M
"mie"
Vieras
"Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin.[5] Aurinkovuoteen kuuluvat seisauspäivät sekä kevätpäiväntasaus ja syyspäiväntasaus ovat olleet merkittäviä taitekohtia. Vuoden vaihtuminen on usein laskettu joistakin niistä alkavaksi.[6]
Muinaisten germaanisten kansojen talvijuhlan yulen paikka vaihteli kuukalenterin vuoksi yulen joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun ja sen paikka vakiintui.[7][8] Suomen kielen sana joulu tulee talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä.[9] Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena, roomalaisen kalenterin mukaan 25. joulukuuta, oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä.[10]
Kristillistä joulua vietetään 25. joulukuuta Jeesuksen syntymän muistoksi.[11] Ajankohta on muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen päivämäärä.[10] Kirkko yhdisti Voittamattoman auringon päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan 350-luvulla."
Juhlimme joulua 24. joulukuuta perinteisin menoin, uskovaiset juhlikoon 25.pv. Silloin meillä on kinkkurapula