Jokainen ihminen jossain elämänsä vaiheessa pettää, valehtelee, on kateellinen, vihaa, kostaa, himoitsee, hakee välitöntä nautintoa ja tuhoaa toisia ihmisiä teoillaan. Maailma vain on kylmä, itsekkäiden ahneiden paratiisi.
Ja jokainen, joka kuvittelee olevansa empaattinen hyvä ihminen, on varmasti sitä joissain tilanteissa, mutta toisessa huomaakin olevansa kova ja kylmä. Ja niissä tilanteissa, joissa toivoisi vastavuoroisuutta, voitte olla varmoja, että sitä ei tule. Turha toivo.
Ihan älytön ketju. Mutta tulihan luettua. V*tutus ihmisten naivista ajattelusta. Heräkää todellisuuteen. Jokainen rakentaa oman elämänsä itse.
Ihan turha tulla nillittään tänne kaltoinkohtelusta, kun tilaisuuden tullen antaa potut pottuina. Se, että nyt on pieni lapsi, muutaman vuoden kuluttua se on jo iso ja tilanne on aivan toinen. Kosto on suloinen. Kosto kompensoi. Antakaa palaa vaan. Se mitä on opetettu meille oikeaksi on todellakin vain valhetta, jolla meitä yritetään hallita. Ja ne hölmöt, jotka tuossa lapsena opetetussa oikea/väärä kuvitelmassa elävät, ovat kaikkien maaiman narsistien sätkynukkeja, näyttelevät niille niiden tunteita ja toimivat niille niiden jatkeina, eivätkä lopulta elä omaa elämäänsä. Sitten kun on itse ihan paskana, voi vain katsoa vierestä kun muut porskuttaa. Toisaalta ehkä tuo rikkoutuminen on välttämätön, että näkisi kuinka kaltoin itseään kohtelee.
Siis: kukaan toinen ihminen ei voi meitä kohdella kaltoin. Sen teemme ihan itse antamalla muiden tehdä sellaista itsellemme ja vielä jäämällä siihen kitumaan.
blaah, lapset, lapset, ottakaa tämä lahjana.
