Miten jotkut kehtaa hoitaa koko lapsiperheen elämän pyörittämisen isovanhempien avulla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Ihan vaan siksi kun koti on koti ja mummola on mummola.

En mä nyt oikein saa kiinni ajatuksestasi. Itse ajattelen niin, että isovanhemmat saavat toteuttaa isovanhemmuuttaan omalla tavallaan, olivat he konkreettisesti missä paikassa vain. Mutta jos vanhemmat ovat paikalla, niin toki he kasvatusvastuun vuoksi ovat sillä hetkellä määräysvallassakin. Mutta jos lapsi on isovanhempien vastuulla ja heidän seurassaan, niin sitten määräykset ovat heidän ja saavat itse toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. En tiedä yhtään perhettä, jossa isovanhemmat pääosin vastaisivat lapsiperheen arjen pyörittämisestä.
 
Meillä käy siivooja ja isovanhemmat. En tiennytkään olevani uusavuton uraohjus. Siivooja käy jotta mä voin tehdä jotain mukavampaa kuin siivota vessaa ja imuroida. Isovanhemmat siksi että poika on ainoa lapsenlapsi. Mä saisin kuulla aika huutoa jos en päästäisi niitä meille:) kyllä ne ihan omasta tahdostaan täällä käyvät, monta kertaa viikossa. Mutta tiedätkös ap että niiden syöttämisesta ja juottamisesta koituu myös vaivaa, ei sitä aina voi vetää lonkkaa
 
Meillä isovanhemmat asuu pohjoisessa, me Hkissa. Välimatkaa melkein 1000 km. Melkein päivittäin tulee itku, kun ajattelen kuinka ihanaa olisi, jos mummit asuisi tuossa naapurissa, ja voisivat piipahtaa meillä vaikka päivittäin. Siis tietysti siinä tapauksessa että itse haluaisivat.
 
Mie oon asunut saman katon alla omien isovanhempieni kanssa. Päivittäin olin "hoidossa" niiden luona. Vanhemmat hoiti maatilaa ja isovanhemmat lapsia. Päiväunet nukuin useammin mummon vieressä, kuin äidin. Kasvatusvastuu oli vanhemmilla, vaikka isovanhemmat kyllä rajansa ajoittain ylittivätkin. Tämä oli tapa joskus kauan sitten maalla, ja mie taidan olla "viimeisiä" tämän tavan mukaan kasvatettuja.

Oma tilanne on tyystin toinen. Omat vanhemmat asuu 400km päässä, ja on käyneet viimeksi vuosi sitten. Sisarukset on olleet hoitoapuna koulujen lomilla. Appivanhemmat asuu paikkakunnalla, mutten ole nähnyt vielä päivää jolloin ne olisivat konkreettisesti olleet arjessa apuna meillä kotona ruoasnlaitossa jne. Puolitoista vuotta sitten tulivat yksi ilta hätiin miehen ollessa töissä ja minun 40 asteen kuumeessa. Onneksi välillä ottavat tytön hetkeksi hoitoon ja joskus yökylään. Tämä 90 prosenttisesti meidän pyynnöstä.

Jokainen perhe tavallaan. Jos mie asuisin omien vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla, veisin harva se ilta tytön heille lenkin ajaksi.
 
Se on erilainen perhemalli. Esimerkiksi meillä on oma ydinperhe- minä, mies ja lapset- ja sitten vähän kauempana muut läheiset eli ystävät, isovanhemmat, lähisuku ym. Meidän perheessä kannetaan vastuu meidän lapsista, taloudesta, tehdään lapsia koskevat päätökset ja hoidetaan oma kotimme jne. Eikä meidän vanhemmat edes haluaisi ottaa lapsista isompaa vastuuta tai hoitaa päivittäin, viikoittain tai parinkaan kuukauden välein.
Tiedän kyllä useammankin perheen, joissa isovanhemmat esim. osallistuu lastenhoitoon todella paljon, kasvattaa lapsia vanhempien ohella, tekevät remontteja, antavat rahaa, osallistuvat lasten tuomiin menoeriin... isovanhemmat saattavat jopa puuttua perheen rahankäyttöön tai vapaa-ajan viettotapoihin, kotitöiden jakoon, kasvatuskysymyksiin ym. päätöksentekoon.
Ikävää on se, mitä olen joskus nähnyt, että yli-innokas isoäiti syrjäyttää isän ja ottaa esimerkiksi vauvanhoidossa vastuunkantajan tai toisen vanhemman roolin ja isä jää perheessä statistiksi.

Alkuperäinen kirjoittaja bad virgin:
Mä käytin TÖRKEÄSTI lapseni isovanhempia hyväksi,kun he tulivat tyttöä meille joka päivä hoitamaan,paitsi vkl kun meillä oli vapaata :saint:
Ja tätä kesti 6kk :whistle:

en kommentillan tarkoittanut että kaikki käyttävät hyväksi vaan olen nähnyt että toiset pitävät isovanhempien ja muiden sukulaisten apua itsestäänselvyytenä ja velvollisuutena ja se on mielestäni väärin.
 
No tuota, puolet ihmiskunnasta on sellaisia, jotka käyttävät kaikkia niitä hyväkseen, jotka antavat käyttä, ja puolet niitä joita käytetään hyväksi. Eli ihmiset kehtaavat kuule paljon kummempaakin.
Ei maailma ole reilu.
Esimerkiksi meidän lapset eivät kiinnosta kumpaakaan isovanhempaa. Toisia hoidettaan ja heille tehdään kaikki valmiiksi. (remontit ym)
Onneksi ei ole itsekään myöhemmin kiitollisuudenvelassa kenellekään.
 
mä tunnen mänttästä yhen tollasen mutsin joka äijänsä kanssa lihonnu ku norsut ryypiskelyn takia,pompottaa likka töissä käyvää mutsiaan hoitaan sen muksuja siis kahta likkaa jatkuvasti.ite makaa perse homeessa kanien koiran ja muiden elukoitten kanssa,niitäkin pitää haalia vaan lisää.hoitais enskin kersansa mut elukatkin hoidetaan ja mukulat pistetään mummun kontolle.joo ja tiedän tän siksi koska tuo likan mutsi valitti ettei jaksa.painaa töitä ja hoitaa töiden jälkeen mukulat.
 
Meillä lapsi on usein mun äidillä tai mun äidin äidillä yö kylässä.
Kyse ei ole siitä,ettenkö pärjäisi ilman heitä..
kyse on siitä,että voin antaa mieli hyvin heidän viettää aikaa tyttäreni kanssa kun sitä kovasti tahtovat..ja minä en ole kertaakaan joutunut pyytämään heiltä lapselle hoito tai yökylä paikkaa..he ovat sitä joka kerta itse tarjonneet..
Mua ärsyttää ihmiset joilla ei tunnu olevan läheisiä sukulaisia apuna ja sitten valittavat kun muut käyttävät omiaan hyväksi..tietämättä totuutta..
 
Alkuperäinen kirjoittaja sds:

Just. Miksi ihminen ei osaa sanoa ei" tuollaisille röyhkimyksille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja röppö:

No tuota, todellisuudessa on niitä, jotka itse pyytävät ja haluavat, ja niitä, jotka painostetaan (eli välit poikki jos et hoida ym).

Eli vaikka teillä olisi lähtöisin isovanhemmista, on niitäkin, jotka valittavat sitten muille miten ei jaksaisi ja jotka eivät haluaisi ottaa mutta eivät osaa kieltäytyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja röppö:
Meillä lapsi on usein mun äidillä tai mun äidin äidillä yö kylässä.
Kyse ei ole siitä,ettenkö pärjäisi ilman heitä..
kyse on siitä,että voin antaa mieli hyvin heidän viettää aikaa tyttäreni kanssa kun sitä kovasti tahtovat..ja minä en ole kertaakaan joutunut pyytämään heiltä lapselle hoito tai yökylä paikkaa..he ovat sitä joka kerta itse tarjonneet..
Mua ärsyttää ihmiset joilla ei tunnu olevan läheisiä sukulaisia apuna ja sitten valittavat kun muut käyttävät omiaan hyväksi..tietämättä totuutta..

Tietysti noinkin voi olla, sulla ja lapsellasi on kivasti asiat! Mutta tiedät varmaan, että on niitäkin joilla ei isovanhemmat voi tai halua hoitaa ja niitä jotka käyttää isovanhempia hyväksi, kun tietävät ettei ne henno kieltää vaikkeivat aina jaksaisikaan hoitaa. Meitä on niin moneksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Ihan vaan siksi kun koti on koti ja mummola on mummola.

entäs jos se ei ole selvästi niinkään? me ei olla ihan joka päivä tekemisissä miun vanhempien kanssa, mutta useita kertoja viikossa ja kyllä minä lasken perheeseeni myös siskon miehineen ja vanhempani samoin he laskevat minut lapsineni perheeseensä. me ollaan asuttu lasten kanssa minun vanhemmillani puoli vuotta ja lapsille se paikka on yhtä paljon koti kuin tämä meidänkin kotimme. poika ehdotti juuri tällä viikolla että muutettaisiin sinne ja mummi ja pappa olis meidän kaikkien äiti ja isi ja minä sit toisena äitinä mukana :D samoin käsitteet sekoittuu.. mummi äiti, pappa isi jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja sds:
mä tunnen mänttästä yhen tollasen mutsin joka äijänsä kanssa lihonnu ku norsut ryypiskelyn takia,pompottaa likka töissä käyvää mutsiaan hoitaan sen muksuja siis kahta likkaa jatkuvasti.ite makaa perse homeessa kanien koiran ja muiden elukoitten kanssa,niitäkin pitää haalia vaan lisää.hoitais enskin kersansa mut elukatkin hoidetaan ja mukulat pistetään mummun kontolle.joo ja tiedän tän siksi koska tuo likan mutsi valitti ettei jaksa.painaa töitä ja hoitaa töiden jälkeen mukulat.

Just. Miksi ihminen ei osaa sanoa ei" tuollaisille röyhkimyksille.
sitä on sille moni sanonut,mutta kaiketi osaa sanoa ei kun kaksi lasta jo kuollut ja toi on ainokainen.ei uskois että muija on 24!
Osaa olla vittumainen ja oikea piru jos joku tekee jotain mistä hän ei tykkää.
miettikää ne rakentaa ja sen muijan isä oli auttamassa että saavat talveksi asunnon valmiiksi,tää menee huutaan sinne että voitteko tehdä rakentamista hiljempaa kun niiden muksut on päivä unilla,hei haloo!miten voit rakentaa hiljaa jos naulata tarvii??sitten oltiin palko nenässä kun sen isä lähti meneen sieltä ja ukko joutu tekeen remonttia yksinään..jotenka hyvin menee!

Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:

Jos paljon tekemisissä isovanhempien kanssa, on äidin pidettävä kova kuri lapsilla. Usein sellaiset lapset ovat kurittomia ja kiusaavat muita, jotka paljon mummolassa. Juuri sen vuoksi, että kun äidillä paljon vapaata, jaksaa mennä temppuihin mukaan.
 
Sellaiset on, joiden isovanhemmat antaa pompotella miten tahtoo... Eikä rajoja aseteta kotona eikä isovanhemmilla.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
Ihan vaan siksi kun koti on koti ja mummola on mummola.

entäs jos se ei ole selvästi niinkään? me ei olla ihan joka päivä tekemisissä miun vanhempien kanssa, mutta useita kertoja viikossa ja kyllä minä lasken perheeseeni myös siskon miehineen ja vanhempani samoin he laskevat minut lapsineni perheeseensä. me ollaan asuttu lasten kanssa minun vanhemmillani puoli vuotta ja lapsille se paikka on yhtä paljon koti kuin tämä meidänkin kotimme. poika ehdotti juuri tällä viikolla että muutettaisiin sinne ja mummi ja pappa olis meidän kaikkien äiti ja isi ja minä sit toisena äitinä mukana :D samoin käsitteet sekoittuu.. mummi äiti, pappa isi jne.

Jos paljon tekemisissä isovanhempien kanssa, on äidin pidettävä kova kuri lapsilla. Usein sellaiset lapset ovat kurittomia ja kiusaavat muita, jotka paljon mummolassa. Juuri sen vuoksi, että kun äidillä paljon vapaata, jaksaa mennä temppuihin mukaan.

kyllä meillä kuria pidetään. vanhempieni vieressa asuu lapsiperhe ja lähellä toisen kaverin mummola missä pikkupoika on usein ja leikkivät kyl ilman isompia riitoja.. joskus tulee kinaa siitä mistä leikitään. ja mihin temppuihin jaksaa mennä mukaan jos ollaan mummolassa? minä olen lähes aina lasten mukana siellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja sds:
mä tunnen mänttästä yhen tollasen mutsin joka äijänsä kanssa lihonnu ku norsut ryypiskelyn takia,pompottaa likka töissä käyvää mutsiaan hoitaan sen muksuja siis kahta likkaa jatkuvasti.ite makaa perse homeessa kanien koiran ja muiden elukoitten kanssa,niitäkin pitää haalia vaan lisää.hoitais enskin kersansa mut elukatkin hoidetaan ja mukulat pistetään mummun kontolle.joo ja tiedän tän siksi koska tuo likan mutsi valitti ettei jaksa.painaa töitä ja hoitaa töiden jälkeen mukulat.

Just. Miksi ihminen ei osaa sanoa ei" tuollaisille röyhkimyksille.
sitä on sille moni sanonut,mutta kaiketi osaa sanoa ei kun kaksi lasta jo kuollut ja toi on ainokainen.ei uskois että muija on 24!
Osaa olla vittumainen ja oikea piru jos joku tekee jotain mistä hän ei tykkää.
miettikää ne rakentaa ja sen muijan isä oli auttamassa että saavat talveksi asunnon valmiiksi,tää menee huutaan sinne että voitteko tehdä rakentamista hiljempaa kun niiden muksut on päivä unilla,hei haloo!miten voit rakentaa hiljaa jos naulata tarvii??sitten oltiin palko nenässä kun sen isä lähti meneen sieltä ja ukko joutu tekeen remonttia yksinään..jotenka hyvin menee!
Onkohan samatapaus mänttästä:0
Kaksi tyttöä ja alkaa N kirjaimella?Mies alkaa J kirjaimella?N aina kehuskelee autoillaan vaikka todellisuudessa autot on miehen kuten tuo talokin mitä tekevät.

no meillä lapsi ulkoilee mummun kanssa päivittäin, koska mummu tahtoo ja tyttö nauttii mummun seurasta. pitäsköhän se kieltää, jotta en ole laiskimus mutsi.
haloo! jotkut tahtoo hoitaa ja nähdä lapsenlapsiaan. ja se on rikkaus kaikille. tunti pari omaa aikaa, saan tehdä ruokaa, käydä kaupassa.
vietetään kuitenki suurin osa ajasta perheenä.
 
Kukaan ei kommentoinut sitä, että isänkin olisi hyvä oppia ottamaan vastuuta lapsista. Isovanhemmat (miehen vanhemmat) ottavat vaan aina lapset hoitoon kun uusavuton isä ei niiden kanssa yksin pärjää... hyysäävät siis aikuista perheellistä poikaansa.
 
jos äiti on väsynyt ja sairastunut vaikka masennukseen. Siinä on kaikki apu tarpeen. Niin ja muut ei sitä välttämättä tiedä, lähipiiri vain. Masennuksen pystyy halutessaan salaamaan.
Ja on niitä perheitä joissa ydinperheeseen voivat kuulua muutkin kuin vain lapsi, isä ja äiti. Ja toiset auttaa mielellään, jopa siinä määrin, että avusta joutuu välillä kieltäytymään.
 
Mä ainakin olen erittäin kiitollinen äidilleni joka ihan itse ehdotti että tulee vahtimaan poikaa 1 vuotiaasta 1½v asti kun teen opiskelujen työharjoitteluja. Äitini siis vuorotteluvapaalla omasta työstään. Ihanahan se on, että mummilla ja pojalla myöskin läheiste välit. Nyt mummi ja taata Italiassa lomalla niin pojulla on selvästi mummia ikävä jokapäivä haluaa "soittaa" mummille omalla leikkikännykällä (ja mummilla on poikaa kova ikävä). yhden yön on poju mummin ja taatan luona ollut. Miksi en huolisi hoitoapuja?!?
 
On oikeasti aika järkkyä että ihmisten mielenterveysongelmien lisääntymisen syyksi sanotaan ekana aina juurettomuus ja yksinäisyys, se että perheet on hajonneet kuka minnekin, isovanhemmat näkee harvoin lastenlapsiaan jne. Ja sit jos joku uskaltaa valita toisin, alkaa hirveä panettelu.
 
Yhteistyössä