K
kuikka
Vieras
Siis lähinnä kiinnostaa suht.tulistuvan tempperamentin omaavien äitien neuvot/konstit miten saada hermot kestämään kun ne uhkaavat palaa. Itsellä reilu vuoden ikäinen taapero ja olen eräänkin kerran polttanut hihat. Huutanut kurkku suorana ja napannut käsivarresta jos koskee yhä uudelleen jotain kiellettyä. Jokaisesta kerrasta tulee todella huono omatunto. Pelkään, että lapsi saa jotain takaumia huutavasta äidistä =(
Mitään järkeviä konsteja en ole bongannut vaikka lukenutkin useita ketjuja, joissa huono-omatuntoiset äidit ovat purkaneet tuntojaan poltettuaan käämit. Useinhan he saavat täällä kunnon moraalisaarnan ja haukut päälleen. Mutta miten olisi ihan semmosia hyviä neuvoja? Yksivuotiaan kanssa ei voi keskustella ja sanallisesti anteeksipyyntö ei mene perille. Siis totta kai pyydetään anteeksi ja halitaan, mutta hänelle ei voi selittää samalla tavalla kuin isommalle.
Kymmeneen laskeminen ei auta. Jos minulla olisi kärsivällisyyttä laskea kymmeneen, niin olisi myös kärsivällisyyttä pysäyttää tunnevyöry ja olla huutamatta.
Toivoisin asiallista ajatusten vaihtoa ja täydelliset äidit, jotka eivät ole koskaan lapsilleen huutaneet - ei tarvitse vaivautua saarnoineen. Uskon myös, että ns."helpon lapsen" omaava ei voi todella tietää millaista elo on joskus vaativan lapsen kanssa. Kiitos ja kumarrus.
Mitään järkeviä konsteja en ole bongannut vaikka lukenutkin useita ketjuja, joissa huono-omatuntoiset äidit ovat purkaneet tuntojaan poltettuaan käämit. Useinhan he saavat täällä kunnon moraalisaarnan ja haukut päälleen. Mutta miten olisi ihan semmosia hyviä neuvoja? Yksivuotiaan kanssa ei voi keskustella ja sanallisesti anteeksipyyntö ei mene perille. Siis totta kai pyydetään anteeksi ja halitaan, mutta hänelle ei voi selittää samalla tavalla kuin isommalle.
Kymmeneen laskeminen ei auta. Jos minulla olisi kärsivällisyyttä laskea kymmeneen, niin olisi myös kärsivällisyyttä pysäyttää tunnevyöry ja olla huutamatta.
Toivoisin asiallista ajatusten vaihtoa ja täydelliset äidit, jotka eivät ole koskaan lapsilleen huutaneet - ei tarvitse vaivautua saarnoineen. Uskon myös, että ns."helpon lapsen" omaava ei voi todella tietää millaista elo on joskus vaativan lapsen kanssa. Kiitos ja kumarrus.