Mitähän noiden naapurien kanssa tekisi (kiehun ja kihisen)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tatti otsassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tatti otsassa

Vieras
Meillä on siis naapuritontit ja molempien tonttien takarajalta alkaa kaupungin/kunnan metsikkö. Naapureilla on tapana kipata kaikki puutarhajätteensä meidän tontin rajalle niin, että ensinnäkin me joudumme heidän haravointijätekasojaan katselemaan omalta pihaltamme ja toisekseen se näyttää siltä että me olisimme ne kuonat sinne kipanneet.

Naapurin rouvalla on tapana hiiviskellä meidän pihalla silloin kun luulee ettei meillä ole ketään kotona. Vilkuilee syyllisen näköisenä meidän ikkunoihin lapatessaan jätettä siihen rajalle. Viime syksynä menin oikein tarkoituksella tutkailemaan jätekasaa, kun naapurin mies tuli paikalle. Pyysin sitten ystävällisesti heitä kippaamaan roskat jonnekin muualle ja perustelin pyyntöni sillä, että ne näkyvät niin ikävästi meidän pihaan ja että ei ole kiva katsella heidän roskiaan, kun me itse näemme sen vaivan että keräämme haravointijätteemme jätesäkkeihin ja viemme mökille poltettavaksi tai kaatopaikalle. Ajattelin että koska he itse ovat niin tarkkoja oman pihansa kunnosta, he voisivat ymmärtää ja kunnioittaa meidän pyyntöämme. Mies kyllä selvästi otti nokkiinsa ja alkoi hiukan uhitella, mutta minä pidin pääni.

Tänään sitten näin rouvan taas itse teossa, haravoi aikansa ja taas meidän ikkunoihin vilkuillen kasasi roskat siihen samaan paikkaan. Eipä tainnut huomata että seisoin ikkunassa ja kuvasin kaiken videokameralla :D Nyt jälkikäteen kyllä harmittaa, etten sittenkin avannut takaovea ja astunut ulos juuri kun rouva touhusi rikospaikalla, olisi ainakin tajunnut jääneensä kiinni (taas).

Puutarhajätteen kippaaminen kaupungin/kunnan metsään on käsittääkseni järjestyssäännöissä kielletty. En minä sentään niin nipo ole, että tuollaisesta muuten välittäisin, mutta raivostuttaa että naapurit eivät voi viedä roskiaan OMAN TONTTINSA KOHDALLE metsään, vaan "kätevästi" ujuttavat ne meidän sektorille. Heillä olisi vielä tontin perällä varastorakennus, jonka takaa kukaan ei niitä jätekasoja näkisi. Mutta ei, he haluavat pitää metsän siistinä oman tonttinsa kohdalla ja meidän tontin rajoilla ei sitten ole mitään väliä.

Sanoin miehelle että paskaakos tässä mekään enempää vaivaa nähdään, aletaan me puolestamme kasaamaan meidän puutarhakuona heidän tontin rajalle. Ja suoraan sanottuna v*tuttaa tuollainen salamyhkäinen hiiviskely ja syyllinen ikkunoihin vilkuilu; eli kokevat itsekin tekevänsä väärin mutta jatkavat silti.

Sainpahan näin purettua pahimmat höyryt. Kiitos ja anteeksi.
 
hyvä kun kuvasit :) todistusaineistoa jos alkavat räyhäämään. käytte uhallannekin kippaamassa jotain jätettä heidän puolelleen ja jos alkaa mellastus niin sitten käyt miehesi kanssa ilmoittamassa että ystävällisesti kasaavat kasansa johonkin muuhun kohtaan ja että teidän pihalla ei todellakaan tarvitse käppäillä missään olosuhteissa...
 
Ei mitään: :D Ymmärrän että pistää vihaksi. Meidän naapurusto kasaa kaikki lauta-romu-kasansa just kaupungin puolelle, et oma tontti on ikäänkuin siisti! Siinä sitä on polkupyöränromua ja muuta töhkää näköetäisyydellä. Jokainen vie omansa mahdollisimman kauas omista ikkunoistaan mutta toisten ikkunoiden eteen!

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Jotenkin näin ajattelin toimia. Aika kuvaavaa on se, että kun silloin syksyllä olin juttusilla naapurin miehen kanssa ja pyysin etteivät kärräisi roskiaan siihen kasaan vaan jonnekin muualle, niin äijä viittoi käsillään keskemmälle "meidän" metsän suuntaan ja kysyi "ai jonnekin tuonne vai?" Eli heille ei tule edes mieleen että voisivat jättää meidän tontin taka-alueet rauhaan ja sotkea oman rajansa omilla roskillaan. No, eiköhän he sitten samalla logiikalla ymmärrä täysin kun me alamme toimia samoin?!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
ap syyllistyi rikolliseen salakuvaukseen, joten olet rikollinen. Käräjille sut pitäisi saada vastaamaan rötöksestäs

Ei syyllistynyt kun kotoaan ulos kuvasi. Naapurihan ei ollut omalla pihallaan, jolloin olisi ollut salakatselusta kyse, vaan kaupungin maalla joka on julkista tilaa missä saa kuvata ihan ketä tahansa joka sinne ittensä tuuppaa.
Ihan laillista kamaa jos ei ollut lisäksi esim. paskalla pusikossa että häpäisyksi menisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei mitään: :D Ymmärrän että pistää vihaksi. Meidän naapurusto kasaa kaikki lauta-romu-kasansa just kaupungin puolelle, et oma tontti on ikäänkuin siisti! Siinä sitä on polkupyöränromua ja muuta töhkää näköetäisyydellä. Jokainen vie omansa mahdollisimman kauas omista ikkunoistaan mutta toisten ikkunoiden eteen!

Niinpä! Meillä sentään kyse on onneksi vain puutarhajätteestä mutta idea on ihan sama.

Puutarhajätteitä. Iik.

Hanki elämä.

Kai tajuat kuinka epäekologista on tuhlata jätesäkkejä ja bensaa maatuvan jätteen hävittämiseen, polttaminen aiheuttaa pienhiukkasia ja naapureita häiritsevää savua. Oli kiellettyä tai ei (en edes tiedä ), me ainakin kippaamme puutarhajätteet tonttimme takana olevaan kaupungin metsään. Eiväthän ne sieltä edes erotu, ellei sitten tahallaan sitä kasaa kyylää, kuten sinä ap.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme:
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
ap syyllistyi rikolliseen salakuvaukseen, joten olet rikollinen. Käräjille sut pitäisi saada vastaamaan rötöksestäs

Ei syyllistynyt kun kotoaan ulos kuvasi. Naapurihan ei ollut omalla pihallaan, jolloin olisi ollut salakatselusta kyse, vaan kaupungin maalla joka on julkista tilaa missä saa kuvata ihan ketä tahansa joka sinne ittensä tuuppaa.
Ihan laillista kamaa jos ei ollut lisäksi esim. paskalla pusikossa että häpäisyksi menisi.

Itse asiassa ei saa kuvata, jos kuvauksen kohde on joku tietty ihminen. Siihen pitää olla tämän ihmisen lupa, vaikka kuinka olisi julkisella paikalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme:
Alkuperäinen kirjoittaja Herra Majuri:
ap syyllistyi rikolliseen salakuvaukseen, joten olet rikollinen. Käräjille sut pitäisi saada vastaamaan rötöksestäs

Ei syyllistynyt kun kotoaan ulos kuvasi. Naapurihan ei ollut omalla pihallaan, jolloin olisi ollut salakatselusta kyse, vaan kaupungin maalla joka on julkista tilaa missä saa kuvata ihan ketä tahansa joka sinne ittensä tuuppaa.
Ihan laillista kamaa jos ei ollut lisäksi esim. paskalla pusikossa että häpäisyksi menisi.

Lueppa mitä rikoslaissa sanotaan asiasta
 
Kannattaa varmaankin ottaa yhteyttä sinne kaupunkiin että mainitsevat asiasta ko. naapurille. Ja tietysti voi itselleen kasvattaa korkean raja-aidan ettei jätökset näy.
Meidän naapuri aikanaan oli piilottanut kaikki rakennusjätteensä meidän tontille (silloin vielä rakentamaton alue) arvatkaa vaan miten helposti tunnisti roskien piilottajan, kun heillä oli käytetty hieman persoonallisempia värejä mm. laatoissa ja itse olimme vierailleet heillä sattumalta kun etsimme erilaisia pohjaratkaisuja.
 
Hankala tilanne :/

mitä me tehtäs meidän naapurin kanssa joka on miehen täti, ja on hankala vain siitä syystä että voi olla hankala :(

me haluttais laajentaa taloa ja on metristä kiinni että pitää pyytää naapurin lupa laajennukseen. Niin täti päätti kieltää. eikä sillä oo mitään syytä siihen, ei minkäänlaista. Tontin rajaan jäisi 3m, mutta hänen talolleen on matkaa varmaan melkein 50m. Hänen kannaltaan on varmasti aivan sama onko meidän talo kaksi vai kolme metriä lähempänä hänen taloaan vai ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Logotar:

Eipä ole aivan sama. Katsos jos rakennatte lähemmäs rajaa niin naapurinne tontin arvo laskee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Puutarhajätteitä. Iik.

Hanki elämä.

Kai tajuat kuinka epäekologista on tuhlata jätesäkkejä ja bensaa maatuvan jätteen hävittämiseen, polttaminen aiheuttaa pienhiukkasia ja naapureita häiritsevää savua. Oli kiellettyä tai ei (en edes tiedä ), me ainakin kippaamme puutarhajätteet tonttimme takana olevaan kaupungin metsään. Eiväthän ne sieltä edes erotu, ellei sitten tahallaan sitä kasaa kyylää, kuten sinä ap.

Ai että kun sä olet söötti. Jos lukisit aloitukseni tarkkaan, huomaisit että minä oikein toivon naapurien kippaavan jätteet oman tonttinsa takana olevaan metsään (juuri kuten sinäkin sanot tekeväsi) -mutta ei meidän tontin.
Valitettavasti se ei erityistä kyyläämistä vaadi että oman tontin rajalle kärrätty jätekasa erottuisi.
 
Onpa teillä ikävä tilanne. Kiva täti....Joillakin on vaan tuo kiusanteko elämän päätehtävä näköjään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tatti otsassa:

"Jätteestä" tulee mieleen että he kippaisivat talousjätteensä sinne metsään. Mutta ei, se on maatuvaa puutarhajätettä. Kasa (esim. kottikärryllinen) ei voi häiritä kenenkään silmää siellä metsikössä (ellei sitä sitten ole pakko kiukusta kihisten koko ajan katsella) ja se tasoittuu aluskasvillisuuden sekaan muutamassa viikossa.
 
no, ei se sitä tonttia oo myymässä mihinkään. Pitää siitä varmaan kynsin ja hampain kiinni vielä haudassakin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tatti otsassa:
Alkuperäinen kirjoittaja Logotar:
Hankala tilanne :/

mitä me tehtäs meidän naapurin kanssa joka on miehen täti, ja on hankala vain siitä syystä että voi olla hankala :(

me haluttais laajentaa taloa ja on metristä kiinni että pitää pyytää naapurin lupa laajennukseen. Niin täti päätti kieltää. eikä sillä oo mitään syytä siihen, ei minkäänlaista. Tontin rajaan jäisi 3m, mutta hänen talolleen on matkaa varmaan melkein 50m. Hänen kannaltaan on varmasti aivan sama onko meidän talo kaksi vai kolme metriä lähempänä hänen taloaan vai ei.

Onpa teillä ikävä tilanne. Kiva täti....Joillakin on vaan tuo kiusanteko elämän päätehtävä näköjään.

joo niin se taitaa olla. Hankala tapaus kaikin puolin muutenkin.
 
Kyllähän se maatuu, mut kyllä muakin harmittaisi, jos naapuri kippaisi jätteensä toisen pihan kohdalle ikäänkuin peitelläkseen sitä kuka ne on sinne oikeasti vienyt. Siis vierittää syyn sen niskoille, joka oikeasti näkee vaivaa hävittääkseen omat jätteensä
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja Tatti otsassa:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Puutarhajätteitä. Iik.

Hanki elämä.

Kai tajuat kuinka epäekologista on tuhlata jätesäkkejä ja bensaa maatuvan jätteen hävittämiseen, polttaminen aiheuttaa pienhiukkasia ja naapureita häiritsevää savua. Oli kiellettyä tai ei (en edes tiedä ), me ainakin kippaamme puutarhajätteet tonttimme takana olevaan kaupungin metsään. Eiväthän ne sieltä edes erotu, ellei sitten tahallaan sitä kasaa kyylää, kuten sinä ap.

Ai että kun sä olet söötti. Jos lukisit aloitukseni tarkkaan, huomaisit että minä oikein toivon naapurien kippaavan jätteet oman tonttinsa takana olevaan metsään (juuri kuten sinäkin sanot tekeväsi) -mutta ei meidän tontin.
Valitettavasti se ei erityistä kyyläämistä vaadi että oman tontin rajalle kärrätty jätekasa erottuisi.

"Jätteestä" tulee mieleen että he kippaisivat talousjätteensä sinne metsään. Mutta ei, se on maatuvaa puutarhajätettä. Kasa (esim. kottikärryllinen) ei voi häiritä kenenkään silmää siellä metsikössä (ellei sitä sitten ole pakko kiukusta kihisten koko ajan katsella) ja se tasoittuu aluskasvillisuuden sekaan muutamassa viikossa.

Puutarhajätettäkään ei saa viedä kunnan metsikköön vaan se pitää hävittää omalla tontilla tai ajaa asialliseen puutahajätettä vastaanottavaan paikkaan.
 
Yhteistyössä