M
Minä
Vieras
..että olen totaalisen kyllästynyt parisuhteeseeni ja perhe-elämääni??
Kaikki tuntuu, näyttää ja vaikuttaa totaalisen harmaalta ja värittömältä. Joo, syksy on tulossa, pimeyttä pukkaa ja mieli on herkempi synkistelylle, mutta... Avopuolisokin tuntuu jotenkin vieraalta. Mä en tajuu. Sitä paitsi oikeesti ahdistaa olla yhdessä sen 24/7, mikä on outo tilanne parisuhteessamme. Ikinä ennen emme ole olleet näin paljon yhdessä, kiitos mieheni työn. Nyt rupee maistumaan puulta. Mä en jotenkin vaan nyt kestä tätä fyysistä läheisyyttä tässä mittakaavassa. Joo, mies on ihana, mulle juuri se sopivin ihminen arkea jakamaan. En usko, että kukaan muu kuin hänenlaisensa persoona vois rauhoittaa ja tasapainottaa mua, mutta nyt sekin on liikaa.
Lapsien puolesta olen onnellinen, että nyt saavat olla näinkin paljon isänsä kanssa tekemisissä - ja he ottavatkin kaiken irti miehestä ja onneksi mies ymmärtää tämän ja jaksaakin antaa itsestään isoja viipaleita jokaiselle.
Mutta mua tökkii. Kaipaisin jotain, mutten edes osaa nimetä mitä. Töihin meneminen tässä vaiheessa on mahdottomuus, olen ä-lomalla, tosin ei se tilanne miksikään muutu, sillä ei mulla edes ole paikkaa minne palata. Se on valintojeni tulos, yksi niistä. Koulunpenkille meno ei myös tunnu realistiselta vaihtoehdolta elämäntilanteessani, sitä paitsi taidan olla liian vanhakin siihen hommaan. Ja tiedä sitten, toisiko se sitä piristystä yhtään sen enempää tähän tilanteeseeni, ehkä stressitaso vain nousisi kun luonne on sellainen...
Joo, kaipaan apuja mutta ihan turha mun on mennä vuodattamaan yhtään mitään tonne neuvolaan, kun siellä vain huokaillaan ja todetaan, että "se nyt on vain tällaiseta, tämäkin on vain vaihe...". Ja kaiken lisäksi ristinäni on oma ammattini, jolloin todellakaan minulta ei edes odoteta moista, vaan lähinnä minunhan pitää selviytyä omin neuvoin ja tiedoin ja taidoin perheeni kanssa, olenhan ammattilainen...
Mutta mättää ja ahdistaa yhteinen elomme. Rupee jopa tuntumaan siltä, että voisin jopa luovuttaa ja lähteä pois... Vaan - puren hampaitani yhteen, siedän ja kestän, kuten kuuluukin ja lähden ulos riehumaan syystöiden merkeissä siivottomaan puutarhaani.
tulipahan tehtyä tämäkin vuodatus....
Kaikki tuntuu, näyttää ja vaikuttaa totaalisen harmaalta ja värittömältä. Joo, syksy on tulossa, pimeyttä pukkaa ja mieli on herkempi synkistelylle, mutta... Avopuolisokin tuntuu jotenkin vieraalta. Mä en tajuu. Sitä paitsi oikeesti ahdistaa olla yhdessä sen 24/7, mikä on outo tilanne parisuhteessamme. Ikinä ennen emme ole olleet näin paljon yhdessä, kiitos mieheni työn. Nyt rupee maistumaan puulta. Mä en jotenkin vaan nyt kestä tätä fyysistä läheisyyttä tässä mittakaavassa. Joo, mies on ihana, mulle juuri se sopivin ihminen arkea jakamaan. En usko, että kukaan muu kuin hänenlaisensa persoona vois rauhoittaa ja tasapainottaa mua, mutta nyt sekin on liikaa.
Lapsien puolesta olen onnellinen, että nyt saavat olla näinkin paljon isänsä kanssa tekemisissä - ja he ottavatkin kaiken irti miehestä ja onneksi mies ymmärtää tämän ja jaksaakin antaa itsestään isoja viipaleita jokaiselle.
Mutta mua tökkii. Kaipaisin jotain, mutten edes osaa nimetä mitä. Töihin meneminen tässä vaiheessa on mahdottomuus, olen ä-lomalla, tosin ei se tilanne miksikään muutu, sillä ei mulla edes ole paikkaa minne palata. Se on valintojeni tulos, yksi niistä. Koulunpenkille meno ei myös tunnu realistiselta vaihtoehdolta elämäntilanteessani, sitä paitsi taidan olla liian vanhakin siihen hommaan. Ja tiedä sitten, toisiko se sitä piristystä yhtään sen enempää tähän tilanteeseeni, ehkä stressitaso vain nousisi kun luonne on sellainen...
Joo, kaipaan apuja mutta ihan turha mun on mennä vuodattamaan yhtään mitään tonne neuvolaan, kun siellä vain huokaillaan ja todetaan, että "se nyt on vain tällaiseta, tämäkin on vain vaihe...". Ja kaiken lisäksi ristinäni on oma ammattini, jolloin todellakaan minulta ei edes odoteta moista, vaan lähinnä minunhan pitää selviytyä omin neuvoin ja tiedoin ja taidoin perheeni kanssa, olenhan ammattilainen...
Mutta mättää ja ahdistaa yhteinen elomme. Rupee jopa tuntumaan siltä, että voisin jopa luovuttaa ja lähteä pois... Vaan - puren hampaitani yhteen, siedän ja kestän, kuten kuuluukin ja lähden ulos riehumaan syystöiden merkeissä siivottomaan puutarhaani.
tulipahan tehtyä tämäkin vuodatus....
