H
hyi helvetti
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rouva50:Tuo elaritilanne on ongelmallinen. Tuttujen perheessä kävi juuri niin, että miehen kaikki rahat menivät vaimon kulutukseen, vaikka heillä oli avioehto. Ja sitten kun ero tuli, elarit vievät kohtuuttoman suuren osan miehen tuloista. Hän maksaa edelleen vaimonsa velkoja (otti omiin nimiinsä kun vaimo oli työttömänä), asuntolainaa ja elareita ja tämän jälkeen jää noin 50 euroa kuussa käteen. Sillä hän sitten kustantaa lasten vierailut luokseen, ruoan, bensan, muut menot yms. Onneksi lähipiirissä on ihmisiä, jotka häntä auttavat eli syöttävät ja vievät ruokaa.
Äideillä on tämä etu.. äitiys.. jolla voidaan erotilanteessa miestä kiristää. Äiti tarkoittaa vain hyvää kun lapset käyvät lätkäkoulussa ja luistelukoulussa ja ratsastustunneilla ja kuukaudessa menee 500 euroa harrastuksiin. Kulttuuriharrastukset vielä päälle, kuskaamiset pianotunneille ja konserttimatkat.
Meillä onneksi ollaan suunnilleen samoilla linjoilla rahankäytön suhteen perheessä. Mies tosin ostaa sitä ilmakuivattua kinkkua mutta sainhan äitienpäivälahjaksi sentään uuden ruohonleikkurin ja vielä kaupanpäälle ruohonleikkaukset koko kesäksi! Terveys kun ei tänä vuonna kestänyt tuota kotitöiden tekemistä.. Mutta täytyy sanoa, että on tuo mies käynyt kovan koulun ennen kuin muutimme yhteen. Hänen ex:änsä oli rahankäytössä linjalla tilituli-tilimeni ja se oli miehen tili, joka käytettiin. Meillä onkin nyt kaapit täynnä 'vanhaa arabiaa' ja muuta vastaavaa 'harrastustavaraa', siis 'laadukkaan shoppailun' harrastajan tavaraa, josta ei oikein pääse eroon. En viitsi heittää roskiin eikä aika anna myöden sen myymiselle. Toki laadukkaita paitoja on mukava silittää ja ne voi hyvin vielä parsiakin jos reikiä tulee. Samoin noista merkkivaatteista on hyvä tehdä lapsille vaatteita, koska kangas on laadukasta ja pahiten kuluneet osat (kaulukset, hihansuut ja kyynärpäät) voi sitten jättää käyttämättä. Miehelle oli suuri järkytys tajuta, että lakanat voi pestä kotona ja mankeloidakin eikä niitä tarvitse viedä pesulaan. Samoin marjastus, sienestys ja pakastaminen olivat uutta kulttuuria. Mutta nykyisin hän on onnellinen, kun pystyy ottamaan pakkasesta laadukkaita raaka-aineita ruokaa tehdessään ja loihtia gourmet-ruokia omassa kotona.
Eli.. mikäli perheen ongelmallinen rahankäyttö ei selkeydy raa'asti numeroiden avulla molemmille, voi ero olla rankka mutta tervehdyttävä tilanne. Valitettavasti voi vain käydä niin, että vaimo ei siitä huolimatta opi sillä kirjava ja hyvännäköinen miellyttää vastakkaista sukupuolta enemmän, kuin harmaa hiirulainen ja vaimo löytää uuden uhrin elättäjäkseen.