Miten lopettaa juominen? Osaisko joku antaa apua, ahdistaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mira"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Mira"

Vieras
En usko olevani alkoholisti, en siis juo joka päivä, en ikinä ennen työpäivää enkä juo päivisin eli en vietä aikaani päivisin humalassa.

Mutta juon usein iltaisin, olen lähinnä koukussa viiniin, vaikka perjantaina kun tulen kuntosalilta, menen saunaan ja sitten teen hyvän iltapalan niin otan sen kanssa viiniä, en suuria määriä mutta jo kolme lasillista aiheuttaa minulle krapulaa, en siis ole voimissani seuraavana päivänä. Nukun huonosti kun juon, joten päivä menee pilalle väsymyksestäkin, mikä harmittaa kun ei ole sitten energiaa touhuta ja liikkua lasten kanssa niinkuin oli suunnitellut.

Harmittaa ja nolottaa myös se, että olen noina päivinä alkanut juoda sen viinilasin iltapalan kanssa eli lapset näkevät sen.
Tosin en osaa sanoa, että he kärsisivät kun käytökseni ei kyllä muutu ja sen yhden lasin jälkeen lapset menevät nukkumaan eli jatkan toiseen tai kolmanteen lasiin vasta yksinäni sohvalla.

Tämä ei näin kuulosta pahalta, enkä saa sitä kuulostamaankaan pahemmalta eli aina kun ystävillenikin puhun tästä ongelmasta niin kaikki sanovat, että nuo määrät on pieniä ja ei tuo vielä ongelma ole, mutta mä koen tämän ongelmaksi. Mulle tulee hirveä itseinho ja syyllisyys ja mä oikeasti haluan elää ilman alkoholia.
Koska juon noin joka viikonloppu. Se on liikaa, en halua elää enää näin.

Mutta kun perjantai koittaa niin selitän itselleni, että se viini rentouttaa ja miten ihanalta se maistuu ja ei se vakavaa ole, pienissä määrin jopa terveellistä ja niin siinä taas mennään... :(

Ongelma on myös kai se, että sitä viiniä on aina, viinikaapissa on varmaan 30 pulloa tälläkin hetkellä (saatu lahjaksi muun muassa jne.) eli houkutus on läsnä.

Mutta mistä oikeesti se voima lopettaa tämä?
Vielä se, että kun yritän olla ilman niin sitten tv:ssä lähes joka ohjelmassa on kohatauksi jossa ruuan kanssa nautitaan viiniä ja alan haaveilla taas siitä olotilasta ja hyvä ruoka, tuntuu ettei sekään ole oikea nautinto ilman viiniä. Eli koukussa olen :/
 
Miksi sitten liikut alkoholistien kanssa samoissa piireissä? Katkaise yhteydet juoppoihin on askel nro. 1.

Nro 2. Sen jälkeen kaadat viinit viemäriin, ihan kaikki.
"Lässynlässyn kallista" - ei taatusti ole kalliimpaa kaataa niitä pois kuin viettää jatkuvaa alkoholistin elämää.

3. Otat itteäs niskasta kiinni etkä avaa korkkia enään koskaan. Tämä on yllättävän helppoa, kun itsekuri saadaan aikuiselle tasolle. Mikäli olet luonteeltasi pelkkä kakara, niin korkki luultavasti aukeaa jälleeen.
 
Juot kolme lasia punkkua viikonlopussa? Vai kolme perjantaina ja kolme lauantaina?

Tuo nyt ei omasta mielestäni kuulosta hurjalta alkoholiongelmalta, mutta tietysti tuota voisi vähentääkin.
Juotko siis ihan maun takia? Onko alkoholittomat tai vähäalkoholiset viinit mikään vaihtoehto?

Miksi et antaisi niitä pulloja eteenpäin lahjaksi?
 
No tavallaanhan tuossa ei olisikaan ongelmaa, mutta koska itse tiedostat ongelman, se on olemassa.

Olet hyvässä tilanteessa, käyttö ei ole vielä karannut käsistä ja pystyt hillitsemään himoasi arkena. Nyt korkki vaan reippaasti kokonaan kiinni. Jos et syystä tai toisesta raaski kaataa kaikkia pulloja viemäriin, vie osa vaikka ystävillesi lahjaksi. Joka tapauksessa niistä on päästävä eroon, koska ennenpitkää se himo ottaa vallan ja huomaat olevasi pullo kädessä "jos tästä vaan puolikkaan lasillisen tänään kun on kuitenkin ollut raskas päivä ja ja ja.."

Sitten keksit korvaavaa tekemistä. Mieti mitkä asiat rentoututtaa. lähdette vaikka aluksi lauantai aamuisin aikasemmin liikenteeseen ja teette jotain mukavaa. Ehkä sitten huomaat positiivisen kautta sen, että jättämällä korkin kiinni, saat elämääsi yhtälailla sisältöä, paremmassa muodossa vaan :)

All in all. Positiivisen kautta. Älä ala pohtimaan mistä sun pitää nyt luopua vaan mieti niitä hyviä asioita joita siitä seuraa.
 
Pitkästä aikaa kyllä omituisin aloitus... :) Mutta joo, jos oman alkoholinkäytön kokee ongelmaksi, niin sitten se kannattaa lopettaa. Ja hyviä vinkkejä olet jo saanutkin, eli kaada viinit viemäriin ja lopeta niiden hankkiminen ja kiellä vieraita niitä tuomasta. Sillä siitä pääsee. Tuskin sun mihinkään vieroitukseen noilla määrillä kannattaa hakeutua ;)
 
Kurjaa, että ystävät vähättelevät ongelmaasi :/
Vertaistukea saisit vaikka päihdelinkin sivuilta keskusteluosiosta. A-klinikalle myös voisit varata aikaa jos tuntuu että juttelemalla saisit asioita selkiytymään.

Yksi vaihtoehto on järjestää aktiivista tekemistä joka tekee juomisen mahdottomaksi, ja sitä kautta yrittää eroon tavasta. Silloin tosin äkkiä on toinen riippuvuus tilalla, joten malttia ja harkintaa sen suhteen. Parhaimmillaan jo parin viikonlopun kokemukset raittiina olosta riittäisivät osoittamaan, miten ihanaa on olla selvinpäin ja kirkkain mielin.

Paljon tsemppiä :)
 
[QUOTE="Jepulis";28414502]Miksi sitten liikut alkoholistien kanssa samoissa piireissä? Katkaise yhteydet juoppoihin on askel nro. 1.

Nro 2. Sen jälkeen kaadat viinit viemäriin, ihan kaikki.
"Lässynlässyn kallista" - ei taatusti ole kalliimpaa kaataa niitä pois kuin viettää jatkuvaa alkoholistin elämää.

3. Otat itteäs niskasta kiinni etkä avaa korkkia enään koskaan. Tämä on yllättävän helppoa, kun itsekuri saadaan aikuiselle tasolle. Mikäli olet luonteeltasi pelkkä kakara, niin korkki luultavasti aukeaa jälleeen.[/QUOTE]

Kohta numero 1, jos luit niin juon kotona, kotisohvalla yleensä yksin, en käy ikinä missään juomassa.

Taidan sitten olla pelkkä kakara, vaikka sitä epäilen kyllä...
 
Monenako iltana juot tuon kolme lasia?

Minusta alkoholin käyttösi ei kuulosta kovin pahalta, mutta ymmärrän tavallaan, että itsellesi se on ongelma. Tuo kolmas lasi on monellekin liikaa, jos ei halua, että asia vaikuttaa seuraavan päivän tekemisiin. Itselläni oli välillä vähän samaa taipumusta, otin aivan turhaa kolmanne lasin. Nyt osaan jättää viinin yhteen tai kahteen lasiin ja huomaan, että näin saan haluamani rentoutuksen ilman ikäviä jälkivaikutuksia.

Minusta viinien kaataminen viemäriin kuulostaa vähän ylimitoitetulta toimenpiteeltä. Jos elät parisuhteessa ja miehesikin pitää viinistä, niin viiniä tulee jatkossakin kaapissa olemaan. Tee päätös, että juot maksimissaan kaksi lasia ja pysy siinä. Uskon, että pystyt, minäkin pystyin, vaikka rakastan hyvää viiniä.
 
Kurjaa, että ystävät vähättelevät ongelmaasi :/
Vertaistukea saisit vaikka päihdelinkin sivuilta keskusteluosiosta. A-klinikalle myös voisit varata aikaa jos tuntuu että juttelemalla saisit asioita selkiytymään.

Yksi vaihtoehto on järjestää aktiivista tekemistä joka tekee juomisen mahdottomaksi, ja sitä kautta yrittää eroon tavasta. Silloin tosin äkkiä on toinen riippuvuus tilalla, joten malttia ja harkintaa sen suhteen. Parhaimmillaan jo parin viikonlopun kokemukset raittiina olosta riittäisivät osoittamaan, miten ihanaa on olla selvinpäin ja kirkkain mielin.

Paljon tsemppiä :)

Sepä se, kun juominen ajoittuu aikavälillä 21-23.30 jonka jälkeen menen jo nukkumaan, niin mikään aktiivinen tekeminen ei oikein estä sitä, kun tuossa vaiheessa olisin muutenkin jo rauhoittunut päivän aktiviteeteista. Aamulla olen aina jo ajokunnossa (olen puhaltanut aina ennen rattiin menoa).
Mutta tosiaan viini saa nukkumaan huonosti ja väsyttää siksi seuraavava päivänä eli vaikka lähtisimme la aamuna uimaan lasten kanssa niin en nauti siitä samoin, kuin nauttisin hyvin nukutun yön jälkeen.
Lisäksi yksi ongelma on, että kun juon niin syömisessä menee ihan kontrolli eli mässytän kaapista kaiken minkä käsiini saan, sekin tietty tuo huonoa oloa.

Ja tosiaan on ihanaa olla raittiina koko viikonloppu, olo energinen ja oikeasti levännyt ja hyvä mieli siitä, siksi ihmettelenkin mikä PAKKOMIELLE mulla on avata perjantaisin se punkku :(
 
"Harmittaa ja nolottaa myös se, että olen noina päivinä alkanut juoda sen viinilasin iltapalan kanssa eli lapset näkevät sen. "

No aiheuttaako tuo nyt traumoja lapsille? Ei. Opettaako se lapsille että voi nauttia rauhassa yhden annoksen ja ei aina riehuta räkä poskella kun nauttii alkoholia? Joo.

Alkoholi ei ole lapsille tabu, jos siitä ei tehdä sellaista.

En nyt näkis tuossa mitään ongelmaa. Älä juo sitä kolmatta lasillista, jos tekee huonon olon?
 
Viimeksi muokattu:
Jos alkoholin käyttö on sulle ongelma, määrästä riippumatta, niin onhan se silloin ongelma.

Kanna ne pullot vaikka jonnekin kellariin, josta on vaivaloista kantaa ne juotavaksi, parin lasillisen takia.

Sit vaan teet muksujen kanssa lauantaiaamuksi jotain sopimuksia, että lähdetään sinne ja tänne aamupalan jälkeen. Sit vaan tiukasti pidät niistä sovituista kiinni. Pari viikkoa ja et sit enää kaipaa sitä perjantai-illan hönöä.
 
[QUOTE="vieras";28414580]Monenako iltana juot tuon kolme lasia?

Minusta alkoholin käyttösi ei kuulosta kovin pahalta, mutta ymmärrän tavallaan, että itsellesi se on ongelma. Tuo kolmas lasi on monellekin liikaa, jos ei halua, että asia vaikuttaa seuraavan päivän tekemisiin. Itselläni oli välillä vähän samaa taipumusta, otin aivan turhaa kolmanne lasin. Nyt osaan jättää viinin yhteen tai kahteen lasiin ja huomaan, että näin saan haluamani rentoutuksen ilman ikäviä jälkivaikutuksia.

Minusta viinien kaataminen viemäriin kuulostaa vähän ylimitoitetulta toimenpiteeltä. Jos elät parisuhteessa ja miehesikin pitää viinistä, niin viiniä tulee jatkossakin kaapissa olemaan. Tee päätös, että juot maksimissaan kaksi lasia ja pysy siinä. Uskon, että pystyt, minäkin pystyin, vaikka rakastan hyvää viiniä.[/QUOTE]

Kiitos ihana vastaus, toki muillakin tässä ketjussa eli kiitän kaikkia vastanneita. Se on totta, että miehenikin pitää viinistä ja on saanut itsekin lahjaksi osan pulloista, joten viemäriin kaataminen ei tunnu sillä tavoin ihan oikealta, vaikka toki helpottaisi ellei houkutuksia olisi.
Toisaalta miehelläkin tosin käy ystäviä kylässä, tässä taannoin grillasivat pihviä ja mies tarjosi sen kanssa ystävälleen viiniä. Joten olisi senkin vuoksi hullua kieltää häneltä kaikki tuollainen.

Mutta tuo juomisen kohtuullistaminen eli sen kolmannen lasin poisjättö olisi varmasti hyvä idea. Ajattelin ensin että pyrin olemaan nyt kokonaan ilman jonkun aikaa ja ehkä sitten ottaa vain sen yhden tai kaksi lasia. Mutta silti minun pitäisi oppia nauttimaan pe ja la illasta myös ilman viiniä, että voisin tuntea oloni rentoutuneeksi ja täydeksi siinä kotisohvalla ilman sitä lasia kädessäni :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;28414609:
Olet alkoholoisti jos et pysty olla juomatta ja baarikaapin sisältö houkuttelee sinua.
Alkoholisti ei lopeta juomista ennen kun itse haluaa sen lopettaa. Apua kyllä löytyy.

Tässä yritinkin lähinnä kysyä, että mistä tai miten sitä apua löytyisi. Onko paikkani AA, kun täss ketjussakin on toiset lähes vinoilleet siitä, ettei näillä määrillä alkoholi edes ole ongelma (toki se sitä on, koska koen sen ongelmaksi).
 
[QUOTE="vieras";28414580]Monenako iltana juot tuon kolme lasia?

Minusta alkoholin käyttösi ei kuulosta kovin pahalta, mutta ymmärrän tavallaan, että itsellesi se on ongelma. Tuo kolmas lasi on monellekin liikaa, jos ei halua, että asia vaikuttaa seuraavan päivän tekemisiin. Itselläni oli välillä vähän samaa taipumusta, otin aivan turhaa kolmanne lasin. Nyt osaan jättää viinin yhteen tai kahteen lasiin ja huomaan, että näin saan haluamani rentoutuksen ilman ikäviä jälkivaikutuksia.

Minusta viinien kaataminen viemäriin kuulostaa vähän ylimitoitetulta toimenpiteeltä. Jos elät parisuhteessa ja miehesikin pitää viinistä, niin viiniä tulee jatkossakin kaapissa olemaan. Tee päätös, että juot maksimissaan kaksi lasia ja pysy siinä. Uskon, että pystyt, minäkin pystyin, vaikka rakastan hyvää viiniä.[/QUOTE]

Juon pe ja la, yleensä noin, vaikka haluaisin kaunistellen sanoa, että vain pe (viime kuussa oli yksi la kun olin ilman).
 
[QUOTE="vieras";28414550]Pitkästä aikaa kyllä omituisin aloitus... :) Mutta joo, jos oman alkoholinkäytön kokee ongelmaksi, niin sitten se kannattaa lopettaa. Ja hyviä vinkkejä olet jo saanutkin, eli kaada viinit viemäriin ja lopeta niiden hankkiminen ja kiellä vieraita niitä tuomasta. Sillä siitä pääsee. Tuskin sun mihinkään vieroitukseen noilla määrillä kannattaa hakeutua ;)[/QUOTE]

Laittoi hymyilyttämään, että omituisin aloitus pitkään aikaan :D
 
Jos sulle tulee juomisesta huono olo, niin kannattaa tosissaan vähentää. Yritä keksiä jotain korvaavaa tekemistä. Tai muuta juomista kuin se punaviini.

Et muuten maininnut kuinka isoja lasillisia juot. Voisiko vaikka annoskokoa pienentää näin alkuun?
 
[QUOTE="Mira";28414625]Tässä yritinkin lähinnä kysyä, että mistä tai miten sitä apua löytyisi. Onko paikkani AA, kun täss ketjussakin on toiset lähes vinoilleet siitä, ettei näillä määrillä alkoholi edes ole ongelma (toki se sitä on, koska koen sen ongelmaksi).[/QUOTE]
Se millaista apua haluat/tarvitset on pitkälle kiinni siitä millainen ongelmasi on. Apua löytyy AA'sta, A-killasta, ja katkoilta.
Selvittele millaisia päihdepuolen palveluita paikkakuntasi tarjoaa ja soita rohkeasti niihin. Neuvovat sinua varmasti kuinka edetä.
 
Niin, no...
nuo määrät eivät vielä ole dramaattisia, koska naisen kertakulutuksen maksimimäärä on 5 annosta, ja pullollisessa punkkua on 6 annosta. Olennaista on alkoholin aiheuttama ahdistus ja negatiiviset tunteet. Ne ovat ongelma, ja hyvä että tiedostat ne.

Itse olen terveystieteen maisteri (kansanterveystieteen puolelta) ja taatusti tiedän, mitä viina kansanterveydelle ja -taloudelle tekee, mitkä ovat sen yksilötason vaikutukset ja monenko elämän alkoholisti ympärillään keskimäärin pilaa tai moneenko hän ainakin kegatiivisesti vaikuttaa. Lisäksi tiedän, että Suomessa ei ole ainuttakaan sukua, jossa ei esiintyisi/olisi esiintynyt alkoholismia.

Kuitenkin juon itsekin, punkkua lähinnä. Mutta seuraavat tekijät saavat minut levolliseksi:

a) en juo koskaan yksin. Eli omaa oloani en alkoholilla lääkitse, vaan usein meillä on viikonloppuvieraita, joiden kanssa juomme lasin tai muutaman yhdessä seurustellessamme. Kun vieraat lähtevät, en jatka yksinäni.

b) en pidä humalaisesta olosta. Jos huomaan, että viini kopsahtaa vähän päähän, juon seuraavan tunnin vettä tai kahvia. Näin olen aina toiminut mm. yökerhoissa -joissa jaksana aina tasan sinne neljään saakka;) koskaan en ole voinut taksissa pahoin tai tullut kaatokännissä kotiin.

c) menen selvin päin nukkumaan. No, tästä voi tietysti olla montaa mieltä, alkometriin en silti puhalla. Mutta pahin virhe (jota en ole varmaan 15 vuoteen enää tehnyt) on mennä hirveässä kännissä nukkumaan. Silloin krapula on taattu, aina. Kerran pari kun sen kokee, pitäisi oppia. Minä opin ainakin. Eli jos olen ravintolassa, juhlissa tai kutsun vieraita, lopettelen ja vahennän juomista niin, että lopulta illaan päätyttyä siivoilen keittiön tai kotiin tullessani katselen uutisia, keitän kahvit ja puuhailen jotakin. Joskus menen suihkuun, että olo on kohtuullisen normaali nukkumaan mennessä. Ja kas, seuraavaa päivää leimaa vain väsymys ja hauskat muistot.

Näitä asioita pidän omana ohjenuoranani. En väitä, että ne kaikkien kohdalla toimisivat, mutta ehkä voisit ap pohtia, onnistuuko sinun kohdallasi nämä asiat. Huono juttu on myös alkoholin käyttö unilääkkeenä, jota moni puolustelee: toleranssi kasvaa huomaamatta. On tutkittu, että 1.2 alkoholiannosta päivittäine distää terveyttä, mutta Pekka Puska ei sitä voi mihinkään terveydenedistämisohjelmaan kirjata kansakuntamme alkoholistiluonteen sekä yksilötason toleranssin kasvun vuoksi: aloittelet lasillisella viiniä vain saadaksesi unta (eihän siitä haittaakaan ole) ja lopulta huomaat, että tarvitset koko pullon saadaksesi unta. Lisäksi on hyvä muistaa, että humalainen uni ei tarjoa aivoille lepoa eikä virkistä vaan turruttaa, jolloin unisyklit (D-aaltounet ja REM-univaihtelut) eivät toteudu kuten pitäisi.
 
[QUOTE="röyhkeä koira";28414667]Jos sulle tulee juomisesta huono olo, niin kannattaa tosissaan vähentää. Yritä keksiä jotain korvaavaa tekemistä. Tai muuta juomista kuin se punaviini.

Et muuten maininnut kuinka isoja lasillisia juot. Voisiko vaikka annoskokoa pienentää näin alkuun?[/QUOTE]

Voisin veikata, että lasin koko on n. 16cl, pullosa menee reilu 1/3 kerralla.
 
Niin, no...
nuo määrät eivät vielä ole dramaattisia, koska naisen kertakulutuksen maksimimäärä on 5 annosta, ja pullollisessa punkkua on 6 annosta. Olennaista on alkoholin aiheuttama ahdistus ja negatiiviset tunteet. Ne ovat ongelma, ja hyvä että tiedostat ne.

Itse olen terveystieteen maisteri (kansanterveystieteen puolelta) ja taatusti tiedän, mitä viina kansanterveydelle ja -taloudelle tekee, mitkä ovat sen yksilötason vaikutukset ja monenko elämän alkoholisti ympärillään keskimäärin pilaa tai moneenko hän ainakin kegatiivisesti vaikuttaa. Lisäksi tiedän, että Suomessa ei ole ainuttakaan sukua, jossa ei esiintyisi/olisi esiintynyt alkoholismia.

Kuitenkin juon itsekin, punkkua lähinnä. Mutta seuraavat tekijät saavat minut levolliseksi:

a) en juo koskaan yksin. Eli omaa oloani en alkoholilla lääkitse, vaan usein meillä on viikonloppuvieraita, joiden kanssa juomme lasin tai muutaman yhdessä seurustellessamme. Kun vieraat lähtevät, en jatka yksinäni.

b) en pidä humalaisesta olosta. Jos huomaan, että viini kopsahtaa vähän päähän, juon seuraavan tunnin vettä tai kahvia. Näin olen aina toiminut mm. yökerhoissa -joissa jaksana aina tasan sinne neljään saakka;) koskaan en ole voinut taksissa pahoin tai tullut kaatokännissä kotiin.

c) menen selvin päin nukkumaan. No, tästä voi tietysti olla montaa mieltä, alkometriin en silti puhalla. Mutta pahin virhe (jota en ole varmaan 15 vuoteen enää tehnyt) on mennä hirveässä kännissä nukkumaan. Silloin krapula on taattu, aina. Kerran pari kun sen kokee, pitäisi oppia. Minä opin ainakin. Eli jos olen ravintolassa, juhlissa tai kutsun vieraita, lopettelen ja vahennän juomista niin, että lopulta illaan päätyttyä siivoilen keittiön tai kotiin tullessani katselen uutisia, keitän kahvit ja puuhailen jotakin. Joskus menen suihkuun, että olo on kohtuullisen normaali nukkumaan mennessä. Ja kas, seuraavaa päivää leimaa vain väsymys ja hauskat muistot.

Näitä asioita pidän omana ohjenuoranani. En väitä, että ne kaikkien kohdalla toimisivat, mutta ehkä voisit ap pohtia, onnistuuko sinun kohdallasi nämä asiat. Huono juttu on myös alkoholin käyttö unilääkkeenä, jota moni puolustelee: toleranssi kasvaa huomaamatta. On tutkittu, että 1.2 alkoholiannosta päivittäine distää terveyttä, mutta Pekka Puska ei sitä voi mihinkään terveydenedistämisohjelmaan kirjata kansakuntamme alkoholistiluonteen sekä yksilötason toleranssin kasvun vuoksi: aloittelet lasillisella viiniä vain saadaksesi unta (eihän siitä haittaakaan ole) ja lopulta huomaat, että tarvitset koko pullon saadaksesi unta. Lisäksi on hyvä muistaa, että humalainen uni ei tarjoa aivoille lepoa eikä virkistä vaan turruttaa, jolloin unisyklit (D-aaltounet ja REM-univaihtelut) eivät toteudu kuten pitäisi.

Ihanat ohjeet, kiito suuresti. Tulostan tämän tekstisi mukaani.

Tosin sen verran vielä, että itsekään en koskaan jatka yksin jos vieraat jo lähtevät. Mutta muuten kyllä juon yksin, se on mulle ollut se nautinto, että kun muu perhe jo nukkuu ja talo hiljenee niin saan sen hetken itselleni siinä sohvalla viini lasi kädessä. Siitä on vaikein päästä eroon ja niin tuhannesti kun sen olen päättänytkin niin sitten pe illalla löydän sata hyvää syytä kuitenkin tehdä niin :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;28414734:
Mä kyseenalaistan päihdelinkin sivut, koska siellä on omat osiot päänsäsekottajille :(

Minusta on aika toisarvoista, keskustellaanko niistä asioista päihdelinkin vai suomi24:n sivuilla. Ne jotka haluavat nupin sekaisin keinolla millä hyvänsä, joka tapauksessa sen sekoittavat.
 
Viimeksi muokattu:
Kuulostaa tutulta tuo viinin houkuttelevuus viikonloppuiltaisin, itse käyn samaa kamppailua usein :) Minulle pienikin määrä alkoholia useampana iltana peräkkäin aiheuttaa mielialan laskua, minusta tulee ahdistunut ja itkuinen (johtuu varmaan osittain tuosta yöunen häiriintymisestä). Ja muutenkin on tietenkin vähemmän energinen olo seuraavana aamuna kuin ilman. Siksi olen päättänyt, että saan viikonloppuna ottaa sitä viiniä vain toisena iltana. Mutta viinin maku ja sen tuoma rentoutuminen (ihana pikkuhiprakka) assosioituu niin voimakkaasti viikonloppufiilikseen, että ilman oleminen vaatii itsekuria.

Koeta ajatella sitä, että se viinilasi on vain hetken ilo, joka oikeasti on aika turha ja aiheuttaa ison morkkiksen. Kun useamman kerran jätät väliin niin voit vaikka kerran parissa viikossa ottaa ne lasilliset hyvillä mielin.
 

Yhteistyössä