V
"vieras"
Vieras
Joitain kuukausia sitten hyväksyin Facebookissa kaveriksi kahden tuntemani tytön veljen, vaikka en oikeastaan halunnut, koska en pidä hänestä, mutta en kehdannut sanoa ei... Tämän henkilön elämäntilanne on aika huono. Hän on jossain määrin alkoholisoitunut, kouluttamaton ja työtön. Uskon myös, että hän on masentunut ja turhautunut.
Ongelmana on, että tämä henkilö on nyt pari kertaa kirjoittanut omalle Facebook-seinälleen uhkauksia. Ne ovat olleet aika epämääräisiä, mutta niistä saa sellaisen käsityksen, että hän aikoo tehdä jotain rikollista, ehkä tappaa itsensä tai jonkun toisen. Kummallakin kerralla tämä on tapahtunut viikonloppuna myöhään yöllä/aikaisin aamulla ja uskon, että hän on ollut vahvassa humalassa nämä kirjoittaessaan. Hän on itse poistanut ne muutaman tunnin sisään. En tiedä kuinka moni hänen kaverinsa on ehtinyt nähdä ne. Itse asun nykyisin ulkomailla, joten pienen aikaeron vuoksi käyn usein Facebookissa hieman eri aikaan kuin muut kaverit.
Ensimmäisellä kerralla huomasin viestin vasta hieman ennen kuin hän poisti sen ja olin niin hämmentynyt siitä, että en oikein osannut tehdä mitään. Toisella kerralla mietin, että pitäisikö minun tehdä jotain, ja mitä. En tunne häntä erityisen hyvin, mutta uskon oikeasti, että nämä uhkaukset ovat olleet vain todella epämiellyttävä tapa purkaa turhautumista. Minua nämä uhkaukset kuitenkin hieman huolettavat, koska onhan ollut näitä tapauksia, joissa joku on sitten toteuttanut uhkauksensa enkä tiedä ovatko ihmiset heidän lähipiirissään ajatelleet, että se on vain puhetta. Olen siis miettinyt, että pitäisikö minun ilmoittaa tästä poliisille esim. nettivinkin kautta jos tällaista tapahtuu vielä? Mitä itse tekisit tällaisessa tilanteessa?