I
iso kyynel
Vieras
Lyhyesti.
Mies ja minä,tapellaan lähes jokapäivä jos ei jokatoinen, rakkautta ei enää oo. Ei ainakaan minun puolelta, en vain osaa päästää irti. Tappelu ei oo kovaäänistä,vaan puhetta jota pian 2 vuotta täyttävä lapsikin alkaa ymmärtää. Joskus kun lapsi ei näe mies retuuttaa minua käsistä, repii paidasta. Puskee nurkkiin ja kuristaa. Tukasta repimistäkin on ollut,
silti- jossain pääkopassa takoo ajatus "jos vielä joskus" kaikki onnistuu.
Miten on helppoa ottaa ja lähteä, niinkuin ihmiset on minulle sanoneet.
Mies kiristää minua kaikin mahdollisin tavoin.
Olen puhunut lähtemisestä,mutta olen niin heikko, itsetunto on tosi paska.
Sitä ei saa korjattua ilman ammattiapua eikä muutenkaan en osaa käsitellä tunteitani oikein!
Itku tulee,kun mietin kaikkia ihania yhteisiä juttuja. Yhdessä ollaan oltu vuodesta 2005. Vasta tuli siis 5 vuotis päivä. Kihloissa ollaan,mutta silti elämä menee päin kuilua joka päivä vaan syvemmäs ja syvemmäs.
Mies on pettäny muutaman kerran. Aina oon uhkaillu lähtemisellä,mutta mies on saanu puhutta pääni pyörryksiin.
Miten selviän yksin?
Kun oon niin arka hoitamaan käytännön asioita.
Asumis järjestelyt ja muut, olen niin sanotusti varmaanki sosiaalisesti rajoittunut tai jotain.
Sairaalaan soittaminenki tuntuu vaikealta,mutta oon sinne tietenkin soittanut pakon eestä. Ja se tunne,kun kokee ees siinä onnistuneen on aivan ihana!
2 vuotta oon kuunnellu kaikkea paskaa, huor*ttelusta maailman paskimpaan äitiin, joka ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään. Äiti jolle sydämen tärkein asia on alkoholi. Ei mee niin, käyn 1-2 kert kuukaudessa jossain. Enkä edes aina juo mitään kännejä.
Viimeksi viikonloppuna käytiin koulukavereiden kanssa terassilla, join vain yhden oluen. Koska enempää en halunnut. Muuten olin limsa linjalla ja silti nautin tanssimisesta baarin sisässä muiden kans.
Kun tulin kotiin aamu 5, mies haukkui ties miksi.
Uhkaa sossuille juoruta kuinka ryyppään rahamme,kuinka teen sitä kuinka teen tätä jos otan pojan ja lähden.
Olen ehdottanut 1vk ja 1vk, tai 2vk ja 2vk, muttei ota juuta eikä jaata.
Silloinkin haukkuu että minä en saa poikaa, koska oon niin huono.
Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen melko pian pojan synnyttyä, ja mies vaan mollasi ja mollasi. Sillon alkoi kaikista pahimmat haukkumiset ja riidat.
Mies ilmoitti joka ikinen viikonloppu lähtevänsä toiselle paikkakunnalle ottaen pojan mukaan hänen kotipaikkaansa.
Jättäen minut yksin kotiin.
Silloin sinkku ystäväni houkuttelivat minut baareihin.
Vedin pääni täyteen.
Tätä jatkui 1-2kk.
Eli en kumminkaan ole hoitanut/koskenut lapseeni humalassa.
Eikä hän ole ollut edes samassa tilassa, paitsi kerran. Mutta menin suosiolla sohvalle nukkumaan. Ja tämä reissu oli ensimmäinen pojan synnyttyä, kun juhlistettiin siskon syntymäpäiviä kun hän täytti 18 vuotta.
Moni varmaan ajattelee että voi vitsi mikä juoppo. Mutta mulla ei oo enää pakkomiellettä alkoholiin,silloin oli sen 1-2kk ajan. Halusin vetää pään niin turvoksiin etten enää tuntenut sitä painetta rinnassa,siitä kuinka paska ihminen ja huono äiti olen.
Sitten oma äitini,sai minut nostettua jaloilleni. Hän kannusti olemaan vahva jne. Lopetin sen juomisen.
Nykyään käyn vaan silloin tällöin ja koska olen niin pihi,en todellakaan raaski ostaa 2 tuoppia enempää.
Hauskaahan voi pitää ilman humalaakin!!
Ja tämän mies aina vetää mukaan riitoihin." kerron sossuille kuinka olit silloin huoleton äiti, kuinka tungit lapsen minulle kun masensi ja ahisti"
niin neuvolassa sanottiin,jos ahistaa/masentaa ja on voimaton ja vihainen, niin äkkiä antaa lapsi isälle ettei vaan itse satuta sitä millään tavalla.Näin tein. Ja siitäkin motkotetaan ku oon ees jotain tehny oikein.
Lopulta sain asiat jotenki järjestykseen,puhumatta kelleen ylemmälle taholle.
Oon miettiny,että miten pääsen miehestä eroon? MUA EI ENÄÄ KIINNOSTA,mua ärsyttää ja ahistaa koska tunnen vaan kiintymystä.
Hän on eka vakituinen mies elämässäni ja "vakava" tapaus, jolle myös menetin neitsyyteni. Eli siksi varmaanki näin vahva side.
Olen tavannut ihanan miehen, hän asuu toisaalla,onneksi kaukana.Muuten olisi houkutus tavata.
Ollaan tavattu kerran, uutena vuotena 2008-2009. Oltiin hotellissa 2 vuorokautta, yhdessä. Muttemme tehneet semmoisia. Halusin vain kokea tunteen,kuinka joku välittää ja hyväksyy minut ihmisenä,ja semmoisena kuin olen.
Ja sen sainkin tuntea.
Ja saan edelleen.
Olen ihastunut,kuin myös hän.
Ollaan suunniteltu taapamisia jne,mutta olen niin heikko etten kykene.
Haluan ammatti apua, mutten tiedä minne mennä?
Jos haluan eron, ja uuden elämän niin mitä teen? kerronko mielenterveys toimistossa ihmisille, ja sitäkautta sitten sossulle jne?
miten pärjään itsenäisesti kun mies on minut tähän mennessä elättäny? En ole siis opetellut pärjäämään itsekseni koska en oo koskaan mitään rahaa juurikaan saanut ku mies on niin hyvin tiennannu.
auttakaa!!!
Mies ja minä,tapellaan lähes jokapäivä jos ei jokatoinen, rakkautta ei enää oo. Ei ainakaan minun puolelta, en vain osaa päästää irti. Tappelu ei oo kovaäänistä,vaan puhetta jota pian 2 vuotta täyttävä lapsikin alkaa ymmärtää. Joskus kun lapsi ei näe mies retuuttaa minua käsistä, repii paidasta. Puskee nurkkiin ja kuristaa. Tukasta repimistäkin on ollut,
silti- jossain pääkopassa takoo ajatus "jos vielä joskus" kaikki onnistuu.
Miten on helppoa ottaa ja lähteä, niinkuin ihmiset on minulle sanoneet.
Mies kiristää minua kaikin mahdollisin tavoin.
Olen puhunut lähtemisestä,mutta olen niin heikko, itsetunto on tosi paska.
Sitä ei saa korjattua ilman ammattiapua eikä muutenkaan en osaa käsitellä tunteitani oikein!
Itku tulee,kun mietin kaikkia ihania yhteisiä juttuja. Yhdessä ollaan oltu vuodesta 2005. Vasta tuli siis 5 vuotis päivä. Kihloissa ollaan,mutta silti elämä menee päin kuilua joka päivä vaan syvemmäs ja syvemmäs.
Mies on pettäny muutaman kerran. Aina oon uhkaillu lähtemisellä,mutta mies on saanu puhutta pääni pyörryksiin.
Miten selviän yksin?
Kun oon niin arka hoitamaan käytännön asioita.
Asumis järjestelyt ja muut, olen niin sanotusti varmaanki sosiaalisesti rajoittunut tai jotain.
Sairaalaan soittaminenki tuntuu vaikealta,mutta oon sinne tietenkin soittanut pakon eestä. Ja se tunne,kun kokee ees siinä onnistuneen on aivan ihana!
2 vuotta oon kuunnellu kaikkea paskaa, huor*ttelusta maailman paskimpaan äitiin, joka ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään. Äiti jolle sydämen tärkein asia on alkoholi. Ei mee niin, käyn 1-2 kert kuukaudessa jossain. Enkä edes aina juo mitään kännejä.
Viimeksi viikonloppuna käytiin koulukavereiden kanssa terassilla, join vain yhden oluen. Koska enempää en halunnut. Muuten olin limsa linjalla ja silti nautin tanssimisesta baarin sisässä muiden kans.
Kun tulin kotiin aamu 5, mies haukkui ties miksi.
Uhkaa sossuille juoruta kuinka ryyppään rahamme,kuinka teen sitä kuinka teen tätä jos otan pojan ja lähden.
Olen ehdottanut 1vk ja 1vk, tai 2vk ja 2vk, muttei ota juuta eikä jaata.
Silloinkin haukkuu että minä en saa poikaa, koska oon niin huono.
Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen melko pian pojan synnyttyä, ja mies vaan mollasi ja mollasi. Sillon alkoi kaikista pahimmat haukkumiset ja riidat.
Mies ilmoitti joka ikinen viikonloppu lähtevänsä toiselle paikkakunnalle ottaen pojan mukaan hänen kotipaikkaansa.
Jättäen minut yksin kotiin.
Silloin sinkku ystäväni houkuttelivat minut baareihin.
Vedin pääni täyteen.
Tätä jatkui 1-2kk.
Eli en kumminkaan ole hoitanut/koskenut lapseeni humalassa.
Eikä hän ole ollut edes samassa tilassa, paitsi kerran. Mutta menin suosiolla sohvalle nukkumaan. Ja tämä reissu oli ensimmäinen pojan synnyttyä, kun juhlistettiin siskon syntymäpäiviä kun hän täytti 18 vuotta.
Moni varmaan ajattelee että voi vitsi mikä juoppo. Mutta mulla ei oo enää pakkomiellettä alkoholiin,silloin oli sen 1-2kk ajan. Halusin vetää pään niin turvoksiin etten enää tuntenut sitä painetta rinnassa,siitä kuinka paska ihminen ja huono äiti olen.
Sitten oma äitini,sai minut nostettua jaloilleni. Hän kannusti olemaan vahva jne. Lopetin sen juomisen.
Nykyään käyn vaan silloin tällöin ja koska olen niin pihi,en todellakaan raaski ostaa 2 tuoppia enempää.
Hauskaahan voi pitää ilman humalaakin!!
Ja tämän mies aina vetää mukaan riitoihin." kerron sossuille kuinka olit silloin huoleton äiti, kuinka tungit lapsen minulle kun masensi ja ahisti"
niin neuvolassa sanottiin,jos ahistaa/masentaa ja on voimaton ja vihainen, niin äkkiä antaa lapsi isälle ettei vaan itse satuta sitä millään tavalla.Näin tein. Ja siitäkin motkotetaan ku oon ees jotain tehny oikein.
Lopulta sain asiat jotenki järjestykseen,puhumatta kelleen ylemmälle taholle.
Oon miettiny,että miten pääsen miehestä eroon? MUA EI ENÄÄ KIINNOSTA,mua ärsyttää ja ahistaa koska tunnen vaan kiintymystä.
Hän on eka vakituinen mies elämässäni ja "vakava" tapaus, jolle myös menetin neitsyyteni. Eli siksi varmaanki näin vahva side.
Olen tavannut ihanan miehen, hän asuu toisaalla,onneksi kaukana.Muuten olisi houkutus tavata.
Ollaan tavattu kerran, uutena vuotena 2008-2009. Oltiin hotellissa 2 vuorokautta, yhdessä. Muttemme tehneet semmoisia. Halusin vain kokea tunteen,kuinka joku välittää ja hyväksyy minut ihmisenä,ja semmoisena kuin olen.
Ja sen sainkin tuntea.
Ja saan edelleen.
Olen ihastunut,kuin myös hän.
Ollaan suunniteltu taapamisia jne,mutta olen niin heikko etten kykene.
Haluan ammatti apua, mutten tiedä minne mennä?
Jos haluan eron, ja uuden elämän niin mitä teen? kerronko mielenterveys toimistossa ihmisille, ja sitäkautta sitten sossulle jne?
miten pärjään itsenäisesti kun mies on minut tähän mennessä elättäny? En ole siis opetellut pärjäämään itsekseni koska en oo koskaan mitään rahaa juurikaan saanut ku mies on niin hyvin tiennannu.
auttakaa!!!