Mitä on arkipäivän rakkaus teillä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jenni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

Jenni

Vieras
Joudun punnitsemaan nyt ihan todenteolla, että rakastanko tarpeeksi mennäkseni naimisiin. En tiedä sitä...tosin tämä saattaa olla paniikkiakin :)

Mitä on arkipäivän rakkaus? Huumaa meillä ei ole koskaan ollutkaan (olemme olleet yhdessä 7 vuotta), olemme olleet koko yhdessäolon hyvin jalat maassa. Se juuri saattaa olla se ongelma, koska minä hyvin intohimoisena ja räiskyvänä ihmisenä tarvitsisin niitä tunteita (edes riitoja jos ei muutakaan). Olenkohan siis tukahduttanut itseni suhteessa? Kavereiden mielestä olen, mutta minähän aikuisena itseni tunnen...tai ainakin luulen niin.

Olen analysoinut suhtettamme fyysisellä tasolla ja se menee aika lailla näin: aamulla töihin mennessä pusu poskelle ja kerran kahteen viikkoon seksiä. Jalkoja hierotaan jos pyydän, mutta ei siis todellakaan muuta. Olen pyytänyt hellyyttä ja kosketusta mutta en vain sitä saa. Seksikin on ihan todella seksia vain; ei mitään helliä sanoja, ei hyväilyjä, vain seksiä. Tosin sellaista että saan aina, mutta ei se minulle riitä. kaipaan silittelyjä, rakkautta ja hellyyttä. Olen koko suhteemme ajan itse pyrkinyt koskemaan miestä useamman kerran päivässä, mutta vastakaikua ei tule. En muista, että milloin kuulin viimeksi, että hän minua rakastaisi.

Olenkohan sittenkin tekemässä suuren virheen? Onko kaikkien muidenkin rakkaus näin arkipäiväistä vai onko minulla liian suuret odotukset?
 
Kyllähän parisuhteen pitää olla myös arkipäivän kestävää ja kohtuullisen hyvää tylsinäkin päivinä. Mutta sinusta tuntuu, että on vain yhtä kaurapuuroa koko liitto?

Hyvin teillä varmasti meneekin näin, mutta saattaa olla että joku Roomeo saisi sinulta hyvinkin jalat alta intohimon ja hyväilyjen kaipuussasi. Jospa miettisit tarkoin, oletko valmis sitoumaan vielä, kaipaisitko vaikka lyhyttäkin menoaikaa ennen lopullista paikoilleen asettumista.
 
Kun jokainen kosketus pitää pyytää toiselta varsinkin sen joka on se intohimoisempi osapuoli, luulen että sinulle voi käydä vielä huonosti. Suhteessakin opitaan asioita koko ajan. Mieskin voi ja pystyy hellimään, silittämään jos haluaa toista miellyttää ja ei ole halvaantunut !
Minä luulen että olisit sittenkin onnellisempi jos saisit nuo osa-alueet kuntoon. Nm,elin pitkän liiton jossa oli nuo samat ongelmat. Ei auttanut puhe. Sen jälkeen ei miehen mieskuntokaan ollut kohdillaan kuukausiin. Sitten kirjoitin. Luki tai ei. Ei toivottua tulosta. Olin sisäisesti niin nälkäinen ja aina vailla jotakin. No valittaja- nainenhan minusta tuli tietenkin.
Sitten eron kynnyksellä. Löysin miehen joka silittelee. Ei lässytä mutta puhuu myös tunteistaan. Ja räjähdys. Kuinka elämä muuttui. Jos yrittäisit miehelle vielä näitä keinoja. Kirjoittakaa vaikka sähköpostia toisillenne.
 
Niin raa'alta, kuin tämä kuulostaakin, niin pelkäänpä vastauksen kysymykseesi olevan KYLLÄ!
Mikäli olet todella yrittänyt keskustella asiasta miesystäväsi kanssa ilman tulosta, tulet pettymään ja lopulta katkeroitumaan. Jopa putkiaivoisena miehenä ymmärrän suhteen ennemmin tai myöhemmin kaatuvan ihan oikeutettuun tyytymättömyyteesi. Uskalla hypätä tuntemattomaan ja toivon sydämestäni Sinun löytävän tunne-elämältään kypsemmän miehen.
Ja hei, olen ihan oikeasti mies! En täydellinen, mutta halukas kehittymään myös tunnetasolla.

Alkuperäinen kirjoittaja Jenni:
Joudun punnitsemaan nyt ihan todenteolla, että rakastanko tarpeeksi mennäkseni naimisiin. En tiedä sitä...tosin tämä saattaa olla paniikkiakin :)

Mitä on arkipäivän rakkaus? Huumaa meillä ei ole koskaan ollutkaan (olemme olleet yhdessä 7 vuotta), olemme olleet koko yhdessäolon hyvin jalat maassa. Se juuri saattaa olla se ongelma, koska minä hyvin intohimoisena ja räiskyvänä ihmisenä tarvitsisin niitä tunteita (edes riitoja jos ei muutakaan). Olenkohan siis tukahduttanut itseni suhteessa? Kavereiden mielestä olen, mutta minähän aikuisena itseni tunnen...tai ainakin luulen niin.

Olen analysoinut suhtettamme fyysisellä tasolla ja se menee aika lailla näin: aamulla töihin mennessä pusu poskelle ja kerran kahteen viikkoon seksiä. Jalkoja hierotaan jos pyydän, mutta ei siis todellakaan muuta. Olen pyytänyt hellyyttä ja kosketusta mutta en vain sitä saa. Seksikin on ihan todella seksia vain; ei mitään helliä sanoja, ei hyväilyjä, vain seksiä. Tosin sellaista että saan aina, mutta ei se minulle riitä. kaipaan silittelyjä, rakkautta ja hellyyttä. Olen koko suhteemme ajan itse pyrkinyt koskemaan miestä useamman kerran päivässä, mutta vastakaikua ei tule. En muista, että milloin kuulin viimeksi, että hän minua rakastaisi.

Olenkohan sittenkin tekemässä suuren virheen? Onko kaikkien muidenkin rakkaus näin arkipäiväistä vai onko minulla liian suuret odotukset?

 
Voi kyllä minusta tuon luettuani tuntuu siltä, että sinä jäät elämästä paitsi. Et voi sanoa olevasi intohimoinen ihminen jos tuollainen rakkaussuhde riittää sinulle, tai sitten olet, mutta tyydyt. Ei rakkaudessa saisi tyytyä: itse ainakin olisin mieluummin yksin kuin suhteessa joka on noin haalea. Olen seurustellut vuoden ja alusta asti olemme näyttäneet rakkautta toisillemme arkipäivästä ihan samalla lailla, se ei ole muuttunut miksikään. Tiedän, olemme seurustelleet vasta vähän aikaa, mutta intohimoa meillä on ollut alusta asti. Arkipäivänä se näkyy esim. niin ettei koskaan erota ilman suudelmaa, aamulla ja illalla suudellaan hyvän yön suukot, sohvalla istuessa vuoronperään toinen silittelee toista -pyytämättä, se vain tulee luonnostaan. Kun minä rasvaan suihkun jälkeen jalkani, rasvaan myös hänen jalkansa, jos hän sattuu siinä sohvalla vieressä makoilemaan:) Rakastellaan vähintään joka toinen päivä. Ennen tätä suhdetta koin suhteita joissa ei ollut tällaista intohimoa, jotka olivat vähän samantyyppisiä kuin tuo sinun kuvailemasi, ja en niissä kyllä kauaa viipynyt. Tiesin ettei sydämeni tyytyisi muuhun kuin jalat maasta vievään rakkauteen.
Suosittelen sinulle että lähdet etsimään onneasi jostain muualta, ei kannata elää ilman sitä:)
 
Samaa mieltä mm äijän kanssa. Itsellä oli kans mies joka ei osannut puhua eikä pussata, samat ongelmat kuin sullakin siis. Joillekin naisille sellainen on ehkä ihan ok, riippuu luonteesta, mutta itse huomasin kaipaavani ja tarvitsevani, ja ansaitsevanikin, enemmän. Muuten ihan kiltti ja hyvä mies, mutta tajusin että jos väkisin pidän itseni suhteessa ja yritän muuttaa häntä avoimemmaksi niin itse vain katkeroidun prosessissa. Turha lyödä päätään seinään. Jos tunnetasolla tuntee itsensä nälkään nääntyväksi niin en ennusta kovin ruusuista tulevaisuutta. Toista ei voi useinkaan muuttaa kovin radikaalisti.

Nykyisen mieheni kohdalla ei minullakaan ollut mitään hurjaa alkuhuumaa, aloitin kai aika varovaisesti edellisen pettymyksen jälkeen. Mutta tunteet ovat 9 vuoden aikana vain jatkuvasti syventyneet ja tunnen olevani koko ajan vaan enemmän rakastunut . Hänen kanssa arkipäivän rakkaus on sitä että pussaillaan aamuin illoin ja paljon siinä välilläkin, halitaan, kosketellaan, sanotaan rakas. Myös negatiiviset tunteet tuodaan ilmi, välillä tapellaan rajustikin mutta sitten taas halitaan ja sovitaan. arkipäivän rakkaus on minulle ja meille sitä että muistetaan itse, ja kerrotaan myös toiselle, että kuinka tärkeä se toinen on. En mistään hinnasta palaisi entiseen.
 
Kyllä on vastuuntunnotonta ehdottaa sinulle eroa häiden kynnyksellä seitsemän vuoden seurustelun jälkeen. Ei ainakaan minulla ole pokkaa antaa yhden viestin perusteella sellaista ohjetta. Tietysti jos saisin jostakin takuun, että löytäisit vielä paremman miehen ja paremman seksielämän, niin voisin harkita.

Mutta mieti mitä haluat ja miten realistinen on toiveesi. ja mieti millaisen myllerryksen käyt läpi, jos eroat. Jos ihan matematiikkaa haluat kuulla, niin erosuru on 2v, uuden kumppanin etsintä on vähint. 1v -5v. seurusteluaika on vähint. 1v. Siis puhutaan viidestä vuodesta minimissään, kun olet siinä tilanteessa, missä olet nyt.

Ero on erittäin raastava ja epämiellyttävä kokemus. Suosittelen sinulle, että nostat kissan pöydälle ja otat tosissasi miehen kanssa puheeksi ongelmasi, jospa hän heräisi huomaamaan tuskasi.
 
sehän riippuu siitä paljoko on loppuelämää jäljellä että kannattaako jäädä.
Parin vuoden erosuru kesti mulla kuukauden.

Parempihan se on ennen häitä tiedostaa ongelmat kuin naimisissa ollessaan.
 
Ettekö todellakaan ole tunteneet rakkauden huumaa koko 7 vuoden seurustelun aikana? Miten sitten aloitte seurustella jos ette rakkaudesta?

Meillä rakastumisvaihe kesti useita vuosia, nyt olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä. Arkipäivän rakkaus on mielestäni sitä, että vieläkin on joskus päivisin ikävä toista kun olemme molemmat työssämme. Joskus pitää ihan soittaa, että saa kuulla toisen äänen ja voi vaikka höpistä ihan joutavia. Jutustelu, kosketteleminen, yhdessä nauraminen, yhdessä hoidetut arkiset askareet ovat mielestäni juuri sitä arkipäivän rakkautta ja myös se, että yhdessä on hyvä olla eikä yhdessäolo ahdista ja kaikista asiosta keskustellaan avoimesti. Hellyyttä ja koskettelua. Eikä mikään ole nautittavampaa kuin seksi tutun ja turvallisen kumppanin kanssa, siinä voi antautua tunteille ja himolle aivan täysillä ilman mitään epävarmuustekijöitä. Se on ihanaa.
 
Mun mielestä naimisiin meno ja lasten teko on asioita, joita ei pidä tehdä jos vähänkin vakavasti epäilyttää. Se on jo itsessään merkki jostain, halun sitoutua näihin asioihin pitäisi olla lähtökohtaisesti ehdoton.
 
Samaa mieltä kuin realismus.

Olisiko parempi mennä naimisiin miehen kanssa "paremman puutteessa" ja erota sitten kun se parempi tulee vastaan ja on pari muksua jo jaloissa. Vanha sukulaismieheni joskus sanoi minusta hyvin, että "asiat ei ole suhteessa hyvin, jos rakkaus roikkuu kuin hantuuki naulassa". Tuollaisessa liitossa olin ja älysin erota vasta kun avioliittoa oli takana 7 vuotta ja kaksi lasta. Mulla uuden rakkauden löytymiseen eron jälkeen meni 10 vuotta mutta silti kannatti. Kyllä sitä ilman miestäkin tulee toimeen :)

Nyt on sellaiset fiilikset tämän miehen kanssa etten ole ikinä ennen tällaista tuntenut enkä tiennyt tällaista olevankaan. Vuosi yhteistä aikaa on takana ja sukat pyörii jalassa joka kerta kun mies ilmestyy näköpiiriin. Pussataan, halataan, silitellään, hierotaan ja kosketellaan toisiamme jatkuvasti ohimennen. Illalla nukahdan miehen kainaloon ja aamulla kaivaudun sinne ensimmäiseksi pussailemaan. Edelleen rakastellaan joka päivä, ainakin kerran. Joskus viikonloppuaamuina kolme kertaa peräkkäin.

 
Oman kokemukseni kautta ne pienet epäkohdat suhteen alkuvuosina, joista helposti ajattelee, että eihän kaikkia voi mitenkään täydellistä olla, kasvavat mittaan arvaamatomaan, kun on naimisissa ollut 10 v. Jos olisin asemassasi en noilla tunteilla ja tällä kokemuksellani lähtisi papin eteen vaan etsisin elämälleni täyttymystä ihan oikeasti. Katkerat , nalkuttavat, masentuneet vaimot syntyvät juuro noista lähtökohdista. Tosin eihän mikään avioliitto ole täydellinen ja onnellionen koko ajan, mutta tuossa ==1== :n kuvauksessa on jo sitä jotain mitä meidän kaikkien tulisi kokea avioliitossamme, toisen ikävää 20 vuoden avioliiton jälkeen. Ehdottaisin alkuperäiselle että harkitset vielä...
 
En ole eilisen teeren poika. Olen ollut edellisen miehen kanssa melkein kymmenen vuotta (olin hyvin nuori). ja juuri siksi, että koska olen kertaalleen eronnut, niin en halua tehdä virhettä uudestaan. Perimmäinen kysymys minun mielestäni onkin nyt se, että osaanko minä rakastaa? Odotanko liikaa? Tyydynkö tosiaan tähän elämään paremman puutteessa? En tiedä...kunpa tietäisinkin....

Mies rakastaa, ainakin näin sanoo... mutta kun olen ihminen joka haluaa aina välillä unelmoida ja liitää, vaikka jalat maassa oleva ihminen olenkin. Ja minä tosiaan pelkään sitä, että jos kohdalle tulee ihminen joka saa minut nauramaan, tuntemaan ja itkemään, niin onko se sitten menoa..? Voi helvetti sanon minä....
 
Kehottaisin teitä keskusteluun. Mulle mies ei alkuun sanonut lainkaan että rakastaa. Minä odotin ja odotin sitä ja mietin jo suhteen lopettamista, jos ei tiettyyn päivään mennessä ole alkanut rakastamaan. No tämä päivä sitten koitti ja mies oli ihan hölmistynyt, että johan minä olen sinua pitkään rakastanut, eikö se muka näy... Hänen mielestään rakkaudentunnustukset jotenkin kuluu, jos niitä viljelee useasti. Ja minun ulkonäköäni tms hän ei koskaan kehunut (paitsi ihan aluksi) kun ei kuulemma halua arvostella ihmisten ulkonäköä mitenkään.

Jotenkin me päästiin samalle aaltopituudelle. En oikein tiedä miten. Juteltiin ja riideltiin paljon. Nykyään meillä menee hyvin. Mies on huomannut, ettei se rakkautta vähennä vaikka sen sanookin ääneen ja nykyään sanoo sen varmaan joka päivä. Joka päivä myös hellitään ja suukotellaan. Seksiä harrastetaan ehkä kerran viikossa. Ollaan oltu viisi vuotta yhdessä ja tuntuu että suhde vaan paranee. :)

Oletko sinä todella jutellut miehelle tästä? Syyttelemättä ja tuomitsematta. Sano vaikka että hän on niin ihana, että haluaisit päästä hänen kanssaan kosketuksiin useammin. Kaappaa mies syleilyyn ja ota käsistä kiinni ja käännä
ne itsesi ympärille, jos mies muuten vaan seisoo halittavana. Paina hänen päätään kaulallesi jne. Kehu samalla kuinka hyvälle hänen kosketuksensa tuntuu.
 
Tiesitkö, että Intiassa käynyt ei tee seuraavaa matkaansa Tallinnaan. Ja Mersusta ei vaihdeta Ladaan. Omakotitalosta ei muuteta yksiöön, vapaaehtoisesti.

Seuraava matkakohde Intian jälkeen on Kiina. Ihminen haluaa valloittaa aina korkeamman vuorenhuipun.

Paitsi, jos ihminen on niin viisas, että hän tajuaa, että ei tuolla tavalla ole koskaan tyytyväinen; onni on korvien välissä, eikä loputtomissa saavutuksissa, jotka viimeisetkään eivät ole aihe tyytyväisyyteen.
 
Hei,

tosiaan keskustelkaa ensin yhdessä ennen kuin teet mitään päätöksiä:)

Itse erosin juuri yli 10 vuoden suhteesta, koska kasvoimme erilleen ja huomasin tarvitsevani enemmän mitä kumppanini pystyy tai haluaa antaa minulle. Me emme oikeastaan koskaan riidelleet, huutaneet tms. eli teimme kompromisseja paljon (lähinnä minä jälkikäteen ajatellen tyhmyyttäni). Rakkautta voi osoittaa ja naiset yleensä enemmän kaipaavat hellyyttä tai tulea, joita miehet eivvät välttämättä osaa antaa ilman, että heille tosiaan erikseen tarvitsee jotenkin sanoa siitä, mikä tuntuu musta ihan hullulta...

Eli mieti mitä haluat ja kerro rehellisesti hänelle.
Miettikää yhdessä rauhassa mitä pitää muuttua ja siirtäkää vaikka häitä ellette löydä jotain hyvää suunnitelmaa keskenänne ja olen kuullut myös parisuhdeterapiasta, joka teitä voisi auttaa, koska kumminkin rakastatte toisianne.

Iloista kesän jatkoa Teille!
 
Terapiaan emme voi mennä, koska mies ei suostu. Sehän olisi jotakin hävettävää hänen mielestään. Kuten hän ei myöskään ymmärrä, että miten ihminen voi masentua...silloinhan pitää ottaa vain itseään niskasta kiinni...:) Itkisinkö vaiko nauraisinko...En siis voi myöskään näyttää hänelle mitään negatiivista itsestäni, koska eihän minulla ole sellaiseen syytä. Minullahan on talo, mies, lapset, koira ja autojakin enemmän kuin pihalle sopisi...siis ei mitään ongelmaa vaan aivan turhaa kitinää....

En tiedä. Kaipa sitä ihminen on vasta suurten kysymysten kohdatessa kykenevä ajattelemaan myös itseään. Ja kyllä mies on oikeassa: Onni on korvien välissä. Kukaan ei kykene tekemään minua onnelliseksi. Vain minä itse. Mutta siihen auttaa suuresti jos toinen ihminen ymmärtää, että mitä toinen haluaa....
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies:
Tiesitkö, että Intiassa käynyt ei tee seuraavaa matkaansa Tallinnaan. Ja Mersusta ei vaihdeta Ladaan. Omakotitalosta ei muuteta yksiöön, vapaaehtoisesti.

Seuraava matkakohde Intian jälkeen on Kiina. Ihminen haluaa valloittaa aina korkeamman vuorenhuipun.

Paitsi, jos ihminen on niin viisas, että hän tajuaa, että ei tuolla tavalla ole koskaan tyytyväinen; onni on korvien välissä, eikä loputtomissa saavutuksissa, jotka viimeisetkään eivät ole aihe tyytyväisyyteen.

Tiedätkö, että vaikka kuinka yrität esittää fiksua, niin olet todellisuudessa ärsyttävän yksinkertainen ja mikä pahinta -omahyväinen! Joka asiaan olet laittamassa kommenttia, vaikket tajuaisi asiasta mitään. Älä yritä niin paljon. Eikö ole muuta tekemistä kuin elli-elämä? Kuvitteletko olevasi joku besser-wisser? Ihan kiva lukea sellaisten ihmisten kommentteja, jotka osaavat oikeasti olla nokkelia, mutta sun muka-nokkeluus vain ärsyttää.

jeps... ja sitten tämä; Kävin pari viikkoa sitten Tallinnassa, sitä ennen Lontoossa ja sitä ennen Ausseissa seuraavaksi lähden Lappiin. Typerää edes verrata eri maita tai paikkakuntia, miten hitossa ne voisi laittaa paremmuusjärjestykseen? Nämä sun vertaukset ovat niin ääliömäisiä, just sitä teko-fiksuutta, joka ei pure kuin ihmisiin, jotka ovat vielä tyhmempiä kuin sinä. Ole nyt muutama päivä perheesi kanssa... jos sulla sellainen on. Ei se parisuhde voi toimia jos yksi on 24/7 netissä
 
Kyllähän tuo kuulostaa siltä ettet ole ihan tyytyväinen.
Toinen kysymys sitten on, mitä avioliitolta odottaa. Itseni kohdalla avioliitossa painavat ehkä intohimoa enemmän järkiseikat: taloudellinen tasapaino, luotettavuus jne. Olen kuullut suhteista, joissa intohimon palo on säilynyt vuosikaudet, mutta itse en ole sitä koskaan kenenkään kanssa muutamaa kuukautta pitempään tuntenut.

Kuitenkin kun sanot olevasi intohimoinen, kuulostaa se siltä ettet ehkä olisi avioliitossanne onnellinen. Voi olla että myöhemmin tulee tarve ja tilaisuuskin kokea sitä intohimoa jonkun toisen kanssa, ts. liittonne voi päättyä tai ainakin vaarantua pettämisen takia.


 
huoh:

"jeps... ja sitten tämä; Kävin pari viikkoa sitten Tallinnassa, sitä ennen Lontoossa ja sitä ennen Ausseissa seuraavaksi lähden Lappiin. Typerää edes verrata eri maita tai paikkakuntia, miten hitossa ne voisi laittaa paremmuusjärjestykseen? Nämä sun vertaukset ovat niin ääliömäisiä, just sitä teko-fiksuutta, joka ei pure kuin ihmisiin, jotka ovat vielä tyhmempiä kuin sinä. Ole nyt muutama päivä perheesi kanssa... jos sulla sellainen on. Ei se parisuhde voi toimia jos yksi on 24/7 netissä"

Kiitos. Olen surullinen puolestasi.
 
Voin minä vastakin, olen omatoimimatkaaja, en ole koskaan käynyt massaturistikohteissa. Pyrin tutustumaan paikalliseen ruokakulttuuriin ja olen positiivisesti yllättynyt miten hyviä ruokia saa tavallisen kansan parissa ulkomailla. Tiesitkö muuten, että Guinness maistuu parhaimmalta, kun samaan aikaan näkee vuorilla panimon.

En minä osallistu keskusteluun, johon minulla ei ole mitään annettavaa, valitettavasti puhun hyvin usein kokemuksesta.
Anteeksi , jos olen loukannut sinua.
 
Jus joo, tiesin ettet tajua. Sinä et varmastikaan enää Irkuissa käytyäsi lähde matkalle minnekään, mikä on lähempänä? Tuo mitä matkailusta kuvailit, on hyvin tavallista. aia harva lähtee (kai) nykyään minnekään Apu-kerhon matkalle Espanjaan?

Ainahan sinä osallistut keskusteluihin, etkä anna niihin mitään. Luulet vain. Mitättömyydet ei loukkaa, ainoastaan tyhmyytesi ärsyttää. Pidä nyt, pliis, se tauko ja panosta perheeseesi.
 
Sinä olet ihana nainen. Tiedätkö että me olemme luonnonkansa, on tiettyjä lainalaisuuksia, jotka seuraavat meitä, vaikka ympärillämme on asfalttia. Tule viikon kuluttua kertomaan kuulumisia.
 

Yhteistyössä