miten saan pisteen tälle suhteelle? Mies on hankala tulkittava...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ymmyrkäisenä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

ymmyrkäisenä

Vieras
Hei.

Eli erosimme miesystäväni kanssa 2kk sitten. Olemme kuitenkin pitäneet tiiviisti (lähes päivittäin yhteyttä) koko tämän ajan. Noin viikko erosta mies ehdotti uudelleen yrittämistä, perui sitten kuitenkin ehdotuksensa, sanoi ettei se olisi oikein minulle.
Luulin tämän muutaman kk ajan kokoajan, että tunteeni miestä kohtaan ovat vain kaverillisia, mutta lauantaina tajusin, että välitän hänestä yhä todella paljon. Asiaa ei helpota se, että itse tapailen/"seurustelen" tällä hetkellä toisen miehen kanssa ja tällä exällänikin on jotain virityksiä menossa.

Laitoin hänelle viestiä jossa kerroin näin: "Kuules. Nyt seuraa avautumista. Ei voida ainakaan vähään aikaan olla tekemisissä. Syynä se, että mä tykkään susta paljon enemmän kuin kaverina. Älä ristiinnaulitse kiitos sillä en vaan voi sille mitään... Oon yrittäny ja yrittäny mut se ei vaan mee pois. Eihän se sulle mitää haittaa tee mut itselle aika paska tilanne, varsinki ku seurustelen nyt. Ollaan tekemisissä sitten myöhemmin. Älä kiitos vastaa tähän yhtään mitään koska mua hävettää potenssiin neljä miljoonaa jo muutenki ees sanoa mitään tällästä. Siitä se mun yhtäkkinen ikäväki johtu, on vaan oo myöntäny asiaa itselleni. Ei lisättävää"

vastaukseksi sain: ookei :) ai seurustelet :) enkä ymmärrä miks sua hävettää. ja kyllä oli pakko vastata.

keskustelimme siinä sitten hetken asiasta vielä, että onko oikein jatkaa juttelua hänen kanssaan jos tunteita on ym. mies kysyi olenko kauan salaillu tykkäämistäni johon vastasin että paha sanoa ku oon itekki ollu sekaisin näistä tunteistani mutta nyt ne varmistui mulle.

Vastaukseksi sain: kiva kuulla et joku tykkää musta :) ja kylhän mäki tykkään susta

Lähtiessään laittoi "öitä <3"

Eilen oli taas ihan normaali eikä puhunut asiasta mitään. Mitä ihmettä mies haluaa vai haluaako mitään???

Itse en pysty antaa asian olla, mutten myöskään usko että mies haluaa mitään enempää. kai hän olisi sen tuossa jo sanonut.
 
Jos kerta seurustelet ja toivoit etäisyyttä niin kai hän sitten sitä kunnioittaa. Tunteita selvästi on kun tollaisia jutteli takaisin, mutta hankala tossa on lähteä enempää tunteitaan irti päästämään. Odottaa selvästi mitä teet tän nykyisen seurustelukumppanin kanssa. Ei se ole reilua häntä kohtaan, että haikailet exän perään noin voimakkaasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Joxu
Ootte ilmeisesti 16v, ainakin henkisesti. Jos suhde ei toimi ei se toimi, ei tauonkaan jälkeen eikä etenkään silloin jos on jotenkin noloa sanoa toiselle että on vielä (romanttisia) tunteita. Olepa nyt hetki ihan itseksesi sinkkuna, ei sun tunteet sitä uuttakaan miestä kohtaan kovin voimakkaat selvästi ole. Sinkkuile ja selvitä pääsi ja ala uuteen suhteeseen vasta kun olet vähän kypsynyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas ja Joxu
Niinno, virheeni oli että luulin että kyseinen mies on vain kaveri minulle. Mutta nyt tiedän että haluan hänet.
Kysymys kuuluukin miten edetä? Tiedän, että jos nyt vain sanon että toiveissani olisi palata yhteen hän ei usko koska tapailen toista. Ajattelin erota ja ystävinä sitten ihan rauhassa katsella miten tämän miehen kanssa käy?
 
Eikö itselläsi sitten jo omatunto sano että on ihan helevetin väärin tapailla yhtä miestä ja himoita toista? Eihän tuossa nyt ole kuin yksi moraalisesti oikea tapa, dumppaat laastarisuhteesi ja sanot exälle että haluat hänet takaisin. Onko siinä sitten järkeä on toinen juttu... Ja miksi vielä yrittäisit leikkiä exän ystävää jos haluat hänen kanssaan parisuhteen?
 
Niinno, tuntuu että aloin tapailemaan tätä toista miestä, koska ajattelin että kaikki kuitenkin on väliltämme ohi. Ja Exälle en viitsi sitä noin vain sanoa. Olemme olleet ystäviä tämän 2 kk koska olemme läheisiä. Exä on sanonut että olen yksi hänen parhaimpia ystäviään, ei muuta. mutta mielestäni nuo vastaukset kertovat kyllä jostain. Lisäksi, kun viime viikon laitoin hänelle viestin että "mulla oli päivällä sua ihan järjetön ikävä. oisin vaan halunnu puhua asiat läpi" ni se vastas että ":) niin mullaki on ollu sua, tiiätkös....." kai tuollaista voi kaverinakin sanoa, mutta harvemmin miehet varmaan sanoo?
 
Hhhoooii... Kai jotain ihmistä pitäisi tapailla siksi että haluaa tapailla JUURI HÄNTÄ, ei siksi että ei ole muitakaan?? No, sulla on kolme vaihtoehtoa:

* Lopetat säätämisen ja kaveri/kumppani-arvuuttelun ja pidät exään välimatkaa niin kauan että ylimääräisiä tunteita ei ole. Sen jälkeen voit harkita kaveruutta.
* Sanot exälle että haluat vielä suhteen, ja joko alatte uudestaan seurustelemaan tai palaat edelliseen vaihtoehtoon.
* Jatkat tuota juupaseipäs-teinileikkiä määrittelemättön ajan, niinkuin nyt tunnut valitsevan. '

Ihan turha spekuloida jollakin "mitä se tarkoitti kun sanoi xxx", ei mitään hemmetin väliä. Sillä on väliä haluatko suhteen vai et, ja sen jälkeen homma jatkuu sen mukaan haluaako mies vai ei. Hyvin selkeää, hyvin hermoja säästävää ja ainoa aikuinen vaihtoehto.
 
kiitos ihanasta linkistä, mutta valitettavasti se ei nyt auta asiaan mitään... Olisiko jollain asiallisia neuvoja antaa miten menetellä? niin että tuon asiani selvästi julki mutten painosta mihinkään?
 
Painosta mihinkään? Siis oikeasti, taidat todellakin olla teini? Jos mies haluaa kanssasi suhteen, hän on mielissään kun sanot että sinäkin haluat. Jos hän kokee moisen painostukseksi, hän ei selkeästi halua kanssasi suhdetta jolloin on vain hyvä että saat sen selville. Win-win. Miksi haluaisit roikkua ihmisessä joka kokisi painostavaksi sen että haluat hänen kanssaan suhteen?
 
No lakkaa nyt herraisä seurustelemasta kenenkään toisen kanssa, jos olet jumissa jonkun entisen suhteen.

Ei noita suhteita noin voi hoitaa. Eikä varailla ihmisiä niin, että otan ton, jos en tota saa.

Mä olen elämässä yleensäkin niin yksiniitinen ihminen, että menen aika sokeasti jotakin yhtä tiettyä päämäärää kohti. En ole vielä koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa ns. vetäisi kahtaalle joidenkin ihmisten suhteen.

Ilmeisesti sinullakaan ei ole sellainen tilanne, vaan tosiaankin olet vain laastarisuhteessa nykyisessä seurustelusuhteessasi. Heitä laastari pois, jos haava on vielä noin tuore, ja hoida sitä ihan avoimesti. Laastari voi ehkä vain hautoa sen pahemmaksi.
 
Niinno mies sanoi kyllä ettei häntä haittaa eikä ahdista asia ja että ei se pahalta tunnu..muttei tarttunut asiaan sen enempää paitsi sanoi että älä seurustele sen kaa ;) ja selvästi tykkäät siitä enemmän ku oot sen kanssa ja haluut SEN. oiskohan tohon sit pitäny kertoa että olin sen kanssa siksi että luulin tunteideni olevan ohi?
 
Olisi kiva tietää iät, minkä ikäinen itse olet ja minkä ikäinen tämä exä jonka haluaisit olevan nyxä.
Puhe on tollaista teinimäistä tykkätään ja ollaan jonku kaa ja kiusotellaan ettet tykkääkää musta ku tykkäät siitä toisesta
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
Eli nyt jätän tuon toisen miehen ja juoksen samantien sanomaan miehelle että hei se ootkin sä jonka haluan...? eihän sitä noin voi hoitaa. Minun pitäisi keksiä syy miten saisin tavattua exäni ihan kasvotusten.
 
[QUOTE="vieras";28944816]Minusta vaikuttaa selvästi siltä, että sinä olet ainoa, jota kiinnostaa.[/QUOTE]

mistä päättelet niin? perusteluja, että ymmärtäisin asian itsekin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmyrkäisenä;28944618:
Niinno mies sanoi kyllä ettei häntä haittaa eikä ahdista asia ja että ei se pahalta tunnu..muttei tarttunut asiaan sen enempää paitsi sanoi että älä seurustele sen kaa ;) ja selvästi tykkäät siitä enemmän ku oot sen kanssa ja haluut SEN. oiskohan tohon sit pitäny kertoa että olin sen kanssa siksi että luulin tunteideni olevan ohi?
Ihan kauhee tilannesen sun nykysen kumppanisi osalta. Sie vaan nyt et ole hoitanu eroa kunnolla loppuun ja hypänny heti toisen kelkkaan. Tosta ei hyvä seuraa, kun alat pyörtämään eroa.
 
Voi kuulkaa ei se ikään katso. Mä oon tällä hetkellä niin typerässä tilanteessa ku olla ja voi. Mä haluaisin parisuhteen, ja mies haluaa edetä "päivä kerrallaan". Ja tuo miehen määritelmä muuttuu koko ajan niinkuin veteen piirretty viiva. Minä oon 37v ja mies 53v.
 

Yhteistyössä