Vielä sen verran, että kerran luin tänne linkitetyn hyvän tekstin tutkimusikäisistä taaperoista. Ydinasia kiteytettynä oli se, että on aikuisen velvollisuus tehdä kodista taaperolle turvallinen, koska kaikkea ei voi, eikä pidäkään kieltää vaan lapsen on annettava tutkia.
Mielestäni tämä oli todella hyvä ohje. Suosittelisin siis ensi tilassa hakemaan niitä salpoja oviin, ne muuten kiinnitetään kaapinoven tai laatikon sisäpuolelle, eikä niistä jää mitään näkyviä jälkiä ulospäin. Toki jotkut kuulemma oppii avaamaan nekin... Ja viekää sieltä keittiön kaapeita vaikka puolet astioista väliaikaisesti laatikoissa varastoon, että saatte ne ruoat sun muut pöydiltä pois. Koiranruoalle kokonaan uusi säilytyspaikka vaikka siivouskomeron ylähyllylle johonkin laatikkoon. Nyt vaan oma järjestelyluovuus kehiin, tavarat jemmaan ja turha vahtiminen+kieltäminen pois.
(teksti Vauva lehdestä 12/07)
Lapset oppivat elämästä, maailmasta, itsestään ja vanhemmistaan kuten luonnontieteilijät: kokeilemalla ja tutkimalla. Vaikka usein koemme lapsen tutkimusmatkat vanhempien ilkikurisena testauksena, Jesper Juul (tanskalainen kasvatusguru) painottaa lapsen tekevän niitä itseään varten, ei vanhempiaan vastaan.
Lapset eivät halua mitään muuta niin paljon, kuin että heidän vanhempansa olisivat onnellisia. Kun lasta kohdellaan arvostavasti, hänkin kohtelee muita niin. Ympäristöä vahingoittavan käytöksen pitäisi aina olla meille merkki siitä, että lapsi ei voi hyvin.
Samaa mieltä on lastenpsykiatri Jukka Mäkelä. Hänen mukaansa vanhemman tärkeimpiä velvollisuuksia on mahdollistaa se, että lapsen maailma on tutkittavissa.
Kieltämisen ja rajoittamisen sijaan vanhemman tulisi luoda lapsen ympäristöstä turvallinen ja iloita hänen kanssaan tutkimusmatkojen löydöksistä. Tämä on lapsen mielen vapauden kasvattamista. Vain siten hän oppii kokemaan itsensä osaksi ympäristöään.
Maailma, jota ei saa tutkia ja jossa ei saa olla oma itsensä, ei ole mukava paikka aikuisellekaan. Lapselle negatiivinen kasvuympäristö voi olla jopa tuhoisaa. Ympäristö, joka painottaa kieltoja ja rajoituksia, alentaa lapsen luontaista elinvoimaa. Se on myös omiaan lisäämään lapsen ahdistusta ja pelkoa.
Sana ei voi olla myös häpeällinen. Mäkelän mukaan moittiva ja tuomitseva ei saa lapsen uskomaan, että hän on pohjimmiltaan täysin väärässä maailman suhteen. Kun eitä käytetään väärin, menetetään paljon lapsen potentiaalia. Lapsen ilo oivaltaa estyy, eikä hän löydä sisältään ylpeyttä omasta osaamisestaan. JOkainen kielto lamaa, Jukka Mäkelä sanoo.
Joidenkin kieltojen on syytä lamatakin, kun puhutaan autotielle juoksemisesta, mutta paljon käytettynä ei menettää tehoaan.
"Kuulen usein vanhempien valittavan, etteivät heidän lapsensa usko, vaikka he kieltävät useita kertoja. Ein tulisikin toimia heti ensimmäisellä kerralla, toisella kerralla se on jo tehoton."
Mäkelän mukaan helpoin tapa on tehdä kodista sellainen, että lapsi voi turvallisesti tutkia sitä.
Kun ollaan tilanteessa, jossa kieltoja hoetaan päämäärättömästi, ollaan jo täysin väärällä tiellä.
Uhkauksilla kasvatettu lapsi oppii kyllä tottelemaan, mutta käytös pohjautuu pelkoon. Se estää ennen pitkää lapsen terveen itsetunnon kehityksen, sillä lapsi uskoo moitteiden perusteella olevansa paha. Alle 5-vuotias ei vielä osaa erottaa sitä mitä on ja sitä mitä tekee. Myös vanhemman oma itsetunto kärsii tällaisessa kasvatusmallissa.
Terve lapsi pelkää korkeita paikkoja ja kovia ääniä. Autotiet, kuumat hellat ja sähköpistokkeet ovat sitten sellaisia, joissa vanhempi voi käyttää ei-korttinsa.
"Huomaan itse selkeän eron lapsen käytöksessä sellaisina päivinä, jolloin kiellän häntä enemmän ja ohjaan vähemmän. Minusta tässä on pohjimmiltaan kyse läsnäolosta. Pelkkään kieltämiseen sortuu silloin, kun on liian kiireinen. Silloin kontakti lapseen jää pinnalliseksi, emmekä kumpikaan opi ja koe onnistumisen hetkiä."
Pikkuisille jää oma huone, eteinen ja olohuone (jossa ei varsinaisia vaaranpaikkoja ole). Ja jos keittiö on auki, olen siellä silloin itse. Meillä monta pikkuista, enkä millään voisi kaikkia vahtia joka sekunti....eikä kyllä huvitakaan. Saavathan nuo silti aikaiseksi, mutta huolellisesti ennakoimalla isoimmilta vahingoilta on vältytty. Sotkua toki syntyy missä ikinä kulkevatkaan, mutta se on vaan nyt tätä elämää 
Ehkä pitäisi ostaa jotain virallisia kaapin sulkimia. Harmittaa vaan jos niistä jää pysyvät jäljet vain pari vuotta vanhaan keittiöön. Laatikkorivistöissä meillä on kepit työnnettynä kahvojen sisään, niitä pojan on mahdoton aukaista.