Miten pääsisi yli toivottomasta ihastuksesta/rakkaudesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei tule mitään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei tule mitään

Vieras
Tästä on jo vuosia aikaa, kun tapasin miehen, joka tuntui olevan kaikin tavoin täydellinen minulle, ja rakastuin häneen todella vahvasti sen vuoden aikana, minkä olimme yhdessä. Valitettavasti hänen tunteensa eivät olleet yhtä vahvoja minua kohtaan, ja sen vuoden jälkeen tiemme erosivat. Osittain kylläkin itsestä johtumattomista syistä (molempien työt veivät eri paikkakunnille.)

Ongelma in siinä, että tunteeni ovat kerta kaikkiaan jämähtäneet tuohon mieheen. Koitan olla järkevä ja realistinen ja yritän tolkuttaa itselleni, että ikävöin häntä täysin turhaan, että tuo mies ei kerta kaikkiaan rakastanut minua tarpeeksi, jotta meille olisi koskaan voinut tulla pidempää suhdetta, ja että maailmassa on ihan varmasti muitakin upeita miehiä.

Ja välillä se jonkin aikaa auttaakin, ja saatan jopa hetkeksi kiinnostua jostain toisesta miehestä, mutta sitten taas tuo mies, jonka silloin elämästäni menetin palaa mieleen taas, ja tuntuu siltä,että kukaan muu ei kelpaa.

Siis oikeasti alan jo olla itsekin turhautunut tähän tilanteeseen ja omiin tunteisiini. Että miksi en kykene unohtamaan tuota yhtä miestä ja etää olenko oikeasti menettänyt kykyni rakastua uudelleen.
 
Minkä ikäinen olet?

Elämässä voi olla monia vahvoja rakkauksia. Sinä olet kokenut yhden , ja koska toista yhtä vahvaa ei ole tullut vastaan, jumitat noita vanhoja fiiliksiä.Sinänsä turhaa, koska tiedät ettei miehen tunteet olleet samalla tasolla kuin sinun. Täytyy vain osata luottaa että on mahdollista rakastua uudestaan.
 
Jos tuosta on jo vuosia aikaa ja et ole edes nähnyt miestä tänä aikana, niin ihan aikuisten oikeasti terapia on ainoa ratkaisu. Sulla on kehittynyt joku pakkomielle tähän henkilöön. Yleensä ihastus kuihtuu viimeistään vuodessa, jos henkilöä ei näe, eikä ole missään tekemisissä hänen kanssaan.
 
[QUOTE="vieras";28237052]Jos tuosta on jo vuosia aikaa ja et ole edes nähnyt miestä tänä aikana, niin ihan aikuisten oikeasti terapia on ainoa ratkaisu. Sulla on kehittynyt joku pakkomielle tähän henkilöön. Yleensä ihastus kuihtuu viimeistään vuodessa, jos henkilöä ei näe, eikä ole missään tekemisissä hänen kanssaan.[/QUOTE]

"Yleensä ihastus kuihtuu viimeistään vuodessa, jos henkilöä ei näe..."
HÖPÖ HÖPÖ

Et taida tietää rakkaudesta mitään. Sellainen ikuinen "ihonalainen"rakkaudentunne saattaa säilyä vuosia, vaikka henkilöä ei näkisikään.

Mutta ap;lle kyllä vinkiksi; UNOHDA!
 
[QUOTE="vieras";28237062]"Yleensä ihastus kuihtuu viimeistään vuodessa, jos henkilöä ei näe..."
HÖPÖ HÖPÖ

Et taida tietää rakkaudesta mitään. Sellainen ikuinen "ihonalainen"rakkaudentunne saattaa säilyä vuosia, vaikka henkilöä ei näkisikään.

Mutta ap;lle kyllä vinkiksi; UNOHDA![/QUOTE]peesi
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mutta ap;lle kyllä vinkiksi; UNOHDA!

No tuotahan tässä on yritetty jo pidemmän aikaa.

En tiedä, ehkä syynsä on siinäkin, että en ole koskaan ollut mitenkään järin suosittu miesten keskuudessa, siis niitä naisia jotka löytävät tosta noin vaan uuden käden käänteessä. En ollut ennen tuota suhdetta enkä myöskään sen jälkeen.

Joten kaitpa tässä on jotain sellaistakin tunnetta, että oliko tuo pieleen mennyt suhde jonkinlainen ainutkertainen mahdollisuus elämässäni, jonka sitten ei kuitenkaan onnistunut ja olen jäänyt kaipaamaan sitä, koska sisimmissäni pelkään, että se oli sitten siinä ja kukaan mies ei edes tuon vertaa halua suhteeseen kanssani.
 
Luultavasti täysi pösilö. Tutustu, niin saat selville, etkä turhaan pyörittele päässäni pelkkää oman mielikuvituksesi tuotosta miehestä! Älä kuitenkaan päädy vällyjen väliin saakka.
 
Mulla on kaksi ihastusta joista ns. en ole päässyt yli vuosienkaan jälkeen, vaikka olen löytänyt tänä aikana puolisoni ja hekin ovat parisuhteissa omilla tahoillaan. Enkä edes seurustellut kummankaan kanssa koskaan! En mä niitä mitenkään aktiivisesti ajattele saati haaveile niistä, tai ajattele että jotain olisi "pilalla" kun en ole kummankaan kanssa, mutta joskus käyvät nopeasti mielessä ja tulee sellanen haikea tunne. Ei kannata ainakaan alkaa kiusaamaan itseään ajattelemalla, millasta elämä olisi voinut jonkun entisen kanssa olla...
 

Yhteistyössä