tällaisesta ihan hirveästi. Hän kokisi sen vittuiluna häntä kohtaan. Hän on ollut vain olosuhteiden uhri, koska vaimo on ollut hänelle ilkeä. Hän ei olisi sitä halunnut tehdä, mutta oli pakko, koska tuntui niin pahalta.
Eniten minua vaivaa se, kun mies sanoi, että ovat olleet tosi ihastuneita toisiinsa. Miten he voivat nyt unohtaa toisensa, eivätkä turvaudu toisiinsa ikävien hetkien tullen? Mies kertoi, että on pahoillaan siitä, että on haukkunut tälle naiselle minua tosi ilkeästi. Meidän yhteisiä tuttavia on ollut heidän mukanaan ruokailemassa, kahvilla jne...eli olivat kuin pariskunta seurustellessaan. Se tuntuu myös minusta tosi pahalta. Myös näille tuttavillemme mies on puhunut minusta rumasti ja he ovat uskoneet. Olen osalle näistä saanut sanottua todellisuuden minun kannaltani.
Miten ihmeessä pystyn jatkamaan suhdettamme ja olemaan miehelle sellainen, että hän kokee minut riittävän hyväksi. En ehkä ole kaunotar, mutta ihan ok:n näköinen ja en koe olevani mikään paha ihminen, pikemmiten päinvastoin. Mies sanoo, että kaikki on hyvin niin kauan, kun en huuda, ilkeile ym ym ja elämme elämämme onnellisen yhdessä loppuun asti. Sitä hän usein sanoo, ja näyttää siltä että sitä tarkoittaa ja toivoo.