Miten sitä jaksaa tätä arkea kun ei saada koskaan lastenhoitoapua :(

[vieras]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Olen harvinaisen samaa mieltä tästä asiasta!

Auttoiko kyseinen kommentti alkuperäistä?
Olette te uskomattomia superäitejä!

Ei varmaankaan auttanut,mutta tosiaan sitä jaksamista pitäisi miettiä ennen kuin lapsia alkaa hommaamaan.
Monella varmasti sama tilanne,ettei ole sitä tukiverkostoa,eikä lapsenhoitoapua...ja moni ei sitä kaipaakkaan eikä varsinkaan valita!

Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia.

Juu elämä voi yllättää,mutta kyseisessä tapauksessahan ei ole tästä kyse,vaan normaalin arjen pyörittämisestä ja parisuhteenhoitamisesta.
Ja itselläni on kolme lasta!!

No mutta hei....sä oletkin superäiti.
Kun MINÄ pärjään,kun MINÄ jaksan....MINULLAKIN kolme lasta.
Pitäiskö sulle ojentaa mitali?

En ole mitallia vailla
Mutta mun on todellakin PAKKO pärjätä ja jaksaa!

 

[hohhoijaa]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Olen harvinaisen samaa mieltä tästä asiasta!

Auttoiko kyseinen kommentti alkuperäistä?
Olette te uskomattomia superäitejä!

Ei varmaankaan auttanut,mutta tosiaan sitä jaksamista pitäisi miettiä ennen kuin lapsia alkaa hommaamaan.
Monella varmasti sama tilanne,ettei ole sitä tukiverkostoa,eikä lapsenhoitoapua...ja moni ei sitä kaipaakkaan eikä varsinkaan valita!

Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia.

Juu elämä voi yllättää,mutta kyseisessä tapauksessahan ei ole tästä kyse,vaan normaalin arjen pyörittämisestä ja parisuhteenhoitamisesta.
Ja itselläni on kolme lasta!!

No mutta hei....sä oletkin superäiti.
Kun MINÄ pärjään,kun MINÄ jaksan....MINULLAKIN kolme lasta.
Pitäiskö sulle ojentaa mitali?

En ole mitallia vailla
Mutta mun on todellakin PAKKO pärjätä ja jaksaa!

Koko ajan jankutat omaa paremmuuttasi.

 

[tähdenlento09]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Minä nautin perhe-elämästä.
Se ei silti tarkoita sitä,etten kaipaa koskaan yhteistä aikaa miehen kanssa.
Ihan sama onko niitä lapsia yksi vai kymmenen.

Siel on joku Emilynin sielunsisko äänessä taas
Tämän ap:n kanssa mä olen samaa mieltä. Jokainen meistä tarvitsee edes jonkun verran omaa aikaa vaikka niitä lapsia onkin. :hug:

 

[määä]

minkä ikäisiä lapset ovat? voin vain lohduttaa että he kasvavat ja pärjäävät omillaan hetken päästä. olisiko jossain tuttavaperheessä apua vai eikö teillä todellakaan ole ketään ystäviä, tuttuja?

 

[piitu pipari]

Lainaus:

"Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia."


No juu mutta harvoin nuo kaikki samanaikaisesti yhdelle ihmiselle iskevät! Jos yksi noista osuu kohdalle, niin nimenomaan tukiverkon avulla siitä selviää...Tukiverkostolla ymmärrän itse nimittäin sen, että on niitä ihmisiä ympärillä joihin voi tukeutua mahdollisissa elämän kriisitilanteissa ja yllättävissä käänteissä. Toisin sanoen tukiverkko ei ole mielestäni yhtä kuin lastenhoitoapu.

Valitettavan usein silloin kun ihmiset valittavat ettei ole rahaa siihen ja siihen, kyse on priorisointiongelmasta. Tottakai voi olla niin, ettei sitä rahaa todella ole, mutta silti itse kukin voisi vähän miettiä sitä arvomaailmaansa ja sitä, mikä loppujen lopuksi on tärkeää ja mikä ei. Esimerkiksi parin kaljatuopin tai röökiaskin hinnalla saa jo sen MLL:n hoitajan pariksi tunniksi...

 

[Madicken04]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Olen harvinaisen samaa mieltä tästä asiasta!

Auttoiko kyseinen kommentti alkuperäistä?
Olette te uskomattomia superäitejä!

Ei varmaankaan auttanut,mutta tosiaan sitä jaksamista pitäisi miettiä ennen kuin lapsia alkaa hommaamaan.
Monella varmasti sama tilanne,ettei ole sitä tukiverkostoa,eikä lapsenhoitoapua...ja moni ei sitä kaipaakkaan eikä varsinkaan valita!

Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia.

Juu elämä voi yllättää,mutta kyseisessä tapauksessahan ei ole tästä kyse,vaan normaalin arjen pyörittämisestä ja parisuhteenhoitamisesta.
Ja itselläni on kolme lasta!!

Kyllä pikkuveljen itsemurhan aikoihin normaali arjen pyörittäminenkin tuntui raskaalta eikä parisuhteelle varmasti jäänyt turhaa energiaa. Riitti kun sai kaksi lasta hoidettua näiden omine tarpeineen, työt tehtyä ja kodin pidettyä kunnossa. Aikaa tuosta on mennyt reilu vuosi eikä vieläkään ole kerennyt alkaa surutyötä. koti ja lapset on kyllä hoidettu viimeisen päälle eikä vieraan apuun olla turvauduttu eikä tilanteesta (juurikaan) valitettu. Hymyillen mentiin esikoisen kuntoutusssuunnitelmaa väsäämään muutama tunti veikan kuoleman jälkeen kotitekoista porkkanakakkua tarjoten ja pyydeltiin anteeksi kun silmät vähän punotti ja väsytti valvotun yön jälkeen.

En suosittele tätäkään vaihtoehtoa. Mielummin vaan valittamaan ja hankkimaan niitä lapsenhoitajia silloin kun tuntuu että elämä kaatuu niskaan (syystä tai toisesta). Täydellinen äitiys on todella syvältä...

 

[vieras]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Olen harvinaisen samaa mieltä tästä asiasta!

Auttoiko kyseinen kommentti alkuperäistä?
Olette te uskomattomia superäitejä!

Ei varmaankaan auttanut,mutta tosiaan sitä jaksamista pitäisi miettiä ennen kuin lapsia alkaa hommaamaan.
Monella varmasti sama tilanne,ettei ole sitä tukiverkostoa,eikä lapsenhoitoapua...ja moni ei sitä kaipaakkaan eikä varsinkaan valita!

Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia.

Juu elämä voi yllättää,mutta kyseisessä tapauksessahan ei ole tästä kyse,vaan normaalin arjen pyörittämisestä ja parisuhteenhoitamisesta.
Ja itselläni on kolme lasta!!

No mutta hei....sä oletkin superäiti.
Kun MINÄ pärjään,kun MINÄ jaksan....MINULLAKIN kolme lasta.
Pitäiskö sulle ojentaa mitali?

En ole mitallia vailla
Mutta mun on todellakin PAKKO pärjätä ja jaksaa!

Koko ajan jankutat omaa paremmuuttasi.

Jaa-a,milläköhän tavalla?
Tuskin olen ainoa äiti tälläkään palstalla,joka hoitaa itse lapsensa ja siinä sivussa parisuhteensa,eikä valita.
Pääseeköhän ne yh:t sitten helpommalla kun ei ole sitä parisuhdetta hoidettavana?

 

[KaksiKertaaPienempi]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Minä nautin perhe-elämästä.
Se ei silti tarkoita sitä,etten kaipaa koskaan yhteistä aikaa miehen kanssa.
Ihan sama onko niitä lapsia yksi vai kymmenen.

Siel on joku Emilynin sielunsisko äänessä taas
Tämän ap:n kanssa mä olen samaa mieltä. Jokainen meistä tarvitsee edes jonkun verran omaa aikaa vaikka niitä lapsia onkin. :hug:

Katkeruus paistaa lävitse tuon yhen teksteistä. Kun hänen on PAKKO jaksaa niin silloin muidenkin on eikä kukaan saa hankkia itselleen apua ja päästä helpommalla kuin tämä pätijä :headwall: Älä ap välitä noista, hienoa että osaat arvioida jaksamistasi ja hakea apua, kun sitä tarvitset. Se jos mikä on hyvän vanhemmuuden merkki =)

 

[mamma]

Lainaus:

"Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia."


No juu mutta harvoin nuo kaikki samanaikaisesti yhdelle ihmiselle iskevät! Jos yksi noista osuu kohdalle, niin nimenomaan tukiverkon avulla siitä selviää...Tukiverkostolla ymmärrän itse nimittäin sen, että on niitä ihmisiä ympärillä joihin voi tukeutua mahdollisissa elämän kriisitilanteissa ja yllättävissä käänteissä. Toisin sanoen tukiverkko ei ole mielestäni yhtä kuin lastenhoitoapu.

Valitettavan usein silloin kun ihmiset valittavat ettei ole rahaa siihen ja siihen, kyse on priorisointiongelmasta. Tottakai voi olla niin, ettei sitä rahaa todella ole, mutta silti itse kukin voisi vähän miettiä sitä arvomaailmaansa ja sitä, mikä loppujen lopuksi on tärkeää ja mikä ei. Esimerkiksi parin kaljatuopin tai röökiaskin hinnalla saa jo sen MLL:n hoitajan pariksi tunniksi...

Peesaan!

 

[Madicken04]

Lainaus:

"Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia."


No juu mutta harvoin nuo kaikki samanaikaisesti yhdelle ihmiselle iskevät! Jos yksi noista osuu kohdalle, niin nimenomaan tukiverkon avulla siitä selviää...Tukiverkostolla ymmärrän itse nimittäin sen, että on niitä ihmisiä ympärillä joihin voi tukeutua mahdollisissa elämän kriisitilanteissa ja yllättävissä käänteissä. Toisin sanoen tukiverkko ei ole mielestäni yhtä kuin lastenhoitoapu.

Valitettavan usein silloin kun ihmiset valittavat ettei ole rahaa siihen ja siihen, kyse on priorisointiongelmasta. Tottakai voi olla niin, ettei sitä rahaa todella ole, mutta silti itse kukin voisi vähän miettiä sitä arvomaailmaansa ja sitä, mikä loppujen lopuksi on tärkeää ja mikä ei. Esimerkiksi parin kaljatuopin tai röökiaskin hinnalla saa jo sen MLL:n hoitajan pariksi tunniksi...

Jaa, minusta ei kyllä tunnu yhtään harvinaiselta että ihmisille osuu useita vastoinkäymisiä yhtä aikaa. Päinvastoin, surullisen yleistä.

Mutta kiva että teillä on elämä helppoa. =)

 

[Lumi-Marja]

Tilanne on se,että anoppi on ainut lastenhoitaja.Todella harvoin katsoo lapsia,ehkä noin kerran vuodessa (asuu 250km päässä ja on työelämässä).
Ollaan monta vuotta eletty pelkästään lasten ehdoilla ja nyt alkaa raja tulla vastaan.Meidän suhde kärsii kun ei voida koskaan tehdä kahdestaan mitään.
Aina joudutaan menemään erikseen niin että toinen katsoo lapsia.
Ei ihme että monet eroaa kun huomataan ettei ole enää mitään yhteistä,sitä kaipaa yhteistä aikaa tässä lapsiperheen härdellissä.
Kolme lasta on hankala saada kavereille hoitoon joilla on jo itsellään useampia lapsia.

Enkä halua kuulla mitään sankaritarinoita "olen ollut lasten kanssa yksin viimeiset 20 vuotta enkä kaipaa omaa aikaa"-tarinoita,vaan oletteko hommanneet jostain vakituisen lastenhoitajan? Miten te muut jaksatte joilla EI ole tukiverkostoa?

Samassa veneessä ollaan. Mun äiti suurinpiirtein yhtä kaukana kuin anoppisi, hänellä omat murkkuikäiset ja on työelämässä. Anoppi kuollut, papat, toinen kuollut ja toisesta nyt vaan ei ole lapsia katsomaan. Satunnaisesti ollaan saatu apua naapurinlikasta, mutta hänkin muuttaa nyt yliopiston perässä muualle. Vanhimmainen täytti 16 ja meillä viisi lasta, nuorin 2v.

Sukulaiset kaukana, kavereita ei juurikaan täällä mettäperällä ole. Tutuilla itsellään pieniä lapsia, joten eipä tule mieleen viedä nelilapsiseen perheeseen omia sekaan. Vanhimmainen (luojan kiitos) jo pystyy näitä pienempiä kattomaan. Toiseksi vanhin täyttää pian 15, joten hänestäkin jo apua.

Mut ennemmin, ennen kuin vanhimmat tulivat "lapsenvahti ikään" tuntui sen sata kertaa, että nyt loppu jaksaminen ja ero tulikin exän kans. Ei ehkä niinkään tämän lapsenvahtimis jutun takia, vaan siihen johti kerrassaan moni syy. Kylläpä se jaksaminen vaan oli katkolla monta kertaa. En oikeastaan edes tiedä, miten kahlasin ne vuodet läpi, kun neljä vanhinta oli kaikki pieniä.

Täällä ei ole edes MLL:n kautta mahdollisuus saada ketään, koska tämä on todellakin käpykylä. Ei ole au pairiin varaa, ei mitään varamummopalveluita ole. Täällä on kaikilla sama ongelma, mutta siltikään kukaan ei ole ollut halukas lähtemään mukaan rinkiin, jossa uvoron perään vahdittais toisten lalpsia.

Meni vuosia ilman yhtään ainutta omaa menoa, ellei kauppaa lasketa, jonne lapsetkin useimmiten otin mukaan, kun exästä ei ollut llapsiaan vahtimaan. Nykyinen kyllä pärjäsi kaikkien kans, vaikka alkuun olivatkin pienempiä kuin nyt. Tämä ei ole sankaritarina siitä, miten hienosti selvisin lasten kans, vaan lähinnä ihmettelen sitä itekkin, miten sain kahlattua ne vuodet läpi.

Monet väsymysitkut tuli itkettyä, pettymys tuttaviin, "kyllä me sitten tullaan lapsia hoitaan, kun tämä kolmaskin syntyy" näitä ihmisiä ei koskaan näkynyt. Voimia ja jaksamista sinulle ap, ainut mitä voin lohdutukseksi sanoa on se, että lapset kasvavat ja sit helpottaa. Tulee tietty toiset murheet, mutta 16 vuotias ei juurikaan tarvi enää lapsenlikkaa. Nyt on päästy jo miehen kans kahden elokuviin, yhdessä jonnekkin. Se yksikin ilta silloin tällöin piristää kummasti.

Mut vielä, jaksamista, tiedän mitä vaihetta elät nyt. :hug:

 

[minä]

Meillä ei myöskään ole lapsille hoitajaa. Ei oo vuoteen päästy miehen kanssa minnekkään kahdestaan. Ja tämä kyllä on vaikuttanut suhteeseen. Mummoja ja ukkeja kyllä on mutta asuvat kaukana ja eipä niitä näytä pahemmin kiinnostavankaan....Ja kavereilla on itselläänki useita lapsia ettei niitä kehtaa vaivata enää...

 

[vieras]

Lainaus:

"Elämä voi yllättää.Voi tulla monikkoraskauksia,puoliso sairastuu,isovanhemmat muuttaa satojen kilometrien päähän,työttömyyttä.....
ja nää kaikki asiat pitää tietää jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään?
Onko sulla oikeasti edes lapsia."


No juu mutta harvoin nuo kaikki samanaikaisesti yhdelle ihmiselle iskevät! Jos yksi noista osuu kohdalle, niin nimenomaan tukiverkon avulla siitä selviää...Tukiverkostolla ymmärrän itse nimittäin sen, että on niitä ihmisiä ympärillä joihin voi tukeutua mahdollisissa elämän kriisitilanteissa ja yllättävissä käänteissä. Toisin sanoen tukiverkko ei ole mielestäni yhtä kuin lastenhoitoapu.

Valitettavan usein silloin kun ihmiset valittavat ettei ole rahaa siihen ja siihen, kyse on priorisointiongelmasta. Tottakai voi olla niin, ettei sitä rahaa todella ole, mutta silti itse kukin voisi vähän miettiä sitä arvomaailmaansa ja sitä, mikä loppujen lopuksi on tärkeää ja mikä ei. Esimerkiksi parin kaljatuopin tai röökiaskin hinnalla saa jo sen MLL:n hoitajan pariksi tunniksi...

Peesaan!

Niin just. Tästä nyt saa sen käsityksen, että jos sitä rahaa ei ole niin silloin on kyse vanhemmasta, jolla on priorisointiongelma. Kyllä ne rahat kuule voi olla lopussa ihan ilman alkoholia ja tupakkaakin tai ylipäätänsä ilman minkään turhan ostamista!!! ARGH! Ja ap:lle voimia. Tiiän fiiliksen. Tukiperhetoimintaa haaveilen omalle perheelleni.

 

[odyssey]

Tätä ketjua lukiessani tuli mieleeni,että pitäisiköhän alkaa sillöin tällöin hoitamaan lapsia,kun lisäraha ei olisi pahitteeksi. Moni kauhisteli tuota 8e/tunti taksaa.Mikä olisi sitten sellainen summa joka ei kuulostaisi niin kovalta? Eli minkä verran sitä sitten voisi pyytää palkaa, että ihmisillä olisi se varaa maksaa? Esim 5e/tunti palkaksi kuulostaa aika vähältä,kun siitä pitää vielä verotkin maksaa.

 

[kertokaa]

[/quote]

Koko ajan jankutat omaa paremmuuttasi.[/quote]

Jaa-a,milläköhän tavalla?
Tuskin olen ainoa äiti tälläkään palstalla,joka hoitaa itse lapsensa ja siinä sivussa parisuhteensa,eikä valita.
Pääseeköhän ne yh:t sitten helpommalla kun ei ole sitä parisuhdetta hoidettavana?[/quote]

MIKSI nainen on naiselle susi?

 

[vieras]

Tätä ketjua lukiessani tuli mieleeni,että pitäisiköhän alkaa sillöin tällöin hoitamaan lapsia,kun lisäraha ei olisi pahitteeksi. Moni kauhisteli tuota 8e/tunti taksaa.Mikä olisi sitten sellainen summa joka ei kuulostaisi niin kovalta? Eli minkä verran sitä sitten voisi pyytää palkaa, että ihmisillä olisi se varaa maksaa? Esim 5e/tunti palkaksi kuulostaa aika vähältä,kun siitä pitää vielä verotkin maksaa.

Mll jos ottaa hoitajan niin tiettääkseni pitää matkatkin maksaa? Ja ruoat?

 

[odyssey]

Tätä ketjua lukiessani tuli mieleeni,että pitäisiköhän alkaa sillöin tällöin hoitamaan lapsia,kun lisäraha ei olisi pahitteeksi. Moni kauhisteli tuota 8e/tunti taksaa.Mikä olisi sitten sellainen summa joka ei kuulostaisi niin kovalta? Eli minkä verran sitä sitten voisi pyytää palkaa, että ihmisillä olisi se varaa maksaa? Esim 5e/tunti palkaksi kuulostaa aika vähältä,kun siitä pitää vielä verotkin maksaa.

Mll jos ottaa hoitajan niin tiettääkseni pitää matkatkin maksaa? Ja ruoat?

Täytynee selvitellä ja miettiä asiaa.Kiitos vastauksesta.

 

[väsynyt]

Tilanne on se,että anoppi on ainut lastenhoitaja.Todella harvoin katsoo lapsia,ehkä noin kerran vuodessa (asuu 250km päässä ja on työelämässä).
Ollaan monta vuotta eletty pelkästään lasten ehdoilla ja nyt alkaa raja tulla vastaan.Meidän suhde kärsii kun ei voida koskaan tehdä kahdestaan mitään.
Aina joudutaan menemään erikseen niin että toinen katsoo lapsia.
Ei ihme että monet eroaa kun huomataan ettei ole enää mitään yhteistä,sitä kaipaa yhteistä aikaa tässä lapsiperheen härdellissä.
Kolme lasta on hankala saada kavereille hoitoon joilla on jo itsellään useampia lapsia.

Enkä halua kuulla mitään sankaritarinoita "olen ollut lasten kanssa yksin viimeiset 20 vuotta enkä kaipaa omaa aikaa"-tarinoita,vaan oletteko hommanneet jostain vakituisen lastenhoitajan? Miten te muut jaksatte joilla EI ole tukiverkostoa?

Samassa veneessä ollaan. Mun äiti suurinpiirtein yhtä kaukana kuin anoppisi, hänellä omat murkkuikäiset ja on työelämässä. Anoppi kuollut, papat, toinen kuollut ja toisesta nyt vaan ei ole lapsia katsomaan. Satunnaisesti ollaan saatu apua naapurinlikasta, mutta hänkin muuttaa nyt yliopiston perässä muualle. Vanhimmainen täytti 16 ja meillä viisi lasta, nuorin 2v.

Sukulaiset kaukana, kavereita ei juurikaan täällä mettäperällä ole. Tutuilla itsellään pieniä lapsia, joten eipä tule mieleen viedä nelilapsiseen perheeseen omia sekaan. Vanhimmainen (luojan kiitos) jo pystyy näitä pienempiä kattomaan. Toiseksi vanhin täyttää pian 15, joten hänestäkin jo apua.

Mut ennemmin, ennen kuin vanhimmat tulivat "lapsenvahti ikään" tuntui sen sata kertaa, että nyt loppu jaksaminen ja ero tulikin exän kans. Ei ehkä niinkään tämän lapsenvahtimis jutun takia, vaan siihen johti kerrassaan moni syy. Kylläpä se jaksaminen vaan oli katkolla monta kertaa. En oikeastaan edes tiedä, miten kahlasin ne vuodet läpi, kun neljä vanhinta oli kaikki pieniä.

Täällä ei ole edes MLL:n kautta mahdollisuus saada ketään, koska tämä on todellakin käpykylä. Ei ole au pairiin varaa, ei mitään varamummopalveluita ole. Täällä on kaikilla sama ongelma, mutta siltikään kukaan ei ole ollut halukas lähtemään mukaan rinkiin, jossa uvoron perään vahdittais toisten lalpsia.

Meni vuosia ilman yhtään ainutta omaa menoa, ellei kauppaa lasketa, jonne lapsetkin useimmiten otin mukaan, kun exästä ei ollut llapsiaan vahtimaan. Nykyinen kyllä pärjäsi kaikkien kans, vaikka alkuun olivatkin pienempiä kuin nyt. Tämä ei ole sankaritarina siitä, miten hienosti selvisin lasten kans, vaan lähinnä ihmettelen sitä itekkin, miten sain kahlattua ne vuodet läpi.

Monet väsymysitkut tuli itkettyä, pettymys tuttaviin, "kyllä me sitten tullaan lapsia hoitaan, kun tämä kolmaskin syntyy" näitä ihmisiä ei koskaan näkynyt. Voimia ja jaksamista sinulle ap, ainut mitä voin lohdutukseksi sanoa on se, että lapset kasvavat ja sit helpottaa. Tulee tietty toiset murheet, mutta 16 vuotias ei juurikaan tarvi enää lapsenlikkaa. Nyt on päästy jo miehen kans kahden elokuviin, yhdessä jonnekkin. Se yksikin ilta silloin tällöin piristää kummasti.

Mut vielä, jaksamista, tiedän mitä vaihetta elät nyt. :hug:

kiitos vastauksestasi.Kiva että edes joku ymmärtää...tuntuu että täällä on lynkkausmeininki :/

 

[Kotona Kirves Kädessä]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Olen harvinaisen samaa mieltä tästä asiasta!

Voi kristus, mitä järjenjättiläisiä taas liikkeellä.

 

[odyssey]

Missäpäin pk-seutua ap asustelee?

 

[jaa]

Mä oon sitä mieltä,että pitäisi miettiä tarkkaan asioita,ennenkuin lapsia aletaan suunnitella ja miten monta lasta.
Ja näillä asioilla tarkoitan sitä parisuhdetta,omaa jaksamista ja sitä tukiverkostoa.Ei niitä lapsia pitäisi hankkia ainoastaan sen takia,että lapsia pitää olla

Olen harvinaisen samaa mieltä tästä asiasta!

No musta tää taas on sikäli typerä kommentti, että vaikka niitä lapsia todella haluaisikin, tarvitsee niistä välillä myös vapaata. Suomalaisessa yhteiskunnassa ydinperhe on hyvin yksin ja asuminenkin on eristäytynyt perheisiin. Musta on enemmän kuin tervettä kaivata omaa tilaa ja yhteisöllistä lastenhoitoa, vaikkapa noiden jonkun mainitsemien hoitorinkien muodossa. Ei lasten haluamisen tarvitse tarkoittaa sitä, että on oltava superihminen!

 

[lumihiutale82]

koita sitä että viet johonkin ammatti kouluun lapsun että tarvitsette lastenvahtia....esim.lastenohjaaja ja lähihoitaja opiskelijat varmasti tulisivat mielellään...

 

[Calma]

Eihän mikään estä perustamasta täälläkään esim. kerhoa, jonka nimenä esim. pk-seudun hoitorinki, jossa vanhemmat voisivat etsiä toisia perheitä vastavuoroisuusperiaatteella toimivaan tilapäishoitoon. Varmasti kiinnostuneita löytyisi.

Tätä minä oon yrittänyt, mutta eipä löydy kiinnostusta... Kaikilla varmaan asiat niin hyvin, tai sitten eivät halua vierasta hoitajaa..

No kokeillaan mikä on kiinnostuksen aste. Kerho perustettu, salasanan saa yv:nä laittamalla mulle viestiä.

 

[Kowalski]

Itselläni on vuorotyö,joten yhteistä aikaa on vähän,ei välttämättä edes niitä iltoja.Ja iltaisin olen usein niin väsynyt,että käyn lasten jälkeen nukkumaan.Eipä siinä paljon parisuhdetta hoideta.Huvittavaa kun tuntematon tyyppi käy analysoimaan toisen tilannetta....

Eli ongelma ei olekaan vain lastenhoitoavun puute, vaan vuorotyö, väsymys ja erilainen työ/vuorokausirytmi kuin puolisolla?

 

[jaa]

Tuli vielä mieleen sellainen, että ootko rohkeesti kysellyt tuttaviltasi, saisiko lapsia hoitoon? Tuli mieleen tuosta

Monet väsymysitkut tuli itkettyä, pettymys tuttaviin, "kyllä me sitten tullaan lapsia hoitaan, kun tämä kolmaskin syntyy" näitä ihmisiä ei koskaan näkynyt.

Kun siis ajattelin omia tuttaviani. Olen useammallekin parille sanonut, että hoidan lapsia mielelläni. En koskaan ole lopulta hoitanut kuin yhden perheen lapsia. Ovatkohan tuttavani sitten olleet minuun pettyneitä? No, syy miksi en ole päässyt muihin perheisiin lapsenvahdiksi on se, etteivät he ole koskaan pyytäneet!