T
Tatti otsassa
Vieras
Meillä on siis naapuritontit ja molempien tonttien takarajalta alkaa kaupungin/kunnan metsikkö. Naapureilla on tapana kipata kaikki puutarhajätteensä meidän tontin rajalle niin, että ensinnäkin me joudumme heidän haravointijätekasojaan katselemaan omalta pihaltamme ja toisekseen se näyttää siltä että me olisimme ne kuonat sinne kipanneet.
Naapurin rouvalla on tapana hiiviskellä meidän pihalla silloin kun luulee ettei meillä ole ketään kotona. Vilkuilee syyllisen näköisenä meidän ikkunoihin lapatessaan jätettä siihen rajalle. Viime syksynä menin oikein tarkoituksella tutkailemaan jätekasaa, kun naapurin mies tuli paikalle. Pyysin sitten ystävällisesti heitä kippaamaan roskat jonnekin muualle ja perustelin pyyntöni sillä, että ne näkyvät niin ikävästi meidän pihaan ja että ei ole kiva katsella heidän roskiaan, kun me itse näemme sen vaivan että keräämme haravointijätteemme jätesäkkeihin ja viemme mökille poltettavaksi tai kaatopaikalle. Ajattelin että koska he itse ovat niin tarkkoja oman pihansa kunnosta, he voisivat ymmärtää ja kunnioittaa meidän pyyntöämme. Mies kyllä selvästi otti nokkiinsa ja alkoi hiukan uhitella, mutta minä pidin pääni.
Tänään sitten näin rouvan taas itse teossa, haravoi aikansa ja taas meidän ikkunoihin vilkuillen kasasi roskat siihen samaan paikkaan. Eipä tainnut huomata että seisoin ikkunassa ja kuvasin kaiken videokameralla
Nyt jälkikäteen kyllä harmittaa, etten sittenkin avannut takaovea ja astunut ulos juuri kun rouva touhusi rikospaikalla, olisi ainakin tajunnut jääneensä kiinni (taas).
Puutarhajätteen kippaaminen kaupungin/kunnan metsään on käsittääkseni järjestyssäännöissä kielletty. En minä sentään niin nipo ole, että tuollaisesta muuten välittäisin, mutta raivostuttaa että naapurit eivät voi viedä roskiaan OMAN TONTTINSA KOHDALLE metsään, vaan "kätevästi" ujuttavat ne meidän sektorille. Heillä olisi vielä tontin perällä varastorakennus, jonka takaa kukaan ei niitä jätekasoja näkisi. Mutta ei, he haluavat pitää metsän siistinä oman tonttinsa kohdalla ja meidän tontin rajoilla ei sitten ole mitään väliä.
Sanoin miehelle että paskaakos tässä mekään enempää vaivaa nähdään, aletaan me puolestamme kasaamaan meidän puutarhakuona heidän tontin rajalle. Ja suoraan sanottuna v*tuttaa tuollainen salamyhkäinen hiiviskely ja syyllinen ikkunoihin vilkuilu; eli kokevat itsekin tekevänsä väärin mutta jatkavat silti.
Sainpahan näin purettua pahimmat höyryt. Kiitos ja anteeksi.