K
"kyllästynyt"
Vieras
Pahoittelen pitkää viestiä...Se lukee, ken jaksaa 
Meidän parisuhteessamme on varmaan kaikki rajat ylitetty jo moneen kertaan. Enpä olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, mitä kaikkea tulen mieheltä sietämään. Nyt on kuitenkin tullut minullakin raja vastaan. Mitä veikkaatte, tuleeko tähän vieläkään muutosta?
Mieheni on aina ollut naistenmies. Kun aloimme seurustella, tajusin asian kyllä. Samalla kuitenkin ajattelin, että hänessä on niin paljon muuta hyvää, niin paljon kaikkea sitä, mitä mieheltä haluan, että katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Uskoin, että kyllä ihminen tajuaa oman parhaansa, jos ja kun minun kanssani haluaa olla. Ensimmäiset viisi vuotta parisuhteesta oli yhtä vääntöä ja riitaa. Myös suurta rakkautta, intohimoa, todella ihanaa yhdessäoloa ja paljon kaikkea kaunista. Ennen kuin monen vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin, kävimme pitkälliset keskustelut, mies myönsi monia tekosiaan, kävimme niitä läpi ja päätimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Halusimme olla yhdessä, ja mies tiesi, että entinen elämä on jätettävä, jotta uusi voisi alkaa.
Nyt olemme olleet 5 vuotta naimisissa. Mies ei ole pettänyt minua, on rauhoittunut kaikella tapaa ja ollut hyvä aviomies. Lapsiakin olemme saaneet, ja ja hän on omistautunut, rakastava ja ihana isä heille. Hän osoittaa rakkauttaan monin tavoin ihan päivittäin ja tiedän, että hän haluaa olla minun kanssani. Luotan täysin siihen, että hän ei koskaan minua jätä. Mutta...muita naisia hän ei vaan ole pystynyt jättämään. Siis sitä pientä flirttiä, yhteydenpitoa vanhojen hoitojen kanssa, chattaamista - kaikkea tätä, millä mies pönkittää omaa itsetuntoaan/miehisyyttään. Hänen mielestään minun pitää luottaa siihen, että se on vain harmitonta huvia ja ajanvietettä ja ymmärtää, että hänen pitää miehenä testata omaa viehätysvoimaansa eikä siinä ole mitään sen enempää. Tuntuu, että hän ajattelee tämän olevan ainoa keino, jolla hän voi pysyä uskollisena. Siis, että jotain vipinää pitää kuitenkin olla.
Minun mielestäni normaalin itsetunnon omaavalla aikuisella miehellä ei pitäisi olla mitään tarvetta tuollaiseen. Eikä normaalin itsetunnon omaavan aikuisen naisen tarvitse parisuhteessaan tuollaista ymmärtää tai sietää. Varsinkaan silloin, kun yhteinen historia on mitä on. Minulla ei ole mitään toleranssia tuollaisten asioiden suhteen enää, ja minua loukkaa aivan h--vetisti se, että mies ei sitä tajua. Olen hänelle sanonut lukemattomia kertoja, että anteeksi voi antaa, muttei unohtaa. Siksi meidän suhteemme ei koskaan voi olla ihan samanlainen kuin se olisi ilman sitä kaikkea, mitä on ennen tapahtunut.
Eilen katsoin miehen puhelimen läpi todella pitkästä aikaa. Katsoin, koska tuli sellainen olo, että oli pakko. Olen miehelle sanonut, että teen sitä niin kauan, kunnes saan mielenrauhan ja varmuuden. Siellä oli viesti vanhalta hoidolta, jossa nainen pyytää miestä käymään. En tiedä, onko mies tarttunut syöttiin. Uskoisin, että ei, mutta sillä ei oikeastaan ole edes väliä. Tärkeintä tässä on se, että mies siis edelleen pitää naiseen yhteyttä. Samoin siellä oli alastonkuva (!!) toiselta entiseltä hoidolta (joka nykyään asuu tuhannen kilsan päässä), jossa oli viestinä jotain tyyliin: "Kunhan kiusaan. Hauskaa kesää sulle
) Viesti oli kesäkuulta. Siis j---uta! Ja tämän viestin mieheni oli sitten päättänyt säästää 
Tämän samaisen naisen kanssa olen ollut sähköpostitse yhteydessä vuosia sitten, kun viimeksi hänen nimensä jostain bongasin. Hän yritti silloin Fb:ssa saada miestäni tulemaan häntä tapaamaan. Pyysin mitä ystävällisemmin jättämään meidät rauhaan ja pyysin kunnioittamaan avioliittoani ja lasteni perhettä. Nainen on itsekin tahollaan naimisissa ja äiti. Ja nyt hän siis lähettelee miehelleni alastonkuvia. Jepjep.
Kirjoitin pitkän sähköpostin miehelleni aamulla. Sanoin h y v i n selkein sanoin, että jos hän ei pysty elämään ilman muita naisia, saa elää sitten ilman minua. Että pallo on nyt hänellä. Kerroin, etten aio tästä asiasta keskustella hänen kanssaan enää kertaakaan. Jos hän ei pysty lopettamaan tätä vehtaamistaan, minä vain yksinkertaisesti lähden kävelemään enkä aio häntä enää uhkailla tai varoitella, en kertaakaan. Kehotin hakemaan apua ammattiauttajalta, jos muu ei auta.
Mitäs sanotte? Tällä hetkellä fiilis on sellainen, että tekisi mieli lähteä samantien. Ajattelin kuitenkin, että annan hänelle nyt viikon aikaa. Katson, ottaako asian itse puheeksi, hakeeko apua vai mitä tekee. Jos mitään ei tapahdu ja chattailu yms. jatkuu, lähden joku päivä lasten kanssa, kun hän on töissä.
Meidän parisuhteessamme on varmaan kaikki rajat ylitetty jo moneen kertaan. Enpä olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, mitä kaikkea tulen mieheltä sietämään. Nyt on kuitenkin tullut minullakin raja vastaan. Mitä veikkaatte, tuleeko tähän vieläkään muutosta?
Mieheni on aina ollut naistenmies. Kun aloimme seurustella, tajusin asian kyllä. Samalla kuitenkin ajattelin, että hänessä on niin paljon muuta hyvää, niin paljon kaikkea sitä, mitä mieheltä haluan, että katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Uskoin, että kyllä ihminen tajuaa oman parhaansa, jos ja kun minun kanssani haluaa olla. Ensimmäiset viisi vuotta parisuhteesta oli yhtä vääntöä ja riitaa. Myös suurta rakkautta, intohimoa, todella ihanaa yhdessäoloa ja paljon kaikkea kaunista. Ennen kuin monen vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin, kävimme pitkälliset keskustelut, mies myönsi monia tekosiaan, kävimme niitä läpi ja päätimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Halusimme olla yhdessä, ja mies tiesi, että entinen elämä on jätettävä, jotta uusi voisi alkaa.
Nyt olemme olleet 5 vuotta naimisissa. Mies ei ole pettänyt minua, on rauhoittunut kaikella tapaa ja ollut hyvä aviomies. Lapsiakin olemme saaneet, ja ja hän on omistautunut, rakastava ja ihana isä heille. Hän osoittaa rakkauttaan monin tavoin ihan päivittäin ja tiedän, että hän haluaa olla minun kanssani. Luotan täysin siihen, että hän ei koskaan minua jätä. Mutta...muita naisia hän ei vaan ole pystynyt jättämään. Siis sitä pientä flirttiä, yhteydenpitoa vanhojen hoitojen kanssa, chattaamista - kaikkea tätä, millä mies pönkittää omaa itsetuntoaan/miehisyyttään. Hänen mielestään minun pitää luottaa siihen, että se on vain harmitonta huvia ja ajanvietettä ja ymmärtää, että hänen pitää miehenä testata omaa viehätysvoimaansa eikä siinä ole mitään sen enempää. Tuntuu, että hän ajattelee tämän olevan ainoa keino, jolla hän voi pysyä uskollisena. Siis, että jotain vipinää pitää kuitenkin olla.
Minun mielestäni normaalin itsetunnon omaavalla aikuisella miehellä ei pitäisi olla mitään tarvetta tuollaiseen. Eikä normaalin itsetunnon omaavan aikuisen naisen tarvitse parisuhteessaan tuollaista ymmärtää tai sietää. Varsinkaan silloin, kun yhteinen historia on mitä on. Minulla ei ole mitään toleranssia tuollaisten asioiden suhteen enää, ja minua loukkaa aivan h--vetisti se, että mies ei sitä tajua. Olen hänelle sanonut lukemattomia kertoja, että anteeksi voi antaa, muttei unohtaa. Siksi meidän suhteemme ei koskaan voi olla ihan samanlainen kuin se olisi ilman sitä kaikkea, mitä on ennen tapahtunut.
Eilen katsoin miehen puhelimen läpi todella pitkästä aikaa. Katsoin, koska tuli sellainen olo, että oli pakko. Olen miehelle sanonut, että teen sitä niin kauan, kunnes saan mielenrauhan ja varmuuden. Siellä oli viesti vanhalta hoidolta, jossa nainen pyytää miestä käymään. En tiedä, onko mies tarttunut syöttiin. Uskoisin, että ei, mutta sillä ei oikeastaan ole edes väliä. Tärkeintä tässä on se, että mies siis edelleen pitää naiseen yhteyttä. Samoin siellä oli alastonkuva (!!) toiselta entiseltä hoidolta (joka nykyään asuu tuhannen kilsan päässä), jossa oli viestinä jotain tyyliin: "Kunhan kiusaan. Hauskaa kesää sulle
) Viesti oli kesäkuulta. Siis j---uta! Ja tämän viestin mieheni oli sitten päättänyt säästää Tämän samaisen naisen kanssa olen ollut sähköpostitse yhteydessä vuosia sitten, kun viimeksi hänen nimensä jostain bongasin. Hän yritti silloin Fb:ssa saada miestäni tulemaan häntä tapaamaan. Pyysin mitä ystävällisemmin jättämään meidät rauhaan ja pyysin kunnioittamaan avioliittoani ja lasteni perhettä. Nainen on itsekin tahollaan naimisissa ja äiti. Ja nyt hän siis lähettelee miehelleni alastonkuvia. Jepjep.Kirjoitin pitkän sähköpostin miehelleni aamulla. Sanoin h y v i n selkein sanoin, että jos hän ei pysty elämään ilman muita naisia, saa elää sitten ilman minua. Että pallo on nyt hänellä. Kerroin, etten aio tästä asiasta keskustella hänen kanssaan enää kertaakaan. Jos hän ei pysty lopettamaan tätä vehtaamistaan, minä vain yksinkertaisesti lähden kävelemään enkä aio häntä enää uhkailla tai varoitella, en kertaakaan. Kehotin hakemaan apua ammattiauttajalta, jos muu ei auta.
Mitäs sanotte? Tällä hetkellä fiilis on sellainen, että tekisi mieli lähteä samantien. Ajattelin kuitenkin, että annan hänelle nyt viikon aikaa. Katson, ottaako asian itse puheeksi, hakeeko apua vai mitä tekee. Jos mitään ei tapahdu ja chattailu yms. jatkuu, lähden joku päivä lasten kanssa, kun hän on töissä.
