L
"Lisa"
Vieras
Joka kerta pitää asiasta "keskustella" kun ollaan hänen luona ja aina sanoo poikaa jollain toisella , hänen mielestään paremmalla nimellä. Tämä on niin ärsyttävää!!!
Me ei siis kerrottu nimeä kenellekään ennen ristiäisiä ja tämä sukulainen sitten koko ajan yritti ehdottaa yhtä tiettyä nimeä, josta me ei tykätty ( varsinkaan mieheni ei tykännyt ) pyysi, että laittakaa edes toiseksi nimeksi, mutta kun mies ei todellakaan halunnut sitä nimeä lapselle.
Ristiäisissä näin jo ilmeestä, että sukulainen oli pettynyt kun poikamme nimen kuuli ja nyt tätä sitten saa kuulla jatkuvasti. Eilen taas keskusteltiin asiasta sukulaisen kanssa ja sanoin, että nimi on hyvä ja me lapsen vanhempina sen päätimme ja jos ei kelpaa niin ei voi mitään.
Ei tässä muuten mitään, mutta kun kutsuu poikaa välillä ties millä nimellä. Poika on 3kk. Olen sanonut, että saa ihan päättää kutsumanimen tai kutsukoon vaikka toisella nimellä tjm. mutta ei keksi mitään uusia nimiä lapselle.
Tämä on todella rasittavaa! Onko muilla ollut samanlaista?
Ei tässä muuten mitään, mutta kun nähdään ihan viikottain enkä tämän asian takia laita välejä poikki todellakaan. Ristiäisistä on kuitenkin jo yli kuukausi