Miten kertoa erosta, että siis haluaa eron?

[voi ei]

Suhde ollu ku vuoristorataa, erottu ja palattu. Nyt olen varma etten halua tätä enää, en tiedä onko minulla enää tunteitakaan, mutta olen varma että haluan erota, en jaksa enää. Yhdessä oltu 5 vuotta ja yksi lapsi. Kauhean paha olo, tuntuu ihan järjettömän pahalta, ku ajattelen että vien lapsen isältä, hän ei tule näkemään lastaan joka päivä, ei saa toivottaa hyvää yötä, ei kysyä mitä kerhossa tehtiin jne. Itse tulisin hulluksi, en kestäisi eroa lapsesta. Saa puolestani siis nähdä kuin paljon haluaa, en sitä tarkottanu. Ja toki lapsella tulee ikävä isää...
Miten nyt kerron näistä tuntemuksista miehelleni? Olen tässä jo muutaman kuukauden jo oikeasti yrittäny kertoa mutta ei, en ole uskaltanut
Miten se tehdään hyvin, ja mitä osaan sanoa!? En halua loukata.
Onko kokemuksia?
Ja mies haaveilee vaan että pian lähdetään lomalle ja nytkin hän tulee kohta töistä ja haluaa läheisyyttä jne, ja minä vain menen mukana vaikka tiedän että kohta tämä loppuu...

 

[tuota]

suoraan lienee se paras tapa kertoa. Miksi olet varma, että mies ei näe lasta joka päivä? Myös isä voi olla lähivanhempi.

 

[---]

MIKÄ teillä sitten on huonosti??

 

["vieras"]

Tietysti niin että lapsi on vuoroviikoin kummallakin vanhemmalla. Tai sitten esim. arkipäivät isällä ja viikonloput sinulla.

 

[astrolabe]

Miehen tullessa Suomeen tyrkkäsin nenän eteen allekirjoittamani eropaprut.

 

["tiina"]

Se minullakin tulee mieleen että miksi olet niin varma että juuri isä on se joka ei saa/voi nähdä lastaan joka päivä?

 

[voi ei]

Koska se olen minä, ei tule kysymykseenkään että lapsi jäisi isälleen! Isä tyytyy siihen varmasti, ja mielellään hän saisi nähdä lasta monta kertaa viikossa, olla yötä jne...
Mutta tarkoitan miten aloitan keskustelun, enhän voi vain "kuule matti, haluaisin erota" Ja siis kauheaa, kun en saa sanotuksi, tekee niin pahaa, mutta pahaa tekee myös olla tässä suhteessa...

 

[voi ei]

Kaikki on päin persettä, aina ollutkin...
Mies on ollut narsistinen, hän on vuosia minua haukkunut ja alistanut jne, ja yhtenä päivänä havahduin että hei, ei minun tarvitse sietää tätä enää. Sen jälkeen mies on ehkä parantanut käytöstään, mutta olen tullut päätökseen että haluan siltikin erota koska se mitä hän monta vuotta on tehnyt, on jäänyt mieleeni ja olen pikku hiljaa alkanut vihata, en nyt tiiä sanoako vihata mutta en voi olla hänen kanssaan enää...
En osaa enää rakastaa häntä kait...
Ja meillä on ollut ties mitä luottamus ongelmia sun muita.

 

[---]

Ei kai sitä tarvi sanoa just nyt,vaan sitten kun hän seuraavan kerran käyttäytyy huonosti sinua kohtaan. Silloin on helppo sanoa että nyt riitti,haluat erota. Tai sitten otat puheeksi että sua painaa kaikki se,mitä on tapahtunut, etkä halua enää jatkaa.

 

[sammunut kynttilä]

Tiedän tunteen. Meillä on ollut samantyyppistä ongelmaa, mies on pitänyt tavallaan "itsestään selvyytenä" minua ja hän on saanut läheisilleen mielestään käyttäytyä niin rumasti kuin vaan lystää..
Nyt olemme käyneet kolme kertaa pariterapiassa ja mies on tämän aikana parantanut tapojaan / skarpannut ja näyttäisi tosissaan jopa yrittävän parempaan suuntaan. Mutta minä en tiedä voiko lamaantuneita tai "kuolleita" tunteita enää herättää. Tällä hetkellä ei ole muita tunteita kuin "kumppanuus", yhteistyö. Kaikki hellyys ja läheisyydenkaipuu miestä kohtaan on kadonnut. En tunne rakkautta tai mitään herkkää tunnetta miestä kohtaan enkä tiedä onko se enää mahdollista vaikka hän kuinka parantaisi. Lojaali olen miehelle mutta en sen enempään pysty.
Aika tukala tilanne, kun kuitenkin toivoisi rinnalleen sen elämänkumppanin, sellaisen johon luottaisi ja jota kohtaan tuntisi vilpitöntä rakkautta ja samalla tuntisi ja luottaisi siihen että mieskin aidosti välittää ja arvostaa ja olisi luotettava elämänkumppani, tuli vastaan mitä tilanteita hyvänsä.
Nyt tämän tyyppistä läheisyyttä ei ole, ainoastaan "yhteistyökumppanuus" kahden lapsen vanhempina ja yhteisen talon omistajina.
Miehen sanat ja teot ovat kaivertuneina kokemuksina ja muistikuvina eikä niitä saa pois, vaikka mies muuttuisi miten paljon hyvänsä. Eikä muutos välttämättä ole edes pysyvää?
En osaa neuvoa, mutta ymmärrän tunteesi.

 

["vieras"]

En näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin suoran puheen. Vaikka tuntuis pahalta.

 

[voi ei]

Tiedän tunteen. Meillä on ollut samantyyppistä ongelmaa, mies on pitänyt tavallaan "itsestään selvyytenä" minua ja hän on saanut läheisilleen mielestään käyttäytyä niin rumasti kuin vaan lystää..
Nyt olemme käyneet kolme kertaa pariterapiassa ja mies on tämän aikana parantanut tapojaan / skarpannut ja näyttäisi tosissaan jopa yrittävän parempaan suuntaan. Mutta minä en tiedä voiko lamaantuneita tai "kuolleita" tunteita enää herättää. Tällä hetkellä ei ole muita tunteita kuin "kumppanuus", yhteistyö. Kaikki hellyys ja läheisyydenkaipuu miestä kohtaan on kadonnut. En tunne rakkautta tai mitään herkkää tunnetta miestä kohtaan enkä tiedä onko se enää mahdollista vaikka hän kuinka parantaisi. Lojaali olen miehelle mutta en sen enempään pysty.
Aika tukala tilanne, kun kuitenkin toivoisi rinnalleen sen elämänkumppanin, sellaisen johon luottaisi ja jota kohtaan tuntisi vilpitöntä rakkautta ja samalla tuntisi ja luottaisi siihen että mieskin aidosti välittää ja arvostaa ja olisi luotettava elämänkumppani, tuli vastaan mitä tilanteita hyvänsä.
Nyt tämän tyyppistä läheisyyttä ei ole, ainoastaan "yhteistyökumppanuus" kahden lapsen vanhempina ja yhteisen talon omistajina.
Miehen sanat ja teot ovat kaivertuneina kokemuksina ja muistikuvina eikä niitä saa pois, vaikka mies muuttuisi miten paljon hyvänsä. Eikä muutos välttämättä ole edes pysyvää?
En osaa neuvoa, mutta ymmärrän tunteesi.

Joo tämä kuulostaaki tutulta, on paha olo ja mietin miten tässä näin kävi, ei minun tunteet voi kuolla jne, mutta näin on päässy käymään, ja tiedän mistä johtuu...
Mies on aikoinaan niin alistanut minut ja nyt tämä viha alkaa purkautua, vaikka mies nyt olisi eri ihminen en enää voi jatkaa...
No siirrän tämän huomiseen, huomenna minä kerron tunteistani! Pelottaa vaan miten mies reagoi...
Hän on muutenkin masentunut, työt ei rullaa jne...

 

[Rakkausvauva89]

Ei kai sitä tarvi sanoa just nyt,vaan sitten kun hän seuraavan kerran käyttäytyy huonosti sinua kohtaan. Silloin on helppo sanoa että nyt riitti,haluat erota. Tai sitten otat puheeksi että sua painaa kaikki se,mitä on tapahtunut, etkä halua enää jatkaa.

SIIS ei kyllä minkään riidan yhteydessä kannata sanoa, silloin hän ei ota tosissaan. Kannattaa oikeasti istua alas (lapsi hoitoon!), kertoa ystävällisesti tunteesi ja päätökses ja että aiot siinä pysyä. Sitten ei kannata "heltyä" vaikka toinen siin itkisi ja ruinais takas... pysyt päätöksessäs.

 

[Mamixfour]

Niin on samoja tuntemuksia. Pitkä yhteinen elämä vain on tullut tiensä päähän. Meillä lisänä miehen joka päivänen alkoholin käyttö. Tunteet häntä kohtaan enää lähinnä sääli ja lojaalius. Mutta, vaikka kuinka (vielä kerran) lupaisi muuttua, jättää alkoholin, en voi enää uskoa ja luottaa, että muutos tapahtuisi ja ennen kaikkea olisi pysyvä. Silti, en vain saa sanottua, että en jaksa ja että haluan eron. Tuntuu, että onko minulla siihen oikeasti oikeus? Alan tuntea itselläni sitä syyllisyyttä, että minäkö se sitten kuitenkin perheen rikon, kun en tätä jaksa ja haluan erota?

 

[vviieerraass]

Monesti tuntuu että helpompi pettää ja toivoa että jää kiinni = saa vielä vieritettyä osasyyn erosta toisellekkin kun oletettavasti toinen haluaa sen jälkeen eron. Exäni ainakin teki näin.