Miten päästä eroon...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja viivi vaikeuksissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

viivi vaikeuksissa

Vieras
...tästä hirmuisesta alemmuudentunteesta miehen eksää kohtaan?

No. Aloitan alusta tämän "tarinan". Mieheni siis seurusteli kyseisen naisen kanssa vuosikausia, todella pitkään. Oli mieheni ensirakkaus. Mieheni ei olisi varmastikaan naista ikinä jättänyt, mutta nainen jätti mieheni aikalailla yllättäen. He (ja myös me ) joudumme olosuhteiden pakosta olla tekemisissä jonkin verran, siksi haluaisin päästä näistä ajatuksista ja tunteista eroon. Minua vaivaa mm. se, että tiedän että mieheni ei olisi ikinä naista jättänyt, joten nekään vakuuttelut että jotain minussa on oltava parempaa kun mieheni on kuitenkin minun kanssani, eivät auta. Minua vaivaa se, että nainen on oikeasti niin kaunis ja sopusuhtainen, hoikka, kiltti ja mukava. Minä olen taas niin tavallinen kuin tavallinen voi olla, en todellakaan kaunis. Joskus meikattuna ja erittäin laitettuna ihan nätti. Lisäksi olen hieman pyöreä. Ja ujo. Erittäin ujo, joten ihmiset saavat helposti sellaisen kuvan, että olen ylimielinen tai tyly, mitä en todellakaan ole.

Koitan aina olla puhumatta tästä miehelleni, mutta joskus kuohahtaa, ja en pidä siitä että olen mustasukkainen ja että tunnen itseni niin paljon huonommaksi, enkä varsinkaan siitä, että mieheni tietää sen.. Haluaisin, että voisin olla ylpeä omasta itsestäni ja meidän parisuhteesta, mutta ei se oikein onnistu. Jos olemme samassa ravintolassa tai juhlissa, niin aina mietin että katsooko mieheni nyt eksäänsä "sillä silmällä", harmittaako miestä edelleen, ajatteleeko hän mitä jos... En kestä myöskään sitä, että eksän kuvia on edelleen ympäri anoppilaa ja inhottaa katsoa niitä, kun oikeasti se nainen on niin kaunis! ja mieheni äiti on kerran tai kaksi kutsunut minua eksän nimellä... Kamalaa.

No, miten saisin tämän tunteen pois? Tiedän OIKEASTI etten ole ihan kamala ja hirveä, mutta tätä eksää kohtaan tunnen niin että olen paljon paljon huonompi kaikessa. Haluaisin suhtautua naiseen kuten kehen tahansa muuhun tuttavaan, mutta en vaan pysty.
 
Kehottaisin sinua kiinnittämään katseesi siihen mitä sinulla ja miehelläsi on, sillä jos katsot vain siihen mitä miehen exä oli jää mieheltäsi sinun parhaat puolesi aika varmasti näkemättä.
Suosittelen sinua kääntämään ajatuksesi muualle kun alkaa taas sama ajatusruljanssi tuon exän kohdalla pyöriä mielessäsi.
Ole tyytyväinen siihen, että olet saanut sen mitä halusit ja uskon, että jos miehesi haluaisi palata exänsä luo niin sen hän varmasti tekisikin!
Joten hän on päättänyt olla sinun kanssasi. Ole tyytyväinen siitä ja elä unelmaasi:) :hug:
 
Aikaa se vie.

Minunkin mieheni exä "jätti" hänet ja kun mies tapasi minut niin exä rupesi vinkumaan miestä takaisin itselleen. Muutenkin oli huono itsetunto niihin aikoihin niin se otti tosi koville kuulla edes exästä tai saati nähdä heidän yhteisiä kuviaan tms. Mieheni on kuitenkin sitoutunut minuun.

Nyt tapahtuneesta on jo vuosia ja alkukankeuksien jälkeen mies on lopettanut yhteydenpidon exään lähes kokonaan ja asia on pikkuhiljaa vaan unohtunut. Exä lähetteli muutaman kerran joulukortteja mutta nekin loppuivat kun me ei lähetelty enää takaisin.
 
Miksi ihmeessä anoppilassa on kuvia eksästä?? Sehän on aivan päätöstä...

Vaihtakaa hiljalleen enemmän ja enemmän piirejä. Miksi teidän nyt niin usein pitäisi sitä eksää nähdä.

Puhu miehellesi ja sano, että haluat että hänen eksänsä ja teidän elämiin tulee nyt selkeä rako. Eli edes joskus hieman välttelette noita tilanteita, joissa eksä on mukana. Ja keskitytte omaan elämäänne.
 
Kiitos ninuzi :)

Vieras: Toki keskitymme omaan elämään, emmekä kovin usein tapaa, eikä pakkokaan olisi, mutta kun... emme halua vaihtaa piirejä, en minäkään! En HALUA vaikeuttaa kenenkään elämää, en edes omaani. En halua rajoittaa mieheni ystäväpiiriä nyt, enkä tulevaisuudessa. Haluan että minä, joka päässäni näitä asioita käyn läpi ja siitä kärsin, keksin jonkun ratkaisun joka ei haittaa elämää. Ei mies ole tehnyt mitään väärin, joten miksi pistäisi hänet "kärsimään" pakottamalla vaihtamaan kaveripiiriä?? Se ei tule kysymykseen. Vain se, että mitä minä voin tehdä näille ajatuksille ja itselleni jotta tilanne laukeaisi.
 
ninuzin kommenttiin että mies palaisi eksän luo jos haluaisi niin en usko.. Mieheni on hyvin sitoutuvaa sorttia, ja tiedän ettei ole lähtemässä luotani. Ja hän on myös hyvin vanhoillinen tietyissä asioissa ja koska eksällä on jo perhe ja lapsia, niin hän ei IKINÄ menisi siihen väliin, ei vaikka eksä pyytäisi ja vaikka kuinka haluaisi. Hän kunnioittaa niin paljon perhettä, oli se kenen perhe tahansa.
 

Yhteistyössä