S
sumussa
Vieras
Tässä on syksyn, talven ja kevään aikana tapahtunut kaikenlaista, melkein jokaisella elämän osa-alueella on tapahtunut hankalia asioita, ihmissuhteista ja perhesuhteista siihen, että ei ole työtä, mä en tiedä miten mulle vielä tässä käy.
En jaksa enää tehdä mitään, opinnot ei edisty, en saa aikaan mitään, aika vaan menee ohi. Herään kyllä aikaisin aamulla, kun ei väsytä, mutta sitten saatan vain olla loppupäivän, koska kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. En saa hommia edes alkuun ja jos vähän saankin, niin turhaudun ja lopetan ensimmäisen hankalamman asian tullessa vastaan. Melkein päivittäin itken. Olen ihan horroksessa, en vain pysty mihinkään.
Tuntuu, että mä en ansaitse yhtään mitään ja otan nykyään kaiken tosi henkilökohtaisesti. Häpeän itseäni eikä mun olemisella ole mitään merkitystä, mä en ansaitse normaaleja asioita elämässä, kuten unta, ruokaa, ystäviä, olemassaoloa ylipäänsä. Olen ihan älyttömän kärttyinen koko ajan, inhoan itseäni aika paljon. Päivissä ei ole mitään rytmiä ja sekoan viikonpäivissä. Herään aamulla, jumitan ja ilta menee sumussa ja sitten taas nukun. Jos tapaan ystäviä, pystyn kyllä skarppaamaan ja esittämään sujuvasti, että ihan kuin elämäni rullaisi normaalisti eteen päin.
Mulla ei ole ennen ollut mitään tällaista... nyt tuntuu, että koko elämä romahtaa päälle, visioin usein, miten ihmiset reagoisivat jos mut löydettäisiin kuolleena, minkälaiset hautajaiseni olisivat. Ihan kuin mua ohjailtaisiin ulkoa päin. Liikenteessä pelottaa, että menetän esim. auton hallinnan tai että haluankin vaikka jostain syystä hypätä parvekkeelta. Olen alkanut kontrolloimaan syömistäni paljon, olen rajannut tarkkaan, milloin mulla on lupa syödä mitään. Jos en saa mitään aikaan, edes vähää, en syö.
Mulla on moni asia rempallaan (koulu, raha, päivittäiset asiat, suunnitelmat), mut mä en voi pyytää apua mihinkään, koska en ansaitse sitä. Mua pelottaa aivan helvetisti..
En jaksa enää tehdä mitään, opinnot ei edisty, en saa aikaan mitään, aika vaan menee ohi. Herään kyllä aikaisin aamulla, kun ei väsytä, mutta sitten saatan vain olla loppupäivän, koska kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. En saa hommia edes alkuun ja jos vähän saankin, niin turhaudun ja lopetan ensimmäisen hankalamman asian tullessa vastaan. Melkein päivittäin itken. Olen ihan horroksessa, en vain pysty mihinkään.
Tuntuu, että mä en ansaitse yhtään mitään ja otan nykyään kaiken tosi henkilökohtaisesti. Häpeän itseäni eikä mun olemisella ole mitään merkitystä, mä en ansaitse normaaleja asioita elämässä, kuten unta, ruokaa, ystäviä, olemassaoloa ylipäänsä. Olen ihan älyttömän kärttyinen koko ajan, inhoan itseäni aika paljon. Päivissä ei ole mitään rytmiä ja sekoan viikonpäivissä. Herään aamulla, jumitan ja ilta menee sumussa ja sitten taas nukun. Jos tapaan ystäviä, pystyn kyllä skarppaamaan ja esittämään sujuvasti, että ihan kuin elämäni rullaisi normaalisti eteen päin.
Mulla ei ole ennen ollut mitään tällaista... nyt tuntuu, että koko elämä romahtaa päälle, visioin usein, miten ihmiset reagoisivat jos mut löydettäisiin kuolleena, minkälaiset hautajaiseni olisivat. Ihan kuin mua ohjailtaisiin ulkoa päin. Liikenteessä pelottaa, että menetän esim. auton hallinnan tai että haluankin vaikka jostain syystä hypätä parvekkeelta. Olen alkanut kontrolloimaan syömistäni paljon, olen rajannut tarkkaan, milloin mulla on lupa syödä mitään. Jos en saa mitään aikaan, edes vähää, en syö.
Mulla on moni asia rempallaan (koulu, raha, päivittäiset asiat, suunnitelmat), mut mä en voi pyytää apua mihinkään, koska en ansaitse sitä. Mua pelottaa aivan helvetisti..