Mitä tehdä?

[#hei#]

Todennäköisesti kaikki 5 lastanne eivät pysty harrastamaan asioita asuittepa missä tahansa, jos teillä on asuntolainaa isot määrät. Vaikkei joku perusjumppa 45 min / viikko maksaisikaan kuin 40 euroa per lapsi, niin kyllähän jo pelkästään siitä aiheutuu kulua 200 e/kk. Sen lisäksi kun lasketaan sitten vielä kouluikäisten lasten muut harrastukset esim. polkupyörät, luistimet ja sukset jokaiselle sekä kaverisynttäreille osallistumisia varten lahjat ja jos käy säännöllisesti esimerkiksi elokuvissa, uimahallissa tms. kaupungin "paheissa", niin aika hurjat kulut siitä tulee aiheutumaan.

Minun ja mieheni uusioperheessä esimerkiksi toinen pojista on aloittanut jalkapallon 5-vuotiaana ja toinen jääkiekon 6-vuotiaana. Käsittääkseni myös monissa instrumenteissa (esim. viulu, piano) tai vaikkapa baletissa on ihan tavallista, että aloitusikä on reilusti alle kouluiän. Jos siis lapsella on intoa, niin on tosi kurjaa, jos harrastus joudutaan lopettamaan siksi, että aikuista kuskaajaa ei löydy.

Se kuulostaa uskomattomalta, että kukaan ei päässyt poikasi synttäreille. Sääliksi käy pojan puolesta. Itse olen aika usein järjestänyt kouluikäisten lasten synttäreitä esimerkiksi uimarannalla (säävaraus ja onnistuu tietysti vain kesällä syntyneille synttärisankareille), uimahallissa, keilahallissa tms. paikassa, jossa lapset pääsevät nauttimaan herkkujen lisäksi myös jostakin puuhastelusta. Tietysti tarjonta riippuu sitten siitä lähimmän taajaman tarjoamasta valikoimasta, että onko sellaisia vaihtoehtoja olemassa. Itse olen tarjoutunut olemaan kuskina, jos tapahtumapaikka on vähän kauempana, jolloin kaikki pääsevät osallistumaan synttäreille.

Olen mökkielämää viettänyt maalla, mutta en ole koskaan asunut siellä. Olen varma, että korvessakin voi viettää kivaa elämää, mutta ihan varmasti se käy joskus lapsille tylsäksi. Uskoisin, että näin on erityisesti alakouluiässä, kun sitä mopokorttia ei vielä saa. Kun mopon saa (tai jopa mopoauton), niin silloin 20-30 km etäisyys ei enää haittaa.

Minua surettaa myös AP:n itsensä kohtalo. Jos käsitin oikein, miehesi on asunut tuolla seudulla ikänsä. Onko hän tutustuttanut sinut naapureihin ja omiin sukulaisiinsa? Onko lähistöllä ketään, josta voisi saada kahvittelukaveria, lenkkiseuraa tms.? Välttämättä se sydänystävä ei ole saman ikäinen kuin sinä, vaan saattaa olla vanhempikin rouva, joten ei kannata katsoa naapurustoa liian kriittisesti. Olisi tärkeää saada joku ystävä tai edes sitten yrittää säilyttää yhteys vanhoihin ystäviin. Vauvasikin alkavat jo olla niin isoja, että heidän isänsä voi lapsikatrastanne katsoa sen aikaa, kun käyt joskus tapaamassa ystäviäsi.

 

[narinari..]

Minä olin 10 vuotias kun muutimme maalle, alussa se oli tosi "kamalaa", kun ei ollut oikein kavereita, ja ei keksinyt mitä sitä olisi tehnyt. Mutta kyllä sitä vain loppujen lopuksi on ollut onnellisempi viettäessään lapsuuden maalla kuin kaupungissa, ja jos ei aina sattunutkaan olemaan niitä leikkikavereita,niin leikin yksikseni. Se ei ole lapselle mikään ongelma.

Enpä kyllä usko että Ap:n 6-vuotias lapsi ihan oma-aloitteisesti on alkanut narisemaan että tahtoo muuttaa pois, sen ikäinen ei ymmärrä viellä tuollaista. On tainnut äiti itse napista lapsensa kuullen, ja sitten on lapsikin alkanut naukua isompiin ympyröihin.

Ihmisen täytyy olla aika tyhmä jos luulee, että maalla ei ole muuta tekemistä lapsille kuin leikkiä käpylehmillä.

Meillä ainakin oli kotieläimiä, joiden kanssa aika kului rattoisasti, oli kissaa ja koiraa, kanoja, kukkoja, sikaa ja lammasta.

Tykkäsin itse ainakin leikkiä pihaleikkejä, ja mielikuvitus lensi kun maalla oli tilaa leikkiä vaikka minkälaisia leikkiä.

Niin makaa kuin petaa. Ap on itse miehensä valinnut, ja päättänyt tehdä monta lasta. Ap on myös tietoisesti ollut mukana talon laittamisessa, sinne muuttamisessa ja syrjäseudulla asumassa.

 

[abcdefghijk]

"Enpä kyllä usko että Ap:n 6-vuotias lapsi ihan oma-aloitteisesti on alkanut narisemaan että tahtoo muuttaa pois, sen ikäinen ei ymmärrä viellä tuollaista."

Kyllä 6-vuotias varmasti ymmärtää, jos ei ole kaveria monen kymmenen kilometrin säteellä, jonka kanssa leikkiä...Ja mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähemmän varmaan vain omien sisarusten seura kiinnostaa.

Ihmisen täytyy olla aika tyhmä jos luulee, että maalla ei ole muuta tekemistä lapsille kuin leikkiä käpylehmillä.
Meillä ainakin oli kotieläimiä, joiden kanssa aika kului rattoisasti, oli kissaa ja koiraa, kanoja, kukkoja, sikaa ja lammasta.

Niin, teillä oli kotieläimiä, mutta AP:llä ei ilmeisesti ole... Ihmetyttää muutenkin aikaisempien ihmisten epäilys, että AP itse haluaa vain jonnekin baariin ja haluaa siksi muuttaa pois. Siis mitä ihmettä?? Onko se jotenkin kiellettyä, jos viiden lapsen äiti haluaakin välillä johonkin tuulettumaan? Vaikka onkin ensisijaisesti äiti, niin on hän myös ihminen ja yksilö, joka varmasti haluaisi käydä kavereiden kanssa joskus esim. leffassa, kahvilla tai parilla drinkillä. Jumalan selän takaa tämä tuskin onnistuu kuin kerran puolessa vuodessa. Jos esimerkiksi terassille haluaisi mennä kaverin kanssa parille siiderille, niin aika kalliiksi tulee kun alat maksaa taksia ensin sieltä korvesta pois ja sitten takaisin...

 

[kiikaroitsijaOO]

AP:n kannattaisi miettiä pelkkien unelmien sijasta faktoja. Jos hän muuttaisi lähemmäs taajamaa ottamatta tässä nyt kantaa siihen, tapahtuisiko se eronneena vai siten, että mieskin muuttaisi perässä, niin kaikki ongelmat eivät välttämättä ratkea pelkästään muuttamalla:

- perheen 6-vuotias esikoinen ei välttämättä saa kaveria taajamastakaan. Joskus kaverin saaminen on tosi vaikeaa

- AP itse ei välttämättä löydä samanhenkistä kaveria itselleen, vaikka teoriassa samanikäisiä ja samassa elämäntilanteissa olevia löytyisikin taajamasta.

- Asuminen lähempänä palveluita voi tuoda myös ihan uusia ongelmia esim. mies alkaa viihtyä baarissa, lasten kavereita ramppaa ihan liikaa kotona, liikenteen melua, polkupyörävarkauksia tms. voi ilmetä. Yleensä myös rahaa menee enemmän, kun on enemmän mahdollisuutta käydä kaupoissa ja olla palveluiden äärellä. Siellä "korvessa" saatetaan olla enemmän perheenä, kun taas kaupungissa perhe voi olla tosi hajanainen, jossa ei olla edes ruokaillessa yhtä aikaa kotona. Sitä paitsi viiden lapsen äitinä hän ei missään tapauksessa muutenkaan ehtisi kovin paljon tekemään mitään muuta kuin sitä kotiäitiyttä ellei sitten jätä lapsia "heitteille" ja luota siihen, että isommat lapset opettavat käytännön kautta perheen pelisäännöt pienemmille. Minua ainakin on aina kauhistuttanut se ajatus, että "Siinähän se yksi lapsi menee muiden mukana", koska mielestäni niin kauan, kun lapsi asuu kotona, hän tarvitsee isää ja äitiä eikä se huolenpito, helliminen ja rakastaminen voi olla vain sanahelinää, vaan se pitää olla ihan arjessa tapahtuvaa päivittäisiä tekoja.

 

[miksi?]

No miksi olet mennyt naimisiin juuri tuon miehen kanssa, ja tehnyt 5 lasta, laittanut rahaa taloon, ja olet alusta asti tiennyt että mies tahtoo asua maalla, ja sinä et ole koskaan sitä halunnut? Jokainen tekee itse valintansa, ja niiden kanssa sitten on elettävä.

 

[landscape]

Täällä on jo sanottu asioita joita itsekin aion sanoa, mutta menköön nyt vielä.
Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa ja toisaalta taas en ymmärrä. Varmasti on raskasta olla viiden äiti, asui sitten missä tahansa. Mutta ei asioista kannata tehdä
raskaampia mitä ne ovat.

Olen itsekin maaseudun kasvatti, nyt kolmikymppinen. Meillä "keskusta" oli noin 5 km päässä ja jos jotain muuta palvelua halusi kuin ruokakaupan, apteekin, terveyskeskuksen, kampaajan tai huoltoaseman, piti lähteä 20 km päähän. Lähin kaupunki oli 60 km päässä. Silti me lapset olimme tyytyväisiä. Välimatkojen pituus tietysti joskus harmitti, mutta emme kauheasti edes kaivanneet muuta kuin mitä meillä oli.

Leikkikavereita hankittiin naapurista (n. kilometrin säteellä) ja tuttavaperheiden lapsista. Leikittiin ihan keskenään omassa tai kaverien pihassa tai sisätiloissa ilman vanhempien ohjausta tai suurempaa valvontaa. Isommat lapset katsoivat pienempien perään jos oli tarvis. Seurakunta piti n. 3-6 -vuotiaille ohjattua kerhoa, jonne tulivat kaikki kynnelle kykenevät syrjäkyliltäkin. Siellä tutustuttiin helposti tuleviin koulukavereihinkin. Koulun alettua kaveripiiri tietysti laajeni entisestään. Pidettiin synttäreitä, joihin kutsuttiin ketä haluttiin. Vanhemmat kyyditsivät mielellään
lapsia synttäreille kauempaakin. Synttärisankarin vanhemmat valmistivat tarjoilut, mutta "ohjelman" eli leikkinsä lapset keksivät itse, ja taaskaan ei kenenkään tarvinnut sen kummemmin valvoa. Olisi ollut suorastaan huvittavaa jos joku olisi sanellut mitä meidän pitäisi synttäreillä tehdä...

Mitä me sitten yleensä leikimme? Ihan mitä tahansa. Legot, barbit, lautapelit, pehmolelut, urheilukisat, mielikuvitusleikit. Leikittiin kauppaa, koulua ja kotia. Seikkailtiin metsissä, opeteltiin kasveja. Rakennettiin majoja. Mentiin pihalla hippaa tai uitettiin purossa tai lätäköissä laivoja ja tehtiin omia "ojia". Tehtiin palapelejä. Pyöräiltiin. Käytiin uimassa. Pyörittiin navetassa. Peuhattiin kissojen ja koirien kanssa. Oltiin kirjeenvaihdossa. Myöhemmin mukaan tulivat elektroniikkapelit, Nintendo ja tietokone. Pojat tekivät samoja asioita kuin tytötkin
nukkeleikkejä lukuunottamatta . Siinä vaiheessa kun leikkiminen vaihtui harrastukseksi, oli vaihtoehtoina pianotunteja, ratsastusta, jalkapalloa
ja jääkiekkoa. Talvisin luisteltiin ja hiihdettiin ja laskettiin pulkalla mäkiä. Luettiin ja katsottiin telkkaria. Sen kummempia harrastuksia ei tarvittu.

Nyt kun alan itse olla siinä iässä että omat lapset ovat toiveissa, toivoisin että voisin kasvattaa heidät samanlaisessa ympäristössä missä itsekin olen kasvanut. En ymmärrä sitäkään että lapset pitää saattaa jonkin harrastuksen pariin mahdollisimman varhain. Mikseivät lapset saisi olla lapsia?

Alkuperäiselle vielä perhepuuhia: jos lähellänne ei ole esim. uimarantaa, pakatkaa koko perhe ja eväät autoon ja ajakaa lähimmälle. Tehkää metsäretkiä. Marjastakaa, sienestäkää. Järjestäkää pihallanne piknik. Yöpykää teltoissa. Tehkää joskus retkiä lähikaupunkeihin ja viettäkää siellä koko päivä. Kyläilkää. Järjestäkää lapsenvahti ja tehkää pariskuntana virkistäviä asioita. Jos ap haluaa tuulettumaan, ei liene
mahdotonta että mies hoitaa lapsia sillä välin kun ap menee kaupunkiin vaikka shoppailemaan/kauneushoitoon/kavereita tapaamaan/leffaan. Ja ilman muuta ottakaa osaa kylätoimintaan, jossa sekä aikuiset että lapset voivat tutustua toisiinsa.