miten selittäisit seuraavat asiat 8-vuotiaalla lapselle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "jane"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";24483019]outo lapsi jos tuollaisen listan sanoja keksinyt kysyä yhtäkkiä[/QUOTE]

menin aivan sanattomaksi ja sain vain kysyttyä mistä on moisista kuullut niin tytön äidin kaverilta.
 
Jos ei muuten, niin isommat ovat neuvoneet. Meilläpäin kuudesluokkalaiset olivat neuvoneet tokaluokkalaisia kirjoittamaan googlen hakun sanan porno. 1) Seksi on aikuisten juttu, jota isä ja äiti tekevät. Sen avulla saadaan lapsia. (jos ei kysy tarkemmin, en lisää tarkenna) 2) Huora on pääasiassa haukkumanimi, jota valitettavan usein monista tytöistä käytetään ilman mitään syytä. 3) Nussiminen on ruma sana seksille 4) Homokin on useinmiten koululaisten suussa haukkuma nimi, mutta me kaikki olemme homo sapienceja eli ihmisiä. 5) Josku vauva syntyy ennen aikojaan ja kuolee, sitä sanotaan keskenmenoksi.
 
Näin meillä on kerrottaisiin, ja osa onkin kerrottu jo

1. seksi = kun kaksi aikuista ihmistä rakastaa toisiaan, haluaa he olla kaksistaan rauhassa peiton alla nakuna ja hyväillä toisiaan.

2. huora = sellainen ihminen, joka antaa tehdä itselleen seksiä vain sen vuoksi, että saisi itselleen jotain esim. rahaa tai vaatteita, ei siksi että rakastaisi sitä toista.

3. nussiminen = ruma nimitys seksin harrastamiselle

4. homo = homo on sellainen mies, joka rakastaa toista miestä, vastaavasti lesbo on sellainen nainen joka rakastaa toista naista

5. keskenmeno = kun vauva siellä äidin mahassa ei olekaan sellainen, että se pystyisi kehittymään syntyväksi vauvaksi, tulee se ennen aikojaan ulos äidin mahasta, mikä on surullinen juttu.
 
1. seksi
"aikuisten juttu mitä ne tekee kun rakastavat toisiaan todella paljon." En alkaisi ehkä vielä 8-vuotiaalle selittämään kukista ja mehiläisistä. Joskus muksuna kysyin isältäni tuon kysymyksen ja hänen vastauksensa oli tuo että kyseessä on aikuisten juttu silloinkun rakastetaan toista kovasti. Tyydyin siihen ja nyt myöhemminkin ajatellessani mielestäni hyvin kaunis tapa selittää asia kun ei ole tarvetta alkaa selittämään biologiasta ja yhdynnästä.

2. huora
"Todella ruma sana jota ei pidä käyttää." Vertaisin neekeri-sanaan. Eli yksinkertaisesti rumasti sanottu ja ei kuulu hyviin tapoihin kutsua ketään tuolla nimityksellä.

3. nussiminen
Tähänkin vetäisisin "ruma sana" kortin.

4. homo
"Voi tarkoittaa montaa asiaa, todella typerät ihmiset käyttävät sitä haukkumasanana, sillä pohjimmiltaan sen merkitys on "ihminen"." Jos tarkennusta kaivataan niin sanoisin että homo sapiens tarkoittaa ihmistä ja että homoseksuaalilla tarkoitetaan ihmistä joka pitää samasta sukupuolesta. Korostaisin että haukkumasanana käyttäminen osoittaa sivistymättömyyttä ja tyhmyyttä.

5. keskenmeno
"Joskus joidenkin vauvat kuolevat ennen syntymää, se on todella surullista mutta luonnollista."
 
missäs päin on noin näpsäkkä 8 v tyttö?Porvoossa varmaan..sano,että ei ole lasten juttuja,kysy uudelleen vaikka tossa 6 vuoden päästä..

Kyllähän 8v:t noita juttuja jo koulussa isommiltaan kuulee. Ja kun ne selitetään lapselle, ei niihin jää enää mitään mielenkiintoa ja halua alkaa niit'ä mielessä pohtimaan. Mutta jos lähdetään tuolle linjalle "en kerro, ei ne ole lasten juttuja.." niin lapsen mielenkiinto on taattu jatkossakin. You know, kaikki kielletty kiinnostaa ja niin eespäin.
 
Mulla on poika just 8.
On halunnut tietää listastasi asiat: homo ja seksi.
Olen selittänyt aikuisten oikeesti, varovaisin sanakääntein mitä tarkoittavat.
On sovittu ettei homoksi pilkata ketään.
Meni hienosti ja asiallisesti ko keskustelu.
Niin ja sana lesbo on tuttu.
 
Meillä 8v kyseli mitä on homot ja lesbot, kun koulussa jotkut sanoneet toisilleen niin. Kerroin, että homot on miehiä, jotka haluavat olla yhdessä ja jopa asua yhdessä ja samoin sitten naiset keskenään jne. Selitin, että ihan kaikki ihmiset eivät valitse elämänkumppanikseen toista sukupuolta olevaa. Lopuksi totesin, että ikinä ei saa huudella ketään homoksi ja lesboksi. Sen jälkeen hän ei ole asiasta kysellyt.
 
Oletteko te ihan oikeasti tosissanne, että ette 8-vuotiaalle selittäisi "kukista ja mehiläisistä"?
Jos olette tosiaan sitä mieltä, että on parempi oppia nuo asiat koulupihalla kavereilta, niin siitä vaan, mutta ei siinä kyllä vähäisintäkään järkeä ole.
 
[QUOTE="Johanna";24483156]Näin meillä on kerrottaisiin, ja osa onkin kerrottu jo

1. seksi = kun kaksi aikuista ihmistä rakastaa toisiaan, haluaa he olla kaksistaan rauhassa peiton alla nakuna ja hyväillä toisiaan.

2. huora = sellainen ihminen, joka antaa tehdä itselleen seksiä vain sen vuoksi, että saisi itselleen jotain esim. rahaa tai vaatteita, ei siksi että rakastaisi sitä toista.

3. nussiminen = ruma nimitys seksin harrastamiselle

4. homo = homo on sellainen mies, joka rakastaa toista miestä, vastaavasti lesbo on sellainen nainen joka rakastaa toista naista

5. keskenmeno = kun vauva siellä äidin mahassa ei olekaan sellainen, että se pystyisi kehittymään syntyväksi vauvaksi, tulee se ennen aikojaan ulos äidin mahasta, mikä on surullinen juttu.[/QUOTE]

Ei homo vättämättä rakasta ketään. Homo on seksuaalisesti ja romanttisesti kiinnostunut omasta sukupuolestaan.
 
[QUOTE="kartsa";24483706]Ei homo vättämättä rakasta ketään. Homo on seksuaalisesti ja romanttisesti kiinnostunut omasta sukupuolestaan.[/QUOTE]

No joo mut eiköhän toi määritelmä riitä lapselle..... Ettei tarvitse alkaa samalla kertaa määritellä mitä tarkoittaa seksuaalisuus ja romantiikka :D
 
1. seksi
Aikuisten välistä hellyyttä. Hyväillään toista.

2. huora
Ruma nimitys.

3. nussiminen
tarkoittaa seksiä, ruma sana

4. homo
mies joka rakastuu miehiin, nainen joka rakastuu naisiin

5. keskenmeno
joku odottaa vauvaa, mutta sitten voi käydä niin, ettei vauvaa tulekaan. Se on surullista, mutta niin voi käydä, eikä se ole kenenkään syy.
 

Yhteistyössä