Onko sinulla käytössä mitään lääkitystä? Kuinka usein käyt terapiassa? Keskusteletteko siellä parisuhteesi tilanteesta? Onko miehesi ollut koskaan mukana psykologin tapaamisissa?
Itselläni sellainen kokemus masennuksesta, että psykologin luona jutteleminen muutaman viikon välein ei tuntunut tuovan mitään tulosta.. Sain onneksi omalta lääkäriltäni lähetteen psykiatriselle avohoito-puolelle, jossa tapaan viikon välein kahta psykiatrista sairaanhoitajaa ja heidän kanssaan keskustelu on kyllä aivan eri tasolla kuin tuon aiemman psykologin. Ja siis nykyään nimenomaan keskustellaan, eikä niinkuin psykologilla että vain minä puhuin. Lisäksi olen aloittamassa lääkitystä paranemisen tueksi. Tällä halusin vain kertoa, että oletko varmasti kokeillut eri terapia-muotoja? Omassa terapiassani on kyllä korostunut parisuhteen toisen osapuolen tuki ja ymmärrys, eli jos miehesi todella haluaisi sinun parantuvan, hänen täytyisi olla tukenasi tuossa prosessissa! Voisitko sanoa siellä terapiassasi, että olisi varmaan hyvä ottaa mieskin mukaan tapaamisiin ainakin sillointällöin, jotta hänkin oikeasti tajuaisi kokonaistilanteesi?
Oletko miettinyt, millaista apua/tukea oikeasti tarvitsisit?
Miten olet pärjännyt taloudellisesti ennenkuin miehesi tuli mukaan kuvioihin?
Rakastatko todella miestäsi? Haluatko itse olla tuossa parisuhteessa? Miksi välität siitä, haluaako miehesi juuri nyt yh:ksi vai vasta parin vuoden päästä? Miksi et voisi kuvitella itse eläväsi lapsen kanssa kahden?
Tiedät varmaan, että jos jäisit lapsen kanssa kahden, saisit tuon eläkkeen lisäksi elatusmaksut (ilmeisesti miehesi on vielä kohtuullisen hyvätuloinen, joten elatusmaksu olisi kyllä varmasti ihan hyvä) Sitä en tiedä, pystyykö eläkkeen lisäksi saamaan kotihoidontukea, mutta ilmeisesti hoitolisän ainakin jos lasta kuitenkin kotona hoidat? Lisäksi olet oikeutettu kelan asumistukeen sekä tietenkin lapsilisät tulevat niinkuin nytkin, tosin siihen saisit yh-korotuksen. Kyllä noista jo luulisi yhteensä ihan mukava summa kertyvän, eikä välttämättä sosiaalitoimiston luukulle pakosti tarvi mennä ollenkaan. Vai oletko tottunut niin suureen elintasoon, ettei vähempi kelpaa? Tämän sanon ihan ystävällisessä mielessä. Vai onko sinulla itselläsi vaikeuksia rahankäytön suhteen?
Oletko kokeillut/harkinnut työharjoittelun kautta työllistymistä tai oppisopimusta? Näin olisi helpompi saada jalkaa oven väliin uuteen työpaikkaan.
Ymmärrän, että masentuneena ei jaksa eikä aina haluakkaan ajatella järkevästi, mutta haluatko todella lopun elämääsi käyttää niinkuin tällä hetkellä teet? Ero voi hyvinkin olla uusi alku!
Entä jos vain kaikessa hiljaisuudessa järjestelisit asiasi niin, että sinulla olisi asunto valmiina ja kaikki hakemukset mahdollisiin tukiin vetämässä, ennenkuin muutat virallisesti pois miehesi luota? Oletteko naimisissa ja onko teillä avioehtoa? Avioerossahan sinulle jäisi jotain käteen jos avioehtoa ei ole tehty. Oletko ottanut selvää myös seurakunnan avustuksista ja muista ruoka-avuista? Uskon, että ihan varmasti pärjäisit myös kahdestaan lapsen kanssa, kunhan vaan voimia avun hankkimiseen löytyy! Myös tukiperhe voisi olla yksi mahdollisuus jos jäät kahdestaan lapsen kanssa!
Halusin vain kertoa, että kyllä niitä vaihtoehtoja löytyy! Täällä on nyt vähän ilkeämielisesti sinulle vastailtu ymmärtämättä, että masentuneena monet vaihtoehdot sulkevat muita ovia eikä aina sitä toivoa tulevaisuudesta näy... Toivon todella, että saat apua ja paraneminen lähtisi käyntiin, sinun täytyisi koittaa itse vaan uskoa siihe! Kirjoituksestasi välittyy, että sinulla on jo toivo mennyt ja itsetuntosi on ihan nollassa. Mitähän tuolle itsetunnolle voisi tehdä?
