J
Jade.
Vieras
Mua vaivaa jatkuva kysymys ja syyllisyys siitä, mahdanko touhuta päivittäin vauvani kanssa tarpeeksi. Liekö tuttu tunne kellekään muulle?
Olen siis 1-vuotiaan vauvan äiti, ja odotan toista lastani. Raskaus on edennyt viimeiselle kolmannekselle. Mieskin minulla on ja samassa taloudessa kaikki asutaan, mutta on sen alan ihmisiä, että joutuu reissaamaan paljon ulkomailla. Välillä on tietysti kotonakin, mutta myös paljon poissa. Tällä hetkellä Kiinassa. Kerronpa nyt sitten vähän näistä meidän päivistä:
Meillä herätään aamuun viimeistään kahdeksan aikoihin aamulla. Aamupalan jälkeen sitten teen hieman kotihommia (imuroin, laitan keittiön ja makkarin kuntoon, laitan tiskit, ja laittelen pyykkikoneen pyörimään) joiden aikana vauva ei yksinään viihdy juuri lainkaan. Perässäni konttailee ja tulee viereen tarkastelemaan ja tutkailemaan, että mitä se äiti oikein touhuaa. Siinä touhuillessani kyllä juttelen vauvalle ja luon häneen silmäyksiä, mutta tuolloin huomio ei kuitenkaan (tietystikään) sataprosenttisesti keskity vauvaan, mikä taas aiheuttaa minussa syyllisyyden tunteita.
No, kotihommissa ei kovin kauaa mene, ja sen jälkeen leikiskellään yhdessä täällä kotona. Kirjoja (lyhyitä satuja ja loruja) luetaan myös ja lauleskelen vauvalle leikin lomassa. Tätä touhuilua kestää liki yhteentoista asti, jolloin taas sitten syödään ja vauva menee päiväunille. Nukkuu joko omassa sängyssään tai saatan laittaa hänet vaunuihinkin, ja lähteä itse siinä samalla lenkille.
Vauvan herättyä päikkäreiltä lähdetään ulkoilemaan, ellei sinne ulos päikkäreiden aikana ehditty. Vauva ei vielä kävele, joten ulkoilu tarkoittaa käytännössä sitä, että vauva on istunut pulkassa (no, enää ei oikein voi, kun ei tuota luntakaan täällä enää pahemmin ole) tai vaunuissa ja katsellut sieltä ympärilleen. On tykännyt kovasti. Ulkoilua puolesta tunnista kahteen tuntiin, riippuen siitä, miten itse jaksan.
Meneillään oleva raskaus tuppaa välillä hieman väsyttämään, ja ihan koko aikaa en jaksa tukka putkella leikkiä tai touhuta lapsen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että istun seurailemaan vauvan leikkejä ja kannustan häntä leikkimään, huomioni toki vauvaan koko ajan keskittäen (sillä muuten vauva ei halua leikkiä) mutta siis siinä samalla itse ikään kuin lepäillen. Tämä tuntuu mulle välillä pakolliselta, jotta en väsyisi liikaa, mutta saa tämäkin aikaan minussa syyllisyyden tunteita siitä, etten leiki ja touhua vauvan kanssa tarpeeksi.
Joinakin päivinä virtaa on enemmän, ja joinakin päivinä (oli sitä virtaa tai ei) keksitään sitten jotain hieman tavallisuudesta poikkeavampaa, ja touhuillaan sormivärien tai muovailuvahan tms. jutun parissa.
Vauva ruokailee päivällisen siinä kolmen aikaan. Viiden korvilla käydään kaupassa ja sitten tullaankin kotiin, jolloin vauva vielä touhuilee vähän aikaa, syödään iltapala ja käydään kylvyssä, minä teen hieman vielä kotihommia, luen iltasadun ja vauva lähtee nukkumaan puoli kahdeksan maissa. Nukkuu välillä omassa sängyssään ja välillä vieressäni.
Tässäpä tällainen yleisversio meidän tavallisesta päivästä pähkinänkuoressa. Jokaista maitotilkkaa ja ruokailuhetkeä ei nyt ole mainittu, mutta tarkoitus olikin kiinnittää huomio nimenomaan siihen, mitä muuta tehdään Nyt sitten haluaisinkin kuulla mielipiteitä siitä, onko nuo minussa viriävät syyllisyyden tunteet aiheellisia ja jos ovat, niin mitä muuta minun tulisi vauvan kanssa touhuta? Lisäksi kuulisin mielelläni, mitä te muut vauvojenne kanssa touhuilette? (Juu, eihän se 2-vuotias enää oikeastaan vauva ole, mutta minä nyt miellän asian niin, joten älkää ensimmäiseksi takertuko siihen. ?) Kiitos jo etukäteen!
Olen siis 1-vuotiaan vauvan äiti, ja odotan toista lastani. Raskaus on edennyt viimeiselle kolmannekselle. Mieskin minulla on ja samassa taloudessa kaikki asutaan, mutta on sen alan ihmisiä, että joutuu reissaamaan paljon ulkomailla. Välillä on tietysti kotonakin, mutta myös paljon poissa. Tällä hetkellä Kiinassa. Kerronpa nyt sitten vähän näistä meidän päivistä:
Meillä herätään aamuun viimeistään kahdeksan aikoihin aamulla. Aamupalan jälkeen sitten teen hieman kotihommia (imuroin, laitan keittiön ja makkarin kuntoon, laitan tiskit, ja laittelen pyykkikoneen pyörimään) joiden aikana vauva ei yksinään viihdy juuri lainkaan. Perässäni konttailee ja tulee viereen tarkastelemaan ja tutkailemaan, että mitä se äiti oikein touhuaa. Siinä touhuillessani kyllä juttelen vauvalle ja luon häneen silmäyksiä, mutta tuolloin huomio ei kuitenkaan (tietystikään) sataprosenttisesti keskity vauvaan, mikä taas aiheuttaa minussa syyllisyyden tunteita.
No, kotihommissa ei kovin kauaa mene, ja sen jälkeen leikiskellään yhdessä täällä kotona. Kirjoja (lyhyitä satuja ja loruja) luetaan myös ja lauleskelen vauvalle leikin lomassa. Tätä touhuilua kestää liki yhteentoista asti, jolloin taas sitten syödään ja vauva menee päiväunille. Nukkuu joko omassa sängyssään tai saatan laittaa hänet vaunuihinkin, ja lähteä itse siinä samalla lenkille.
Vauvan herättyä päikkäreiltä lähdetään ulkoilemaan, ellei sinne ulos päikkäreiden aikana ehditty. Vauva ei vielä kävele, joten ulkoilu tarkoittaa käytännössä sitä, että vauva on istunut pulkassa (no, enää ei oikein voi, kun ei tuota luntakaan täällä enää pahemmin ole) tai vaunuissa ja katsellut sieltä ympärilleen. On tykännyt kovasti. Ulkoilua puolesta tunnista kahteen tuntiin, riippuen siitä, miten itse jaksan.
Meneillään oleva raskaus tuppaa välillä hieman väsyttämään, ja ihan koko aikaa en jaksa tukka putkella leikkiä tai touhuta lapsen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että istun seurailemaan vauvan leikkejä ja kannustan häntä leikkimään, huomioni toki vauvaan koko ajan keskittäen (sillä muuten vauva ei halua leikkiä) mutta siis siinä samalla itse ikään kuin lepäillen. Tämä tuntuu mulle välillä pakolliselta, jotta en väsyisi liikaa, mutta saa tämäkin aikaan minussa syyllisyyden tunteita siitä, etten leiki ja touhua vauvan kanssa tarpeeksi.
Joinakin päivinä virtaa on enemmän, ja joinakin päivinä (oli sitä virtaa tai ei) keksitään sitten jotain hieman tavallisuudesta poikkeavampaa, ja touhuillaan sormivärien tai muovailuvahan tms. jutun parissa.
Vauva ruokailee päivällisen siinä kolmen aikaan. Viiden korvilla käydään kaupassa ja sitten tullaankin kotiin, jolloin vauva vielä touhuilee vähän aikaa, syödään iltapala ja käydään kylvyssä, minä teen hieman vielä kotihommia, luen iltasadun ja vauva lähtee nukkumaan puoli kahdeksan maissa. Nukkuu välillä omassa sängyssään ja välillä vieressäni.
Tässäpä tällainen yleisversio meidän tavallisesta päivästä pähkinänkuoressa. Jokaista maitotilkkaa ja ruokailuhetkeä ei nyt ole mainittu, mutta tarkoitus olikin kiinnittää huomio nimenomaan siihen, mitä muuta tehdään Nyt sitten haluaisinkin kuulla mielipiteitä siitä, onko nuo minussa viriävät syyllisyyden tunteet aiheellisia ja jos ovat, niin mitä muuta minun tulisi vauvan kanssa touhuta? Lisäksi kuulisin mielelläni, mitä te muut vauvojenne kanssa touhuilette? (Juu, eihän se 2-vuotias enää oikeastaan vauva ole, mutta minä nyt miellän asian niin, joten älkää ensimmäiseksi takertuko siihen. ?) Kiitos jo etukäteen!
Sillon kun oikein kovasti väsyttää,kannattaa mennä siitä mistä aita on matalin eli sinä päivänä jättää aktiiviset touhut vähemmälle ja lukea lapselle enemmän 
Konttailee täällä vaan menemään, kävelee kärryn kanssa ja sotkee siskojensa leikkiä.