Mietin tässä hetken, mitä sinulle sanoisin. Olen aika sanaton ja minusta tuntuu, etten edes osaa kirjoittaa kaikkea sitä millaisia ajatuksia tuo tilanteesi tuo mieleeni. Pahin pelkoni olisi se, että menettäisin oman lapseni.. Oman aviomiehen olen menettänyt ja hänen kanssakin teki tiukkaa olla "reipas". Hän itse toivoi, ettei näkisi minun itkeskelevän, vaan olisin oma itseni ja iloinen niinkuin aina muuten olen. Oli todella vaikeaa ja vasta viimeisenä hänen elinpäivänään "repesin" itkuun..Siihen asti jaksoin aina olla hänen lähellään ja iloisena omana itsenäni (tokihan minä itkinkin jos sellainen tilanne tuli, mutta en siis itkenyt 24/7, vaikka välillä mieleni olisi tehnytkin). Keskusteltiin kaikki asiat läpi, maan ja taivaan varrelta ja kun oltiin puhuttu niin paljon, ettei enää ole mitään sanottavaa, oltiin vain lähekkäin. Molemmilla oli hyvä olla. Meille annettiin vuosi aikaa opetella elämään sen asian kanssa, että toinen tulee kuolemaan. Se oli elämäni pisin ja raskain vuosi, mutta opettavaisin. Opin paljon itsestäni, opin rakastamaan miestäni ja lastani joka päivä täysillä..Ja tärkeintä mitä opin; opin elämään täysillä.
Toivottavasti löydät elämääsi suunnan ja jaksat olla rakkaan lapsesi kanssa loppuun asti. On varmasti vielä raskaampaa menettää oma lapsi, kun menettää oma mies. Voin vaan kuvitella.
Jos haluat keskustella minun kanssa niin taijamaija@pp.inet.fi osoitteesta tavoittaa ja voin vaikka soittaakin sinulle. :hug:
Toivottavasti löydät elämääsi suunnan ja jaksat olla rakkaan lapsesi kanssa loppuun asti. On varmasti vielä raskaampaa menettää oma lapsi, kun menettää oma mies. Voin vaan kuvitella.
Jos haluat keskustella minun kanssa niin taijamaija@pp.inet.fi osoitteesta tavoittaa ja voin vaikka soittaakin sinulle. :hug:
