Mitä tekisitte minun tapauksessani?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Minä vain"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Minä vain"

Vieras
Eräs tuttuni puhui syksyllä ja loppuvuodesta usein siitä, että hänen veljensä ja tämän sisko ovat saamassa vauvaa, jonka laskettu syntymäaika oli joulukuun alussa. Selvästi huomasin, että tämä henkilö odotti kovasti siskonsa vauvan syntymää. Tapasin tämän henkilön viime vuoden puolella viimeksi joulukuun puolessavälin, eikä vauva ollut silloin vielä syntynyt. Silloin hän mainitsi odottavansa innolla vauvan syntymää.

Kun tapasin sitten tuon henkilön seuraavan kerran tämän kuun alussa, niin hän ei enää sanallakaan mainunnut koko vauva-asiaa. Nyt olen tavannut hänet muutaman kerran tämän vuoden aikana, mutta hän ei ole sanallakaan viitannut mitenkään veljensä perheeseen tulossa olevaan vauvaan. Muuten hän on kyllä maininnut veljensä, tämän vaimon ja perheen vanhemmat lapset, mutta vauvasta hän ei ole maininnut mitään.

Mitä te tekisitte tässä tilanteessa, että ottaisitteko itse asian puheeksi tämän henkilön kanssa ja kysyisittekö mitä perheelle kuuluu tämän asian tiimoilta vai odottaisitteko, että hän ottaa asian itse puheeksi? Jotenkin minusta on outoa, että kyseinen henkilö puhui ennen vauvan syntymää usein tulossa olevasta vauvasta, mutta nyt hän on kuin koko vauvaa ei olisi olemassa, vaikka sen pitäisi olla syntynyt vaikka olisin luullut, että hän ei vauvan syntymän jälkeen olisi osannut mistään muusta puhuakaan, koska hän oli selvästi todella innoissaan, että hänen veljensä perheeseen syntyy vauva. Nyt kun hän on pari kestaa viitannut puheessaan veljensä perheeseen, hän on kuin vauvaa ei olisikaan.

Tiedän kyllä, että periaatteessa sehän ei kuulu minulle lainkaan, että mitä hänen veljensä perheelle kuuluu, mutta kuitenkin kyseessä oli tälle henkilölle tarkeä asia. Jotenkin ihmettelen, että mitä lähemmäs sen vauvan syntymä lähestyi, sitä enemmän tämän henkilön jutut pyörivät vauvassa, mutta nyt hän on kuin olisi unohtanut koko jutun. Mainittakoon vielä, että tuo henkilö on joko heikkolahjainen tai hyvin lievästi kehitysvammainen ja hiukan tavallista henkilöä lapsenomaisempi, joten hän on ehkä siksi ollut erittäin innoissaan että hänestä tulee uuden lapsen täti.
 
Olisiko vauvalle sattunut jotakin ikävää? Ja tuttuasi on kielletty puhumasta asiasta? Tai jos kyse on lapsenomaisesta henkilöstä, voi olla, että hän on kuvitellut koko jutun. Joten kannattaako asiaa enempää pohtia? Anna ajan kulua ja kysy myöhemmin keväällä vauvasta. Jos se on kipeä asia, niin aika on hoitanut haavoja. Jos se on ollut satua, niin edelleenkin aika on hoitanut nolouden tunteen pois.
 
Tuosta ei nyt kyllä saanut ihan selvää, että oliko vauva tulossa tuttusi veljelle vai siskolle. Kuitenkin voihan olla, että vauva on menehtynyt, joten tuttusi käyttäytyy kuin sitä ei olisi ollutakaan.
 
Olisiko vauvalle sattunut jotakin ikävää? Ja tuttuasi on kielletty puhumasta asiasta? Tai jos kyse on lapsenomaisesta henkilöstä, voi olla, että hän on kuvitellut koko jutun. Joten kannattaako asiaa enempää pohtia? Anna ajan kulua ja kysy myöhemmin keväällä vauvasta. Jos se on kipeä asia, niin aika on hoitanut haavoja. Jos se on ollut satua, niin edelleenkin aika on hoitanut nolouden tunteen pois.

Kiitos vastauksesta. Minä olen itse jotekin ollut vaistoavani, että tuo ensimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi kuin tuo toinen. Siis että vauvalla ei ole kaikki kunnossa ja siksi tämä henkilö ei joko saa tai halua puhua asiasta muille. Vaikka hän lapsenomainen onkin, niin en oikein ole taipuvainen uskomaan, että hän kertoilisi keksittyä tarinaa totena varsinkaan siinä laajuudessa, että miten hän siitä asiasta puhui, hän kun kuitenkin tuntuu ymmärtävän toden ja sadun toisistaan eikä hän olisi luultavasti niin monelle henkilölle tulevasta vauvasta puhunut kuin hän puhui jos vauva olisi keksitty juttu.
 

Yhteistyössä