Mitä tässä voi enää tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tikari vatsassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Suvulle ei tarvitse kertoa sairauslomasta eikä terapiasta. Sovitte miehen kanssa yhdessä, mitä puhutaan ja mitä ei. Omalla miehelläni on rankka väkivaltainen alkoholistiperheen lapsuus. Mieheni on koko ikänsä paennut töihin. Jos kotona on ollut vaikeuksia kuten lapsen sairastuminen, niin hän on ollut töissä aamusta iltaan. Hänen työstä saamansa arvostus on ollut hänelle erityisen tärkeää. Tämän vuoksi omia saavutuksia on pitänyt aina korostaa sekä sitä kuinka paljon hän tekee työtä. Hän jaksoi pitkään, kunnes tuli burnout. Hoito lähti alkuun sairaalassa, jossa hän oli lähes 2 kuukautta. Nyt hän on käynyt terapiassa 1-2 kertaa viikossa toista vuotta. Lääkitystä hän käytti vuoden verran. Nyt hän pärjää hyvin ilmankin.

Masentuneen puolisona on raskasta. Ainakin itse koin, etten voinut luottaa mieheeni missään asiassa. Esimerkiksi kaupassa käydessämme saatoin pelätä, että häneltä menee hermot, hän häipyy ja minä jään yksin ostosten kanssa ilman autoa. Nykyisellään tilanne on todella hyvä verrattuna parin vuoden takaiseen ja elämme täysin normaalia elämää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokoa:

Toivottavasti mieheni ei tarvitse kokea sitä mitä sinun.. Hänellä oli aika raskasta silloin kun olin pahiten masentunut 5v sitten, tosin oli silloin armeijassa mutta auttoi minua pysymään hengissä. Nyt myöhemmin olen yrittänyt säästää häntä mahdollisimman paljon ja olla mahdollisimman pirteä, jaksaa mahdollisimman paljon. On se varmasti silti hänelle raskasta.. viime keväänä hän tuli kerran aamupäivällä töistä kotiin kun oli niin huolissaan kun en ollut vastannut soittoihin. (En muista miksen ollut, makasin kai sängyssä vain.)

Ota aikalisä. Sulla on paljon päässäsi asioita, joita et pysty samaan aikaa käsittelemään. Ja kun et pysty, se aiheuttaa väsymystä, riittämättmyyden tunnetta ja masennusta. Aikoinaan, kun opiskelin työn ohella ja sitten sattui perhepiirissä pari sairausasiaa - ei edes mitään erityisen vakavia - ilmoitin suoraan koululle siirtäväni valmistumista vuodella eteenpäin. Olisin ehkä voinut pusertaa valmistumiseni vielä siihen saumaankin, mutta itseäni - ja läheisiäni - säästääkseni en halunnut tehdä sitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
http://www.city.fi/artikkeli/Paa+kipeana/3448/

Kiitos artikkelista. Siellä oli paljon mikä kolahti, nyt tartuin tähän: "Kun nuori aikuinen masentuu, olisi paljon fiksumpaa jatkaa edes jonkinlaista työntekoa kuin jäädä kokonaan kotiin. Työstä pois jääminen usein heikentää paranemisennustetta."

..se ehkä auttaa jaksamaan vielä hetken.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Ota aikalisä. Sulla on paljon päässäsi asioita, joita et pysty samaan aikaa käsittelemään. Ja kun et pysty, se aiheuttaa väsymystä, riittämättmyyden tunnetta ja masennusta. Aikoinaan, kun opiskelin työn ohella ja sitten sattui perhepiirissä pari sairausasiaa - ei edes mitään erityisen vakavia - ilmoitin suoraan koululle siirtäväni valmistumista vuodella eteenpäin. Olisin ehkä voinut pusertaa valmistumiseni vielä siihen saumaankin, mutta itseäni - ja läheisiäni - säästääkseni en halunnut tehdä sitä.

Olit sitten minua viisaampi ja vahvempi :)

Kiitos kaikille jotka olette yrittäneet auttaa. Jotain kai on tehtävä, mutta sitä sairaslomaa en pysty tosissani ajattelemaan. Ehkä jokin muu auttaa, ehkä 10 vuoden päästä on tilanne jossa voin pitää pienen paussin. Tai kesäloman vaikka 3 vuoden päästä.. (kesäloma minulla oli viimeksi yläasteikäisenä, muuten olen ollut aina töissä ja nyt opiskelen.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tikari vatsassa:
Kiitos artikkelista. Siellä oli paljon mikä kolahti, nyt tartuin tähän: "Kun nuori aikuinen masentuu, olisi paljon fiksumpaa jatkaa edes jonkinlaista työntekoa kuin jäädä kokonaan kotiin. Työstä pois jääminen usein heikentää paranemisennustetta."

..se ehkä auttaa jaksamaan vielä hetken.
Samaa mieltä, mutta rajoita hiukan opiskeluasi ja salli itsellesi vapaa-aikaakin. Ei ole tervettä opiskella koko ajan, vaan pitää olla aikaa muullekin elämälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tikari vatsassa:
Olit sitten minua viisaampi ja vahvempi :)

Kiitos kaikille jotka olette yrittäneet auttaa. Jotain kai on tehtävä, mutta sitä sairaslomaa en pysty tosissani ajattelemaan. Ehkä jokin muu auttaa, ehkä 10 vuoden päästä on tilanne jossa voin pitää pienen paussin. Tai kesäloman vaikka 3 vuoden päästä.. (kesäloma minulla oli viimeksi yläasteikäisenä, muuten olen ollut aina töissä ja nyt opiskelen.)
Kyse ei ollut sen paremmin viisaudesta kuin vahvuudestakaan. Lähinnä mukavuudenhalusta. Halusta tehdä jotain muutakin kuin pakollisia hommia. Halusta nauttiakin elämästä eikä mennä aina pää kolmantena jalkana joka suuntaan.

Alkuperäinen kirjoittaja bea:
Paikallaan pitäminen on fyysistä väkivaltaa ja kyseessä on lain mukaan laiton vapaudenriisto. Pään viereen lyöminen, hulluksi haukkuminen ja uhkailu on henkistä väkivaltaa.

peesi tälle.
Vaikka ystäväsi ja miehen sukulaiset ja omat sukulaiseesi väheksyvät tilannetta, he ovat kaikki väärässä.

Enemmistö yleensä on.
 
nno en kyllä ymmärrä miten joku opiskelee vuojet ympäriinsä pitämättä mitään vapaita. ei sellanen ole edes mahdollist tai ainakaan normaalia. Sä pakenet opiskeluihisi jotain ja tarvit jo terpiaa. Ihmetteln kyllä miten miehes ylipäätään vielä on elämässäs mukana, moni olis jo lähtenyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hihhulihei:

Yksi syy mistä tiedän että mieheni rakastaa minua enemmän kuin kukaan muu koskaan voisi.

Pakko olla töissä jotta saa rahaa, pakko opiskella jotta saa opintopisteitä.. nyt kun en ole kesällä töissä on todella tiukkaa ja sekin taas stressaa enemmän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hihhulihei:
nno en kyllä ymmärrä miten joku opiskelee vuojet ympäriinsä pitämättä mitään vapaita. ei sellanen ole edes mahdollist tai ainakaan normaalia. Sä pakenet opiskeluihisi jotain ja tarvit jo terpiaa. Ihmetteln kyllä miten miehes ylipäätään vielä on elämässäs mukana, moni olis jo lähtenyt.

tuota, opiskelijalla ei ole lakisäätiestä lomaa. Eli rahaa ei tule mistään jos ei opiskele -tai saa kesätöitä. Itskein käyn kirjatenteissä nyt kesällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja peesi:
Alkuperäinen kirjoittaja bea:
Paikallaan pitäminen on fyysistä väkivaltaa ja kyseessä on lain mukaan laiton vapaudenriisto. Pään viereen lyöminen, hulluksi haukkuminen ja uhkailu on henkistä väkivaltaa.

peesi tälle.
Vaikka ystäväsi ja miehen sukulaiset ja omat sukulaiseesi väheksyvät tilannetta, he ovat kaikki väärässä.

Enemmistö yleensä on.

Juu tunnen kyllä lain erittäin hyvin. Oma sukuni ei tiedä, kuolisin varmaan jos saisivat tietää. Miehen suku.. hmm.. no, ällistyin todella sitä ettei tämä sisko pitänyt tuollaista käytöstä väkivaltana, en oikeastaan tiedä mitä siitä ajatella. Olen kyllä kysellyt, kuulemma heidän isänsä EI ole käyttäytynyt näin, joten en tiedä mistä tämä sitten oikein johtuu.

Mikä saa ihmisen purkamaan suuttumustaan lyömällä? Jos kotona opittu malli siis ei ole lyöminen vaan joku muu? (Ja siskonkin pitämään sitä normaalina..)
 
Parisuhde on aina kahden kauppa. Ei kannata syyttää itseään kaikista ongelmista. Aloitusviestissä ap sanoi, ettei masennusta nyt ole. En puhu nyt varmaksi tästä tapauksesta kun en tiedä mitä kaikkea on tapahtunut, mutta fyysinen tai henkinen väkivalta ei ole milloinkaan uhrin syytä. Uhreilla on kylläkin taipumus syyllistää itseään ja väkivaltainen henkilö kertoo vakivallalan olleen uhrin syytä; esim. "ärsytyit minua liikaa", "käyttäydyit typerästi".

Ap:n mies on aiemmin ollut hänelle suuri tuki. Nyt kun tuota tukea ei enää ole, ap tuntee olevansa hukassa ja on ymmällään. Väkivallan silminnäkijätkin asettuivat väkivallan tekijän puolelle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yliopisto-opiskelija myös:
Alkuperäinen kirjoittaja hihhulihei:
nno en kyllä ymmärrä miten joku opiskelee vuojet ympäriinsä pitämättä mitään vapaita. ei sellanen ole edes mahdollist tai ainakaan normaalia. Sä pakenet opiskeluihisi jotain ja tarvit jo terpiaa. Ihmetteln kyllä miten miehes ylipäätään vielä on elämässäs mukana, moni olis jo lähtenyt.

tuota, opiskelijalla ei ole lakisäätiestä lomaa. Eli rahaa ei tule mistään jos ei opiskele -tai saa kesätöitä. Itskein käyn kirjatenteissä nyt kesällä.

Näin. Jos pitäisi lomaa, ei pian olisi mitä syödä tai millä maksaa vuokrat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hihhulihei:
nno en kyllä ymmärrä miten joku opiskelee vuojet ympäriinsä pitämättä mitään vapaita. ei sellanen ole edes mahdollist tai ainakaan normaalia. Sä pakenet opiskeluihisi jotain ja tarvit jo terpiaa. Ihmetteln kyllä miten miehes ylipäätään vielä on elämässäs mukana, moni olis jo lähtenyt.

Mä tunnen moniakin, jos ei saa kesäksi töitä, niin monen on pakkokin opiskella silloin ja samaa tahtia kuin talvella, että saisi opintotukea, koska opiskelijana ei rahaa saa mistään muualtakaan. Eli ihan mahdollista se kyllä on ja aika normaaliakin arkea hyvin suurelle osalle opiskelijoista. Ne, jotka eivät opiskele kesällä, ovat sitten töissä. Lomia pitää aika harva niistä ketä tunnen. Monilla paikkakunnilla vuokrataso on niin korkea, ettei opintotuki asumislisineen riitä mitenkään elämiseen ilman työssäkäyntiä, puhumattakaan että olisi mahdollisuus viettää lomaa, jolloin rahaa ei tule yhtään mistään.

Mutta jos on jo valmiiksi loppuunpalamisen partaalla ja stressaantunut, ei se silloin järkevää ole. Tai pakollistakaan, koska tässä tilanteessa on mahdollisuus saada sairaslomaa, ei siis putoa tyhjän päälle kuten ihan terve opiskelija, joka ei opiskele tai käy töissä kesällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tii:
Parisuhde on aina kahden kauppa. Ei kannata syyttää itseään kaikista ongelmista. Aloitusviestissä ap sanoi, ettei masennusta nyt ole. En puhu nyt varmaksi tästä tapauksesta kun en tiedä mitä kaikkea on tapahtunut, mutta fyysinen tai henkinen väkivalta ei ole milloinkaan uhrin syytä. Uhreilla on kylläkin taipumus syyllistää itseään ja väkivaltainen henkilö kertoo vakivallalan olleen uhrin syytä; esim. "ärsytyit minua liikaa", "käyttäydyit typerästi".

Ap:n mies on aiemmin ollut hänelle suuri tuki. Nyt kun tuota tukea ei enää ole, ap tuntee olevansa hukassa ja on ymmällään. Väkivallan silminnäkijätkin asettuivat väkivallan tekijän puolelle.

Tunnut ymmärtävän mitä tarkoitin. Kiitos siitä, kiteytit sen aika hyvin.. Ja tuo "ärsytit minua liikaa" on aivan kuin mieheni suusta, "seuraavan kerran älä tule samaan huoneeseen ettet ärsytä minua kun olen vihainen". Joskus kuitenkin haluan puolustautua sanomalla vastaan jos hän vaikka aloittaa riidan sanomalla minulle pahasti, tosin kadun puolustautumistani aina jälkeen päin.
 
Tiedän rikittäväni pommia, mutta uskallan epäilllä että suhteesi mieheesi on vakaumuksellinen tai muusta syystä hyvin nuorena aloitettu. Kaipaat paitsi terapiaa ja breikkiä, myös itsenäiseksi ihmiseksi kasvamista. Vasta opittuaan rakastamaan itseään voi rakastaa toista. Ja tällä hetkellä sinun on opeteltava antamaan itsellesi armoa (rakkautta) voidaksesi elää miehesi kumppanina. Ei ole sellaista inhimillistä yhteisöä (ystäviä/sukulaisia) jotka eivät voisi sallia läheiselleen mahdollisuuden hoitaa itseään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:

No ei ole vakaumuksellinen mutta melko nuorena, 18-vuotiaana, aloitettu kyllä. Mutta ei, mielessäni ei silti hetkeäkään kävisi ajatus jättää mies ja yhteinen elämämme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tikari vatsassa:
Alkuperäinen kirjoittaja tii:
Parisuhde on aina kahden kauppa. Ei kannata syyttää itseään kaikista ongelmista. Aloitusviestissä ap sanoi, ettei masennusta nyt ole. En puhu nyt varmaksi tästä tapauksesta kun en tiedä mitä kaikkea on tapahtunut, mutta fyysinen tai henkinen väkivalta ei ole milloinkaan uhrin syytä. Uhreilla on kylläkin taipumus syyllistää itseään ja väkivaltainen henkilö kertoo vakivallalan olleen uhrin syytä; esim. "ärsytyit minua liikaa", "käyttäydyit typerästi".

Ap:n mies on aiemmin ollut hänelle suuri tuki. Nyt kun tuota tukea ei enää ole, ap tuntee olevansa hukassa ja on ymmällään. Väkivallan silminnäkijätkin asettuivat väkivallan tekijän puolelle.

Tunnut ymmärtävän mitä tarkoitin. Kiitos siitä, kiteytit sen aika hyvin.. Ja tuo "ärsytit minua liikaa" on aivan kuin mieheni suusta, "seuraavan kerran älä tule samaan huoneeseen ettet ärsytä minua kun olen vihainen". Joskus kuitenkin haluan puolustautua sanomalla vastaan jos hän vaikka aloittaa riidan sanomalla minulle pahasti, tosin kadun puolustautumistani aina jälkeen päin.

Minusta olet kyllä aika alistetussa asemassa, jos et riidan tullen tai miehen haukkuessa sinua pysty puolustautumaan, koska pelkäät miehen väkivaltaisuutta ja mies syyllistää OMASTA käytöksestään, josta hänen tulisi yksin olla vastuussa, sinua. Tuo ei ole normaalia. Vaikuttaa siltä, että sinulla ei ole tuossa suhteessa paljoa tilaa ilmaista negatiivisia tunteitasi, vain miehelläsi on oikeus siihen, sinun täytyy sitten elää kusi sukassa että mies pysyy rauhallisena ja hyvällä tuulella.
 
No.. vielä useimmiten sanon takaisinkin.. joskin yritän kyllä jonkin verran olla sanomatta ja varoa, mutta itsehän minä silloin itseäni alistan jos yritän olla ilmaisematta niitä negatiivisia tunteita.

Ja saa miehelleni kertoa niitä negatiivisiakin asioita, kunhan kertoo varovasti niin ettei hän suutu. Ja jos suuttuu ja raivoaa, pyytää aina aidosti anteeksi kuitenkin..

Luulen että osasyy on siinä että heidän perheessään (mitä olen vanhempiensa ja sisarustensa tappeluita nähnyt) tapa on huutaa ja haukkua muita. Minun tapani on yrittää saada toinen näkemään että hän on väärässä ja todistella siis omaa kantaani. Miestä ehkä ärsyttää tämä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yliopisto-opiskelija myös:
Alkuperäinen kirjoittaja hihhulihei:
nno en kyllä ymmärrä miten joku opiskelee vuojet ympäriinsä pitämättä mitään vapaita. ei sellanen ole edes mahdollist tai ainakaan normaalia. Sä pakenet opiskeluihisi jotain ja tarvit jo terpiaa. Ihmetteln kyllä miten miehes ylipäätään vielä on elämässäs mukana, moni olis jo lähtenyt.

tuota, opiskelijalla ei ole lakisäätiestä lomaa. Eli rahaa ei tule mistään jos ei opiskele -tai saa kesätöitä. Itskein käyn kirjatenteissä nyt kesällä.

No niin käyn minäkin kesätenteissä jotta saan opintopisteitä ja edes osalta kesää opintotuen. MUTTA en opiskele koko ajan ja koko kesää, todellakaan vaikka kirjatentit ovat englanniksi ja tosi haastavia.
 
Mikä ala, mistä saat rahat niihin vapaakuukausiin?
 
Yhteistyössä