Kuulostaa siltä, että ap olisit vähän marttyyriäiti... Kyllä sinäkin väsyt tuolla menolla, jos ei ole mitään omaa hengähdystaukoa edes harrastuksen parissa. En väitä, etteikö isikin olisi väsynyt, mutta eihän sillä ole edes yövuoroja...ei ole kuitenkaan minusta mitenkään hirveää joutua tekemään 2-vuorotyötä. Miksi isi olisi sinua väsyneempi?
Uskaltaudu ihan reippaasti vaan ottamaan sitä omaa aikaa! Joko harrastuksessa tai sitten viihteellä, ihan mikä vaan sinusta tuntuu parhaalta ja saat siitä virkistystä. Kyllä se isi sen hetken pystyy kärvistelemään lapsen kanssa =)
Isin jaksamiseen jos haluat jotain helpotusta, niin voisiko lasta hoitaa joku päiväaikaan viikonloppuna? Eihän sen ole pakko olla yön yli kyläilyä. Voihan lapsen viedä mummolle myös vain päiväksi. Aika helppoakin saattaisi jo olla, kun lapsi on noin iso. Syö jo muutakin ruokaa, niin ei ole imetyksessä kiinni, ja päiväuniaika hujahtaa vauvalla nopeaan nukkumalla niin ei kerkeä ikävöimään äitiä. Isi voisi nukkua sitten päivällä sillä aikaa, ja sinäkin pääsisit omiin menoihin, vaikka sinne vaateostoksille rauhassa.