Miten kieltäytyä kohteliaasti ystävyydestä?

[Kavereita ja ystäviä]

Minulla on muutamia ihmisiä ympärilläni, jotka todella paljon yrittävät kaveerata ja ystävystyä. Onhan se ihan mukavaa olla pidetty, mutta itse en pahemmin välitä näistä ihmisistä – voin viettää esim. iltaa heidän seurassaan vaikkapa mieheni vuoksi (toinen näistä naisista on mieheni hyvän ystävän tyttöystävä), mutta minulla ei ole mitään intressiä solmia heihin sen syvempää ystävyyssuhdetta.

Minulla on ystäviä ihan riittämiin ja näille pitkään kestäneillekin ystävyyssuhteille tuntuu olevan vaikea löytää aikaa – niille, joita ihan oikeasti haluan ylläpitää ja jotka ovat minulle tärkeitä. Siksi tuntuu melkeinpä ärsyttävältä, kun nämä kaksi naista ihan vaatimalla vaativat minua viettämään kanssaan aikaa. Jos minulla on vapaata, teen mieluummin jotain ihmisten kanssa joista oikeasti pidän.

Toinen näistä naisista on työkaverini, joten näämme sen vuoksi päivittäin ja hän tuntuu pitävän minua ylimpänä ystävänään. Toinen taas miehen ystävän tyttöystävä ja hän kokee olevansa joku "sielunkumppanini", vaikka en todellakaan koe samoin...

Mitäs pitäisi tehdä?

 

[samaa kokenut]

Mikäs siinä muu auttaa kuin olla tympeä. Ja jos ei mene perille, niin sitten vielä tympeämpi. Tylyn maineenhan siitä saa, mutta omasta rauhasta on joskus maksettava, tavalla tai toisella...

 

[niiiiiiiiin]

Niin tuota. Ymmärrän, että et koe toveruuttanne välttämättä yhtä läheisenä, kuin nämä kaksi muuta, mutta olisiko se liikaa vaadittu jos silloin tällöin kävisit heidän kanssaan vaikka kahvilla? Jotenkin omaan korvaan kuulostaa tosi itsekkäältä ja, hmmm, en tiedä.. Mutta kun rupeaa ajattelemaan asiaa minunkaltaiseni kannalta, jolla ei hirveästi ole ystäviä ollenkaan, ei edes kavereita, niin joskus hyvin harvoin kahvilla käyminen heidän kanssaan ei varmasti olisi sinultakaan liikaa vaadittu. Jos kuitenkin toimeen tulet heidän kanssaan, ja kestät heidän seuraansa.

 

[on sulla murheet]

Eikös se ole hyvä, että ylipäätään on ystäviä? Sä oot niiden kanssa, jotka ON oikeesti SUN ystäviä ja that´s it. Sanot vaan, että et ehdi, kun meet "Maijan" ja "Sadun" kanssa shoppailemaan tms.

Hmmm miksi tuo sun työkaveri pitää sua ylimpänä ystävänään? Oletko kenties antanut ymmärtää muuta, kuin ajattelet? Ole vaisu, mutta älä tyly. Älä avaudu mistään henk.koht. asioistasi, äläkä pahemmin vaikuta olevasi kiinnostunut tämänkään asioista. Ellei tajua, niin jotain on pielessä.

 

["vieras"]

No mun kokemuksen mukaan kun tarpeeksi peruu/ kieltäytyy tapaamisista niin ne "ystävät" kaikkoaa ihan itsestään pikkuhiljaa. Vaikka sulla olis ns. oikeat syyt perua, esim. sairastuminen, työt, avioero jne.

 

["vieras"]

Ei ystävyydestä kannata mitään suurempia liikesopimuksia tehdä. Itse olen vuosien saatossa pitänyt moniakin ihmisiä parhaina ystävinäni ja tiennyt kyllä, että heille ne parhaat ystävät ovat jossain muualla. Niin kauan kun homma kaikille sopii niin asia on ok. Ei siitä tarvitse erikseen puhua.

Silloin kun et ehdi niin et ehdi. Ei tarvitse sanoa, että en ehdi mutten haluaisi vaikka ehtisinkin.

 

[Anatolia]

Ei mitenkään, loppupeleissä.

Jos ihan suoraan kauniisti sanoo, että meistä ei tule ystäviä, niin se on about maailmanloppu.

Ja jos ei vastaa yhteydenottoihin, keksii tekosyitä sille miksei lähde kahville, käyttää muita vastaavia etäännyttämistaktikoita, niin tulee rutinaa siitä kun ei voi suoraan sanoa ettei halua olla ystävä.

Miten toimiikin, niin aina joku vetää herneet nekkuun.

 

[Ap.]

Niin tuota. Ymmärrän, että et koe toveruuttanne välttämättä yhtä läheisenä, kuin nämä kaksi muuta, mutta olisiko se liikaa vaadittu jos silloin tällöin kävisit heidän kanssaan vaikka kahvilla? Jotenkin omaan korvaan kuulostaa tosi itsekkäältä ja, hmmm, en tiedä.. Mutta kun rupeaa ajattelemaan asiaa minunkaltaiseni kannalta, jolla ei hirveästi ole ystäviä ollenkaan, ei edes kavereita, niin joskus hyvin harvoin kahvilla käyminen heidän kanssaan ei varmasti olisi sinultakaan liikaa vaadittu. Jos kuitenkin toimeen tulet heidän kanssaan, ja kestät heidän seuraansa.

No eihän siinä mitään, jos oiski vaan "sillon tällön kahvilla käyntiä", mutta kun esim. kinuavat jatkuvasti jonnekin risteilylle tmvs. Mulla on muutenkin kiireitä ja jos järkkäilen jotain suurempaa haluan tehdä sen seurassa, jossa oikeasti viihdyn. Sitten aina pettyvät, kun en halua lähteä mukaan.

Ei kai kukaan halua mitään sääliystäviä? Niitä oikeitakin voi kyllä löytää. Ja jos oman ajan vaatiminen on susta itsekästä niin sitten se on.

 

[The Maiden]

Minusta on jännä ilmiö, että juuri näillä ihmisillä on paljon ystäviä, jotka pitävät suurinta osaa rasitteina. Itse olisin iloinen, jos saisin edes yhden vanhoista harvoista ystävistäni takaisin, mutta ei niin ei. Nallekarkkeja, kuten ystäviäkään ei jaeta tasan. Ihminen kaveeraa niiden kanssa mieluiten, joista hyötyy eniten.

 

["vieras"]

Mä oon kans pohtinut tällaista asiaa ja tullut siihen tulokseen ettei minusta taida olla sanomaan sellaista suoraan ainakaan. Mieluummin vaikka välttelen ko. ihmisen seuraa ja tilanteita joissa pitää seurana olla ja toivon että hän itse tajuaisi etten kaipaa sydänystävyyttä. Tyly en halua olla, mutta uskon että tuosta suoraan sanomisesta ei välttämättä hyvä seuraisi..

 

[Anatolia]

Minusta on jännä ilmiö, että juuri näillä ihmisillä on paljon ystäviä, jotka pitävät suurinta osaa rasitteina. Itse olisin iloinen, jos saisin edes yhden vanhoista harvoista ystävistäni takaisin, mutta ei niin ei. Nallekarkkeja, kuten ystäviäkään ei jaeta tasan. Ihminen kaveeraa niiden kanssa mieluiten, joista hyötyy eniten.

Suurinta osaa? Ei kai sentään.

Mutta kun ystäviä ja kavereita on useampia, niin kokee ehkä jotkut ns. riippakivet eli väkisin ystäväksi yrittävät rasitteeksi ihan eri lailla kuin sellainen jolla ei ole ainoaakaan kamua...ihan loogistahan se on.

 

[Aijaa]

Lähtä nuo ystäväksesi haluavat mulle kylään, mä voi alkaa ystäväkseen

 

["vieras"]

Itselläni ei ole montaakaan ystävää, ja olen sinut sen kanssa ja tosissaan paljon viihdynkin yksikseni. Kuitenkin on yksi ihminen, joka haluaisi kovasti ystävystyä. Itse en koe kemioiden kohtaavan millään tasolla, enkä ole niin jalo ihminen että alkaisin harrastamaan hyväntekeväisyyttä sydänystävyyden muodossa.

 

[joskus on tiedettävä rajansa]

Niin tuota. Ymmärrän, että et koe toveruuttanne välttämättä yhtä läheisenä, kuin nämä kaksi muuta, mutta olisiko se liikaa vaadittu jos silloin tällöin kävisit heidän kanssaan vaikka kahvilla? Jotenkin omaan korvaan kuulostaa tosi itsekkäältä ja, hmmm, en tiedä.. Mutta kun rupeaa ajattelemaan asiaa minunkaltaiseni kannalta, jolla ei hirveästi ole ystäviä ollenkaan, ei edes kavereita, niin joskus hyvin harvoin kahvilla käyminen heidän kanssaan ei varmasti olisi sinultakaan liikaa vaadittu. Jos kuitenkin toimeen tulet heidän kanssaan, ja kestät heidän seuraansa.

Minulla on rakkkaita, pitkäaikaisia ystäviä muutama.

Sitten on naapuriyhteisö, johon haluan kuulua, ja pari eri harrastusyhteisöä. Ja työyhteisö, jossa olen jonkinlainen pomo: työ sitoo paljon, mutta en mielestäni voi ruveta työtoverieni tai alaisteni kanssa ystävöimään jonkun kanssa enemmän ja jonkun vähemmän. Menee siis ihan työn merkeissä. Ja omat aikuiset lapset ja mies ja erinäinen määrä sukulaisia, joihin pidän yhteyttä.

Osaan käyttäytyä ja kuuntelen enemmän kuin puhun. Niinpä tämän tästäkin tulee elämään ihmisiä jotka toivovat minulta enemmän läsnäoloa ja "ystävyyttä". En voi sellaista tarjota. Jos mielin pitää oman pääni ja jaksamiseni kasassa, ja elää elämääni iloisesti ja rauhassa rakkaiden ihmisteni kanssa, joudun vähn rajaamaan kaikenlaisia kahvillakäymiskotkotuksia. Vaikkapa se sitten olisi jonkun mielestä itsekästä ja tylyä.

Mikä siinä on että ne yksinäiset ja ystävättömät eivät voi ystävystyä keskenään? Miksi tupata semmoisen ihmisen ystäväksi jolla on ihan tarpeeksi tietämistä jo omissaankin?

 

[Keittiönoita]

Minulla on rakkkaita, pitkäaikaisia ystäviä muutama.

Sitten on naapuriyhteisö, johon haluan kuulua, ja pari eri harrastusyhteisöä. Ja työyhteisö, jossa olen jonkinlainen pomo: työ sitoo paljon, mutta en mielestäni voi ruveta työtoverieni tai alaisteni kanssa ystävöimään jonkun kanssa enemmän ja jonkun vähemmän. Menee siis ihan työn merkeissä. Ja omat aikuiset lapset ja mies ja erinäinen määrä sukulaisia, joihin pidän yhteyttä.

Osaan käyttäytyä ja kuuntelen enemmän kuin puhun. Niinpä tämän tästäkin tulee elämään ihmisiä jotka toivovat minulta enemmän läsnäoloa ja "ystävyyttä". En voi sellaista tarjota. Jos mielin pitää oman pääni ja jaksamiseni kasassa, ja elää elämääni iloisesti ja rauhassa rakkaiden ihmisteni kanssa, joudun vähn rajaamaan kaikenlaisia kahvillakäymiskotkotuksia. Vaikkapa se sitten olisi jonkun mielestä itsekästä ja tylyä.

Mikä siinä on että ne yksinäiset ja ystävättömät eivät voi ystävystyä keskenään? Miksi tupata semmoisen ihmisen ystäväksi jolla on ihan tarpeeksi tietämistä jo omissaankin?

Koska heiltä usein puuttuu taito ja rohkeus ystävystyä. Kyllä he ihan mielellään ystävystyisivätkin, mutta he eivät tiedä, miten se voisi tapahtua.

Mä ymmärrän tuon sun näkemyksesi, koska ei sitä jaksa määräänsä enempää olla menossa. Jokaista vapaahetkeään ei voi antaa muille ihmisille. Niiden kaikista läheisimpien kanssa haluaa luonnollisesti olla eniten tekemisissä ja heidän aikataulunsa ja tarpeensa menee muiden edelle. Jokaisen täytyy itse päättää, missä kulkee se raja, kuinka monen ihmisen kanssa ehtii, jaksaa ja haluaa olla tekemisissä.

 

[Ap.]

Suurinta osaa? Ei kai sentään.

Mutta kun ystäviä ja kavereita on useampia, niin kokee ehkä jotkut ns. riippakivet eli väkisin ystäväksi yrittävät rasitteeksi ihan eri lailla kuin sellainen jolla ei ole ainoaakaan kamua...ihan loogistahan se on.

Komppaan! Minulla on elämässäni paljon tärkeitä ihmisiä, joita en todellakaan koe rasitteeksi.

Nämä kaksi ihmistä ovat kuitenkin rasitteita, sori vaan. Toinen heistä vielä nostaa mua jotenkin todella ärsyttävällä tavalla "jalustalle" – esim. "Voi ku sä oot niin kaunis, mä oon ihan hirveä läski" lausahduksia ym. Ei tuommosta jaksa kuunnella. En oo koskaan tykännyt makeilusta, eikä mun ystävät todellakaan makeile ja imartele jatkuvasti. Sanovat, jos on hyvää sanottavaa aidosti, mutta meidän keskustelut ei pyöri jatkuvasti mun hyvien puolien ja sen huonojen puolien ympärillä.

Ehkä ne, joiden on vaikea saada ystäviä vois miettiä, millä tavoin käyttäytyy – esimerkiksi imartelu ja toisen ylistäminen ei ole kauhean kivaa, se on vaivaannuttavaa. Samaten jos kuuluu näihin "totuuden torviin", joiden on aina pakko sanoa suorat sanat oli se sitten hyvää tai huonoa. Seuratkaa itseänne miten käyttäydytte muiden ihmisten seurassa ja päätelkää sitten itse, jaksaisitteko omaa seuraanne .

 

[Ystävällinen]

Kun kohdalleni on sattunut ihmisiä, jotka haluavat olla tekemisissä kanssani enemmän kuin minä heidän kanssaan, olen vain ollut pitämättä yhteyttä. Esimerkiksi sinun ei tarvitse vastata puhelinsoittoihin. Kutsuihin voi vastata "kiitos, mutta en pääse, koska mulla on jo muuta sovittu". Töissä olet tietenkin ystävällinen tuota henkilöä kohtaan, mutta käy lounaalla ja kahvilla hänen kanssaan vain silloin tällöin - samalla frekvenssillä kuin muidenkin työkavereittesi kanssa.

Kun toimit ystävällisesti, mutta hieman etäisesti ja vältellen, niin ei ne loputtomiin jaksa yrittää.

 

[PipariSuu]

No eihän siinä mitään, jos oiski vaan "sillon tällön kahvilla käyntiä", mutta kun esim. kinuavat jatkuvasti jonnekin risteilylle tmvs. Mulla on muutenkin kiireitä ja jos järkkäilen jotain suurempaa haluan tehdä sen seurassa, jossa oikeasti viihdyn. Sitten aina pettyvät, kun en halua lähteä mukaan.

Ei kai kukaan halua mitään sääliystäviä? Niitä oikeitakin voi kyllä löytää. Ja jos oman ajan vaatiminen on susta itsekästä niin sitten se on.

Onko sun vaikea sanoa ei:tä?

Jos pyytää, niin sanot, ettet kerkiä, ei huvita tjms. Jos pyytää kahville, niin et kerkiä jne. Tarviiko sitä tylysti sanoa, ettet kaveri halua olla. Musta tuo on aika moukkamaista, ellei toinen selkeesti tee jotain väärin.

 

[päivänselvä asia]

Minusta on jännä ilmiö, että juuri näillä ihmisillä on paljon ystäviä, jotka pitävät suurinta osaa rasitteina. Itse olisin iloinen, jos saisin edes yhden vanhoista harvoista ystävistäni takaisin, mutta ei niin ei. Nallekarkkeja, kuten ystäviäkään ei jaeta tasan. Ihminen kaveeraa niiden kanssa mieluiten, joista hyötyy eniten.

Minusta on päivänselvää, että jos on elänyt samalla paikkakunnalla pitkään tai sen lähiympäristössä koko elämän, on valinnanvaraa ystävistä.

Aivan kuten kaikki kasautuu, niin tässäkin tapahtuu kasautumisefekti. Ihminen, jolla on sukulaiset ja lapsuudenystävät lähellä, on varattu. Tämä saa mahdolliset muut ystävät hakeutumaan entistä enemmän tällaisen ihmisen seuraan, koska ajattelevat hänen olevan suosittu. Ihminenhän on laumaeläin, ja hakeutuu sinne missä on jo paljon. Kai nyt koulusta ja erilaisista ryhmistä olette sen verran havaintoja tehneet?

Sama juttu puistoissa jne, ihmiset hakeutuvat sinne, missä on jo ryhmä, ei sinne, missä joku on yksin.

 

[päivänselvä asia]

Oletko sinä ap edelleen samalla seudulla (vaikka 100 km säteellä) kun vanhempasi vai oletko sinä poikkeus ?

 

[äh]

Minusta on päivänselvää, että jos on elänyt samalla paikkakunnalla pitkään tai sen lähiympäristössä koko elämän, on valinnanvaraa ystävistä.

Aivan kuten kaikki kasautuu, niin tässäkin tapahtuu kasautumisefekti. Ihminen, jolla on sukulaiset ja lapsuudenystävät lähellä, on varattu. Tämä saa mahdolliset muut ystävät hakeutumaan entistä enemmän tällaisen ihmisen seuraan, koska ajattelevat hänen olevan suosittu. Ihminenhän on laumaeläin, ja hakeutuu sinne missä on jo paljon. Kai nyt koulusta ja erilaisista ryhmistä olette sen verran havaintoja tehneet?

Sama juttu puistoissa jne, ihmiset hakeutuvat sinne, missä on jo ryhmä, ei sinne, missä joku on yksin.

Mä vaan luulen, että tylsät ihmiset on tylsiä myös toisten tylsien ihmisten mielestä...?

 

[päivänselvä asia]

Enkä koe, että sellainen, jolla on suku ja lapsuudenystävät lähellä edelleen, käyttäytyisi hyvin. Päinvastoin, monien käytös on röyhkeää ja suorastaan hyväksikäyttöä. Kun on jo paljon sukua ja lapsuudenystäviä lähellä, ei tarvitse kaveriksi ottaa kuin sellaisia, joilta saa mahdollisimman paljon.

 

[päivänselvä asia]

Mä vaan luulen, että tylsät ihmiset on tylsiä myös toisten tylsien ihmisten mielestä...?

Hmmm. eli kaikki jotka ovat jääneet lapsuudenseudulleen, ovat mielenkiintoisia ja hauskoja, ja ne, jotka ovat muuttaneet esim. työn tai opiskelun perässä paikkakunnalle, jossa eivät tunne ketään, ovat tylsiä?

 

[päivnselvä asia]

Mä vaan luulen, että tylsät ihmiset on tylsiä myös toisten tylsien ihmisten mielestä...?

Tottakai sinä voit ajatella olevasi maailman hauskin ihminen, ja mielenkiintoisin, ei ole minulta mitenkään pois.

Itse vain kerroin omista havainnoistani.

 

[Anatolia]

Onko sun vaikea sanoa ei:tä?

Jos pyytää, niin sanot, ettet kerkiä, ei huvita tjms. Jos pyytää kahville, niin et kerkiä jne. Tarviiko sitä tylysti sanoa, ettet kaveri halua olla. Musta tuo on aika moukkamaista, ellei toinen selkeesti tee jotain väärin.

Pidemmän päälle se ein sanominenkin alkaa puuduttaa. Ja tulee sellainen olo että on väärin antaa toisen elätellä toiveita siitä, että tästä voisi sydänystävyys tulla...tai niin ainakin mun kokemuksen mukaan on.

Yksikin tekstaili tyyliin 3-5 viestiä päivässä plus puhelut päälle. Aina sanoin ei, olin mukamas tosi kiireinen ja silleen, piti siivota ja lapsikin oli sairas. Ei tajunnut vihjettä. Lopulta ihan oman itsenikin säästämiseksi piti sanoa että ei meistä koskaan tule ystäviä joten ole hyvä äläkä enää ole yhteyksissä. Oli se silti, kunnes jossain vaiheessa tajusi ihan oikeasti että jättää mut rauhaan joko hyvällä tai sitten pahalla. Prkleen riippakivet. Niiltä puuttuu kai kokonaan tilanteen lukemisen taito: milloin minua ei kaivata, mikä määrä yhteydenottoja ylittää jo kaikki kohtuuden rajat. Siksi niillä ei kai ystäviä olekaan.