Mitä tekisit tällaisen ystävän kanssa?

["vieras"]

Minulla on ystävä, jonka käytös nyppii. Itse hän ei tunnu käytöstään huomaavan - eikä hienovaraisista vihjauksistanikaan ainakaan ole oppia ottanut, tiedä sitten, onko mennyt mun vihjailuni perille.

Ystäväni soittelee lähes päivittäin. Ehdottelee, josko tehtäisiin jotain. Kyläiltäisiin toinen toisella, käytäisiin kahvilla, kaupungilla, tehtäisiin lenkki, mentäisiin kirjastoon tai leikkipuistoon - no, mitä nyt yleensäkin parivuotiaiden lasten kanssa voi tehdä.

Minäkin kun päivät lasten (kaksoset) kanssa olen kotosalla, niin mikäs se sen mieluisampaa olisikaan kuin vaihtaa ajatuksia toisen aikuisen kanssa. Päivät meillä on aika lailla "auki" eli useimmiten myönnyn hyvillä mielin hänen ehdotuksiinsa.

Noh. Yleensä sovimme jonkun tietyn ajankohdan, milloin suunnitelmamme on tarkoitus toteuttaa. Esimerkiksi "kello kahdeltatoista" tai vaikkapa "tunnin päästä". Siihen mennessä laitan aina lapset/muut asiat siihen kuntoon, että päästään lähtemään/tekemään mitä nyt ollaankaan menossa tekemään... mutta kun se tietty kellonlyömä sitten koittaa, ystävästäni ei kuulu pihaustakaan. Ei sitten mitään.

Okei, meillä on kaikki valmiina, enkä viitsi hoputtaa toista - siispä odotellaan jonkin aikaa ihan kaikessa rauhassa. Aikaa kuitenkin kuluu ja kuluu, ja kyllähän siinä on pakko ruveta soittelemaan toisen perään, että onko suunnitelmat vielä voimassa. Mitä tekee ystävä? Ei vastaa puhelimeen, ei soita takaisin, ei laita viestiä, ei vastaa viestiin - tai mihinkään, millä keinolla häneen sitten yrittääkin ottaa yhteyttä.

Parin tunnin päästä saattaa sitten tulla viesti, jossa ystävä toteaa, että "Enhän mä tämän tytön kanssa mihinkään päässyt kun se itki niin" tai että "Tyttö nukahti ja nukahdin itsekin" tai että "Ei päästäkään vielä."

Ok, siis ymmärrän kyllä että esteitä voi tulla kenelle hyvänsä ja lapsen ehdoillahan se on pitkälti mentäväkin. Ymmärrän myös, että aina ei omakaan motivaatio välttämättä riitä siihen, että menee kylään/lähtee muualle/ottaa "vieraita" vastaan kotiinsa, tms.

En nyt ala tässä ottamaan kantaa siihen, miten kummassa lapsi tuntuu ajankohdasta riippumatta olevan aina joko väsynyt tai itkuinen, sillä pointti ei ole nyt siinä...

Vaan siinä, että miksei helkkarissa niiden suunnitelmien muuttumisesta ei voi ilmoittaa hetimmiten, kun niitä esteitä tai muutoksia ilmenee? Ihan totta, mikä siinä on niin vaikeaa?

Itse ainakin pyrin ilmoittamaan mahdollisista esteistä heti, kun niitä ilmenee. Tällöin toinen osapuoli voi tehdä uudet suunnitelmat ja jatkaa päivää sen pohjalta, eikä tarvitse koko päivää käyttää odotteluun ja pähkäilyyn siitä, onnistuukohan mikään taas tänään(kään).

Olen tälle ystävälle nätisti sanonutkin, että olisi mukavaa, jos tosiaan ilmoittaisi mahdollisimman pian eikä vasta sitten joskus parin tunnin päästä ja ns. jälkikäteen, ihan jo lastenkin takia. Olen myös sanonut, että minä en loukkaannu perumisesta - enkä loukkaannukaan. Vain tuo ilmoittamatta jättäminen tympäisee ihan kunnolla.

Mitä te tekisitte tuollaisen ihmisen kanssa?

Mä en jaksaisi enää sopia tapaamisista tms., kun tiedän etukäteen, että niistä sopiminen on tosiaan sen 90 % kerroista täysin turhaa ja pelkkää ajanhukkaa. En haluaisi tätä ihmistä kokonaan menettääkään, mutta mitä ihmeen vaihtoehtoja tässä on? Eihän toista ihmistä voi ohjailla mielensä mukaan.

 

["vieras"]

Jos jotain vielä jaksaisin sopia, niin joka kerta vannottaisin ilmoittamaan, mikäli aika siirtyy / ei pääsekään. Ja jos silti piittaamattomuus jatkuisi, loppuisi mun osalta sopiminenkin.

 

[tympeää]

Auttaisiko, jos ehdotat seuraavalla kerralla kun olette sopineet jonnekin menosta, että ilmoittaa sinulle, kun on lähtövalmiina? Alat sitten vasta laittaa omaa porukkaa menokuntoon. Saisi ystäväsikin välillä odotella...

Halpamaisempi tapa toimia olisi tietysti matkia häntä: sovitte menosta mutta et menekään etkä ilmoita mitään.

 

[.....]

Sanoisin ihan suoraan asiasta, kun tuntuu olevan sen verran törppö tapaus.

 

[Kenkää tuollaiselle]

Minunkin lähipiirissäni on ihminen, joka käyttäytyy vastaavalla tavalla. Erilaisista asioista on innokas sopimaan, mutta jotenkin kummasti tyyppi häviää h-hetkellä kuin tuhka tuuleen. Siinä saat sitten huuli pyöreänä ihmetellä, että mitäs mitäs, mitenkäs me nyt tässä toimittaisiin? Ilmoittaahan kyseinen henkilö ei tietenkään mitään voi, ja puhelimeen vastaaminenkin on täysin mahdotonta.

Mikäli jokin ilmoitus tuleekin, tulee se aina juuri sen pari, kolme tuntia myöhemmin määräajasta. Syyt ovat yleensä juurikin ap:n kertoman kaltaisia; lapsi on itkuinen, lapsi on väsynyt, "Me ollaan nukuttu", "Mun piti käydä kaupassa" tai "Mun piti käyttää siskoani asioilla."

Hyvinhän jotain tuollaista voi sattuakin, ei meilläkään aina kaikki onnistu. Saattaa tulla myöhästymisiä ja jopa peruuntumisia. Ihan inhimillistä siis. Mutta kyllä mä sitten näistä myöhästymisistä tai peruutuksista toista osapuolta informoinkin, enkä vain kylmästi jätä odottelemaan ja ihmettelemään. Toinen osapuoli taas toimii poikkeuksetta päinvastoin, eikä kommenteistani huolimatta ole toimintatapaansa muuttanut.

Olenkin siis väsynyt moiseen epäkohteliaisuuteen - tai miksi tätä nyt pitäisi nimittää. Vastailen kyllä hänen viesteihinsä ja puheluihinsa, mutta mitään en enää sovi. Syystä, että lapsi pettyy/petyn itsekin jatkuvaan odotteluun ja turhiin lupauksiin, ne kun tunnistaa jo siinä vaiheessa kun ne tulee, ja vaihtoehdot ovat aina seuraavat:
a) Joko jään odottelemaan kyseistä rouvaa ja hänen lapsukaistaan määräämättömäksi ajaksi, odotutan lapsiani ja pilaan pahimmassa tapauksessa päiväni tällä päämäärättömällä ja turhalla odottelulla
b) En odottele, vaan painelen lasteni kanssa tekemään niitä asioita, joita tarkoitus on olla tehdäkin, soittakoon tai ilmestyköön sitten paikalle, jos niin on tehdäkseen.

Sanomattakin on kai selvää, että jälkimmäinen vaihtoehto on se, mitä meillä on siirrytty noudattamaan. Eipähän mene oma päivä pilalle toisen typeryyden takia.

Erittäin harvoin rouva saattaa puistoon tms. ilmestyäkin, ja korostankin nyt sanaa erittäin. Sen sijaan joka kerta hän muistaa meitä viestillä, juurikin sen kolmisen tuntia määräajan jälkeen: "Voi, eihän tästä meidän lähdöstä mitään tullutkaan. Lapsi kiukutteli niin, ettei me mihinkään voitu lähteä, ja sitten mä muistin, että mun piti lähteä käyttämään mun siskoa kaupassa."

Tuollaisen viestin saadessani kohautan yleensä olkapäitäni, ei vain jaksa hetkauttaa. Joskus heitän kysymyksen siitä, eikö noista asioista olisi voinut vaikkapa tekstailla siinä vaiheessa, kun lapsen kiukuttelu oli siinä pisteessä ettei mistään tullut mitään tai siinä vaiheessa, kun muisti alkoi palautua. Yleensä en saa näihin mitään vastausta, enkä sitä odotakaan.

 

[a.p.]

Auttaisiko, jos ehdotat seuraavalla kerralla kun olette sopineet jonnekin menosta, että ilmoittaa sinulle, kun on lähtövalmiina? Alat sitten vasta laittaa omaa porukkaa menokuntoon. Saisi ystäväsikin välillä odotella...

Halpamaisempi tapa toimia olisi tietysti matkia häntä: sovitte menosta mutta et menekään etkä ilmoita mitään.

Hmm, olen itse asiassa kokeillut tuota ensimmäistä - mutta odottelijoiksi joudutaan silti loppupeleissä minä ja lapset. Pitäisikin kai lakata odottelemasta, mennä menojaan vain niin ei tulisi ainakaan lapsille - tai itsellekään sen kummemmin - paha mieli turhista odotuksista.

 

[....]

Tulee lähinnä mieleen, että onko sillä mielenterveysongelmia?
Oma mt-ongelmainen ystäväni käyttäytyi vähän samoin.

 

[tympeää]

Hmm, olen itse asiassa kokeillut tuota ensimmäistä - mutta odottelijoiksi joudutaan silti loppupeleissä minä ja lapset. Pitäisikin kai lakata odottelemasta, mennä menojaan vain niin ei tulisi ainakaan lapsille - tai itsellekään sen kummemmin - paha mieli turhista odotuksista.

Todella turhauttava tapaus siis. Huoh. Minä antaisin jo mokoman olla enkä sopisi mitään. Tai tekisin niin kuin "kenkää tuollaiselle" vaihtoehto b.

 

[a.p.]

Tulee lähinnä mieleen, että onko sillä mielenterveysongelmia?
Oma mt-ongelmainen ystäväni käyttäytyi vähän samoin.

En tiedä - ei ainakaan ole niistä avautunut ja muutenkin vaikuttaa tasapainoiselta ja hyvinvoivalta ihmiseltä. On tosin itsellekin tullut mieleen, että voisko kyseessä olla masennus tms. mutta jotenkin tuntuu, että kyse ei ole siitäkään, vaan lähinnä perus saamattomuudesta. Kuitenkin tuntuu saavan asioita aikaiseksi, jos vain viitsii tarttua niihin.

Tämä on tietysti vain minun näkemykseni asiasta, ja voin olla väärässäkin.

Mutta tosiaan tuota "saamattomuutta" ilmenee monessa muussakin asiassa. (Tai sellaiseksi minä sitä nyt nimitän.) Koiraa käytetään viiden metrin päässä pissimässä, kun ei viitsitä lähteä kauemmas. Pihalle ei viitsitä lähteä ulkoilemaan, koska lapsi ei pysy paikallaan. Rattailla ei viitsitä lähteä mihinkään, koska lapsi kiukuttelee. Jne jne.

 

[a.p.]

Todella turhauttava tapaus siis. Huoh. Minä antaisin jo mokoman olla enkä sopisi mitään. Tai tekisin niin kuin "kenkää tuollaiselle" vaihtoehto b.

Tuo vaihtoehto b kuulostikin hyvältä minun korvaani, täytyykin ottaa siitä mallia. Harmittaa vain, kun tuo ystävä - tai en minä tiedä, voiko tällaista ystäväksi kutsua - on oikeastaan ainoita aikuisia, keneen minulla on ns. sosiaalinen kontakti tällä paikkakunnalla. Mutta toisaalta - yhtä tyhjän kanssahan tuo tuntuu muutenkin olevan.

Lapsen kanssa aletaan pian käymään muskarissa, ehkäpä siellä saisi jutella muiden vanhempien kanssa.

 

[tympeää]

Se b kuulosti tosiaan hyvältä vaihtoehdolta. Tuleepahan lähdettyä liikkeelle ja omakin mieli siinä virkistyy. Taas jos aina joutuu siihen tilanteeseen, että turhautuu ystävän (käytetään nyt sitä sanaa paremman puutteessa) käytöksen vuoksi, tekee vaan itselleen hallaa pitkän päälle. Toivottavasti löydät muskarista mukavaa seuraa. : )

 

["masa"]

Elämänhallinta on tietysti kehno tuolla, ja lastenkasvatus tarkoittaa heillä sitä, että lapset kasvattaa. Lisäksi taitaa olla kysymys uudenvuodenlupauksen kaltaisesta toiveajattelusta.

Itse olen vaihtelevasti masentunut, ja vaikka se onkin niin lievää että lapsen kanssa kommunikointi ja tunneviestintä sujuu suht normaalisti, niin jotenkin mystisesti minun päivässäni tuntuu olevan vähemmän tunteja kuin muilla. Vain silloin kun on oikein hyvä päivä, pystyn saamaan asioita aikaan ilmeisesti suht samaan tahtiin kuin muut. Illalla olenkin sitten joko täysin piipussa tai käyn ylikierroksilla eikä uni tule. Seuraava päivä menee sitten miten kuten, ja ainoa tapa löytää muutaman päivän toimiva putki on säädellä tarkkaan omaa aktivaatiotasoa, niin että aamulla taas nousisin innoissani. Unimäärätkin on sitten sovitettava sen mukaan, välillä nukuttava surutta kymmenen tuntia, välillä vielä suruttomammin kolme.

Yleensä rutiinit kaatuvat siihen, että vaikka yritän miten suoriutua, niin joka vaiheeseen menee enemmän aikaa kuin etukäteen pidän mahdollisena. Enkä myöskään tunnu oppivan mitään oleellista - jos tällä viikolla kerhoon ei meinaa millään ehtiä, niin vannon itselleni että viikon päästä ollaan ajoissa. Mutta sitä vain ei tapahdu silloinkaan. Omituisesti asioihin kuluu yhtä paljon aikaa kuin edellisellä kerralla, mutta en silti ymmärrä aloittaa projektia tuntia tai kahta aiemmin. Enkä oikein käsitä, miksen opi, koska ei minun tyhmä pitäisi olla.

Aloittajan housuissa taitaisin tuppautua paikalle katsomaan, mihin se aika oikein menee. Ja/tai kutsuisin toisen meille, jotta hän näkisi miltä sujuva tekeminen näyttää. Sitten voitaisiin ehkä keskustellakin asioista. Mahdollisesti ystävä menee pieneen paniikkiin havaitessaan ajan liukuvan käsien läpi, häpeää kovasti ja pelkää moitteita, eikä vahingossakaan ole saatavilla ennen kuin sitten kerää itsensä muutamassa tunnissa ja kehittää jonkun muunnellun meriselityksen. Saattaahan niissä olla osa silti tottakin.

 

["vieras"]

Oikeesti, mä olisin jo sanonut, että en sovi sinun kanssa mitään, kunnet kuitenkaan tule paikalle sovittuun aikaan. Ei lapsi voi olla aina syy, enkä siskoani lähtis viemään asioille just sillä hetkellä,kun olen sopinut muuta.

 

[Minni:)]

Sun kaveri ei ole oppinut käytöstapoja eikä toisten huomioonottamista. Ottaisin asian ihan suoraan puheeksi. Sanoisin et joko alkaa pitää sovitusta kiinni, ilmoittaa ajoissa jos tulee este tai sitten loppuu sopiminen. Yrittäisin tän jotenkin ystävällisessä mielessä sanoa, mut jos kuitenkin loukkaantuisi niin omapa olisi murheensa.

 

[Kaikkea sitä kuulee!]

Mulla lapseton ystävä joka soittaa et tulee käymään kohta puoliin ja ilmaantuu kahden tunnin-ei ollenkaan välillä. En enää vaivaudu soittamaan takaisin et missä viivyt. Olen nykysin ootellut puoli tuntia, jos ei näy,keksin muuta ilmoittamatta kaverille et en muute ole kotona jos oot tulossa. Pari kertaa se on tullu joskus parin-kolmen tunnin päästä ovelle ja oon ollu jo muualla. Soittaa et missäs oot? Oon sanonu suoraan et en jaksanu sua oottaa,ku susta ei tiiä tuutko vai et. Ei se tajua, suuttuu joka kerta..JA silti se aina sopii uudet tapaamiset... Nykysin olemme sopineet että soittaa jos on lähistöllä JO TULOSSA ni sovitaan tapaaminen jos oon kotona. Toimii paremmin näin, ei kummankaan tarvi ootella.Jotkut vaan on..

 

["vieras"]

Varmaan kannattaisi sanoa suoraan että ilmoittais heti jos huomaa ettei pääse tulemaan, tosin onhan siinäkin se vaara että sitä vetkutellaan sitä lähtöä toinen kummiskin joutuu turhaan odottelemaan. Tai sit jos sovitte jotain, esim vaikka että lähdette klo 12 kirjastoon, olet itse valmiina klo 12, odotat korkeintaan 15min ja lähdet yksinäsi sinne kirjastoon tai alat tekemään jotain muuta. Jos kaveri haikailee esim tunnin päästä että lähdetäänkö niin sanot sit suoraan et ootkin jo tekemässä jotain muuta kun et kerran tullut sillon kun oli sovittu. Itse siis et soittele perään et onko tulossa vaiko ei.

 

["Eee"]

Mä en enää sopis tommosen petturin kanssa yhtään mitään ja sanoisin sille myös selkeästi, miksi en sovi. Mutta jos haluat kuitenkin vielä pitää tyyppiin yhteyttä, niin ehkä kannattaa tehdä niin, että sovit vaan sellaisia menoja, että kaverin oharit ei haittaa. Eli esim. menemisen johonkin sellaiseen paikkaan, johon voisit ihan yhtä mielelläsi mennä myös yksin omien lastesi kanssa tai sitten kutsut hänet kotiisi kahville sellaisena päivänä, jolloin aiotte muutenkin olla esim. koko iltapäivän ja illan kotona, koska sulla on niin paljon kotihommia tehtävänä. Sitten vaan koko ajan mielessäsi orientoidut siihen, että menette sinne mihin olettekin menossa keskenänne tai olette koko iltapäivän kotona keskenänne ja sitten se onkin vaan yllätys, jos se kaveri täysin vastoin kaikkia odotuksia liittyykin seuraan.

Mutta oikeesti, ei tommosen kanssa tarvi roikkua. Kyllä maailmasta löytyy lojaalimpiakin kavereita!

 

["vieras"]

Jos te olette menossa kirjastoon, sovit treffit sinne ja jos ystävä ei tule, olet omiesi kanssa ja menette oman aikataulunne mukaan. Sovit treffit leikkikentälle, ellei tule niin ei tule, olet omiesi kanssa ja menet aikataulujesi mukaan. Eli lupaudut vain sellasiin juttuihin, joihin huvittaa mennä vaikka menetkin/menisitkin yksin lastesi kanssa.

 

["vieras"]

Täh? Miksi et osaa sanoa kaverillesi SUORAT SANAT? KÄytöksensä on törkeää, ei pelkästään se ettei ilmota, vaan se että saa koko päiväsi pilalle. Hän selvästi nauttii tuosta manipuloinnista ja haluaa olla huomion keskipiste. Tuollaisen "ystävän"kanssa en itse sopisi yhtään mitään.

Ja vaikka olisikin masennusta, masentunutkin ihminen osaa käyttää puhelinta ja kohteliaasti pyytää anteeksi jos tapaaminen venyy, tai ei onnistu!!!!

Miksi suostut olemaan toisen OVIMATTONA ap???
En voi käsittää. Ja kaiken lisäksi sinulla on kaksoset, eli kädet varmasti täynnä töitä ja liikkeelle lähteminen ei varmastikaan helppoa. Miten ihmeessä suostut odottelemaan toista, joka ei edes ilmoita jos ei ole tulossa????

Jos vielä haluat tavata, sanot että haluat tietää tasan tarkkaan ajan jolloin tapaatte , ja jos ei onnistu haluat puhelinsoiton HETI. Ei tuollainen idiootti tajua, ellei ilmaise itseään hänelle selkeästi ja tiukat säännöt peliin. Mitä ihmeen ystävyyttä tuollainen oikein on??????????????

 

["vieras"]

Ja vielä jatkan: jotkut neuvovat sinua sopimaan treffit paikkaan jonne voit lapsinesi jäädä. Eli alistuisit siis tuon törpön ystäväsi käytökselle! Ei mitään järkeä. Ja eläisit epätietoisuudessa joka kerta kun odottelet häntä. Miksi ihmeessä tekisit näin, ja antaisit siis hänelle luvan jatkaa törppöä käytöstään?
Ei ihmisiä kohdella noin, jos kukaan ei ole sanonut hänelle tästä, ole sinä oikea ystävä ja SANO!

 

[Pesky Pixie]

Mä en nyt ymmärrä, miksi ystävälle pitää hienovaraisesti vihjailla, miksei voi sanoa suoraan että en halua sopia tapaamisia kanssasi, koska sinulla tuppaa nuo suunnitelmat muuttumaan. Ja jos sovitte tapaamisen, niin sanot, että odotat vartin, ja sitten jatkat omia suunnitelmiasi jos hän ei ole ilmaantunut. Mä lakkaisin vastaamasta noin toimivan ystävän puheluihin.

 

[jaska paska]

miten tää kiintymysvanhemmuus onnistuisi jos lapsia olisi 3-4? ja kaikki tehty peräkanaa?

 

[jaska paska]

miten tää kiintymysvanhemmuus onnistuisi jos lapsia olisi 3-4? ja kaikki tehty peräkanaa?

väärä ketju

 

[Anatolia]

Sanoisin ihan suoraan että v*tut tulen. Kun et sinä kuitenkaan ilmesty paikalle sovittuna ajankohtana.

Ja hakisin sellaista seuraa, joka ei puhu lämpimikseen, vaan tekee mitä lupaa, ja ilmoittaa jos suunnitelmat muuttuu

 

[teajohanna]

Olen ollut myös nuorempana tuttava tällaisten ihmisten kanssa... ja kypsähtänyt erinäiset kerrat.

Ehdottaisin, että et jatkossa luota ystäväsi puheisiin ollenkaan, etkä rakenna päiviäsi hänen varaansa millään tavalla. Mieti itse aamulla mitä olisi tänään kiva tehdä, jos yleensä suunnitelmia tarvitaan (niitä suunnittelemattomia päiviä on ihan mukava olla välillä). Kun ystävä soittaa, voit kertoa suunnitelmasi ja suurinpiirtein aikataulusi, ja sanoa ystävälle että tervetuloa messiin jos ehdit, me mennään joka tapauksessa näillä suunnitelmilla. Nauti päivästäsi, lapsistasi äläkä odottele ystävää missään käänteessä; jos hän ei ole sovittuna aikana paikalla, niin toteutat rauhassa alkuperäistä suunnitelmaasi. Jos taas sinulle itselle tai lapsille tulee muutoksia, voit toki pistää kaverille viestiä, että sorry nyt menikin näin.

Ystävä kärsii varmaan ajanhallintaongelmistaan ja suunnitelmien myttyynmenosta kaikkein eniten itse, joten erityisiä rangaistuksia hän tuskin tarvitsee, eikä niistä hyödykään. Mutta eipä sinun eikä lastesi tarvitse hänen ongelmistaan kärsiä.

Toki voi noinkin tehdä kuin Anatolia ehdotti, suoraan osoittaa ärtymyksensä. Jos se tuntuu tarpeelliselta ja käy omaan luonteeseen.