Mitä mulle tapahtuu..? Onko normaalia nämä fiilikset?

[sumussa]

Tässä on syksyn, talven ja kevään aikana tapahtunut kaikenlaista, melkein jokaisella elämän osa-alueella on tapahtunut hankalia asioita, ihmissuhteista ja perhesuhteista siihen, että ei ole työtä, mä en tiedä miten mulle vielä tässä käy.

En jaksa enää tehdä mitään, opinnot ei edisty, en saa aikaan mitään, aika vaan menee ohi. Herään kyllä aikaisin aamulla, kun ei väsytä, mutta sitten saatan vain olla loppupäivän, koska kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. En saa hommia edes alkuun ja jos vähän saankin, niin turhaudun ja lopetan ensimmäisen hankalamman asian tullessa vastaan. Melkein päivittäin itken. Olen ihan horroksessa, en vain pysty mihinkään.

Tuntuu, että mä en ansaitse yhtään mitään ja otan nykyään kaiken tosi henkilökohtaisesti. Häpeän itseäni eikä mun olemisella ole mitään merkitystä, mä en ansaitse normaaleja asioita elämässä, kuten unta, ruokaa, ystäviä, olemassaoloa ylipäänsä. Olen ihan älyttömän kärttyinen koko ajan, inhoan itseäni aika paljon. Päivissä ei ole mitään rytmiä ja sekoan viikonpäivissä. Herään aamulla, jumitan ja ilta menee sumussa ja sitten taas nukun. Jos tapaan ystäviä, pystyn kyllä skarppaamaan ja esittämään sujuvasti, että ihan kuin elämäni rullaisi normaalisti eteen päin.

Mulla ei ole ennen ollut mitään tällaista... nyt tuntuu, että koko elämä romahtaa päälle, visioin usein, miten ihmiset reagoisivat jos mut löydettäisiin kuolleena, minkälaiset hautajaiseni olisivat. Ihan kuin mua ohjailtaisiin ulkoa päin. Liikenteessä pelottaa, että menetän esim. auton hallinnan tai että haluankin vaikka jostain syystä hypätä parvekkeelta. Olen alkanut kontrolloimaan syömistäni paljon, olen rajannut tarkkaan, milloin mulla on lupa syödä mitään. Jos en saa mitään aikaan, edes vähää, en syö.

Mulla on moni asia rempallaan (koulu, raha, päivittäiset asiat, suunnitelmat), mut mä en voi pyytää apua mihinkään, koska en ansaitse sitä. Mua pelottaa aivan helvetisti..

 

[kohtalotoveri]

Kuulostaa siltä että tarvitset mielialalääkityksen. Soita rohkeasti terveyskeskukseen ja varaa aika lääkäriltä! Kannattaa myös alkaa ottaa vitamiineja päivittäin

 

[mie]

kuulostaa että olet masentunut. itsellä oli raskauden jälkeen ja samanaikaisten elämänkriisien aikana samanlainen kyvytön, sumussa oleva olo. mikään ei tuntunut miltään tai asiat tuntuivat tarkoituksettomilta ja päivittäin itketti, mutta päällimmäisenä oli jatkuva ahdistus, en pystynyt keskittymään lukemaan tai katsomaan telkkariakaan. kävin lääkärissä ensin juttelemassa ja jakamassa murheita. puoli vuotta myöhemmin menin uudelleen ja sanoin että nyt haluan lääkkeet kun olo ei muuttunut miksikään, tuntui vain pahenevan. nyt reilu puoli vuotta olen syönyt masennuslääkkeitä ja nyt elämä on kirkastunut ja kun katson taaksepäin sitä aikaa kun olin ahdistunut se tuntuu niin epänormaalilta että mietin miten sitä kestin niin kauan. nyt tiedän että asiat ovat jo hyvin kun pystyn lukemaan ja nauttimaan pienistä normaaleista askareista. ja aikakin on varmaan auttanut ja mielessäni olen tehnyt työtä että pystyn hyväksymään ja sopeutumaan elämän mukana tuomiin muutoksiin ja pettymyksiin.

rohkaisisin sinuakin menemään lääkärille puhumaan olotilastasi ja kun viestissä itsekin ymmärrät että asiat eivät ole hyvin niin se on jo puoli tietä parempeen! älä jää yksin, hae apua rohkeasti ja häpeilemättä!