasi minua jatkamaan työharjottelun loppuun ja lupasi auttaa taloudellisesti.

Samaan aikaan, mieheni oli palannut vanhempiensa luo asumaan "tuhlaaja pojan kotiin paluu" ja aneli heiltä apua.. Ja he auttoivat....
He takasivat pojalleen ison 13 000 euron lainan... Miehellä ei ollut hätää... Hän jopa nautti tilanteesta bilettämällä muutaman viikon ystäviensä kanssa ja kohteli minua kylmästi, vaikka tilanteenhan olisi pitänyt olla toisin?? :O

Päätin, etten luovuta! Jatkoin harjottelua, joka oli rankkaa, mutta selvisin siitä. Tyttäreni oli aika pieni, eikä vielä osannut ihmetellä ettei isä ole moneen viikkoon ollut kotona.. Tein kaiken yksin ja sitten sain jopa työpaikan kesäksi ja tuntui että elämä kirkastuisi.

Sitten hän aloitti sen... Nöyränä, hän tuli pyytämään anteeksi ja lupasi korjata kaiken.. Hän haluaisi vain palata kotiin ja olla kuin ennen... Yritin pysyä tiukkana,mutta lopulta luovutin.. Kysehän on vain rahasta, ei hän ole minua lyönyt tai muutenkaan fyysisesti satuttanut... En miettinyt henkistä puolta..

Kiristin hänet kuitenkin muutamille ehdoille: Peliryhmässä olisi käytävä joka viikkoa ja hänen olisi haettava mukaan ray:n järjestämälle 12 viikkoiselle nettikurssille.. Ja hän haki... Aloitimme elämän yhdessä uudelleen perheenä.. Lainaa maksettiin ja aloitettiin uudelleen pikkuhiljaa yhdistämään raha asioita...

Nyt.. on kulunut puolitoista vuotta pelaamatonta elämää... Viime keväänä, huhtikuun 5 pv tuli vuosi siitä kun lähetin avioeropaperit menemään... Se oli tehtävä ajattelin silloin, muuten mies ei olisi hakenut apua... Mutta vahvistin myös eromme viime keväänä 5. huhtikuuta.. Mietin viimeiseen asti asiaa ja viimeisenä päivänä vaadin allekirjoituksen mieheltä..

Vastahakoisesti hän suostui..
Mikä on siis tilanteemme?
Se on se, että olemme asuneet yhdessä kesästä 2012 asti, eli erillään asumista kesti n. 2kk ja se oli kamalaa aikaa...

Emme ole myöskään naimisissa... tätä ei myöskään moni tiedä, koska elämme tällähetkellä niinkuin aviopari.. Hoidamme yhdessä taloutta ja rakastammekin toisiamme <3 Pieni pelko, elää edelleen sydämessäni,mutta samalla myös epävarmuus... Emme ole naimisissa, emme edes kihloissa... En oikein tiedä enää mikä suhteemme on ja kumpikaan ei ota asiaa esiin..

Heinäkuussa 13 pv, emme juhlineet vuosipäivää...
Nyt syyskuussa 20 pv tulisi kihlajaispäivä...
Lokakuussa tulisi hääpäivä... mutta emmehän ole enää naimissa?

Teinkö siis virheen, kun vaadin avioeron loppuun viemistä?
Koin silloin ,ettei vuosi ollut vielä riittänyt harkitsemaan asiaa ja kuitenkin "avoliitosta" on helpompi lähteä tarvittaessa kuin avio...

Olen kaikesta huolimatta hoitanut opiskeluni kunniakkaasti, valmistun Joulukuussa 2013 ja vakityö odottaa alkamista heti tammikuussa... Olen myös tehnyt opintojen ohella paljon töitä, jotta taloutemme pysyy kunnossa (yritän edelleen pitää "omaa" rahastoa kaiken varalta, ettei taas tule tilanne, että jään rahattomana yksin)

Tajusin tätä kirjoittaessa, kuinka paljon pelkään tällä hetkellä... Teinkö virheen ja mikä meidän "liittomme on"?
Voimmeko me mennä uudelleen naimisiin ?
Tai kihloihin...?

 

[ksinmi]

Teit oikein. Teidän kannattaisi asua erillään, ettet joutuisi ainakaan taloudelliseen ahdinkoon miehen takia.

 

["asdf"]

Teit aivan oikein ja vastuullisesti. Olet kyllä todella hienosti jaksanut yksin selviytyä kaikesta. Ihan hyvä että ette ole naimisissa, koska jos mies velkaantuu uudelleen uudelleen, teillä on erillinen omaisuus. Älä todellakaan tunne huonoa omaatuntoa, upeasti olet selviytynyt ja jaksanut!

 

[nuori äiti ja "ex-vaimo"]

Sitähän tässä on tullut mietittyä... Ja vakavasti..
Työpaikka on tulossa tammikuussa, josta sitten vakitulot... Ja olen tosiaan miettinyt, että odotanko siihen asti ja otan lopullisen eron... Tiedän, kuulostaa ja tämä onkin juuri sitä että nyt olen taloudellisesti riippuvainen myös siitä että mies asuu täällä... Mutta kun tämä rakkauspuoli on iso kysymys merkki... En ota itsestäni enää selvää että rakastanko oikeasti, vai olenko vain "riippuvainen"..?

 

[tsemppiä]

Hankala tilanne. Sinulla on selvästikin vaikea luottaa mieheesi - ja ihan syystä.
Oletteko käyneet pariterapiassa tms.? Perheasianneuvottelukeskuksesta saa ohjausta, ilmaiseksi; aikaa voi joutua odottamaan.

 

["Vieras"]

Ehkä teidän kannattaa käydä yhdessä puhumassa ja selvittämässä suhdettanne jollakin parisuhdeneuvojalla. Ulkopuolisen henkilön voi olla hyvä avata solmujanne.

 

["vieras"]

Jos olisinsinä niin turvaisin selustani mahdollisimman hyvin. Tällä tarkoitan sitä että pitäisin itseni erossa toisen raha-asioista ja tekisin suunnitelma b:n sen varalle jos mies taas ratkeaa pelaamaan. Pelirippuvuus on sairaus samoin kuin alkoholismi.

 

["vieras"]

Minustakin teit oikein. Lopullinen ero on ihan hyvä ratkaisu, sillä jos mies ei pääse ongelmastaan eroon, hän ei vedä sinua mukanaan. Myös minusta erillään asuminen voisi olla hyvä juttu.

Jos mies on parikymppisenä ehtinyt hankkia itselleen pahan peliongelman ja kymppitonnien velat, niin millaisen tilanteen kuvittelet olevan 10, 20 tai 30 vuoden kuluttua? Nyt tuntuu, ettei hän ihan tosissaan halua pelaamista lopettaa vaan käyttäytyy niin, että sinä luulisit tilanteen olevan hallinnassa.

Hirmu nopeasti te kyllä suhteessanne edenneet. Minun lapset ovat suurinpiirtein saman ikäisiä kuin te nyt olette. Heille olen sanonut, että rahaa ja rakkautta ei kannata sotkea keskenään; teillä ne ovat nyt kyllä ihan umpisolmussa. Anna itsellesi aikaa asioiden kanssa, vuosi eteenpäin tuntuu pitkältä ajalta, mutta vuosi taaksepäin lyhyeltä. Tsemppiä!

 

["Saara"]

Teit juuri niin kuin pitikin eli toimit oikein ja vastuullisesti. Parempi, ettette ole naimisissa, koska mies voi haksahtaa taas uudelleen ja vie samalla sinutkin ahdinkoon taloudellisesti. Toimi tuntemustesi mukaan. Jos rakkautesi on kuollut miehen töppäilyjen takia, niin eroa vain, mutta voithan toki antaa miehelle vielä tämän yhden ja viimeiden tilaisuuden, jos se kerran helpottaa sinun ja lastenne elämää. Ole vain tarkkana, ettei mies pysty tuhoamaan myös sinun talouttasi.

 

["eee"]

Sä olet toiminut hyvin ja fiksusti. Hyvä, ettette ole enää naimisissa, niin et ole elatusvelvollinen miestä kohtaan.
Sinuna turvaisin selustani mahdollisimman hyvin ja rakentaisin omaa elämää ja omaa työuraa - katselisin siinä sivussa, tuleeko suhteesta jotakin vai alkaako se olla jo loppuun kaluttu.

 

[on tai of]

Itse en olisi eronnut jos kerran olisimme palanneet yhteen.
Minusta tuo on mennyt liian sekavaksi siinä vaiheessa.
Joko alottaa kaiken alusta kunnolla tai eroaa kunnolla.

 

[nuori äiti ja "ex-vaimo"]

Emme ole käyneet terapiassa....

Ja tosiaan... tässä lueskellessani näitä vastauksia tajusin myös ettemme ole oikeastaan keskenämme enää asiasta puhuneetkaan...

Niin... me etenimme nopeasti Siinä on kaikki niin ajattelevat ihan oikeassa Rakastuminen tähän mieheen tuli vain itselleni niin hyvään aikaan, että "rakkaus sokaisi"
Nuoressa elämässä oli ehtinyt tapahtua jo kaikenlaista

Eikä asiat ole hyvin... senkin tajusin kirjoittaessani tuota tekstiä...
Me emme enää puhu oikeastaan mistään... teemme asioita harvemmin yhdessä "luonnollisesti". Enempi se on sellaista pakon omaista... Nyt tällähetkellä, käyn iltalukiossa ma ja ke iltana, suoritan viimeistä työssäoppimistani aamuvuoroissa arkisin ja ensi viikolla aloitan vielä 50% hoitajan työt iltavuoro painotteisena... Olen paljon erossa lapsestani ja se sattuu.. Etenkin kun tuntuu etten saa tukea tältä mieheltä tarpeeksi.. mutta rupesin juuri miettimään, että ehkä valmistan itseäni tietämättäni tulevaan eroon? Tai miksi muuten olisin jo tänä vuonna ehtinyt tienata, päätoimisen opiskelun ohella jo 11 000...? ja pidän sitä, että saan ja pystyn tehdä töitä niin tärkeänä?

 

["xyz"]

Muistahan toki, että kaikissa suhteissa tulee arki jossain vaiheessa vastaan ja se "alkuhuuma" katoaa.

 

["yks"]

Sellainen tuli mieleen, että jos itse olisin vastaavassa tilanteessa ja pättäisin jatkaa suhdetta, olisi sillä yksi ehto: Haluaisin käyttöoikeuden miehen tilille ja että itse hoitaisin miehen raha-asiat ja antaisin ns. käyttörahaa. Jos vain mahdollista, miehen kanssa ilmoitettaisiin kaikkiin pikavippi-paikkoihin, ettei hänelle saa luottoa myöntää. Näillä toimenpiteillä haluaisin turvata omaa selustaani ja varmistaa, ettei esim. niitä vuokria jäisi huomaamatta maksamatta ja homma pysyisi hanskassa.
Jos mies todella haluaa suhteen jatkuvan, hän suostuu vaikka ihan takuulla tuntuisi nöyryyttävältä.

 

[nuori äiti ja "ex-vaimo"]

Kun miehen isä takasi pojalleen lainan, hänen piti allekirjoittaa pankille vielä sopimus omaehtoisesta luottokiellosta ja luottotietojen menetys lainan maksun ajaksi plus 2 vuotta päälle, eli yhteensä 5 vuodeksi.

Samoin alkuun miehen palkka ohjattiin suoraan isä tilille, mutta se muuttui siinä vaiheessa, kun hän palasi kotiin. Edelleen miehen isä vahtaa tätä tiliä, josta laina maksetaan pois...

Suuntauduin itse opinnoissani mielenterveys ja päihdetyöhön ja työskentelen tälläkin hetkellä riippuvaisten ihmisten kanssa, joten tuttua on tuo, että riippuvuudesta ei niin vain eroon päästä...

 

["vieras"]

Itsekin peliongelmaisena tunnistan monia juttuja tuosta.. häpeä myöntää, että on sortunut, en ole saanut sellaista "viestiä" aikoinaan kumppanilta, että voisin avoimesti hälle kertoa. Rauhallisesti kun etenette, voitte selvitä ongelmasta.

 

[Riippuvaisen ex-vaimo]

Itse erosin peliriippuvaisesta miehestäni joitakin vuosia sitten. Kävimme sitä ennen AA:ssa, ja tilannetta yritettiin paikkailla kaikin eri tavoin. Niin monta kertaa uskoin, että mies ei enää koskaan pelaa, kun kerran niin vakuutti. Noh, tuli se mitta täyteen minullakin lopulta. Oikeasti vain kerran isoa karhukirjettä avatessani tajusin, että mies EI MUUTU. Se mikä miehen pelaamista on varmasti nykyään hillinnyt, on se, että luottotiedot ovat menneet. Jos exälläni olisi luottotiedot tallella, hän velkaantuisi edelleen joka puolelle, niin paljon kuin vain luottoa saisi. Tiedän, että nyt sitten pummaa rahaa kavereiltaan, ja on aina jollekulle velkaa. Mieti, onko jatkuvassa epävarmuudessa eläminen sinusta kunnon elämää. Toisen vahtiminen ja jatkuva kalvava epäilys eivät varmasti ole parisuhteen kannalta hyviä elementtejä. Toisekseen, peliriippuvuudesta ei pääse niin vain eroon. Se on riippuvuus siinä missä muutkin riippuvuudet. Se vaatii hoitoa ja tiukkaa tahtoa. Sinuna turvaisin ehdottomasti oman taloutesi. Älä missään nimessä ota koskaan nimiisi yhteistä velkaa, luottokorttia tms. Yritä pitää pientä säästötiliä yllä.

 

["Lettu"]

Teit virheen, kun jatkoit riiippuvaisen kanssa elämää. Montako iskua vasten kasvoja vielä tarvitset? Suurin osa riippuvaisista ei pääse eroon riippuvuuden aiheuttajista ja ne jotka pääsee, riippuvuus korvautuu usein jollain toisella riippuvuudella. Onnea valitsemallasi tiellä!

 

["kukkis"]

[QUOTE="yks";28986311]Sellainen tuli mieleen, että jos itse olisin vastaavassa tilanteessa ja pättäisin jatkaa suhdetta, olisi sillä yksi ehto: Haluaisin käyttöoikeuden miehen tilille ja että itse hoitaisin miehen raha-asiat ja antaisin ns. käyttörahaa. Jos vain mahdollista, miehen kanssa ilmoitettaisiin kaikkiin pikavippi-paikkoihin, ettei hänelle saa luottoa myöntää. Näillä toimenpiteillä haluaisin turvata omaa selustaani ja varmistaa, ettei esim. niitä vuokria jäisi huomaamatta maksamatta ja homma pysyisi hanskassa.
Jos mies todella haluaa suhteen jatkuvan, hän suostuu vaikka ihan takuulla tuntuisi nöyryyttävältä.[/QUOTE]

Juu, tuo oman selustan turvaaminen on tosi tärkeää ihan oman mielenterveydenkin takia. Se on hyvä että ap:lla on jotain omia säästöjäkin. Vuokrasopimus kannattaa myös pitää aina omissa nimissä, vaikka suhteessa menisi hyvinkin ja jos ostat(te) joskus asunnon, osta niin pieni asunto, että voit ottaa lainan yksin. Meillä mies on ihan kunnollinen, mutta hän on melkein enemmän työttömänä kuin töissä kun hänen alallaan on huono työllisyystilanne tai se vaihtelee maailmantalouden tilanteen ja pörssikurssien mukaan. Me olemme ihan persaukisia, eikä minullakaan ole yhtään säästöjä, mutta minut pitää järjissäni se, että asunto on minun, vaikka lainaa onkin vielä vuosiksi & tiedän koko ajan missä mennään rahankäytön kanssa, kun maksan miehenkin laskut hänen tililtään (olen saanut hänen pankkitunnuksensa ja kopion avainlukulistasta). Mieheni ei ole kovin hyvä rahan käyttäjä ja hänellä on vanhoja velkoja (eivät johdu pelaamisesti tai ryyppäämisestä) ja saattaa joutua joskus ulosottoon, mutta minä pidän tarkasti huolen siitä, että pystyn maksamaan omat laskuni etten joudu siihen samaan suohon. Sinuna pistäisin yhteiselämän ehdoksi sen, että sinä saat miehesi pankkitunnukset siihen pankkiin, johon hänen palkkansa tulee. Jos puoliso on vähän epävarma tapaus, niin elämä täytyy järjestää sen mukaan

 

["kukkis"]

Kuvaavaa meidän tilanteelle on se, että miehen mielestä me olemme köyhiä pelkästään sen takia, kun hän on niin paljon ollut työttömänä, mutta minun mielestäni me ollaan köyhiä sen takia, kun mies ei osaa elää suu säkkiä myöten siloin kun rahaa ei ole (miehellä on iso palkka silloin kun on töissä ja sitä myöten hyvä ansiosidonnainen). Hän ei tavallaan hyväksy sitä, että työttömänä ei kerta kaikkiaan voi ostella ja elää samaan tapaan kuin keskivertokansalaiset. Olisi niin kiva olla vaikka köyhä ja työtön, mutta velaton ja ilman luottokortteja ja kulutusluottoja. Huokaus...

 

[rakasta]

Minun mielestäni kuulostaa rakkaustarinalta, jossa on pelkoa, luottamuspelkoa.
mitä mieltä olet tilanteesta?voisiko se joskus korjaantua?se kalvava epävarmuus?
Rahaahan se aina vain on, jos miehesi vastaa veloistaan yksin, onko onghelmaa?
Kävisitkö myrskyn loppuun miehesi takia?

 

["vieras"]

Minusta olet toiminut juuri oikein!

Älä MISSÄÄN NIMESSÄ avioidu uudelleen, koska silloin mies tosiaan voi viedä sinutkin mukanaan sortuessaan. Toivottavasti ei sorru enää, mutta jos... Uskon kuitenkin, että jos pysyt tiukkana, voi mies parantaa tapansa. Nuoriahan te vielä olette, elämä edessä.

Toisaalta taas mielestäni ihmiset eroavat ja luovuttavat nykyään ihan liian helpolla ja teillä on lapsikin kuvioissa. Lapselle paras on asua molempien vanhempiensa kanssa, ellei heillä ole ihan ilmiriitaa menossa. Alkakaa vaikka rakentamaan ensin kaverillista suhdetta, siihen sitten pikkuhiljaa lisätkää sitä romanttista puolta.

Kaiken on kuitenkin pysyttävä todella läpinäkyvänä, että voit pikkuhiljaa alkaa luotaa jälleen. Vaadi kaikki salasanat ja pankkitunukset yms tietoosi, muuten tulet aina pysymään epäluuloisena. Voittehan sopia, ettet tongi omin nokkinesi, vaan mies saa seurata vierestä tarkastuksiasi.

Kyllä se siitä!

 

["vieras"]

Jep, peliriippuvaisen veljen ansiosta tiedän hyvin miten tuo riippuvaisuuskuvio menee. Vaikea tilanne ja meielstäni olet toiminut oikein, kun erosit. Peliriippuvaisuus vie kaiken, eikä ihmisuhteilla tai millään ole väliä tietyn pisteen emntyä ohi. Ajattele kaikessa ensiksi itseäsi ja lastasi, sitten vasta kumppaniasi.

Jotkut ovatkin sanoneet itsensä taloudellisesta suojaamisesta. Ole niissä asioissa tarkkana. Miehesi maksaa oman osansa kuluista sinulle ja sinä maksat laskut. Ettei tule ikäviä yllätyksiä ja häätöä, kun mies on luvannut maksaa, mutta rahat menneet pelaamiseen. Toivottavasti miehesi ei enää retkahda. Ei ihme, että mietit asioita, niin monta retkahdusta jo todistit. Kokemuksesta tiedän, että todennäköisesti pahasti peliriippuvainen on koko ikänsä riippuvainen.

 

[nuori äiti ja "ex-vaimo"]

Ensiksi, kiitos kaikille lukeneille ja asiallisesti vastanneille Sain tästä paljon uutta näkökulmaa asioihin ja miettimisen aihetta

Jään todella pohtimaan tätä kaikkea... Tämä teki todella todella hyvää ja äsken huomasin valuttavani muutaman kyyneleenkin, kaikkia näitä vastauksia ja omia tekstejäni lukiessa. Asiat muuttuvat joskus uuteen valoon, kun ne kirjoittaa olen unohtanut sen taidon (entinen päiväkirjan pitäjä)

Olen paljon myös miettinyt sitä, että entä jos ne luottotiedot eivät olisi menneet? Olisiko tilanne toinen?
Ja entä kun hän ne n. 3 vuoden päästä saa takaisin?
Nyt mies on näyttänyt aika avoimestikkin sen kuinka halveksii pelejä ja lottoakaan ei tee edes vaikka kuinka iso potti olisi,mutta kiusaushan on ollut ennenkin voittava...

Samoin myös joku hienosti sanoi, että riippuvuus korvautuu toisella?

Mutta myös se rakkaus puoli... Voiko rakastaa, jos ei koskaan voi enää täysin luottaa? Vaikka kyse on vain rahasta, niin satuttanuthan tuo kaikki on henkisesti hyvin hyvin paljon...

 

["sivullinen"]

Tapahtuiko tämän eroamisen jälkeen sitten se "muutos"? Entä olitko kiristänyt erolla jo ihan tosissaan ennen kuin erositte?