A
aapeee
Vieras
Oltiin viikko sitten eksän kanssa perheneuvolassa, olemme eronneet joulukuussa, päiväkodista suositeltiin perheneuvolaa, jotta saisimme välimme mahdollisimman kuntoon, kun on lapsestamme yhteishuoltajuus. Suurin ongelma miehen katkeruus, koska minä olin jättänyt osapuoli.Mies ei esim. halua nähdä minua edes vilaukselta, lapsen vaihdot tapahtuvat päiväkodin kautta tai vapaapäivinä pistän hänet ovenraosta ja minun pitää poistua samantien. Lapsi ei saa myöskään puhua minusta isälleen.
Perheneuvolakäynti oli miehen järjestämä, meidän piti keskustella yhteneväisistä kasvatuslinjoista, mutta koko 1,5 h oli pääosin sitä että mies oli katkera, syytteli ja haukkui minua.
Mies yritti keksimällä keksiä äitiydestäni huolenaiheita, ja kun niitä ilmeisesti oli vaikeaa löytää, niin hän keksi kaksi aika outoa huolenaihetta. Toinen oli masennukseni- paloin loppuun suhteemme aikana ja hankin masennuslääkityksen ja keskusteluapua, asia on siis hoidossa. Ero myös nosti mielialaa huomattavasti, ja nyt on harmonisempi olo kuin vuosiin.
Toinen miehen huolenaihe oli se, että rukoilen ja uskon Jumalaan ja enkeleihin. Miehen omien sanojen mukaan se on huolestuttavaa äitiyteni kannalta kun uskon humpuukiin. Mies on ateisti ja lapsi ei kuulu kirkkoon. Sanoin että mitään en lapselleni koskaan tule tyrkyttämään, hän saa aikanaan valita itse vakaumuksensa.
Mies määräili ja koitti alistaa minua, ja käytti rahallisesti hyväkseen, ollen itse vapaaehtoisesti työttömänä, eli äitinsä ja minun rahoillani. Hän esitti ihanaa ihmistä kaksi vuotta että sai minut raskaaksi, sitten kun vauva syntyi, muuttui ääni kellossa. Hän alkoi puuttua kaikkeen tekemiseeni, ja valitti milloin mistäkin, mitään en osannut tehdä oikein. Velkaannuin jonkin verran suhteemme aikana, koska en saanut miestä suostumaan töihin. Lapsi on nyt 5 v. Keräsin -10 joulukuusta saakka rohkeutta lähteä, ja säästin myös rahaa takuuvuokria yms. varten. Mies sai osittain minut uskomaan että olen syypää riitoihimme, vaikka vain pidin puoliani. Yritin saada miestä osallistumaan kotitöihin tai muuten ottamaan vastuuta, tai edes kohtelemaan minua muuten kuin itsestäänselvyytenä, ja aivottomana , avuttomana naisena, josta olen todella kaukana.
Minulla on ollut aina taipumusta ylikiltteyteen, ja vaikka nyt pidinkin kyllä puoleni, (siitähän ne riidat juuri tuli kun en halunnut alistua) niin perheneuvolassa en saanut suunvuoroa. Mies antoi itsestään kuvan hyvänä ja huolehtivana isänä, ja oli huolissaan minusta äitinä. Tosiasiassa minä hoidin 99,9% kodin, lapset ja kulut, ja miehen äiti hoiti miehen kulut.
Jos perheneuvolasta ovat tehneet ls-ilmoituksen miehen huolen takia, miten helposti lastensuojelussa uskovat jos kerron totuuden? Mies osaa olla erittäin vakuuttava, ja puhuu helposti ihmiset puolelleen. Jossain vaiheessa melkein itsekin uskoin häntä, etten pärjäisi ilman häntä. Ilmeisesti kuitenkin minulla oli sen verran itsetuntoa jäljellä että tajusin että on pakko lähteä ennen kuin olen liian uupunut.
Nyt olen onnellinen ja tasapainoinen, ja elämme joka toinen viikko lapseni kanssa normaalia arkea yhdessä. Mieskin tuntuu pärjäävän lapsen kanssa hyvin, ja siitä etteikö pärjäisi, ei ole ainakaan minulla ole mitään todisteita. Hän on ollut aina lapselle hyvä isä, ainakin silloin kun on ollut yleensäkin paikalla. Minä sen sijaan olin kuin ilmaa, rahani ja ostamani ruoka sekä tekemäni kotityöt kelpasivat kyllä, mutta hän ei vaivautunut kuuntelemaan, vaikka vuosia puhuin miten henkisesti yksin ja onneton olen suhteessa, ja miten kylmästi hän kohtelee minua, ja on liikaa omissa menoissaan, vaikkei ole töissäkään. ja miten minun niskaani kaatuu liikaa vastuuta.
Kiitos jos joku jaksoi lukea. Käyn tosiaan juttelemassa ammatit-ihmisen kanssa ja siltä osin asiat kunnossa, mutta vähän huolestuttaa, että leimaudunko minä tässä sitten kuitenkin huonoksi äidiksi miehen valheitten perusteella....
Perheneuvolakäynti oli miehen järjestämä, meidän piti keskustella yhteneväisistä kasvatuslinjoista, mutta koko 1,5 h oli pääosin sitä että mies oli katkera, syytteli ja haukkui minua.
Mies yritti keksimällä keksiä äitiydestäni huolenaiheita, ja kun niitä ilmeisesti oli vaikeaa löytää, niin hän keksi kaksi aika outoa huolenaihetta. Toinen oli masennukseni- paloin loppuun suhteemme aikana ja hankin masennuslääkityksen ja keskusteluapua, asia on siis hoidossa. Ero myös nosti mielialaa huomattavasti, ja nyt on harmonisempi olo kuin vuosiin.
Toinen miehen huolenaihe oli se, että rukoilen ja uskon Jumalaan ja enkeleihin. Miehen omien sanojen mukaan se on huolestuttavaa äitiyteni kannalta kun uskon humpuukiin. Mies on ateisti ja lapsi ei kuulu kirkkoon. Sanoin että mitään en lapselleni koskaan tule tyrkyttämään, hän saa aikanaan valita itse vakaumuksensa.
Mies määräili ja koitti alistaa minua, ja käytti rahallisesti hyväkseen, ollen itse vapaaehtoisesti työttömänä, eli äitinsä ja minun rahoillani. Hän esitti ihanaa ihmistä kaksi vuotta että sai minut raskaaksi, sitten kun vauva syntyi, muuttui ääni kellossa. Hän alkoi puuttua kaikkeen tekemiseeni, ja valitti milloin mistäkin, mitään en osannut tehdä oikein. Velkaannuin jonkin verran suhteemme aikana, koska en saanut miestä suostumaan töihin. Lapsi on nyt 5 v. Keräsin -10 joulukuusta saakka rohkeutta lähteä, ja säästin myös rahaa takuuvuokria yms. varten. Mies sai osittain minut uskomaan että olen syypää riitoihimme, vaikka vain pidin puoliani. Yritin saada miestä osallistumaan kotitöihin tai muuten ottamaan vastuuta, tai edes kohtelemaan minua muuten kuin itsestäänselvyytenä, ja aivottomana , avuttomana naisena, josta olen todella kaukana.
Minulla on ollut aina taipumusta ylikiltteyteen, ja vaikka nyt pidinkin kyllä puoleni, (siitähän ne riidat juuri tuli kun en halunnut alistua) niin perheneuvolassa en saanut suunvuoroa. Mies antoi itsestään kuvan hyvänä ja huolehtivana isänä, ja oli huolissaan minusta äitinä. Tosiasiassa minä hoidin 99,9% kodin, lapset ja kulut, ja miehen äiti hoiti miehen kulut.
Jos perheneuvolasta ovat tehneet ls-ilmoituksen miehen huolen takia, miten helposti lastensuojelussa uskovat jos kerron totuuden? Mies osaa olla erittäin vakuuttava, ja puhuu helposti ihmiset puolelleen. Jossain vaiheessa melkein itsekin uskoin häntä, etten pärjäisi ilman häntä. Ilmeisesti kuitenkin minulla oli sen verran itsetuntoa jäljellä että tajusin että on pakko lähteä ennen kuin olen liian uupunut.
Nyt olen onnellinen ja tasapainoinen, ja elämme joka toinen viikko lapseni kanssa normaalia arkea yhdessä. Mieskin tuntuu pärjäävän lapsen kanssa hyvin, ja siitä etteikö pärjäisi, ei ole ainakaan minulla ole mitään todisteita. Hän on ollut aina lapselle hyvä isä, ainakin silloin kun on ollut yleensäkin paikalla. Minä sen sijaan olin kuin ilmaa, rahani ja ostamani ruoka sekä tekemäni kotityöt kelpasivat kyllä, mutta hän ei vaivautunut kuuntelemaan, vaikka vuosia puhuin miten henkisesti yksin ja onneton olen suhteessa, ja miten kylmästi hän kohtelee minua, ja on liikaa omissa menoissaan, vaikkei ole töissäkään. ja miten minun niskaani kaatuu liikaa vastuuta.
Kiitos jos joku jaksoi lukea. Käyn tosiaan juttelemassa ammatit-ihmisen kanssa ja siltä osin asiat kunnossa, mutta vähän huolestuttaa, että leimaudunko minä tässä sitten kuitenkin huonoksi äidiksi miehen valheitten perusteella....
